Ero sivun ”Evoluutiopsykologia” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
e-pillereistä
Rivi 50: Rivi 50:


=== Vanhemmuus ===
=== Vanhemmuus ===
Naiset, joilla on korkeampi estrogeenitaso ja joiden kasvot on arvioitu naisellisemmiksi, haluavat keskimäärin enemmän lapsia kuin maskuliinisemmat naiset.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Miriam J.Law Smith, Denis K.Deady, Fhionna R. Moore, Benedict C. Jones, R. Elisabeth Cornwell, Michael Stirrat, Jamie F. Lawson, David R. Feinberg & David I. Perrett | Otsikko = Maternal tendencies in women are associated with estrogen levels and facial femininity | Julkaisu = Hormones and behavior | Ajankohta = tammikuu 2012 | Vuosikerta = | Numero = | Sivut = 12–16 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Selite= | Tunniste= | www = https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0018506X11002169?via%3Dihub | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 9.10.2022 | Kieli = | Lopetusmerkki = }}</ref> Vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan, jos miehellä on korkea testosteronitaso, hänellä on heikompi hoivavietti ja hän panostaa vähemmän jälkeläistensä hoitoon kuin feminiisemmät miehet. Tutkimuksessa testattiin miesten testosteronitasot ja kivesten koko. Ne miehet, joilla oli korkea testosteronitaso ja tätä myötä isot kivekset, osallistuivat vähemmän jälkeläisten hoitoon ja pettivät kumppaniaan enemmän. Aivokuvantamistutkimuksessa nämä miehet reagoivat heikommin omien lastensa kuviin kuin feminiinisemmät miehet.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Jennifer S. Mascaro, Patrick D. Hackett & James K. Rilling| Otsikko = Testicular volume is inversely correlated with nurturing-related brain activity in human fathers | Julkaisu = Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America | Ajankohta = 9. syyskuuta 2013 | Vuosikerta = | Numero = | Sivut = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Selite= | Tunniste= | www = https://www.pnas.org/doi/10.1073/pnas.1305579110 | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 9.10.2022 | Kieli = | Lopetusmerkki = }}</ref>


Eräs evoluutiopsykologian merkittävimpiä löytöjä vanhemmuuden tutkimisen alalla on ollut ns. tuhkimoefekti. Tällä tarkoitetaan sitä, että ei-biologiset vanhemmat kohtelevat välinpitämättömämmin ja väkivaltaisemmin lapsia, jotka eivät ole heidän omiaan. Sekä lapsien kuolemantapauksissa <ref>Tooley ym. 2006.</ref> että muissakin vahingoissa<ref>Wadsworth ym. 1983.</ref> on nähtävissä tämä tilastollinen trendi. Tutkijat selittävät asian siten, että vanhempien valvonta suojelee lapsia monelta eri vaaralta. Kun lapset eivät ole biologisesti vanhemman omia, heillä ei ole niin suuri vaistomainen tarve valvoa lapsia, jonka takia tilastoissa näkyy enemmän onnettomuuksia. Ei-biologiset vanhemmat ovat myös itse väkivaltaisempia, syyllistyvät suurempaan määrään seksuaalista hyväksikäyttöä ja tappavat useammin lapsen. Lapsilla, joilla on sijaisvanhempi, on myös (paradoksaalisesti) huonompi menestys muun muassa koulutuksessa kuin yksinhuoltajalapsilla, koska koulutus on maksullista lähes joka paikassa maailmassa. Nämä vaikutukset on löydetty Australiassa,<ref>Edellä mainittu Tooleyn tutkimus</ref> Yhdysvalloissa<ref>Booth ym. 1994.</ref>, Tansaniassa metsästäjäkeräilijäyhteisössä<ref>Marlowe 1999.</ref> ja myös Suomessa <ref> Sariola, H. & Uutela, A. (1996). The prevalence and context of incest abuse in Finland. Child Abuse & Neglect 20(9) 1996, Sivut 843–850.</ref>
Eräs evoluutiopsykologian merkittävimpiä löytöjä vanhemmuuden tutkimisen alalla on ollut ns. tuhkimoefekti. Tällä tarkoitetaan sitä, että ei-biologiset vanhemmat kohtelevat välinpitämättömämmin ja väkivaltaisemmin lapsia, jotka eivät ole heidän omiaan. Sekä lapsien kuolemantapauksissa <ref>Tooley ym. 2006.</ref> että muissakin vahingoissa<ref>Wadsworth ym. 1983.</ref> on nähtävissä tämä tilastollinen trendi. Tutkijat selittävät asian siten, että vanhempien valvonta suojelee lapsia monelta eri vaaralta. Kun lapset eivät ole biologisesti vanhemman omia, heillä ei ole niin suuri vaistomainen tarve valvoa lapsia, jonka takia tilastoissa näkyy enemmän onnettomuuksia. Ei-biologiset vanhemmat ovat myös itse väkivaltaisempia, syyllistyvät suurempaan määrään seksuaalista hyväksikäyttöä ja tappavat useammin lapsen. Lapsilla, joilla on sijaisvanhempi, on myös (paradoksaalisesti) huonompi menestys muun muassa koulutuksessa kuin yksinhuoltajalapsilla, koska koulutus on maksullista lähes joka paikassa maailmassa. Nämä vaikutukset on löydetty Australiassa,<ref>Edellä mainittu Tooleyn tutkimus</ref> Yhdysvalloissa<ref>Booth ym. 1994.</ref>, Tansaniassa metsästäjäkeräilijäyhteisössä<ref>Marlowe 1999.</ref> ja myös Suomessa <ref> Sariola, H. & Uutela, A. (1996). The prevalence and context of incest abuse in Finland. Child Abuse & Neglect 20(9) 1996, Sivut 843–850.</ref>

