Jokihelmisimpukka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jokihelmisimpukka
Margaritifera margaritifera-buiten.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Erittäin uhanalainen [1]
Erittäin uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Nilviäiset Mollusca
Luokka: Simpukat Bivalvia
Lahko: Unionoida
Heimo: Jokihelmisimpukat Margaritiferidae
Suku: Margaritifera
Laji: margaritifera
Kaksiosainen nimi
Margaritifera margaritifera
(Linnaeus, 1758)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Jokihelmisimpukka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Jokihelmisimpukka Commonsissa

Jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera) on kirkkaiden, virtaavien vesien pohjalla elävä suurikokoinen nilviäislaji, jonka alkuperäinen levinneisyys kattaa laajoja alueita pohjoisesta pallonpuoliskosta. Raakku on sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti erittäin uhanalainen laji. Suomessa se rauhoitettiin ensimmäisenä selkärangattomana vuonna 1955.

Raakun elinkierto riippuu lohikalojen esiintymisestä, sillä sen toukkavaihe elää kalojen kiduksissa. Raakku voi elää yli 200 vuoden ikäiseksi.lähde?

Ryhmä raakkuja.
Margaritifera margaritifera.jpg

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa vahvimmat jokihelmisimpukkaesiintymät ovat Lapin ja Koillismaan joissa. Etelä-Suomen ainoa lisääntymiskykyinen kanta on Viljakkalassa Tampereen luoteispuolella virtaavassa Ruonanjoessa. Raakkua esiintyy kuitenkin paikoin myös muualla Länsi-Suomessa.[2]

Kantojen historia ja suojelutoimet Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmin raakkua tavattiin lähes koko Suomessa, mutta veden happamuutta muuttaneet tekijät sekä erilaiset toimenpiteet, joissa virtaavia vesiä perattiin ja muutettiin tukinuittoon sopiviksi, vähensivät kantoja.

Helmenpyynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokihelmisimpukan kohtaloksi oli muodostua 1900-luvun alkupuolella yleistynyt massapyynti. Nimensä mukaisesti pieni osa raakuista tuottaa helmen. Nykyarvioiden mukaan sellainen saattaa olla tuhannesta pyydetystä simpukasta vain yhdessä. Helmi kehittyy simpukan sisällä olevan hiekkasirun ympärille vuosikymmenten aikana. Useimmiten helmet ovat heikon laatunsa takia arvottomia.

Ennen rauhoitusta nimenomaan Luttojoki tunnettiin ammattimaisten helmenpyytäjien jokena. Raakun onneksi raju pyynti rasitti kantaa vain tietyillä alueilla ja kanta oli häviämässä vain paikka paikoin. Todellinen uhka raakkuun kohdistui vasta sukellusvälineiden yleistyttyä.

Elpyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsähallituksen EU:n tuella Suomen, Norjan ja Venäjän pohjoisilla alueilla suorittaman esiintymisalueiden kartoituksen ja raakkukantojen suuruuksien määrittelyn mukaan pohjoiset jokihelmisimpukkakannat ovat elpyneet taannoisten massapyyntien jäljiltä ja voivat hyvin. Muun muassa tunnetussa raakkujoessa Luttojoessa 1900-luvun alkupuolella kokonaan häviämässä ollut laji esiintyy nykyisin elinvoimaisena populaationa.

Raakkukantoja on suojellut ja elpymistä edesauttanut raakun vaikea havaittavuus. Se on tummanruskea, lähes musta, ja elää pohjasoraan kaivautuneena viileissä, puhtaissa ja virtaavissa vesissä. Sitä on erittäin vaikea havaita, ja se saattaa pysytellä lähes paikoillaan jopa vuosikausia.

Suojeluhankkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhoitetun jokihelmisimpukan etsiskelyyn ja kaivamiseen ei nykyisin saa ryhtyä edes huvin vuoksi, ja jos raakun näkisikin, sitä ei saa edes koskea tai käännellä, saati ottaa mukaan.

Suomen luonnonsuojeluliitto on aloittanut yhdessä Fortumin kanssa laajamittaisen hankkeen Mustionjoen alueella Etelä-Suomessa jokihelmisimpukka- ja vuollejokisimpukkakantojen elvyttämiseksi.[3]

Lisääntyminen ja kasvu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokihelmisimpukka lisääntyy vain lohi- tai taimenpitoisissa joissa. Hedelmöittymisen jälkeen raakun munasolut kehittyvät pienen simpukan näköisiksi glokidiotoukiksi, jotka kiinnittyvät väkäsillään lohikaloihin. Elämää jatkaakseen niiden on päästävä lohien tai taimenten kiduksiin, joissa ne elävät toukkavaiheessa talven yli. Kalan kannalta ne ovat vaarattomia ja harmittomia. Keväällä toukat irrottautuvat kiduksista, putoavat joen pohjalle ja kaivautuvat pohjasoraan 2–3 vuodeksi.

Sukukypsäksi raakku tulee 20-vuotiaana. Lapin joissa jokihelmisimpukka voi elää jopa 120-vuotiaaksi, etelämpänä noin 80 vuoden ikäiseksi.

Raakku ekosysteemissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elinympäristössään jokihelmisimpukka kuuluu ekosysteemin niin sanottuihin avainlajeihin. Se esimerkiksi ylläpitää hyvää veden laatua. Ihmisen kannalta raakku on harmiton ja hyödytön, mutta elinalueillaan se on ekosysteemille tärkeä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mollusc Specialist Group: Margaritifera margaritifera IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 1996. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 10.8.2014. (englanniksi)
  2. Raakku eli jokihelmisimpukka Metsähallitus
  3. Mustionjoki kuntoon! Suomen Luonnonsuojeluliitto.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]