Tämä on lupaava artikkeli.

Viininviljely

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viinirypäleiden sadonkorjuuta käsin Sisiliassa.

Viininviljely tarkoittaa viiniköynnösten kasvattamista viinirypäleiden tuotantoa varten. Rypäleiden pääasiallinen käyttökohde on viinien tuotanto. Osa viineistä jalostetaan viinoiksi, väkeviksi viineiksi ja viinietikaksi. Merkittävä osa viinirypäleistä käytetään tuoreina, ja osa kuivataan rusinoiksi. Rypälelajikkeet jakautuvat tummiin ja vaaleisiin lajikkeisiin. Rypälelajike määrää paljolti viinin aromin ja maun.

Viinirypäleiden kasvatus ja korjuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viinirypäleiden nykyaikaista korjuuta.

Viiniköynnös viihtyy köyhässä maaperässä; liian rikkaassa maaperässä se tuottaa liian suuren sadon, minkä seurauksena maku kärsii. Paras maaperä viininviljelyyn on mineraalipitoinen ja hyvin vettä läpäisevä.[1] Köynnös vaatii kasvukautena paljon aurinkoa, minkä takia sään vaihtelu vaikuttaa viinisadon epätasaisuuteen. Ilmasto-olosuhteiden optimoimiseksi Saksassa köynnökset sijoitetaan mahdollisimman aurinkoisille rinteille, mutta Espanjassa joitain lajikkeita viljellään viileillä vuoristoseuduilla. Liian kylmässä ilmastossa talvipakkaset vahingoittavat köynnöksiä ja lyhyt kasvukausi estää viinien kypsymisen, ja liian kuumassa ilmastossa rypälemehun happopitoisuus jää pieneksi, mikä huonontaa makua.[1]

Viiniköynnös lähtee kasvamaan keväällä. Se kukkii Euroopassa yleensä toukokuun lopulla ja kasvattaa sitten rypäleitä. Kasvukauden aikana köynnösten oksia karsitaan ja usein myös rypäleterttuja harvennetaan. Torjunta-aineita käytetään yleisesti, sillä köynnökset ovat herkkiä taudeille ja tuhohyönteisille. Sadonkorjuu on alueesta ja lajikkeesta riippuen elo–lokakuussa, ja kukinnan ja sadonkorjuun välillä on noin sata päivää. Makeisiin viineihin tarkoitetut rypäleet kerätään myöhään, jotta niiden sokeripitoisuus olisi mahdollisimman suuri. Rypälesadon onnistumiseen vaikuttavat sadonkorjuun aikainen ja sitä ennen oleva sää. Korjuu tehdään tasaisilla mailla usein koneellisesti, mutta vaikeammassa maastossa käsin. Käsinkorjuu mahdollistaa myös rypäleiden valikoimisen korjattaessa.[1]

Korjuun jälkeen viiniköynnökset valmistellaan seuraavaa kasvukautta varten leikkaamalla ne sopivaan muotoon. Niihin jätetään yleensä 6–10 silmua, jotka on leikattu sopivaan kasvusuuntaan. Köynnökset sidotaan usein pitkiin vaijereihin.[1]

Viljelyn historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Viinin historia

Vanhimmat todisteet viininviljelystä ovat löytyneet Zagrosvuorten pohjoisrinteiltä nykyisen Iranin alueelta yli 7 000 vuoden takaa. Sitä vanhemmissa viinilöydöissä on voinut olla kyse luonnonvaraisesta eikä viljellystä viinirypäleestä.[2] Uusassyrialaisen valtakunnan aikana viininviljely oli levinnyt Kaksoisvirtainmaassa laajalle, ja etenkin Ninive tunnettiin viinintuotannostaan. Myös muinaisessa Egyptissä viljeltiin jonkin verran viiniä.[3] Anatolian viininviljely oli kehittynyt etenkin heettien myötä laaja-alaiseksi.[4] Viininviljely levisi myös itään ja saavutti Kiinan viimeistään 100-luvulla eaa.[5]