Versio 9. lokakuuta 2022 kello 01.10

Osa artikkelisarjaa
Psykologia
Kreikan kirjain 'psi'

Evoluutiopsykologia on evoluutiobiologian periaatteiden ja tietämyksen soveltamista psykologian teorioihin ja tutkimukseen.[1]

Evoluutiopsykologian teoreettisesta taustasta

Evoluutiopsykologiassa ihmisen ajatellaan olevan luonnossa elävä eläin, jonka elintoiminnot ovat seurausta luonnonvalinnasta ja sukupuolivalinnasta. Koska evoluutio ei kehitä uusia toimintoja aivan tyhjästä, vaan edellisten toimintojen päälle, ihmisellä on paljon mielentoimintoja ja rakenteita, jotka ovat yhdenmukaisia muiden eläinten kanssa. Evoluutiopsykologia on siis heuristinen yleisteoria, jonka pohjalta voidaan tehdä hypoteeseja mielestä. Näitä hypoteeseja on periaatteessa mahdollista arvioida tieteellisin kokein.

Keskeinen olettamus evoluutioteoriassa on myös, että evoluutio tapahtuu verrattaen hitaasti suhteessa esimerkiksi sivilisaation kehitykseen. Täten kun tutkitaan minkälaisiin olosuhteisiin ihmismieli on sopeutunut, on tarkasteltava mielen kehittymistä luonnollisessa ympäristössään, eli pleistoseeniaikaisessa savanniympäristössä. Tätä teoreettista ”paikkaa” kutsutaan englanninkielisessä keskustelussa nimellä Environment of evolutionary adaptedness, eli evolutionaaristen adaptaatioiden ympäristö. Koska kyseisessä ympäristössä vaarana oli esimerkiksi käärme, ihmisillä on automaattinen synnynnäinen negatiivinen tunnereaktio käärmeen kohdatessaan, kun taas vaikka korkeajännitteinen sähköjohto ei aiheuta mitään synnynnäistä pelkoreaktiota, vaikka nykymaailmassa se voi olla yhtä kuolettava.

Muita tieteenteoreettisia ajatuksia, joita evoluutiopsykologiassa usein (ei aina) käytetään ovat muun muassa komputationalismi, mielen modulaarisuusteoriat, monet kognitiotieteelliset teoriat ja eläinten käytöksen tutkiminen.

Historia

Charles Darwin oli alusta alkaen kiinnostunut evoluutiopsykologisista kysymyksistä, ja niinpä hän julkaisi esikoisteoksensa perään kaksi aihetta käsittelevää kirjaa: The Descent of Man, and Selection in Relation to Sex (1871) ja The Expression of the Emotions in Man and Animals (1872).

