Persoonallisuuspsykologia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Persoonallisuuspsykologia on psykologian ala, joka tutkii persoonallisuutta, persoonallisuuden syntyä ja kehitystä sekä persoonallisuuden vaikutusta yksilön elämään.

Vuosien saatossa näkemykset ihmisen persoonallisuudesta ja sen kehityksestä ovat vaihdelleet suuresti. 1900-luvun puolivälissä vallalla olivat kolme pääsuuntausta, psykoanalyyttinen, behavioristinen ja piirreteoria. Myöhemmin humanistinen psykologia alkoi täydentää näiden teorioiden puutteita. Sosiaalis-kognitiivinen persoonallisuusteoria sai kannatusta 1980- ja 1990-luvuilla.

Piirreteoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisiä voidaan kuvata heille tyypillisillä piirteillä. Piirreteoriat tutkivat ja erittelevät yksilön persoonallisuutta, etsien eroavaisuuksia suhteessa muihin ihmisiin. Piirreteorioiden valtakausi persoonallisuuspsykologiassa oli 1900-luvun alkupuolella, merkittävinä teoreetikoimaan esimerkiksi Carl Jung.

Raymond Cattellin mielestä persoonallisuus oli yksilön piirteiden yhdistelmä. Cattellin 1940-luvulla kehittimässä teorian mukaan ihmistä voitiin kuvata 16 piirteen avulla. Hans Eysenckin (1916–1997) mielestä persoonallisuuden ulottuvuuksiin kuuluivat neuroottisuus, ekstroversio ja psykoottisuus. Neuroottisuuden yksi ääripää on tunne-elämältään epävakaa yksilö ja toiseen ääripäähän kuuluu tunne-elämältään vakaa yksilö. Ekstroversion yhdessä ääripäässä taas on ulospäinsuuntautuneisuus ja toisessa sisäänpäinkääntyneisyys. Eysenck kehitti myös kolmannen ulottuvuuden, psykoottisuuden. Tämän ulottuvuuden korkea pistemäärä liittyy minäkeskeisyyteen, aggressiivisuuteen, impulssiivisuuteen ja myötätunnon puutteeseen. Myöhemmin Eysencin persoonallisuuskyselyihin liitettiin mukaan neljäskin ulottuvuus eli Lie (L)-asteikko.

Piirreteoreettista tutkimusta vei eteenpäin myös Donald W. Fiske. Hän teki vertailevaa tutkimustyötä päätyen viiteen faktoriin, jotka olivat tyypillisiä kaikissa tutkimuksissa. Tutkimusta jatkaneet E.C. Tupes ja R.C. Christal väittivät 1960-luvulla kahdeksan eri otoksen analyysien perusteella, että ihmisellä on viisi pysyvää eli otoksesta toiseen samana pysyvää faktoria, joiden keskinäisten suhteiden avulla voidaan kuvata yksilön käyttäytymistä. Faktorit ovat:

1. Eloisuus, energisyys, kilpailunhalu
2. Miellyttävyys, ystävällisyys
3. Tunnollisuus, itsekuri
4. Tasapainoisuus, tunteiden hallinta
5. Avoimuus kokemuksille

Piirreteorioista vallitsevin on nykyään ns. viiden suuren persoonallisuuspiirteen teoria ("big five"). Siinä persoonallisuutta kuvataan viiden ulottuvuuden yhdistelmänä (Goldberg, L. R., 1992, 1993). Vaikka piirreteoriat kuvaavat ihmisen persoonallisuutta, ne eivät selitä tai anna suoraa tietoa persoonallisuuden kehityksestä. Myöskään peruspiirteiden määrästä ei ole yksimielisyyttä.

Psykoanalyyttinen teoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykoanalyyttiset teoriat selittävät ihmisen käyttäytymistä persoonallisuuden tutkimuksen kautta. Psykoanalyysin kehitti Sigmund Freud.

Freud jakoi persoonallisuuden kolmeen kerrokseen: id, ego ja superego. Id eli biologinen viettipohja sisältää ihmisen halut ja vietit. Idin alainen toiminta on tiedostamatonta. Ego eli minä on yksilön kokemus itsestään. Egon toiminta on pääasiassa tiedostettua. Superego eli yliminä sisältää normit, moraalin ja yksilön näkemyksen siitä, millainen hänen tulisi tai hän haluaisi olla. Ego toimii idin ja superegon välillä pitäen nämä järjestyksessä. Freudin mukaan ihmispsyyke jakautuu tiedostettuun ja tiedostamattomaan. Tietoisuus koostuu yksilön psyykkisistä ja fyysisistä toiminnoista, jotka yksilö hahmottaa. Alitajuntaan kuuluvat tiedostamattomat ajatukset ja motiivit.