Eurooppaan viini levisi etenkin foinikialaisten ansiosta, jotka kävivät syyrialaisella viinillä merikauppaa koko Välimeren alueella. Kreetan saaren minolainen kulttuuri tunsi viinin jo vuoden 1700 eaa. tienoilla, ja Faistoksen palatsin kaivauksista on löydetty vähän myöhemmälle ajalle ajoitettuja viiniviljelmiä. Kreetan valloittaneet mykeneläiset omaksuivat 1400-luvulla eaa. viinin ja antoivat sille sen nykyisen nimen.[6] Kreikassa viiniviljelmät olivat yleisiä jo viimeistään 700-luvulla eaa.[7] Vanhimmat säilyneet viininviljelyä Italiassa kuvaavat oppaat ovat 100-luvun alusta eaa.[8] Roomalaiset kehittivät pohjoisempia alueitaan kuten Galliaa varten uusia lajikkeita, ja ajanlaskun alun jälkeen viininviljely oli levinnyt jo Lyonin seudulle saakka.[9] Idän Daakiaan ja Pannoniaan roomalaiset toivat viiniköynnöksen viimeistään 200-luvulla, ja Reinin ja Moselin seudulle ilmeisesti vähän myöhemmin.[10]

1200-luvulta alkaen vahvistuneet Italian kaupunkivaltiot olivat tärkeitä viinin viljelijöitä ja myyjiä. Uusia rypälelaatuja jalostettiin ja viljelysmaan käyttö tehostui vastaamaan kasvavan kaupunkiväestön kysyntään, kun Euroopan väkiluku kaksinkertaistui vuosien 1000–1300 aikana. Pohjoisimmillaan viiniä viljeltiin toisen vuosituhannen alussa Pohjois-Ranskassa ja Englannissa, sillä ilmasto oli silloin nykyistä lämpimämpi. Itäisellä Välimerellä islamin nousu tyrehdytti viinintuotannon lähes kokonaan joissain maissa, mutta ainakin Kreikassa, Turkissa, Syyriassa ja Palestiinassa viljely jatkui, samoin kuin Persiassa ja islamilaisessa Espanjassa.[11]

Viininviljely levisi 1500-luvulla Amerikan löytämisen jälkeen eurooppalaisten, etenkin jesuiittojen mukana Amerikkaan, ja jo vuosisadan puolivälissä viiniä viljeltiin Meksikossa, Perussa ja Chilessä. Amerikassa kasvoi omiakin viinirypäleitä, mutta intiaanit eivät tehneet niistä viiniä. Espanjalaiset toivat omat lajikkeensa ja aloittivat paikalliseen kulutukseen tarkoitetun viininviljelyn. 1500-luvun loppuun mennessä amerikkalaista viiniä tuotiin jo Eurooppaankin. Perun viinintuotanto lähes lakkasi 1800-luvun viinikirvaepidemiaan, mutta Chilen viinintuotanto kukoisti. Erityisen suosittua oli makea muskatelliviini. Argentiinan Mendozan alueesta tuli merkittävä viinintuottaja 1800-luvun loppupuolella.[12] Pohjois-Amerikassa viinintuotanto alkoi varsinaisesti 1800-luvulla Kaliforniassa.[13]

Espanjalaiset ja portugalilaiset aloittivat viininviljelyn hallitsemillaan Atlantin saarilla 1600-luvulla. Espanjalaiset viljelivät viiniä Kanariansaarilla, joista Teneriffa tuotti valkoista malmsey-viiniä, ja portugalilaiset Azoreilla ja Madeiralla, joista saatiin väkeviä ja makeita viinejä.[14]

Etelä-Afrikassa alettiin viljellä viiniä vuonna 1658, kun lääkäri Jan van Riebeeck istutti Kapkaupungin alueelle 1 200 Ranskasta tuotua köynnöstä. Etelä-Afrikasta tuli tärkeä viinilastin täydennyssatama Euroopasta Kaukoitään matkaaville laivoille.[15]

Viinikulttuuri levisi Australiaan ja Uuteen-Seelantiin 1700-luvun lopussa englantilaisten rangaistuskolonioiden kautta; jo ensimmäisessä vankikuljetuksessa 1788 oli mukana eteläafrikkalaisia viinintaimia.[16]

