Astuvansalmen kalliomaalaukset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Astuvansalmen kalliomaalaukset
Hirviä, ihmishahmoja ja vene Astuvansalmen kalliomaalauksissa.
Hirviä, ihmishahmoja ja vene Astuvansalmen kalliomaalauksissa.
Sijainti

Astuvansalmen kalliomaalaukset
Koordinaatit 61°26′39″N, 027°32′39″EKoordinaatit: 61°26′39″N, 027°32′39″E
Valtio Suomi
Historia
Tyyppi kalliomaalaus
Merkitys Suomen kuuluisin kalliomaalauskohde

Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat Etelä-Savossa Yöveden rannalla Mikkelin kaupungissa Ristiinassa sijaitseva esihistoriallinen kalliomaalauskokonaisuus. Maalaukset kuuluvat Suomen ja Fennoskandian suurimpiin.[1]

Astuvansalmen kalliomaalaukset olivat joidenkin paikkakuntalaisten tiedossa jo ennen niiden ”löytämistä”. Laajempaa tunnettavuutta maalaukset saivat arkeologi Pekka Sarvaksen havaittua ne veneretkellään Astuvansalmen pohjoisrannan pystysuorassa kalliossa kesällä 1968.

Maalaukset ovat Pohjois-Euroopan suurimpia: kallioihin on maalattu 65 kuvaa, eikä Suomessa ole löydetty monta kalliomaalausta, jossa olisi yli 15 kuvaa.[2]

Astuvansalmen maalauspaikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Astuvansalmen kalliomaalausten yllä kohoaa kallioon piirtynyt ihmiskasvojen profiili. Koivun latvan oikealla puolella silmäluomi ja puun keskivaiheilla nenä.

Kallio, jossa maalaukset sijaitsevat, muistuttaa järveltä tietystä suunnasta katsottuna ihmisen päätä. Parhaiten tämän huomaa kevättalvella, maaliskuussa, pilvipoutaisella säällä jään päältä. Ihmiset ovat mahdollisesti mieltäneet suuren pään jonkinlaiseksi jumalaksi tai sen kuvaksi. Kalliosta on ilmeisesti muodostunut heille kulttipaikka.

Astuvansalmen kalliomaalaukset sijaitsevat noin 7,7–11,8 metriä nykyistä Saimaan veden pintaa korkeammalla.[2] Suurin osa maalauksista sijaitsee 8,3–9,8 metrin korkeudella. Maalausten valmistumisaikana vedenpinta on ollut huomattavasti nykyistä korkeammalla. Maalaukset on tehty joko kesällä veneestä tai jäältä kevättalvella, hankikelien aikaan, auringon jo lämmittäessä kallion pintaa. Apuna on saatettu käyttää kallionseinämään nojaavia telineitä. Veden pinta yletti korkeimmalla sijaitsevien maalausten alapuolelle 3000–2500 eaa., jolloin valmistuivat korkeimmalla kalliossa sijaitsevat vanhimmat maalaukset. Vuoksen puhjettua vesi laski 2–2,5 metriä ja sen jälkeen vähitellen loput 8 metriä nykyiselle tasolleen.[2] Alempana kalliossa sijaitsevat maalaukset on maalattu kulloinkin vallinneen veden pinnan määräämälle korkeudelle.

Astuvansalmen kalliomaalauksia suojannut sisäänpäin kaareva kalliolippa. Kaareva kallio valutti sadevettä sopivan hitaasti, jotta maalauksia suojaava piioksidikerros saattoi syntyä.

Maalauksia on suojannut jääkauden jäävirtojen kovertama pyöreämuotoinen lippa. Lisäksi kalliolta alas juokseva sadevesi on vuosien kuluessa muodostanut maalausten päälle ohuen läpikuultavan piidioksidikerroksen (mineraalina kvartsi).[2]

Astuvansalmen maalausaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Astuvansalmen kalliomaalauksista voidaan laskea 18–20 hirveä, suurin piirtein yhtä monta ihmishahmoa, kymmeniä kämmenten ja tassujen jälkiä, 8–9 venettä, geometrisia kuvioita sekä kalaksi ja koiraksi tulkitut kuvat.[2] Maalaukset on maalattu punamultavärillä, joka oli sen ajan ihmisille vahva elämän symboli.

