Hollolan kihlakunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hollolan kihlakunta on yksi Hämeen linnalääniin 1400-luvun alussa perustetuista kolmesta kihlakunnasta. Kaksi muuta kihlakunta olivat Sääksmäen kihlakunta ja Hattulan kihlakunta. Hollolan kihlakuntaan kuuluivat Hollola, Uusikylä, Asikkala, Padasjoki, Jämsä ja Sysmä. [1]

Kihlakuntia johti nimismies, joka vastasi valtiovallan käytöstä Hämeen linnaläänin päällikön nimissä.

Uudenmaan ja Hämeen läänin aikana (1635-1809) Hollolan kihlakunta oli jaettu kahteen osaan: Hollolan yliseen kihlakuntaan ja Hollolan aliseen kihlakuntaan. [2]

Kihlakuntia käytettiin vaalipiirijakona Suomessa Ruotsin kuningaskunnan ja Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivillä talonpoikaissäädyn valtiopäivämiehiä valittaessa. Kun Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivistä luovuttiin ylimääräisillä valtiopäivillä 1906 ja siirryttiin eduskuntavaalien 1907 yhteydessä säädyistä riippumattomaan valtiopäiväedustukseen, muodostettiin Hämeen läänin eteläinen vaalipiiri Tammelan kihlakunnasta, Hauhon kihlakunnasta ja Hollolan kihlakunnasta. [3]

Hollolan kihlakunnasta valitut talonpoikaissäädyn valtiopäivämiehet [muokkaa]

Muuta [muokkaa]

Hollolan kihlakunnasta Suomen Muinaismuistoyhdistys on julkaissut luettelon numero 18 Hollolan kihlakunta. [5]

Lähdeviitteet [muokkaa]

  1. http://fi.wikisource.org/wiki/H%C3%A4meen_linnan_esi-_ja_rakennushistoria:H%C3%A4meen_linnan_valtiolliset_ja_sotavaiheet
  2. http://83.150.87.40/wiki/index.php/Kihlakunnat
  3. http://www.finlex.fi/data/alkup/fi19060026024.pdf
  4. Luettelo Suomen talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajista säätyvaltiopäivillä, s. 46, 1962
  5. http://www.muinaismuistoyhdistys.fi/julkaisut/luetteloja.html