1800-luvulla maailman viinitarhat kärsivät useista epidemioista. 1840-luvulla ilmestynyt tuholaissieni Oidium tuckerii tuhosi Ranskan ja Välimeren viiniviljelmiä, ja 1860-luvulla Amerikasta Ranskaan tullut viinikirva (Phylloxera vastatrix) tuhosi vuosisadan loppuun mennessä suurimman osan eurooppalaisista viiniviljelmistä. Viinikirvaepidemian seurauksena Ranskan viininviljelyala supistui, mutta samalla viinin tuotanto tehostui ja laajeni uusille alueille kuten Australiaan ja Algeriaan. Viinikirva voitettiin varttamalla eurooppalaiset viiniköynnökset amerikkalaisiin juuriin.[17]

Viininviljelymenetelmät ovat kehittyneet 1900-luvulla muun muassa koneellistumisen myötä.[18] Toisen maailmansodan jälkeen viinistä on ollut ylituotantoa, joka johtuu viininviljelyn tehostumisesta ja viininkulutuksen vähentymisestä. Ylituotannon vuoksi viininviljelmien määrää vähennettiin Euroopassa ja Australiassa 1980-luvun alussa 10 prosentilla.[19]

Viinirypäleiden tuotantoalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman tärkeimmät viininviljelyalueet.

Viininviljelyyn soveltuva alue on sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla pääosin 30. ja 50. leveysasteen välille. Toisaalta rypälelajikkeista ja ilmasto-olosuhteista riippuen viinirypäleitä voidaan kasvattaa lähellä päiväntasaajaa Etiopiassa[20] tai lähes tulkoon napapiirillä, Pohjois-Pohjanmaalla[21].

Viinirypäleiden suurimmat tuottajamaat ovat Espanja, Ranska, Italia, Kiina, Turkki ja Yhdysvallat. Vuonna 2010 viininviljelyä harjoitettiin yhteensä noin 76 000 neliökilometrin alueella, sato oli noin 68 miljoonaa tonnia, ja hehtaarisato näin ollen noin 9 tonnia hehtaarilta. Rypäleistä noin kolmannes (22 milj. tn vuonna 2010) käytetään tuoreena. Rusinoita tuotetaan vuosittain runsas miljoona tonnia (1,2 milj. tn vuonna 2010). Yli puolet viinirypäleistä jalostetaan viiniksi, jonka vuotuinen tuotantomäärä on 2000-luvulla ollut 26–30 miljoonaa kuutiometriä (265 milj. hl vuonna 2010).[22]

Euroopassa viininviljelyalue ulottuu Välimereltä Etelä-Saksaan[1]. Viiniä viljellään Ruotsissa asti, missä viinitarhoja on pohjoisimmillaan Tukholman korkeudella[23]. Suomessa viiniä viljellään virallisesti vain parin hehtaarin alueella: virallisten tilastojen mukaan kasvatusala oli vuonna 2013 1,35 ha[21].

Rusinoiden tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri rypälelajikkeista kuivattuja rusinoita.

Rusinat tehdään viinirypäleistä kuivaamalla. Suurin rusinantuottajamaa on Turkki, joka tuottaa kolmanneksen maailman rusinoista (0,4 milj. tn eli 32 % vuonna 2010). Muita merkittäviä rusinantuottajamaita ovat Yhdysvallat, Iran, Chile ja Etelä-Afrikka.[22]

Viinin tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viini valmistetaan rypäleiden tuotantoalueilla. Suurimpia viinien tuottajamaita ovat näin ollen suurimmat rypäleiden tuottajat, merkittävimpinä poikkeuksina Turkki, jossa suuri osa rypäleistä kuivataan rusinoiksi, ja Kiina, jossa iso osa rypäleistä syödään tuoreena.[22]

EU-maat tuottavat yhdessä yli 60 % maailman viineistä[24]. Isoimmat viinintuotantomaat ovat 2000-luvulla olleet Italia ja Ranska, seuraavina (vuonna 2015) Espanja, Yhdysvallat, Argentiina ja Chile. Viinin tuotanto maittain, miljoonaa hehtolitraa vuodessa:[25]

Maa V. 2000 V. 2005 V. 2010 V. 2015
alustava
1 Italia 51,6 50,6 48,5 48,9
2 Ranska 57,5 52,1 44,4 47,4
3 Espanja 41,7 36,2 35,4 36,6
4 Yhdysvallat 21,5 22,9 20,9 22,1
5 Argentiina 12,5 15,2 16,3 13,4
6 Chile 6,7 7,9 8,8 12,9
7 Australia 8,1 14,3 11,4 12,0
8 Etelä-Afrikka 6,9 8,4 9,3 11,3
9 Kiina 10,5 11,8 13,0 11,2
10 Saksa 9,9 9,2 6,9 8,8
Koko maailma 270 276

Vanhan maailman viinintuotantoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italialaisia Chianti-viinitarhoja Galluzzon lähellä.

