Hasan II

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hasan II 1978
Hasan II 1978
Hasan II 1983
Hasan II 1983

Kuningas Hasan II (9. heinäkuuta 192923. heinäkuuta 1999) (arab. ‏الحسن الثاني‎) oli Marokon kuningas vuosina 19611999. Hasanin isä oli Muhammad V, Marokon sulttaani ja myöhemmin kuningas. Hasan kävi koulunsa Rabatissa ja Bordeaux'n yliopistossa.

Hasan oli maanpaossa Korsikalla, jonne ranskalaiset viranomaiset ajoivat hänen isänsä Muhammad V:n vuonna 1953. Korsikalta he muuttivat Madagaskarille tammikuussa vuonna 1954. Muhammad V palasi Marokkoon vuonna 1955. Hasan neuvotteli helmikuussa vuonna 1956 Marokon itsenäisyydestä. Hänet nimitettiin Marokon armeijan komentajaksi. Samana vuonna Marokossa tapahtui berberikapina, jonka Hasan kukisti.

Muhammad V muutti arvonimensä sulttaanista kuninkaaksi vuonna 1957, ja saman vuoden heinäkuussa Hasan julistettiin kruununprinssiksi. Kuninkaaksi Hasan nousi isänsä kuoltua vuonna 1961.

Hasan II pyrki sovittelemaan Arabimaailman ja Israelin välisissä riidoissa. Suhteet Algeriaan horjuivat, ja vuonna 1963 puhkesi sota, joka myöhemmin jäi historiankirjoihin hiekkasodan nimisenä. Hasanin aikana Marokko otti Länsi-Saharan haltuunsa vuonna 1975. Vuonna 1984 Marokko erosi Afrikan yhtenäisyysjärjestöstä OAU:sta, koska se tunnusti Länsi-Saharan ja Polisario-liikkeen.

Hasan kuoli 23. heinäkuuta vuonna 1999, ja kuninkaaksi tuli hänen poikansa Muhammad VI.

  Edeltäjä:
Muhammad V
Marokon kuningas
19611999
Seuraaja:
Muhammad VI
Henkilökohtaiset työkalut