Kun maalauksia vertaa Skandinavian, Karjalan ja Siperian kalliomaalauksiin, kansanperinteisiin, muinaisrunojen myytteihin ja vanhoihin uskomuksiin, ne antavat viitteitä kallion kuvien monitahoisuudesta. Astuvansalmen kalliomaalauksista löytyy neljä kuvayhdistelmää, joihin kuuluu hirvi sekä vene. Sen on arveltu olevan myös auringon tai maailmankaikkeuden vertauskuva.[2] Siperian ja Pohjois-Euroopan metsävyöhykkeen asukkaiden tiedetään ajatelleen aurinkoa taivaan yli juoksevaksi peuraksi tai hirveksi. Lappalaisillakin on ollut uskomuksia kosmisesta aurinkopeurasta.lähde?

Muinoin hirvi oli tärkeä saaliseläin karhun, peuran, jäniksen ja hylkeen lisäksi. Entisajan suomalaisille hirvi merkitsi myös maailmankaikkeuden keskusta. Astuvansalmen kalliomaalauksista löytyy 18 kokonaista hirveksi ja kaksi hirvenpääksi hahmoteltavissa olevaa kuvaa. Kaikki hirvet yhtä lukuun ottamatta ovat hirvilehmiä, ja hirvistä vain yksi katsoo lännen sijasta itään. Yhdeksällä hirvellä on sydän, ympyrä tai piste rintakehässä. Osa hirvistä on kuvattu liikkeeseen, niillä on neljä jalkaa. Toiset hirvet ovat vain jäykkiä siluetteja.

Aurinko, elämän vertauskuva, nousi ja nousee edelleenkin idästä. Tämän takia itä merkitsi ylistä maailmaa. Se oli Suuren Hirven sekä kaikkien hyvien henkien ja jumalten koti. Astuvansalmen hirvistä vain yksi katsoo itään, muut katsovat länteen päin. Länsi taas kuvasi alista maailmaa, manalaa. Sinne matkasivat kuolleet hirvipäisillä veneillä.

Veneiden esiintymiseen maalauksissa on arveltu kahta syytä. Vene oli tärkeä kulkuväline aikakauden ihmisille. Teitä ei ollut ja vesistöjä pitkin oli metsää helpompi kulkea. Toinen syy on niiden uskomuksellinen merkitys. Länttä kohti suuntaavat veneet kuljettivat kuolleiden sielut tuonpuoleiseen. Pohjolassa osattiin tehdä isoja veneitä jo ennen viikinkejäkin. Isoilla veneillä voitiin ylittää järvenselkiä tai tehdä jopa merimatkoja. Useimmat veneet olivat kuitenkin tehty nahasta puukehikon päälle. Ne olivat pitkiä, kapeita ja niitä melottiin kuten intiaanien kanootteja. Veneiden on arveltu esittävän myös skandinaavisia aurinkolaivoja. Veneen pystyviivat esittänevät miehistöä.

Maalauksiin on kuvattu šamaaneja sarvipäisinä ihmishahmoina.[2] Suomensukuisten kansojen šamaaneilla nimittäin oli usein naamari tai päähine, joka jäljitteli hirveä. Muinaiset šamaanit olivat auttajia ja parantajia, tavallisten ihmisten yhteyslinkki tuonpuoleiseen. Šamaanin hengen kuviteltiin laulun ja rummutuksen vaikutuksesta, transsitilassa voivan irtaantua ja muuttaa muotoaan. Apuhengen tai eläimen avulla šamaani kykeni matkustamaan tuonpuoleiseen hakemaan sairastuneen henkilön sielua vainajien maasta, jolloin sairas parantui. Nälän uhatessa šamaani pystyi saalistamaan saaliseläimen sielun ja näin kasvattamaan metsästysonnea. Šamanismi on Pohjolan varhaisinta kulttuuriperintöä. Šamanismin alkumuotoa on esiintynyt jo paleoliittisellä kaudella. Šamanismi on pyyntikulttuuriin liittyvä maailmanselitysten, riittien ja tapojen kokonaisuus.

Jousella aseistautunut naishahmo, ”Astuvan Tellervo”, on Astuvansalmen kalliomaalausten todellinen harvinaisuus.