Vanhan maailman eli Euroopan viinintuotantoa leimaavat perinteisyys ja tiukat säädökset. Eurooppalaiset viinintuottajat ja osuuskunnat ovat usein pieniä, ja viininviljely on Euroopassa enemmän elämäntapa kuin elinkeino. Viljelytapa, käytettävät lajikkeet, maksimisato, alkoholipitoisuus, tammen käyttö ja viinin makeusaste määritellään Euroopassa tarkoilla säännöillä, ja esimerkiksi viljelmien keinokastelu on Euroopassa kiellettyä. Eurooppalaiset viinit ovat maultaan melko tanniinisia, ja paikalliset olosuhteet vaikuttavat makuun huomattavan paljon.[26]

Ranskan viisi tärkeintä viinialuetta ovat Bordeaux’n seutu, Burgundi, Rhônen laakso, Loiren laakso ja Alsace. Pohjoisen Champagnessa tuotetaan samppanjaa. Ranskalaisen viinin laatuluokat ovat Appellation d’origine contrôlée (AOC tai AC), Vin délimité de Qualité supérieure (VDQS), Vin de pays (alueviini) ja Vins de table (pöytäviini).[27]

Italian parhaimmat viinit tulevat pohjoisesta Piemonten, Toscanan ja Veneton alueelta. Italialaiset viinit jaetaan laatuviineihin Denominazione di origine controllata e garantia (DOCG) ja Denominazione di origine controllata (DOC), sekä pöytäviineihin, joista Indicazione geografica tipica (IGT) -viinien etiketeissä on maantieteellinen merkintä.[27]

Pohjois-Espanjan Rioja on Espanjan tärkein viinialue, jossa tehdään lähinnä punaviinejä. Espanjan merkittävin rypälelajike on Tempranillo. Espanjassa on käytössä kaksitasoinen VQPRD-luokitus: Denominaciónes de origen calificada (DOCa) ja Denominaciónes de origen (DO). Kolmantena luokituksena on pöytäviiniluokka eli Vino de la Tierra.[27]

Saksan tunnetuimmat viinialueet ovat Mosel-Saar-Ruwer ja Rheingau. Saksassa tuotetaan pääasiallisesti puolikuivia tai makeita valkoviinejä. Rypälelajikkeista tunnetuin on Riesling, mutta eniten käytetty on Müller-Thurgau. [27]

Uuden maailman viinintuotantoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australialaisia Shiraz-viiniköynnöksiä Etelä-Australian Barossa Valleyssa.

Uuden maailman tärkeimmät viinintuotantoalueet ovat Yhdysvaltojen länsirannikko, Australia, Uusi-Seelanti, Chile, Argentiina ja Etelä-Afrikka.[1] Uuden maailman viinintuotanto on modernimpaa kuin Euroopassa. Viiniviljelykset ovat suuria, keinokastelu on sallittua, uutta tekniikkaa käytetään paljon, ja jalostettuja hiivoja lisätään viiniin vapaammin kuin Euroopassa. Markkinat ohjaavat viinien laatua ja hintatasoa herkästi, minkä seurauksena laatu on tasaisempaa. Uuden maailman viinit ovat eurooppalaisia viinejä hedelmäisempiä, täyteläisempiä ja nopeammin juotaviksi kypsyviä.[26]

Kalifornia tuottaa suurimman osan Yhdysvaltain viineistä. Tärkeimmät rypälelajikkeet ovat Zinfandel, Merlot, Cabernet Sauvignon ja Chardonnay.[28] Australiassa viinejä tuotetaan lähinnä etelässä. Tärkein lajike on Shiraz eli Syrah.[28] Etelä-Afrikan viinialueet sijaitsevat Kapkaupungin läheisyydessä. Maan yleisin vaalea rypäle on Chenin Blanc eli Steen. Punaisista rypäleistä tärkeitä ovat Cabernet Sauvignon, Shiraz ja Pinotage.[28]

