Erich Fromm

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Erich Fromm (23. maaliskuuta 1900 Frankfurt am Main, Saksa18. maaliskuuta 1980 Locarno, Sveitsi) oli kansainvälisesti arvostettu saksalais-amerikkalainen psykoanalyyttisen opin kehittäjä, humanistifilosofi, sosialisti[1] sekä tietokirjailija. Hän oli myös Frankfurtin koulukunnan jäsen.

Erich Fromm

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eric Frommin koti oli hyvin tiukasti ortodoksijuutalainen, itse hän myöhemmin kutsui omaa uskonnollista vakaumustaan ateistiseksi mystisismiksi. Pojan lapsuus ei ollut kovin onnellinen, sillä hänen isänsä oli kiireinen liikemies ja äiti puolestaan jatkuvien masennustilojen vaivaama. Akateemisen uransa Fromm aloitti korkeakouluopinnoilla 1918 kotikaupunkinsa Frankfurt am Mainin yliopistossa, jossa hän opiskeli kaksi ensimmäistä lukukautta oikeustiedettä. Kesälukukaudella 1919 hän opiskeli Heidelbergin yliopistossa, missä hän oli vaihtanut oikeustieteen sosiologiaan. Hänen opettajinaan olivat Alfred Weber (Max Weberin veli), Karl Jaspers ja Heinrich Rickert. Heidelbergissa hän jatkoi myös opintojaan ja saavutti sosiologian tohtorin arvon vuonna 1922.

Psykoanalyysiin liittyviä opintojaan Fromm täydensi harjoittelemalla 1930 Berliinin Psykoanalyyttisessä Instituutissa. Samana vuonna hän aloitti oman vastaanottonsa ja alkoi näin yhteistyöhön Frankfurtin Sosiaalitutkimuksen laitoksen kanssa. Kun kansallissosialistinen puolue otti vallan Saksassa siirtyi Erich Fromm Geneveen ja sieltä seuraavana vuonna 1934 Columbian yliopiston New Yorkin osastoon. Jätettyään Columbian yliopiston hän auttoi Washingtonin Pysykiatrisen koulun New Yorkin osastoa 1943. Vuonna 1945 hän avusti William Alanson Whiten Psykiatrian, Psykoanalyysin ja Psykologian Instituuttia.

Kun Fromm muutti Mexico Cityyn, hänestä tuli Meksikon vapaan kansallisen yliopiston professori ja hän perusti yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan psykoanalyyttisen osaston. Hän opetti yliopistossa aina 1965 tapahtuneeseen eläkkeelle jäämiseensä saakka. Samana aikana hän toimi myös psykologian professorina Michiganin valtionyliopistossa vuodesta 1957 vuoteen 1961 sekä apulaisprofessorina New Yorkin yliopistossa vuodesta 1952 lähtien.

Vuonna 1974 hän muutti asumaan Muraltoon Sveitsiin, ja siellä hän kuoli kotonaan muutamaa päivää vaille 80-vuotiaana 1980. Kuitenkin koko opettaja- ja tutkijauransa ajan Eric Fromm piti jatkuvaa omaa vastaanottoaan sekä julkaisi huomattavan määrän teoksia.

Teoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten Fromm omaelämäkerrassaan Beyond the Chains of Illusion toteaa, niin hänen teorianmuodostuksensa perustuu muiden Frankfurtin koulukunnan jäsenten tavoin Karl Marxin tiettyihin teorioihin, mutta myös Sigmund Freudin näkemyksillä on siinä iso osansa. Tässä yhdistelmässä Freudin näkemysten mukaan ihmisen piirteet ovat biologiasta määräytyviä, kun Marxin näkemysten mukaan määräytyminen toteutuu ympäröivän yhteiskunnan ja tarkemmin sen taloudellisen järjestelmän sanelemissa puitteissa.

