Länsi-Hollola
Wikipedia
Länsi-Hollola muodostuu Hollolan Vesijärven rannan länsipuolisista alueista. Siihen kuuluvat Hatsinan, Järventakan, Kastarin, Pinnolan, Sairakkalan, Tenhelän, Toivolan ja Vihatun kylät, jotka ovat yhteistyössä edistääkseen kylien esille tuomista myönteisesti uusille asukkaille.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Valtatie 12:n äärellä olevat kylät
[muokkaa] Sairakkala
Sairakkala on valtatie 12:n varrella oleva kylä, josta ovat yhteydet etelään Hausjärvelle. Kylässä on ollut 1800-luvulla rakennettu kauppa, joka on purettu. Paikalla on SEO-jakelumittari, josta saa myös polttoöljyä, mutta ei 98E-oktaanista bensiiniä. Sairakkalassa on myös tiehallinnon pysähdyspaikka ja opastetaulu.
1960-luvulla kun uskottiin Lahden laajenevan 300 000 asukkaan kaupungiksi, esitettiin, että Hollola olisi viidennen kerran luovuttanut alueitaan Lahden kaupungille ja perustanut kuntakeskuksen kauas nykyisen kuntakeskuksen länsipuolelle Sairakkalaan.
[muokkaa] Kastari
Kastari sijaitsee Sairakkalasta länteen Hämeenkoskelle päin. Se on maaseutua, josta lakkautettiin peruskoulun ensimmäisten luokkien koulu. Kastari on maaseutua, jossa on suuri uudehko 850 eläimen emakkosikala, Kastarin Porsas Oy.
[muokkaa] Vihattu
Vihattu on valtatie 12:n pohjoispuolella kulkevan valtatiensuuntaisen tien varrella oleva kylä.
[muokkaa] Pohjoiset kylät
[muokkaa] Järventaka
Järventaka on Sairakkalan ja Hollolan kirkonkylän pohjoispuolella sijaitseva kylä, joka on Vesijärven rannalla.

