Positiivinen psykologia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Positiivinen psykologia on psykologian osa-alue, joka keskittyy ihmisen hyvinvointiin, vahvuuksiin ja voimavaroihin ja näiden edistämiseen. Kansainvälisesti tunnetuimpiin positiivisen psykologian puolestapuhujiin kuuluu muun muassa yhdysvaltalaisprofessori Martin Seligman.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Positiivinen psykologian juuret ulottuvat niin kauas kuin ihmismieltä on tutkittu. Alkujaan psykologialla oli kolme erillistä missiota: tutkia mielenterveyttä, vaalia lahjakkuutta sekä edistää yksilön mahdollisuuksia mielekkääseen elämään.[1] Lääketieteen osa-alue psykiatria keskittyi patologiaan (eli tutkimaan ja hoitamaan sairautta).

Tämä jako muuttui dramaattisesti 2. maailmansodan traumatisoituneiden sotilaiden palatessa rintamalta kotiin. Psykiatriassa ei riittänyt voimavaroja masentuneiden ja itsetuhoisten veteraanien hoitamiseen. Siksi myös psykologian resurssit ja tutkimus suuntautuivat tarkastelemaan ihmisen pahoinvointia ja parantamaan sairauksia. Psykiatria sai avukseen kliinisen psykologian (ja psykoterapian).[2] Järjestely palveli aikakautta ja tarjosi huikeita edistysaskelia mielenterveysongelmien diagnosoimisen ja hoitamisen saralla. Psykologian pääsuuntaus jäi kuitenkin kohti tätä sairausmallia. Ihmisyyden kokemuksen toinen puoli, psyykkinen hyvinvointi, jäi huomiotta. [1]

Positiivisen psykologian käsitteen voidaan katsoa tulleen humanistisen psykologian tutkimuskentästä. Abraham Maslow nimesi yhden vuonna 1954 julkaistun kirjansa Motivation and Personality luvun otsikolla Kohti positiivista psykologiaa (Towards Positive Psychology).[3] Myös Erich Fromm ja Carl Rogers tutkivat aihepiirin käsitteitä, kuten olemisen virtaus (flow), onnellisuus ja täyttymys. Humanistinen psykologia ei kuitenkaan kyennyt validoimaan tutkimustaan ja löytöjään tieteellisesti.[1]

Siitä voidaan sanoa eriytyneen ns. oma-apu (self-help) -suuntaus.kenen mukaan? Self help tarjoaa varsin hyödyllisiä neuvoja, mutta ei yleensä perustu kontrolloituun käyttäytymistieteelliseen tutkimukseen vaan usein henkilökohtaisin kokemuksiin ja anekdootteihin (kertomuksiin omasta elämästä).lähde?

Positiivisen psykologian nousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pennsylvanian yliopiston psykologian professori Martin Seligman on positiivisen psykologian voimahahmoja.

Kun yhdysvaltalainen Pennsylvanian yliopiston psykologian professori Martin Seligman vuonna 1998 valittiin Yhdysvaltain psykologiliiton (American Psychological Association) puheenjohtajaksi, hän julisti hyvinvoinnin kyseisen vuoden teemaksi. Tämä oli näkyvä lähtölaukaus uudelle aallolle ihmistieteiden alalla.[4] Vuonna 1999 järjestettiin ensimmäinen positiiviseen psykologiaan keskittynyt kokous Yhdysvalloissa.

Positiivisen psykologian tunnetuimpiin puolestapuhujiin kuuluu juuri professori Seligman työtovereidensa kanssa. Vuonna 2000 American Psychologist-lehti julkaisi erikoisnumeron positiivisesta psykologiasta.[1] Siinä Seligman ja flow-käsitteen luoja, psykologi Mihály Csíkszentmihályi yhdessä esittivät, että perinteinen psykologia ei tuota tarpeeksi "tietoa siitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista". Tästä on esimerkkinä Harvardin yliopiston psykiatrian professori George Vaillant mukaan psykiatrian perusoppikirja, jossa vain viidellä rivillä käsitellään toivoa ja vain yhdellä rivillä mainitaan ilo.

Edellisvuonna 1999 psykologian tohtori Neil Mayerson ja Mayersonien hyväntekeväisyyssäätiö oli kääntynyt professori Seligmanin puoleen. Kysyjät halusivat tietää voiko odottaa, että positiivinen psykologia auttaa ihmisiä kehittymään kohti kohti sitä, mitä voimme parhaimmillamme olla.[5] Esitetty haaste johti tarpeeseen määritellä ja tutkia aihepiirin peruskäsitteitä syvällisemmin tieteellisen lähestymisen kautta. Työn tueksi hyväntekeväisyyssäätiö perusti voittoa tuottamattoman VIA-instituutin (Values in Action). Instituutin tieteellisenä johtajana toimi Seligman ja projektin johtajaksi kutsuttiin Michiganin yliopiston psykologian professori Christopher Peterson, joka muutti vuonna 2000 hankkeen vuoksi tilapäisesti Pennsylvanian yliopistolle. Hankkeen tuloksena syntyi laaja ihmisen luonteenvahvuuksia ja hyveitä kuvaava käsikirja ja luokitteluopas. Kirjoittajat luonnehtivat 800 sivuista Character Strengths and Virtues-teostaan (2004) eräänlaiseksi "mielenterveyden piirteiden käsikirjaksi", positiivisen psykologian vastapainoksi psykologisten mielenhäiriöiden diagnoisointioppaille. Teoksen mukaan on alustavasti eriytettävissä kuusi yleismaailmallista, kulttuureista ja uskonnoista riippumatonta hyvettä ja 24 hyveitä määrittelevää luonteenvahvuutta. Kirjoittajat toteavat julkaisemansa luokittelun olevan tuossa vaiheessa vasta alustavaa. Kirjan lopussa esitellään myös yksilön vahvuuksien kartoittamiseen käytettävä VIA-IS-vahvuuskysely. [5]