Vapaus oli Frommin ensimmäisen tunnetun vuonna 1941 julkaistun teoksen Pako vapaudesta (Escape from Freedom tai The Fear of Freedom) keskeinen aihe. Ja tuohon hyvin oudolta vaikuttavaan Marx & Freud kaksinapaisuuteen Fromm lisäsi vielä tuon oman ajattelunsa keskeisimmän lähtökohdan, joka on kovin vieras sekä Marxille että Freudille, eli vapauden. Hänen näkemyksensä mukaan ihmiset nousevat kahden esikuvan determinististen näkemysten yläpuolelle juuri vapauden lähtökohdan kautta. Vapaudesta hän tekikin koko ajattelunsa keskeisimmän piirteen.

Pako vapaudesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frommin teoriaan kuuluu kolme erilaista tapaa, joiden avulla ihmiset yrittävät paeta ”vaikeasta” vapaudesta.

  1. Autoritarismi. Me pyrimme karttamaan vapautta yhtymällä toisten kaltaistemme joukkoon, tulemalla osaksi autoritääristä yhteisöä, kuten keskiajalla. Tähän on kaksi eri tietä. Ensimmäinen tie on alistuminen toisten valtaan tulemalla passiivisiksi ja myöntyväisiksi. Toinen tie on tuleminen itse toisia alistavaksi yksilöksi. Kummassakin tapauksessa pakenemme omaa erillistä identiteettiämme. Fromm toteaa autoritarismin äärimmäisinä ilmiöinä olevan sadismin ja masokismin, sillä ei edes sadisti ole vapaa valitsemaan tekojaan suhteessa masokistiin.
  2. Tuhoutuminen. Autoritäärisyys vastaa olemassaolon vaikeuteen eräänlaisella itsetuholla. Jos ei ole minää, niin kuinka kukaan voi satuttaa minua? Tai jos tuhoan maailman, niin kuinka se voisi satuttaa minua? Tähän vapauden pakenijat vastaavat brutaaliudella, vandalismilla, nöyryyttämisellä, rikoksilla, terrorismilla jne. Itsetuhon jyrkin muoto on tietenkin itsemurha, mutta pakenevaa tuhoutumista voi olla passiivisempaakin muotoa, kuten jotkut sairaudet, huumeriippuvuus, alkoholismi, ja jopa passiiviset ajanvietteet.
  3. Automaattinen samankaltaistuminen (tai yhdenmukaistuminen). Pakenemisen voi tehdä myös pakenemalla osaksi autoritääristä hierarkiaa, vaikkakin yhteiskuntamme korostaa tasa-arvoisuutta. Myös massakulttuuri tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia vapaudesta pakenemiseen. Yksinkertaistettuna, jos näytän, jos puhun, jos ajattelen, jos tunnen jne. kuten kaikki muutkin yhteisössä, niin olen onnistunut pakenemaan omaa minääni ja vapauttani. Minun ei tarvitse enää ottaa vastuuta vapaudestani.

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erich Frommin yhteiskunnallisen ja poliittisen filosofian eräänlainen kulminaatio oli hänen kirjansa Terve yhteiskunta ilmestyminen vuonna 1955. Kirja käsittelee positiivisesti humaania demokraattista sosialismia. Vaikka perusrakenteena on Karl Marx niin Fromm on kuitenkin ensimmäinen teoreetikko, sosiaalinen ja poliittinen kommentaattori, joka tuo keskeisesti esille henkilökohtaisen vapauden ajatuksen ja vaatimuksen, saman jota perinteisesti tavataan klassisen liberalismin teoreetikkojen ajatuksissa. Frommin oma sosialismi hylkää länsimaisen kapitalismin ja neuvostokommunismin, jonka hän näkee ja kokee epähumaanina, byrokraattisena yhteiskunnallisena rakenteena, joka toteuttaa universaalisti poissulkemisen ilmiötä.

Fromm oli hyvin aktiivinen Yhdysvaltain poliittisessa elämässä. Hän liittyi Yhdysvaltain sosialistiseen puolueeseen 1950-luvulla, ja auttoi puoluetta luomaan selkeätä ja parempaa vaihtoehtoa mccarthyismille, joka tuolloin maassa raivosi, ja tilanteen analyysinä hän julkaisi vuonna 1961 teoksen May Man Prevail? An Inquiry into the Facts and Fictions of Foreign Policy.