Argentiinan tärkein viininviljelyalue on Andien juurella sijaitseva Mendozan maakunta. Siellä tuotetaan eniten punaviiniä, ja sen tärkeimpänä rypäleenä pidetään Malbec-rypälettä.[28] Chilen viinit tuotetaan etupäässä Keskuslaakson alueella. Tärkeimmät rypäleet ovat Cabernet Sauvignon, Merlot ja valkoisista Chardonnay.[28]

Rypälelajikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaaleita ja tummia Muscat-rypäleitä: Muscat Blanc ja Muscat Noir.

Rypälelajike, josta viini tehdään, määrää aromin ja maun peruslaadun. Merkittävimmät tummat rypälelajikkeet ovat Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah (Euroopan ulkopuolella nimellä Shiraz) ja Pinot Noir ja merkittävimmät vaaleat rypälelajikkeet Chardonnay, Sauvignon Blanc ja Riesling.[29] Euroopassa on käytössä yli tuhat erilaista rypälelajiketta, joista useimmat ovat paikallisia. Euroopan viineissä suositaan rypälesekoituksia, joissa saatetaan käyttää kymmeniäkin eri lajikkeita. Euroopan ulkopuolella lajikkeita on korkeintaan muutama kymmenen, ja ne ovat harvoin paikallisia. Viini tehdään siellä yleensä yhdestä tai kahdesta lajikkeesta, ja käytetty rypälelajike merkitään usein etikettiin suurilla kirjaimilla.[26]

Maailman kymmenen viljellyintä rypälelajiketta vuonna 2010 olivat järjestyksessä: Cabernet Sauvignon, Merlot, Airen, Tempranillo, Chardonnay, Syrah, Garnacha Tinta, Sauvignon Blanc, Trebbiano ja Pinot Noir.[30]

Ranskan Bordeaux’n alueelta peräisin olevaa Cabernet Sauvignonia pidetään tasapainoisen makuisena lajikkeena, ja se on maailman suosituin ja viljellyin punaisten laatuviinien rypälelajike.[29] Merlot-viinit tunnetaan pehmeästä mausta, mikä tekee niistä helposti lähestyttäviä.[31] Syrah-viinit ovat täyteläisiä, tanniinisia ja voimakkaan värisiä, ja niitä tuotetaan erityisesti lämpimillä seuduilla.[32] Hankalasti viljeltävänä tunnettu Pinot Noir viihtyy parhaiten viileillä seuduilla, ja sitä käytetään erityisesti samppanjaan. Pinot Noir tuottaa hedelmäisiä ja hapokkaita viinejä.[33]

Helposti viljeltävä Chardonnay on laatuviineissä eniten viljelty vaalea lajike. Chardonnay-viinit ovat täyteläisiä ja hedelmäisiä.[34] Sauvignon Blanc -viinit ovat kepeitä, aromaattisia ja hapokkaita, ja niitä tuotetaan melko viileillä alueilla, etenkin Loiren seudulla.[35] Saksassa ja muissa viileissä maissa suositusta Rieslingistä saadaan hapokkaita ja mineraalisia viinejä.[36]

Viinin hinnanmuodostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viinin hinnanmuodostuksen indikaattorina käytetään ajatusta, että rypäletonnin tulisi maksaa tuottajalta ostettuna 100 kertaa sen, minkä siitä tehtävä yksi valmis viinipullo maksaa vähittäiskaupassa.[37][38] Kaavaa ei käytetä itse kaupanteossa, mutta se vastaa keskimääräisiä toteutuneita hintoja hyvin.[37]

Rypäleiden osuus tuotteen kustannuksista on noin 12,5 %. Muita kustannuksia tulee muun muassa pullottamisesta, kuljetuksesta, varastoinnista sekä markkinoinnista.[38] Esimerkiksi 10 euron viinipullossa rypäleiden kustannus on siis 1,25 euroa. Tämä tuottaisi rypäleiden tonnihinnaksi 900 euroa jos oletetaan, että tonnista syntyy 60 laatikollista (a 12 pulloa) viiniä. Cornellin yliopiston tutkimuksessa verrattiin 11 amerikkalaisen viinitilan 81 eri viinin lukuja. Viinipullon keskihinnaksi saatiin 10,02 dollaria ja rypäletonnin keskihinnaksi puolestaan 916,98 dollaria.[37]