Pelkkä sairauden puuttuminen ei ole hyvinvointia eikä keskivertoisuuden tutkimus riitä ihmisen kukoistuksen kartoittamisessa.[6] Vastoinkäymiset ovat elämän väistämätön elementti ja kukaan ei voi piiloutua niiltä. Positiivisen psykologian ytimessä on kuitenkin ajatus, että me voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten nopeasti toivumme eli pääsemme vaikeuksien jälkeen takaisin raiteille. Voimme valjastaa hyvät hetket palvelemaan meitä. Positiivinen psykologia on tutkinut hyvinvoinnin, onnellisuuden ja luonteenvahvuuksien lisäksi yhä enenevässä määrin psykologisten voimavarojen teemoja. Tällaisia aihepiirejä ovat vastoinkäymisistä kumpuava kasvu (post-traumatic growth) ja henkinen lujuus (resilience ja grit).[7] Myös suomalainen käsite sisu on tällainen psykologinen voimareservi.[8]

Positiivisen psykologian tutkima onnellisuus liittyy vähemmän mielihyvään ja hyvänolon tuntemuksiin, ja enemmän hyvän elämän elämiseen. Se liittyy kiinteästi Aristoteleen kreikankieliseen käsitteeseen eudaimonia, joka viittaa kokonaisvaltaiseen onnellisuuteen ja sellaiseen aktiiviseen toimintaan, joka tuottaa onnea (ei vain itselle vaan myös muille). Seligman jakaa hyvinvoinnin viiteen eri osa-alueeseen, jotka ovat positiiviset emootiot, tiivis kiinnittyneisyys omaan elämään ja sen kokemiseen, ihmissuhteet, merkitys ja päämäärien saavuttaminen (PERMA; positive emotions, engagement, relationships, meaning and accomplishment).[6] Muutos parempaan on usein vaikeaa, mutta tutkimukset ovat osoittaneet, että se on mahdollista. On olemassa työkaluja, joiden avulla yksilö voi kiivetä hyvinvoinnin tikapuita ja pyrkiä luomaan paremman elämän itselleen ja läheisilleen.

Filosofi Esa Saarinen innostaa opiskelijoita ja johtajia hyvään elämään heidän omien oivalluksiensa pohjalta.

Positiivinen psykologia Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa positiivisen psykologian pioneereja ovat mm. emeritusprofessori Markku Ojanen Tampereen yliopistosta sekä filosofi, professori Esa Saarinen Aalto-yliopistosta. Saarisen Pafos-seminaareissa on niin opiskelijoita, työelämässä olevia kuin muissakin elämänvaiheissa olevia osallistujia on innostettu kohti omaa kukoistustaan jo vuodesta 1995 lähtien.[9][10] Positiivista työpsykologiaa ja työn imua tutkitaan yliopistojen ohella myös esimerkiksi Työterveyslaitoksella.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Seligman, M. E. P., & Csikszentmihalyi, M. (2000). Positive psychology: An introduction. American Psychologist, 55(1), 5-14. (englanniksi)
  2. Duckworth, A., Steen, T., & Seligman, M. E. P. (2005). Positive Psychology in Clinical Practice. Annual Review of Clinical Psychology, 1:629–51 doi: 10.1146/annurev.clinpsy.1.102803.144154 http://positivepsychology.drronahart.com/downloads/ppclinicalpractice.pdf
  3. [http://psycnet.apa.org/psycinfo/1955-02233-000 Motivation and personality. Maslow, A. H.] Oxford, England: Harpers. (1954). xiv 411 pp. (englanniksi)
  4. Peterson, C. (2006). A primer in positive psychology. New York: Oxford University Press.
  5. a b Peterson, Christopher & Martin E.P. Seligman: Character strengths and virtues. A handbook and classification., s. 800 pp. Oxford, New York: American psychological association & Oxford university press, 2004. ISBN 0-19-516-701-5.
  6. a b Seligman, M. E. P. (2011). Flourish: A visionary new understanding of happiness and well-being. New York: Free Press.
  7. Duckworth, A. L., Peterson, C., Matthews, M. D., & Kelly, D. R. (2007). Grit: Perseverance and passion for long-term goals. Journal of Personality and Social Psychology, 92(6), 1087-1101.
  8. Sisua tutkitaan nyt – Yhdysvalloissa. Suomen Kuvalehden artikkeli 16.4.2013.
  9. Pafos-seminaarit esasaarinen.com. Viitattu 2013-06-02.
  10. Oma elämä pohditutti nuoria Pafoksella 2004. Tekniikka & Talous, tekniikkatalous.fi. Viitattu 2013-06-02.
  11. Positiivinen työpsykologia Työterveyslaitos, ttl.fi. Viitattu 2013-06-02.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]