Yliopistoissa opetettavana tieteenhaarana evoluutiopsykologia muodostui vasta oikeastaan 1930-luvulla ns. biologian modernin synteesin jälkeen. Samaan aikaan Nikolaas Tinbergen, Konrad Lorenz ja Karl von Frisch tekivät Nobel-palkittua eläinkäytöstutkimustaan. Myöhemmin 1960–1970-luvuilla käytiin paljon keskustelua eläinten sosiaalisen käytöksen biologisesta taustasta. Tällöin julkaistiin muun muassa William D. Hamiltonin, Triversin ja E. O. Wilsonin klassikot. Näitä teorioita usein kutsutaan nimellä sosiobiologia ja niiden ajatellaan edeltäneen varsinaisia evoluutiopsykologisia teorioita, joita edustaa esimerkiksi antropologi Leda Cosmideksen ja psykologi John Toobyn klassikko Adapted Mind (1992).

Tutkimuslöytöjä

Tunteiden tutkimus

Psykologiassa ajatellaan tunteiden antava ns. affektiivisen sisällön muun muassa ihmisen motivaatiolle. Paul Ekman aloitti 1970-luvun alussa tutkimussuuntauksen, joka keräsi näyttöä siitä, että tunteet ovat ihmisille universaaleja, ja että niiden vastineet löytyvät eläimistä. Ekman luokittelee ainakin viisi perustunnetta: pelko, suru, ilo, viha, ja inho. Ekman myös toi oman kontribuutionsa keskusteluun mikroilmeistä, joiden luetteloa hän täydensi. Myöhemmin on myös tutkittu ns. sosiaalisia tunteita, joita ovat muun muassa kauna, häpeä ja itseluottamus. Näillä voidaan kaikilla ajatella olevan tärkeät roolit eläinten sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Suomalainen evoluutiopsykologian tutkija Markus J. Rantala määrittelee esimerkiksi pelon ja inhon evoluutiopsykologiset perimmäiset syyt seuraavasti:

  • Pelko: Luonnonvalinta on suosinut yksilöitä, jotka ovat reagoineet uhkaavaan tilanteeseen pelkoreaktiolla (taistele tai pakene). Nämä yksilöt ovat jääneet todennäköisemmin henkiin kuin ne, joille ei ole tullut uhan alla pelkoreaktiota.[2]
  • Inho: Evolutiivisessa ympäristössä sellaiset yksilöt, jotka ovat kokeneet inhoa esimerkiksi ulostetta ja mädäntynyttä lihaa kohtaan, ovat saaneet todennäköisemmin geenejään eteenpäin kuin sellaiset yksilöt, jotka eivät ole kokeneet inhoa. Luonnonvalinta on siis suosinut yksilöitä, jotka ovat kokeneet inhoa haitallisia asioita kohtaan. Seksuaalisen inhon taustalla on parittelun välttäminen sellaisten yksilöiden kanssa, jotka aiheuttavat kelpoisuushaittaa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi sairaat yksilöt sekä Westermarck-ilmiön kohteet.[3]

Kieli

Ihminen on ainoa eläin joka käyttää luonnollista kieltä sujuvasti, vaikka monet eläimet ovat oppineet esimerkiksi viittomakielen perusteita tai osaavat kommunikoida hyvinkin monimuotoisilla menetelmillä. Vuonna 1961 Myrna Gropnik löysi FOXP2-geenin, jonka nykyään uskotaan olevan transkriptiotekijää koodaava geeni, joka aiheuttaa ihmiselle ominaisen aivorakenteen, joka puolestaan mahdollistaa kielen. Paljon eriävää keskustelua kielen evoluution kohdalla on käyty siitä kuinka tärkeää synnynnäiset aivojen toiminnot ovat verrattuna yleisempään oppimiseen. Edelleen, eräät teoreetikot kuten Michael Tomasello (psykolingvistiikka, Max Planck -instituutti) katsoo että oppiminen matkimalla voi selittää kielen muodostumisen lapsella, eikä ole tarvetta olettaa synnynnäisiä kielielimiä. Toiset taas (Noam Chomsky) uskovat, että luonnollisen kielen syntaksin selittämiseksi ei riitä ihmisen oppimiskyky, vaan osan ominaisuuksista on seurattava välittömästi aivojen rakenteesta.

