Keskinäisen riippuvuuden julistus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Keskinäisen riippuvuuden julistus: Uusi maailmanetiikka (engl. Declaration of interdependence: A new global ethics) on Kansainvälisen humanistisen ja eettisen liiton (IHEU) kymmenennen Humanistisen maailmankongressin lopuksi vuonna 1988 hyväksytty julistus. Buffalossa New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa järjestetyssä kongressissa oli tuhatkunta osallistujaa eri puolilta maailmaa.[1]

Julistuksen pyrkimys on olla hyväksymättä ihmisen tekojen ja toiminnan eettisen arvon perustaksi mitään vähäisempää kuin niiden merkitys koko ihmiskunnan hyvinvoinnin kannalta. Julistus tähtää siihen, että ihminen katsoo olevansa ensiksi koko ihmiskunnan jäsen ja vastuullinen sille ja vasta sen jälkeen jäsen pienemmissä ryhmissä kuten valtioissa. Näiden yksiköiden arvo ja merkitys voidaan suhteellistaa koko ihmiskunnan hyvää vasten. Julistus on tarkoitettu jokaiselle ihmiselle mahdolliseksi noudattaa omassa jokapäiväisessä elämässään.[1]

Julistus on kymmenen tutkijan luomus. Nämä suosittelijat ovat Mario Bunge, Bonnie Bullough, Vern Bullough, Jose Delgado, Herbert Hauptman, Paul Kurtz, Gerald Larue, Jean-Claude Pecker, Max Rood ja Svetozar Stojanovic.[1]

Keskinäisen riippuvuuden julistus liittyy samaan jatkumoon kansainvälisen aatteellisen humanismin linjanvedossa kuin Humanistinen manifesti (1933), Humanistinen manifesti II (1973) ja Sekulaarihumanistinen julistus (1980). Nekin ovat muodoltaan yksityisten humanistiliikkeen vaikuttajien suosituksia tai vetoomuksia.[1]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julistus jakautuu esipuheen lisäksi neljään lukuun. Ne ovat Maailmanlaajuisen moraalisen yhteisymmärryksen tarve, Ihmisoikeudet, Ihmisvelvollisuudet ja Maailmanyhteisön etiikka.[1]

Maailmanlaajuisen moraalisen yhteisymmärryksen tarve[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen luku on arvio ihmiskunnan tilanteesta. Se päättyy johtopäätökseen: ”On polttava tarve kehittää uusia poliittisia, taloudellisia, kulttuurisia ja yhteisöllisiä laitoksia, jotka tekevät maapallon eri osien rauhanomaisen rinnakkaiselon ja yhteistyön mahdolliseksi. Ennen kuin tämä on kuitenkaan mahdollista täysin saavuttaa, on olennaista, että me pääsemme aitoon maailmanlaajuiseen eettiseen yhteisymmärrykseen, joka tunnustaa vastuumme ja velvollisuutemme maailmanyhteisöä kohtaan.”[1]

Ihmisoikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen luku toistaa YK:n Ihmisoikeuksien julistuksen keskeisen sisällön.[1]

1) Kaikki ihmiset ovat syntyneet tasa-arvoisiksi (oikeudellinen yhdenvertaisuus).

2) Heillä on oikeutensa ja vapautensa sukupuoleen, rotuun, kieleen, uskontoon, poliittisiin näkemyksiin, vakaumukseen, kansalliseen tai yhteisölliseen alkuperään, omaisuuteen tai syntytaustaansa katsomatta.

3) Oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja itsepuolustukseen.

4) Perustava oikeus henkilökohtaiseen vapauteen. Tämä sisältää (a) vapauden tahdonvastaisesta palvelusta tai orjuudesta, (b) vapauden vainosta, (c) ajatuksen ja omantunnon vapauden, (d) puhe- ja ilmaisuvapauden ja (e) moraalisen vapauden arvojensa ilmaisemiseen ja elämäntapansa noudattamiseen, niin pitkälle kuin se ei häiritse toisia tai estä heitä harjoittamasta oikeuksiaan.

5) Oikeus yksityisyyteen, joka merkitsee sitä, että toisten oikeuksia tulee kunnioittaa seuraavat seikat huomioon ottaen: (a) luottamuksellisuus, (b) oman ruumiinsa hallinta, (c) seksuaalinen mieltymys ja suuntautuminen, (d) elämäntapa, (e) lisääntymisen vapaus, (f) syntyvyyden säännöstely, (g) omaan harkintaan perustuva terveydenhoito ja (h) oikeus kuolla arvokkaasti.

6) Oikeus älylliseen ja sivistykselliseen vapauteen, johon sisältyy: (a) vapaus saada tietoja ja harjoittaa tutkimusta, (b) oikeus asianmukaiseen kasvatukseen, (c) oikeus sivistykselliseen itsensä kehittämiseen ja (d) oikeus julkaista ja ilmaista näkemyksensä.