Freudin mukaan lapsuuden kokemukset vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen läpi elämän, lähinnä tiedostamattomina. Myös seksuaalisuus on hänen teorioissaan vahvasti esillä.

Behavioristinen teoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Behaviorismi uskoo ihmisen tai muun organismin olevan ulkopuolelta ohjautuva, eli organismin käyttäytyminen johtuu ympäristön vaikutuksesta. Behavioristisen persoonallisuuspsykologian perustajana pidetään John B. Watsonia. B. F. Skinner esitti keskeisen mallin organismin käyttäytymisestä ärsyke → reaktio -kytkentänä. Ympäristö antaa ärsykkeen ja ihminen reagoi siihen, jolloin voidaan analysoida ihmisen persoonallisuutta. Behavioristinen tutkimus on tiukkaa empirismiä.

Uusbehavioristisen näkemyksen mukaan on tutkimuksissa otettava huomioon myös ns. väliin tulevat tekijät, jolloin selityskaava muuntautuu muotoon ärsyke → organismi → reaktio → seuraukset.

Humanistinen teoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Humanistinen psykologia korostaa yksilöllisyyden merkitystä. Teoria ei niinkään pyri analysoimaan yksilön käyttäytymistä, vaan tämän mahdollisuuksia ihmisenä. Teorian mukaan jokaisella ihmisellä on luontainen pyrkimys itsetoteutukseen. Persoonallisuuden avulla yksilö tulkitsee ympäristöään, hänellä on vapaa tahto ja täydellinen vapaus valita tulevaisuutensa. Vaikuttimina toimivat yksilön mahdollisuudet.

Humanistisen psykologian vaikuttajia ovat olleet muiden muassa Abraham Maslow, Viktor Frankl, Fritz (Fredrick) Perls ja Carl Rogers. He pyrkivät luomaan aiempien teorioiden rinnalle ns. psykologian kolmannen voiman, joka täydentäisi kokonaiskuvaa ihmisen mahdollisuuksista persoonallisena kokonaisuutena.

Sosiaalis-kognitiivinen teoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaalis-kognitiivinen persoonallisuuspsykologia painottaa yksilön tiedonkäsittelyn ja sosiaalisuuden tärkeyttä. Tietoa ihminen saa sosiaalisesta ympäristöstä. Yksilö prosessoi näitä tietoja kognitiivisesti ja käyttää niitä tulevaisuudessa kykyjensä mukaan. Sosiaalis-kognitiivinen tutkimus tutkii muun muassa miten yksilö valikoi ja käyttää näitä tietojaan, millaisin keinoin yksilö ratkaisee ongelmia sekä millaiset ovat yksilön tavoitteet ja odotukset. Teoria tutkii muun muassa tarkkaavaisuuden, muistin ja ajattelun vaikutusta persoonallisuuteen.

Sosiaalis-kognitiivisen teoriaa tutkineita ovat muun muassa Jerome Bruner ja Jean Piaget.

Persoonallisuustestit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persoonallisuustesteillä pyritään tutkimaan testihenkilön persoonallisuutta. On olemassa valtava määrä erilaisia ja eritasoisia persoonallisuustestejä, aina viihdetestaamisesta pitkälle vietyihin ja kehiteltyihin testisarjoihin. Ammattimaisia, standardoituja testejä voidaan käyttää esimerkiksi soveltuvuusmittauksissa johonkin koulutukseen tai ammattiin. Pätevien tuloksien tulkitsemiseen tarvitaan psykologi.

Persoonallisuustestit voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin:

1. Kysely- ja itsearviointitestit

2. Kyky- ja lahjakkuustestit

  • Älykkyyttä, visuaalista hahmotusta, päättelykykyä, motoriikkaa tai muita kykyjä mittaavat testit
  • Esimerkiksi Mensan matemaattisloogista älykkyyttä mittaavat testit

3. Projektiiviset testit

  • Pyrkivät tuomaan esille testihenkilön persoonallisuuden syvimmät, alitajuiset rakenteet
  • Esimerkiksi Rorschachin musteläiskätesti, jossa testattava kertoo, mitä musteläiskäkuvat esittävät

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pakarinen, T. & Posti, R. 1992. Ihminen toiminnallisissa ympäristöissään. Kirjayhtymä Oy, Helsinki.
  • Juuti, P. 1989. Organisaatiokäyttäytyminen. Otava, Helsinki.