Pariutuminen

Koska parinvalinta on tärkeä tekijä geenien historian ja tulevaisuuden kannalta, sen taustalla olevaa käyttäytymistä on tutkittu paljon. Tutkimuksia on muun muassa siitä kuinka ihmiset valitsevat parin.

Suurin osa teorioista perustaa ajatukseen, että eläinten poikaset ovat niille sijoitus. Teoria ennustaa, että koska naisille lapsien saaminen on suurempi vaiva (ruoan saanti ja itsestään huolehtiminen vaikeampaa erityisesti raskauden loppuvaiheilla) ja riski (pahin komplikaatio on kuolema), heille on tärkeämpää muun muassa saada luotettava kumppani, ja he olisivat siksi valikoivampia ja heillä olisi synnynnäisiä ”hälytyskelloja”, jotka varoittaisivat epäluotettavista miesehdokkaista. Tutkimustulokset ovat vahvistaneet nämä löydöt.[4] Toinen merkittävä löytö on ollut naisten tapa painottaa erilaisia mieltymyksiä ovulaatiosyklin eri vaiheissa.[5]

Kansainvälisessä tutkimuksessa on myös havaittu naisten pitävän miesten alhaista rasvaprosenttia seksuaalisesti puoleensa vetävänä piirteenä, ja että alhainen rasvaprosentti korreloi miehen vastustuskyvyn kanssa.[6] Myös Markus J. Rantalan vuonna 2014 julkaistussa väitöskirjassa löydettiin näyttöä sen puolesta, että naiset suosivat hyvän immuunivasteen ja alhaisen rasvaprosentin omaavia miehiä. Köyhissä maissa naiset suosivat korkeamman testosteronitason omaavia miehiä kuin rikkaiden maiden naiset. Miehet puolestaan suosivat naisia, jotka ilmentävät hyvästä hedelmällisyydestä kieliviä piirteitä ja joiden rasvaprosentti ei ole liian alhainen eikä liian korkea.[7] Annalaura Jokiniemen väitöskirjassa (2022) löydettiin niin ikään todisteita seksuaalivalinnan ja immuniteettivasteen välisestä yhteydestä: naisen elimistö suosii (ns. kryptinen naaraanvalinta) niitä siittiöitä, jotka tarjoavat yhdistettynä äidin geeneihin jälkeläisille paremman immuniteettikyvyn.[8]

Miesten sitoutumishalukkuuden taustalla vaikuttaa olevan geneettinen seikka. Vuonna 2008 PNAS-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan vasopressiinihormoniin vaikuttava AVPR1A-geeni ennustaa, onko mies sitoutuvaa tyyppiä. Mikäli miehellä on kyseistä geeniä kaksi kopiota, hän on todennäköisemmin sitoutumiskammoinen. Yhden kopion omaavat miehet ovat puolestaan keskimäärin halukkaampia sitoutumaan. Taustalla on se, että AVPR1A-geeni vaikuttaa mantelitumakkeen viestijärjestelmän kautta esimerkiksi luottamuksen tunteeseen.[9]

Rantalan mukaan ehkäisypillereiden käyttö muuttaa naisten miesmakua, sillä nämä laskevat naisen estrogeenitasoa raskaana olevan naisen kaltaiseksi. Näin ollen ehkäisypillereitä käyttävät naiset suosivat feminiisempiä miehiä; raskaana olevien naisten kannattaa valita feminiisempi mies, sillä nämä panostavat enemmän jälkeläisten hoitoon. Ehkäisypillerit saattavat olla Rantalan mielestä yksi syy sille, miksi osa parisuhteista epäonnistuu: jos nainen lopettaa tai aloittaa ehkäisypillereiden käytön, hänen miesmakunsa voi muuttua ja näin ollen kiinnostus omaan kumppaniin laskea.[10]

Seksuaalinen suuntautuminen

Evoluutiopsykologia näkee homoseksuaalisuuden synnynnäisenä ominaisuutena. Miesten homoseksuaalisuuden evolutiivisena taustana on Andrea Camperio-Cianin, Francesca Cornan ja Claudio Capiluppin vuonna 2004 julkaistun tutkimuksen mukaan se, että samat geenit, jotka tekevät miehestä homoseksuaalin, tuovat naispuolisille lähisukulaisille korkeamman hedelmällisyyden. Tutkimuksessa huomattiin, että perheissä, joihin oli syntynyt homoseksuaali poika, pojan siskoilla ja äidillä oli keskimääräistä korkeampi estrogeenitaso eli nämä olivat keskimääräistä naisellisempia.[11]