7) Oikeus asianmukaiseen terveydenhoitoon.

8) Vapaus puutteesta, joka tarkoittaa sitä, että yhteiskunnan pitäisi taata (a) oikeus työhön, (b) perustarpeiden tyydyttäminen silloin, kun yksilö ei kykene huolehtimaan itsestään, (c) vanhustenhoito, (d) vammaisten hoito, (e) oikeus kohtuulliseen vapaa-aikaan ja rentoutumiseen.

9) Taloudellinen vapaus, johon sisältyy (a) omistusoikeus, (b) oikeus järjestäytyä ja (c) suoja väärinkäytöksiltä.

10) Moraalinen tasa-arvo, joka tarkoittaa tasavertaisia mahdollisuuksia ja tasavertaista osallistumista.

11) Yhtäläinen lain suoja, joka on olennainen vapaassa yhteiskunnassa: (a) oikeus rehelliseen oikeudenkäyntiin, (b) oikeus suojaan mielivaltaiselta vangitsemiselta tai epätavalliselta rangaistukselta, (c) oikeus inhimilliseen kohteluun.

12) Oikeus osallistua kansanvaltaisesti hallintoon, joka sisältää täydet kansalaisoikeudet: (a) äänioikeuden, (b) laillisen oikeuden oppositioon, (c) kokoontumis- ja yhdistymisvapauden ja (d) oikeuden uskonnolliseen uskoon tai uskomatta olemiseen.

13) Oikeus avioliittoon ja perheeseen: (a) oikeuden avioitua tai asua avoliitossa, (b) eroamisoikeuden, (c) oikeuden perhesuunnitteluun, (d) oikeuden synnyttää ja kasvattaa lapsia ja (e) oikeuden asianmukaiseen lastenhoitoon.

14) Lasten oikeus suojaan väärinkäytöltä ja ruumiilliselta pahoinpitelyltä tai kulttuuriselta riistolta.

Ihmisvelvollisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmas luku korostaa yksilöiden vastuuta muille ihmisille.[1] Se päättyy seuraavasti:

»Viimeinen mutta ei vähäisin on tarve tunnustaa, että jokaisella meistä on velvollisuuksia maailmanyhteisöä kohtaan, sillä jokainen meistä on a) ihmislajin jäsen, b) planeetan nimeltä Maa asukas ja c) aito osa maailmanyhteisöä.
Olisi sopivaa, että maailman jokaisen kansakunnan ja alueen kansalaiset lisäisivät seuraavan vakuutuksen uskollisuuden lupauksiinsa:
Minä vakuutan uskollisuutta maailmanyhteisölle, jonka osia me kaikki olemme.
Minä tunnustan, että kaikki henkilöt ovat tasa-arvoisia arvossa ja arvokkuudessa.
Minä puolustan ihmisoikeuksia ja vaalin ihmisen vapautta.
Minä lupaan kunnioittaa ja suojella maailmanlaajuista luonnontaloutta itsemme ja vielä syntymättömien sukupolvien hyväksi.»

Maailmanyhteisön etiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljäs luku alkaa sen käsityksen ilmaisemisella, että aatteellisella humanismilla voi olla merkittävä osuus autettaessa muodostamaan todellinen maailmanyhteisö. Sen jälkeen tulee joukko ehdotuksia. Ensimmäinen on maailmanlaajuisen moraalisen tietoisuuden kehittäminen keskinäisestä riippuvuudestamme ja halu pehmentää aikojen kuluessa kovettuneita asenteita, jotka estävät yhteisymmäryksen. Toinen päättyy: ”Olemme kasvotusten yhteisen haasteen kanssa kehittää tieteellistä kasvatusta maapallon laajuudessa ja kriittisen järjen ja ymmärryksen arvostamista keinona ratkaista ihmisen ongelmat ja lisätä ihmisen hyvinvointia.” Muut ehdotukset korostavat maailmanlaajuisten kansanvaltaisten laitosten tarvetta kaikkien ihmisten suojaksi, kehitysyhteistyötä, uutta maailman talousjärjestelmää, poliittisen kansanvallan yleispätevää arvoa, ihmisten kansainvälistä kanssakäymistä ja luonnonsuojelua.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pikkusaari, Jussi: Humanistit tavoittelevat uutta etiikkaa ihmiskunnalle: Raportti X humanistisesta maailmankongressista. Vapaa ajattelija 6/1988. Uudelleenjulkaisu teoksessa Vaismaa, Aaro (toim.): Kansanhumanismin ABC: Suomalaisen humanistiliikkeen sanomaa ja historiaa kolmelta vuosikymmeneltä, s. 52–54. Helsinki: Suomen humanistiliitto, 1998. ISBN 951-97679-2-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Pikkusaari 1988.