Šamaanien lisäksi on maalauksissa muitakin ihmishahmoja. Ne on kuvattu henkiolennoiksi jotka liittyvät pyyntiyhteisön riittimenoihin. Ihmisolennot ovat saattaneet kuvata myös maalaajia itseään tai henkilöitynyttä metsänväkeä. Astuvansalmen ihmishahmojen joukossa on kaksi kalliomaalauksissa hyvin harvinaista naishahmoa, joista toinen pitelee kädessään jousta. Hahmo on nimetty ”Astuvan Tellervoksi” ja sen arvellaan esittävän suvun jumalallista kantaäitiä. Metsälle naisia ei tiettävästi päästetty. Yleensä naiset esitetään kalliomaalauksissa vain, kun kyseessä oli yhdyntä tai hedelmällisyys. Astuvan Tellervon arvellaan tuoneen onnea metsälle. Poikkeava ihmishahmo Astuvansalmen maalausten joukossa on myös Astuvansalmen mieheksi nimetty ihmishahmo, joka seisoo kädet lanteilla.

Käden kuvat ovat kalliomaalauksissa varsin yleisiä, mutta tassun jäljet hieman harvinaisempia. Niiden uskotaan olevan paikan pyhyyden kuvaajia ja metsästysreviirien merkkejä. Mukana löytyy myös karhunkäpäliä. Astuvansalmen maalarien ajatellaan kuuluneen Karhun sukuun. Ihmiset uskoivat polveutuvansa luontokappaleista tai tabuista. Hirvestä polveutuvat olivat ”hirviläisiä”, joutsenista polveutuvat ”joutsenlaisia”. Karhun kämmenillä ”karhulaiset” merkitsivät reviirinsä rajoja.

Geometristen kuvioiden tulkitseminen on vaikeampaa. Pystyviivojen, joita on yhteensä seitsemän, on arveltu esittävän hirviaitauksia. Osa viivoista saattaa olla tuhoutuneita kuvia.[2] Koiran ja kalan kuvat on tulkittu šamaanin apuhengiksi.

Meripihkakoruja ja muita löytöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalliomaalausten lisäksi on Astuvansalmesta ja sen lähistöltä löydetty muitakin muinaisjäännöksiä. Aluetta tutkineet meriarkeologit ovat löytäneet kallion edustalta järven pohjasta neljä meripihkakorua. Koruista kolme muistuttaa kallion jumalhahmoa ja niitä kutsutaan Astuvanukoksi, -akaksi ja -pojaksi.[3] 1990 löydetyn Ukon mitat ovat 25 × 14 × 9 mm.[2] Astuvan Akka löytyi samasta kohdasta seuraavana vuonna. Akan mitat ovat 32 × 12 × 13,7 mm[2] ja se on hyvin ilmeikäs, muodoltaan kiilamainen, halkaisijaltaan kolmiomainen. Siitä erottuvat selvästi kulmakaarien alla olevat silmäkuopat, nenä, huulet, suu, leuka ja mahdollinen korva. Astuvan poika löytyi ainakin kolmeen osaan lohjenneena.[2] Neljäs meripihkakoru, Karhunpää, löytyi vuonna 1992 yli 11 metrin syvyydestä.[2]

Jokaisessa korussa on tai on ollut joskus reikä, jonka läpi on voinut pujottaa nahka- tai suonihihnan.[4] Niiden arvellaankin kuuluneen tietynlaiseen jumalkoruun, joka toi hyvää onnea. Kun onni loppui kesken, heitettiin vanha pää järveen ja niin sanottu kallionvartija teki uuden, onnea tuovan korun. Korun valmistamisessa meni aikaa, joten koko korua ei kannattanut heittää. Kallion edustalta järvestä löydetyt korut viittaavat kalliolla suoritettuihin uskonnollisiin toimituksiin.

Astuvansalmen kalliomaalausten kallioterassilta on löytynyt kaksi katkennutta nuolenkärkeä, joiden on arveltu liittyneen rituaalisiin menoihin. Nuoli ammuttiin ylös kohti taivaita ja mitä korkeammalle se lensi, sitä parempi metsästysonni oli edessä – jos nuoli taas päätyi veteen, tuotti se epäonnea. Toinen ajatus on, että nuolia ammuttiin hirven kuvia kohti rituaalisesti, jotta nuolet ja keihäät tositilanteessakin osuisivat hirviin yhtä hyvin. Kivikauden kampakeraamiselle kaudelle tultaessa hirvikanta väheni ja oikean metsästyksen sijaan alettiin harrastaa enemmän symbolista metsästystä. Maatalouttakin alettiin harjoittaa. Toinen nuolenkärjistä on valmistettu harmaaliuskeesta noin 2200–1800 eaa. ja toinen kvartsista noin 1300–500 eaa.