Imrikis Krams, Severi Luoto ja Markus J. Rantala julkaisivat vuonna 2018 tutkimuksen naisten homoseksuaalisuudesta. Tutkimuksessa tehdään jaottelu feminiinisiin (femme) ja maskuliinisiin (butch) lesboihin. Tutkimuksen mukaan naisesta tulee feminiininen lesbo, mikäli sikiövaiheen aikana naispuolinen sikiö altistuu voimakkaalle estrogeenitasolle, joka tekee aivojen seksuaalista kiinnostusta säätelevästä alueesta maskuliinisen. Muutoin henkilölle tulee naisellinen vartalo, mutta seksuaalinen kiinnostus suuntautuu toisiin naisiin. Maskuliininen lesbo on puolestaan seurausta siitä, että naispuolinen sikiö on altistunut testosteronille: täten vartalosta tulee maskuliininen ja seksuaalinen kiinnostuu kohdistuu naisiin.[12][13]

Vanhemmuus

Naiset, joilla on korkeampi estrogeenitaso ja joiden kasvot on arvioitu naisellisemmiksi, haluavat keskimäärin enemmän lapsia kuin maskuliinisemmat naiset.[14] Vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan, jos miehellä on korkea testosteronitaso, hänellä on heikompi hoivavietti ja hän panostaa vähemmän jälkeläistensä hoitoon kuin feminiisemmät miehet. Tutkimuksessa testattiin miesten testosteronitasot ja kivesten koko. Ne miehet, joilla oli korkea testosteronitaso ja tätä myötä isot kivekset, osallistuivat vähemmän jälkeläisten hoitoon ja pettivät kumppaniaan enemmän. Aivokuvantamistutkimuksessa nämä miehet reagoivat heikommin omien lastensa kuviin kuin feminiinisemmät miehet.[15]

Eräs evoluutiopsykologian merkittävimpiä löytöjä vanhemmuuden tutkimisen alalla on ollut ns. tuhkimoefekti. Tällä tarkoitetaan sitä, että ei-biologiset vanhemmat kohtelevat välinpitämättömämmin ja väkivaltaisemmin lapsia, jotka eivät ole heidän omiaan. Sekä lapsien kuolemantapauksissa [16] että muissakin vahingoissa[17] on nähtävissä tämä tilastollinen trendi. Tutkijat selittävät asian siten, että vanhempien valvonta suojelee lapsia monelta eri vaaralta. Kun lapset eivät ole biologisesti vanhemman omia, heillä ei ole niin suuri vaistomainen tarve valvoa lapsia, jonka takia tilastoissa näkyy enemmän onnettomuuksia. Ei-biologiset vanhemmat ovat myös itse väkivaltaisempia, syyllistyvät suurempaan määrään seksuaalista hyväksikäyttöä ja tappavat useammin lapsen. Lapsilla, joilla on sijaisvanhempi, on myös (paradoksaalisesti) huonompi menestys muun muassa koulutuksessa kuin yksinhuoltajalapsilla, koska koulutus on maksullista lähes joka paikassa maailmassa. Nämä vaikutukset on löydetty Australiassa,[18] Yhdysvalloissa[19], Tansaniassa metsästäjäkeräilijäyhteisössä[20] ja myös Suomessa [21]

Opetus Suomessa

Suomessa evoluutiopsykologiaa on opetettu Turun yliopiston biologian laitoksella vuodesta 2006, ja syksyllä 2014 Turun yliopisto otti ensimmäisenä eurooppalaisena yliopistona oppiainevalikoimaansa evoluutiopsykologian sivuainekokonaisuuden[22]. Sivuainekokonaisuudesta vastaa suomalainen evoluutiopsykologian tutkija Markus J. Rantala. Evoluutiopsykologian opetus Turun yliopistossa on herättänyt myös voimakasta vastusta: Rantalan autosta on esimerkiksi puhkottu kumit.[23]

Arvostelu

Suomessa ei ole voimakasta evoluutiopsykologian perinnettä, ja Suomessa on esitetty paljon kritiikkiä evoluutiotieteellisestä kirjoittelusta. Suurin osa arvostelusta kohdistuu suomenkielisiin populaaritieteellisiin teoksiin eikä varsinaisiin kansainvälisiin tutkimusartikkeleihin. Osa on myös kohdistunut siihen, ettei esihistoriasta (jossa ihmismieli kehittyi) tiedetä paljonkaan.