Kuitenkin Erich Frommin keskeinen poliittinen kiinnostus kohdistui ydinaseista vapaata maailmaa vaativan SANE-järjestön toimintaan. Hänen kiinnostuksensa kansainväliseen rauhanjärjestöön oli voimakasta, samoin hän vastusti Yhdysvaltojen käymää sotaa Vietnamissa. Hän jopa tuki voimakkaasti rauhan rakentajaksi kaavaillun demokraattisen ehdokkaan Eugene McCarthyn valintaa presidenttiehdokkaaksi. Fromm vetäytyi Yhdysvaltojen poliittiselta näyttämöltä kun hän kirjoitti vuonna 1974 teoksen Remarks on the Policy of Détante kuulemisestaan kongressin ulkoasiainvaliokunnassa.

Fromm Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erich Fromm oli Suomessa erittäin suosittu yhteiskuntafilosofi jo 1960-luvulla, mutta erityisesti 1970-luvulla. Hänen suomennetun tuotantonsa määräkin kertoo paljon tästä suosiosta. Vain harva ulkomaalainen filosofi ja yhteiskuntakriitikko on päässyt vastaaviin lukuihin.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pako vapaudesta. (Escape from freedom, 1941.) Suom. Markku Lahtela. Teoksen 1. painos ilmestynyt nimellä Vaarallinen vapaus 1962. Helsinki: Kirjayhtymä, 1976. ISBN 951-26-1137-6.
  • Ihmisen osa. (Man for himself: An inquiry into the psychology of ethics, 1947.) Suom. Kari Turunen. Ihminen ja maailma 4. Kirjayhtymä, 1965.
  • Terve yhteiskunta. (The sane society, 1955.) Suom. Annikki ja Matti Kannosto. Helsinki: Kirjayhtymä, 1971.
  • Hyvän ja pahan välillä. (The heart of man: Its genius for good and evil, 1964.) Suom. Liisa Korhonen. Helsinki: Kirjayhtymä, 1967.
  • Toivon vallankumous. (The revolution of hope: Toward a humanized technology, 1968.) Suom. Ilse Koli. Helsinki: Kirjayhtymä, 1969.
  • Rakkauden vaikea taito; Kirjayhtymä, 1970 (ilmestynyt 1956 nimellä Rakkaus ja henkinen kypsyys)
  • Tuhoava ihminen; Kirjayhtymä, 1976
  • Olla vai omistaa; Kirjayhtymä; 1977
  • Freud ja freudilaisuus; Kirjayhtymä, 1980
  • Ihmisen osa. (Man for himself: An inquiry into the psychology of ethics, 1947.) Suom. Kari Turunen. 2. painos (1. painos 1965). Helsinki: Kirjayhtymä, 1984. ISBN 951-26-2687-X.
  • Rakkaus on elämä; Kirjayhtymä, 1985
  • Psykoanalyysi ja uskonto. (Psychoanalysis and religion, 1950.) Suom. Riitta Sirola. Helsinki: Kirjayhtymä, 1986. ISBN 951-26-2886-4.
  • Omistamisesta olemiseen: itsetiedostuksen teitä ja harhapolkuja; Kirjayhtymä, 1993
  • Unohdettu kieli. Johdatus unien, satujen ja myyttien ymmärtämiseen. (The Forgotten Language: An Introduction to the Understanding of Dreams, Fairy Tales and Myths, 1951.) Suom. Mika Pekkola. Tampere: Vastapaino, 2007. ISBN 978-951-768-203-9.

Suomentamatonta keskeistä tuotantoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eric Fromm on 1900-luvun vaikuttajista eräs laajimmin suomeksi käännettyjä. Kääntämättömistä teoksista keskeisimmät ovat:

  • You Shall Be as Gods, 1966
  • On Disobedience and other essays, 1984

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Friedman, Lawrence J. – Schreiber, Anke M.: The Lives of Erich Fromm: Love’s Prophet. New York: Columbia University Press, 2013. ISBN 978-0-231-16258-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Niemelä, Mikko: Yksilöllisyyden haaste, Erich Frommin teoria yksilöstä ja vapaudesta teoksessa Pako vapaudesta[1] Erich Frommin teoksesta Pako vapaudesta. Paatos 1/2007.