Psykodynaaminen psykologia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Psykodynaaminen psykologia koostuu Sigmund Freudin (18561939) kehittämän psykoanalyysin pohjalta syntyneistä malleista ja teorioista. Freudin teoriaa ja hänen hoitomuotoaan kutsutaan yhdessä psykoanalyysiksi. Psykoanalyysi ja sen pohjalta luodut teoriat muodostavat siis yhdessä psykodynaamisen psykologian.

Freudin teoria pyrki kuvaamaan mielen toiminnan suhdetta sisäisiin haluihin ja yllykkeisiin sekä ympäristön vaatimuksiin. Jotkin sisäiset halut, kuten aggressiivisuus ja seksuaalisuus ovat sellaisia, että niiden välitön tyydyttäminen toisi yhteiskunnassamme melkoisia ongelmia.

Psyyken rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freud erotti psyyken rakenteesta kolme tasoa. Ensimmäinen taso, joka on luonteenomainen aivan pienelle lapselle, pyrkii välittömään tyydytykseen piittaamatta seurauksista. Tätä tasoa kutsutaan viettipohjaksi eli idiksi. Toisella tasolla ihmiselle muodostuu yliminä eli superego. Yliminän vaatimukset ovat usein kohtuuttomia, ja yliminä saattaa vaatia täydellisyyttä hinnalla millä hyvänsä. Näiden kahden tason välillä on Freudin mukaan tasapainotteleva taso, minä eli ego. Ego pyrkii siis tasoittamaan kahden jyrkän näkemyksen eli yliminän ja idin välistä jännitystä ja ohjaamaan yksilön toimintaa yksilön etujen mukaisesti. Ego pyrkii toimimaan tosiasiat huomioiden eli noudattamaan realiteettiperiaatetta.

Psykodynaamisen psykologian mukaan ihmisen mielestä suurin osa on tiedostamatonta. Ihmisen tietoisuutta on verrattu jäävuoreen, josta vain pieni osa on pinnan yläpuolella ja suurin osa näkymättömissä pinnan alla. Tämä tiedostamaton osa mielestä vaikuttaa ratkaisevasti kaikkeen ihmisen toimintaan. Tiedostamatonta tietoisuutta ovat mm. lapsuudessa koetut pettymykset ja murheet. Lapsuuden tutkiminen onkin yksi keskeisimmistä asioista psykodynaamisessa psykologiassa.

Freudin ajatusten merkitys länsimaiselle kulttuurille on ollut suuri. Hänen psykoanalyysinsä loi pohjan nykyaikaiselle psykoterapialle, joka perustuu siihen, että potilas kertoo vapaasti ajatuksistaan ja terapeutti kuuntelee aktiivisesti. Psykodynaamisessa työskentelyssä terapeutti johdattelee keskustelua suuntaan, jonka uskoo paljastavan asiakkaansa ongelman. Psykoanalyysi ei yleensä sovi synnynnäisiin neurologisiin ongelmiin kuten autismi ja Aspergerin oireyhtymä. [1]

Psykodynaaminen psykologia on säilyttänyt tärkeän osansa psykologiassa erityisesti muuntautumiskykynsä vuoksi. Ongelmallisena voidaan pitää kuitenkin sitä, että monia psykodynaamisen psykologian teorioita on vaikea osoittaa oikeaksi tai vääriksi, koska suurin osa sen aineistosta perustuu ihmisten omiin kertomuksiin ja terapeutin päätelmiin. Psykodynaamisia teorioita on myös kritisoitu kulttuuri- ja aikakausisidonnaisina, sillä ne perustuvat pieneen potilasaineistoon 1900-luvun alun Wienistä.

Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Brummer, Matti; Enckell, Henrik (2005) Lasten ja nuorten psykoterapia. WSOY, Helsinki.