Panu Raatikainen on kritisoinut mielen modulaarisuusteoriaa. Teorian mukaan mieli on kokoelma monia pieniä moduuleja, joilla on omat tiedonkäsittelytapansa moduuleista. Ihmismielessä on modulaarisuusteorian (massive modularity) mukaan satoja, ellei tuhansia, erikoistuneita moduuleita. Sellainen on esimerkiksi kielimoduuli, joka mahdollistaa kielen oppimisen. Eri kehityspolut ovat johtaneet siihen, että osa moduuleista on suhteellisen homologisia eri eläinlajien välillä, kun taas toiset eivät.

Panu Raatikaisen mukaan aivotutkimus ei tue ajatusta siitä, että ihmismieli koostuisi suuresta määrästä moduuleja. Sen todistamiseksi pitäisi löytää jonkinlainen vastaavuus aivojen monimutkaisuuden ja ihmisen geenien määrän välillä. Kuitenkin esimerkiksi hiirillä ja ihmisillä on suunnilleen sama määrä geenejä. Raatikainen pitää moduuliajatusta mielenfilosofian huikeana yleistyksenä.

Evoluutiopsykologien teoriat ihmisen kehittymisestä savannioloissa ovat Raatikaisen mielestä spekulatiivisia, sillä ihmisen kehittymisen ympäristöstä tiedetään liian vähän. Tieteenfilosofit Petri Ylikoski ja Tomi Kokkonen huomauttavat samoin Evoluutio ja ihmisluonto (2009), että nativistisen evoluutiopsykologian ongelmana on, että koska tietoa eri hypoteesien puolesta on kovin vähän, sen pohjalta on erittäin vaikea koota niin paljon todistusaineistoa, että joku tietty hypoteesi voitaisiin nostaa muiden mahdollisten hypoteesien ylitse. Tämä ei liity vain tiedon vähyyteen kivikauden oloista vaan eri hypoteeseja voidaan muodostaa myös tekemällä erilaisia oletuksia mielen rakenteesta sekä evoluution kulkemista poluista. [24]

Ylikoski ja Kokkonen ovat myös sitä mieltä, että evoluutiopsykologiassa käytetään paljon arkikielenkäytöstä lainattuja monimerkityksisiä tai arvolatautuneita käsitteitä, joilla on tutkimuksessa tietty tekninen merkitys, mutta jotka lisäävät väärinymmärryksen mahdollisuutta. Tämä on merkityksellistä, koska evoluutiopsykologia on heidän mukaansa ala, joka saa paljon julkisuutta ja herättää keskustelua. Erityisen ongelmallisena he nostavat esiin käsitteen ihmisluonto, joka on ”tieteellisesti hyödytön mutta väärinymmärryksiä tuottava”. Ihmisluonnon käsitteellä on myös normatiivisia latauksia, joita ei heidän mukaansa voi pitää toivottavina tieteellisessä tutkimuksessa tai sen popularisoinneissa. Evoluutiopsykologian tieteellinen sisältö voidaan esittää paremmin kun karsitaan tällaisia ilmaisuja, he esittävät.[25]

J. P. Roos arvosteli Ylikosken ja Kokkosen kirjaa Tieteessä tapahtuu -lehdessä.[26] Hän sanoo muun muassa että Ylikoski ja Kokkonen pitävät evoluutiopsykologien tapaa käsitellä ”ihmisluontoa” olemusajatteluna. Kuitenkin Roosin mielestä ihmisen mieleen vaikuttavat biologiset tekijät ovat empiirisesti todistettavissa olevia faktoja, eikä biologia siis ole olemusajattelua. Roos myös väittää Ylikosken ja Kokkosen vaativan evoluutiopsykologialta sellaisia asioita, joita eivät kirjassa vaadi sosiologialta, jonka takia he syyllistyvät kaksoisstandardin käyttöön.