Astuvansalmen lähistöltä on löytynyt myös kivikautisia asuinpaikkoja. Astuvansalmen vastapäätä olevaan Himalansaareen vievän tien varrelta, Heiniemen tilalta, Yöveden Haavinginlahden ja Hotakanlammen välistä löytyi vuonna 1972 kvartsilöydöksiä, jotka viittasivat asuinpaikkaan. Tältä jyrkkärinteiseltä ja tasalakiselta hiekkamäeltä oli ennen esteetön näköala Yövedelle. Paikalta tehdyt löydöt on ajoitettu kampakeramiikan tyypilliselle kaudelle, noin 3300–2800 eaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kivikäs, Pekka: Kallio, maisema ja kalliomaalaus. Suomi: Minerva Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-5478-61-0.
  • Wirilander, Hannele: Ristiinan historia 1: Esihistoriasta vuoteen 1865, s. 18–20, 23, 31–34. Ristiinan kunta, 1989. ISBN 951-95124-0-3.
  • Grönhagen, Juhani: Kalliokuvia ja meripihkaa, 2004
  • Astuvansalmen kalliomaalaus (muinaisjäännösrekisteri) Kulttuuriympäristön rekisteriportaali. 28.11.2012. Museovirasto. Viitattu 30.12.2012.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kivikäs s.102
  2. a b c d e f g h i j k l Juhani Grönhagen: Suomen kalliomaalaukset. Suomen meriarkeologinen seura.
  3. Astuvan Ukko, Akka, Poika ja Karhu
  4. Meripihkaesineet

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta kalliomaalauksista ja -piirroksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grönhagen, Juhani: Ristiinan Astuvansalmi, muinainen kulttipaikkako? SM-1994 (Suomen Museo)Vammala 1994.
  • Huurre, Matti: Kivikauden Suomi: Sakari Pälsin, Aarne Äyräpään ja Ville Luhon muistolle. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-15186-X.
  • Jussila, Timo: Saimaan kalliomaalausten ajoitus rannansiirtymiskronologian perusteella.
  • Kivikäs, Pekka: Saraakallio – muinaiset kuvat. Atena, Jyväskylä 1990.
  • Kivikäs, Pekka: Kalliomaalaukset: Muinainen kuva-arkisto. Jyväskylä: Atena, 1995. ISBN 951-9362-81-9.
  • Kivikäs, Pekka: Kalliomaalausten kuvamaailma. Jyväskylä: Atena, 1997. ISBN 951-796-036-0.
  • Kivikäs, Pekka: Kallio, maisema ja kalliomaalaus. Suomi: Minerva Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-5478-61-0. (suomeksi)
  • Kivikäs, Pekka: Vorhistorische Felsmalerei in Finnland. Jyväskylä 1997.
  • Kivikäs, Pekka: Kalliomaalausraportteja 1. Kopijyvä Jyväskylä 1999.
  • Kivikäs, Pekka: Kalliokuvat kertovat. Jyväskylä: Atena, 2000. ISBN 951-796-221-5.
  • Luho, Ville: Uusi kalliomaalauslöytö. Geologi nro 9. 1963.
  • Pentikäinen, Juha: Samaanit. Jyväskylä 1998.
  • Ristad och Målad – Aspekter på nordisk bergkonst. Redaktion T. Edgren och H. Taskinen. Museiverket, Nordiska Ministerrådet. Vammala 2000.
  • Sarvas, Pekka: Die Felsenmalerei von Astuvansalmi. SM.1969.
  • Sarvas, Pekka: Astuvansalmen kalliomaalaus. Ristiinan entisyyttä ja nykypäivää. Helsinki 1973.
  • Sarvas, Pekka ja Taavitsainen, J.-P.: Kalliomaalauksia Lemiltä ja Ristiinasta. SM, Tapiola 1976.
  • Siikala, Anna-Leena: Suomalainen šamanismi. Hämeenlinna 1992.
  • Turun maakuntamuseo. Kalliotaidetta – tutkimusta ja tulkintaa. Raportteja 11. 1990