Ongelmana esitetyssä ajatuskuviossa on se, että useat viinin tuottajat eivät saa rypäleitään myydyksi kyseisen kaavan mukaan. Yleensä käytetään paikallisten viinintuotantoalueiden suositus- ja keskihintoja per tonni (vaihtelee riippuen lajikkeesta).[38]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mykkänen, Jouko: Viinikoulu: Opas viinien maailmaan. Perustuu Helsingin sanomissa 2003–2005 julkaistuun samannimiseen sarjaan. Hämeenlinna: Helsingin Sanomat, 2005. ISBN 952-5557-05-7.
  • Örmä, Simo: Viinin kulttuurihistoria. Tampere: Pilot-kustannus, 2008. ISBN 978-952-464-829-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Mykkänen 2005, s. 10.
  2. Örmä 2007, s. 6–7.
  3. Örmä 2007, s. 7–10.
  4. Örmä 2007, s. 12.
  5. Örmä 2007, s. 14.
  6. Örmä 2007, s. 14–15.
  7. Örmä 2007, s. 16–19.
  8. Örmä 2007, s. 26–29.
  9. Örmä 2007, s. 33.
  10. Örmä 2007, s. 35.
  11. Örmä 2007, s. 52–56.
  12. Örmä 2007, s. 68–69.
  13. Örmä 2007, s. 80.
  14. Örmä 2007, s. 69–71.
  15. Örmä 2007, s. 79.
  16. Örmä 2007, s. 98.
  17. Örmä 2007, s. 107–110.
  18. Örmä 2007, s. 119–120.
  19. Örmä 2007, s. 118–119.
  20. Jonas: The wine sector in Ethiopia (Etiopian Brysselin-suurlähetystön blogi) 12.5.2015. Ethiopian Embassy in Brussels.
  21. a b Lautala, Esa-Matti; Jaakkonen, Anna-Kaisa: Pellolta pulloon vol 2 (Tietosarka, Tiken uutiskirje 4/2013) 19.9.2013. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus.
  22. a b c Statistical report on world vitiviniculture 2012 (Kansainvälisen viini- ja viiniköynnöstoimiston vuositilasto) 2012. International Organisation of Vine and Wine.
  23. Karvonen, Juha: Näin naapurissa 2/2010. Viinilehti.
  24. Wine statistics and data (Euroopan komission viinitilasto) 15.10.2015. Euroopan komissio. Viitattu 7.11.2015.
  25. Statistics - StatOIV Extracts (OIV:n tietokanta) 12.1.2015. Kansainvälinen viini- ja viiniköynnöstoimisto, OIV. Viitattu 7.11.2015.
  26. a b c Mykkänen 2005, s. 14.
  27. a b c d Vanha Eurooppa luottaa perinteeseen Viinimaa. Viitattu 5.8.2013.
  28. a b c d e Kuluttaja on uuden maailman kuningas Viinimaa. Viitattu 5.8.2013.
  29. a b Mykkänen 2005, s. 39.
  30. Kari Ylänne: Maailman kymmenen viljellyintä rypälelajiketta 8.1.2014. Ruokala.fi. Viitattu 8.1.2014.
  31. Mykkänen 2005, s. 40.
  32. Mykkänen 2005, s. 43.
  33. Mykkänen 2005, s. 44.
  34. Mykkänen 2005, s. 47.
  35. Mykkänen 2005, s. 48.
  36. Mykkänen 2005, s. 51.
  37. a b c Hefetz, Amir & White, Gerald B.: Grape Purchasing and Disease Management Strategies for Premium Wine Grapes Syyskuu 1999. Cornellin yliopisto, sovelletun taloustieteen ja johtamisen laitos. Viitattu 4.3.2014. (englanniksi)
  38. a b c Walker, Larry: Grape prices: higher, but not high enough? Wines & Vines. Lokakuu 2005. Viitattu 31.1.2008. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]