Markus J. Rantala toteaa, että evoluutiopsykologiaan kohdistuva vastustus on pääasiassa poliittista eikä tieteellisiin argumentteihin perustuvaa. Hänen mielestään evoluutiopsykologian maine on heikko, koska se kärsii sosiobiologian painolastista: sosiobiologia väitti, että geenit pakottavat meidät tekemään jotakin, sen sijaan Rantalan näkemys on, että geenit luovat viettimme, jotka yhdistyvät kulttuurillisiin tekijöihin. Rantalan mukaan survival of the fittest -ajatus on ymmärretty yksipuolisesti pelkästään fyysisenä kelpoisuutena: ihmislajilla nimittäin myös muut ominaisuudet voivat taata korkean kelpoisuuden.[27]

Evoluutiobiologian tutkijoita uhkaillaan; muun muassa Yhdysvalloissa heidän luentojaan on häiritty ja niitä vastaan on osoitettu mieltä. Myös Suomessa on muun muassa puhkottu tutkijoiden autojen renkaita.[28]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Durrant, Russell & Ellis, Bruce J.: Evolutionary Psychology. Teoksessa Gallagher, Michela & Nelson, Randy J. (toim.): Comprehensive Handbook of Psychology, Volume Three: Biological Psychology, s. 1–33. New York: Wiley & Sons, 2002. ISBN 0-471-38403-8. Ote teoksesta (pdf). (englanniksi)
  2. ↑ Markus J. Rantala: Masennuksen biologia: Evoluutiopsykologinen näkökulma mielialahäiriöihin, s. 32–33. Terra Cognita, 2019. ISBN 9789525697940.
  3. ↑ Rantala, 2019. s. 32
  4. ↑ Trivers 1972, Buss, D. M.; Larsen, R. J.; Westen, D.; Semmelroth, J. (1992). ”Sex differences in jealousy: Evolution, physiology, and psychology”. Psychological Science 3 (4): 251–55.
  5. ↑ Gangestad ym. 2004.
  6. ↑ Turun yliopiston tiedote: Miesten rasvaprosentti vaikuttaa puoleensavetävyyteen voimakkaammin kuin maskuliinisuus http://domino.utu.fi/tiedotus/tiedotukset.nsf/n/NT0000437E.html[vanhentunut linkki]
  7. ↑ Turun yliopisto: Fyysinen puoleensavetävyys kuvastaa henkilön laatua pariutumiskumppanina (Väitös: FT Markus J. Rantala, 17.6.2014, psykologia) utu.fi. 12.6.2014. Viitattu 25.4.2022.
  8. ↑ Tolvanen, Pauliina: Tutkimus: Haju voi johtaa parinvalinnassa harhaan – naiset suosivat geeneiltään samankaltaisia miehiä, kun siittiötasolla erilaisuudesta olisi hyötyä Yleisradio. 8.10.2022. Viitattu 8.10.2022.
  9. ↑ Hasse Walum, Lars Westberg, Susanne Henningsson, Jenae M. Neiderhiser, David Reiss, Wilmar Igl, Jody M. Ganiban, Erica L. Spotts, Nancy L. Pedersen, Elias Eriksson & Paul Lichtenstein: Genetic variation in the vasopressin receptor 1a gene (AVPR1A) associates with pair-bonding behavior in humans pnas.org. 16.9.2008. Arkistoitu 24.4.2022. Viitattu 25.4.2022.
  10. ↑ E-pillerit sotkevat parinvalinnan" – evoluutiobiologin mukaan hormonaalinen ehkäisy voi selittää myös osan eroista Yleisradio. 30.3.2018. Viitattu 8.10.2022.
  11. ↑ Andrea Camperio-Ciani, Francesca Corna, Claudio Capiluppi: Evidence for maternally inherited factors favouring male homosexuality and promoting female fecundity (Artikkeli avattavissa PDF-tiedostona kyseiseltä sivulta.) Royal Society. 7.11.2004. Viitattu 3.7.2022.
  12. ↑ Kohonen, Kitta: Homoseksuaalisuuden syntyä selvittänyt suomalaistutkija on saanut rajuakin palautetta – "Samanlainen ominaisuus kuin silmien väri" mtvuutiset.fi. 6.9.2018. Viitattu 3.7.2022.
  13. ↑ Kivimäki, Antti: Suomalaiset tutkijat loivat teorian butch- ja femme-lesbouden biologisesta alkuperästä – ”Tämän suorempia todisteita tiede ei voi koskaan tarjota” hs.fi. 5.9.2018. Viitattu 3.7.2022.
  14. ↑ Miriam J.Law Smith, Denis K.Deady, Fhionna R. Moore, Benedict C. Jones, R. Elisabeth Cornwell, Michael Stirrat, Jamie F. Lawson, David R. Feinberg & David I. Perrett: Maternal tendencies in women are associated with estrogen levels and facial femininity. Hormones and behavior, tammikuu 2012, s. 12–16. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.10.2022.
  15. ↑ Jennifer S. Mascaro, Patrick D. Hackett & James K. Rilling: Testicular volume is inversely correlated with nurturing-related brain activity in human fathers. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 9. syyskuuta 2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.10.2022.
  16. ↑ Tooley ym. 2006.
  17. ↑ Wadsworth ym. 1983.
  18. ↑ Edellä mainittu Tooleyn tutkimus
  19. ↑ Booth ym. 1994.
  20. ↑ Marlowe 1999.
  21. ↑ Sariola, H. & Uutela, A. (1996). The prevalence and context of incest abuse in Finland. Child Abuse & Neglect 20(9) 1996, Sivut 843–850.
  22. ↑ Evoluutiopsykologian sivuainekokonaisuus Turun yliopistoon 23.7.2014. Turun yliopisto. Arkistoitu 7.11.2014. Viitattu 23.7.2014.
  23. ↑ Hjelt, Yrjö: Evoluutiopsykologin arkipäivää Turussa: vihapostia, puhkotut auton renkaat ja maine naistenvihaajana yle.fi. 24.4.2022. Viitattu 24.4.2022.
  24. ↑ Ylikoski, Petri & Kokkonen, Tommi: Evoluutio ja ihmisluonto, s. 172–228, 401. Helsinki: Gaudeamus, 2009.
  25. ↑ Ylikoski, Petri & Kokkonen, Tommi: Evoluutio ja ihmisluonto, s. 385–386, 401. Helsinki: Gaudeamus, 2009.
  26. ↑ Roos, J. P.: Siitä mistä ei haluta puhuttavan, ei kannata puhua. Tieteessä tapahtuu, 2009. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta.
  27. ↑ Mikkola, Jaakko: Darwinin mies Turun ylioppilaslehti. 15.1.2015. Viitattu 9.8.2022.
  28. ↑ Yrjö Hjelt: Evoluutiopsykologin arkipäivää Turussa: vihapostia, puhkotut auton renkaat ja maine naistenvihaajana 2.4.2015. Yle Turku. Viitattu 2.4.2015.

Kirjallisuutta

Wikiaineisto
Wikiaineisto
  • Buss, David M.: Halun evoluutio: Ihmisen pariutumisstrategiat. (The evolution of desire: Strategies of human mating, 1994.) Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Kerava: Sitruuna, 2006. ISBN 952-99366-6-4.
  • Judson, Olivia: Tohtori Tatjanan seksineuvoja koko luomakunnalle. (Dr Tatianas sex advice to all creation, 2003.) Suomentanut Iiris Kalliola. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3250-1.
  • Tammisalo, Osmo: Rakkauden evoluutio: Ihmisen parinvalinnan biologiaa. Helsinki: Terra Cognita, 2005. ISBN 952-5202-89-5.
  • Waal, Frans de: Hyväluontoinen: Oikean ja väärän alkuperä ihmisessä ja muissa eläimissä. (Good natured: The origins of right and wrong in humans and other animals, 1996.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 1998. ISBN 952-5202-10-0.
  • Viitala, Jussi: Inhimillinen eläin, eläimellinen ihminen: Sosiaalisen käyttäytymisen avaimet. Jyväskylä: Atena, 2003. ISBN 951-796-301-7.
  • Ylikoski, Petri & Kokkonen, Tomi: Evoluutio ja ihmisluonto. Helsinki: Gaudeamus, 2009. ISBN 978-952-495-043-5.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Evoluutiopsykologia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Evoluutiopsykologia&oldid=20852638”