Viikko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viikko
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai

Viikko on seitsemän vuorokauden mittainen ajanjakso, joka summittain vastaa yhtä neljännestä kuunkierrosta.

Roomalaisen ja juutalaisen kalenterin mukaan viikko alkaa sunnuntaista ja päättyy lauantaihin.[1] Nykyisen 1970-luvun alussa annetun eurooppalaisen SFS-EN 28601-standardin mukaan, sekä kansainvälisen ISO 8601-standardin mukaan, viikko kuitenkin alkaa maanantaista ja päättyy sunnuntaihin. Useimmissa Euroopan maissa sovelletaan nykyisin tätä standardia. Suomessa sitä on käytetty vuodesta 1973. Virossa viikon on jo vanhastaan ajateltu alkavan maanantaista, sillä viron kielessä maanantai on esmaspäev (ensimmäinenpäivä), tiistai teisipäev (toinenpäivä) ja torstai neljapäev (neljäspäivä). Sen sijaan esimerkiksi Yhdysvalloissa viikon ensimmäisenä päivänä pidetään edelleen sunnuntaita ja viimeisenä lauantaita.[2][3]

Miksi viikonpäiväksi annettu, mennyt tai tuleva päivämäärä sattuu, voidaan gregoriaanisen kalenterin voimassa ollessa määrittää ikuisen kalenterin avulla. Koska vuoden päivien luku on seitsemällä jaollinen 364 plus yksi, siirtyy jokainen vuoden päivä normaalisti yhden viikonpäivän eteenpäin vuodessa, tai jos välissä on karkauspäivä, kaksi päivää eteenpäin.

Länsimaissa viikko on vanhastaan ollut käytössä ennen kaikkea uskonnollisista syistä. Nykyajan maallistuneessa yhteiskunnassakin sillä on silti tärkeä merkitys ennen kaikkea työaikajärjestelyihin liittyvistä syistä. Viikon välein toistuvat useimpien työntekijöiden säännölliset vapaapäivät, jotka tavallisimmin ovat viikonloppuna.

Viikkojen numerointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin kansainvälisessä käytössä oleva viikkojen numerointi perustuu ISO:n standardiin ISO 8601 ja otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1973. Sen mukaan viikko alkaa maanantaista, ja vuoden viikot numeroidaan vuoden alusta lähtien siten, että viikko 1 on ensimmäinen viikko, johon kuuluu vähintään neljä alkaneen vuoden päivää. Täten vuoden alussa saattaa 1–3 päivää kuulua vielä edellisen vuoden viimeiseen viikkoon tai vuoden lopussa 1–3 päivää jo seuraavan vuoden viikkoon 1. Korkein viikkonumero on 52, paitsi 53 sellaisina vuosina, joiden ensimmäinen päivä on torstai sekä myös sellaisina karkausvuosina, joiden ensimmäinen päivä on keskiviikko.[4]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikonpäivien ja taivaankappaleiden vastaavuus. Taivaankappaleiden symbolit ympyrän kehällä siinä järjestyksessä, missä niiden entisaikaan oletettiin sijaitsevan Maata ympäröivillä pallokuorilla sisimmästä uloimpaan; alaoikealta vastapäivään: Kuu (maanantai), Merkurius (keskiviikko), Venus (perjantai), Aurinko (sunnuntai), Mars (tiistai), Jupiter (torstai) ja Saturnus (lauantai). Seitsensakarainen tähtikuvio osoittaa viikonpäivien järjestyksen.

Uusimmat arkeologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että jo kivikaudella ihmiset kaiversivat luusta tehtyihin seremoniallisiin tikareihin kuunkierron jaettuna 14 päivän jaksoihin. Kuunkierto on kuitenkin lähempänä 29 päivää (joka on alkuluku, ja siten jaoton).

Seitsenpäiväinen viikko on todennäköisesti lähtöisin Babyloniasta, jossa kuukausi jaettiin neljään noin seitsemän päivän jaksoon[1] ja päivät nimettiin ”seitsemän planeetan” eli Auringon, Kuun, ja viiden paljaalla silmällä erottuvan planeetan mukaan. Planeetat ja myös viikonpäivät olivat saaneet nimensä alkujaan babylonialaisten jumalien mukaan, mutta latinassa ne korvattiin vastaavilla roomalaisten jumalien nimillä, jotka vielä nykyäänkin ovat käytössä myös planeettojen niminä. Auringolle, Kuulle ja viidelle planeetalle omistettiin aikoinaan myös vuoron­perään viikon tunnit (planetaariset tunnit), ja kukin viikon­päivä sai sen taivaan­kappaleen nimen, jolle sen ensimmäinen tunti oli omistettu.[5] Täten viikon­päivät vastasivat eri taivaan­kappaleita seuraavasti:[1]

Planeettoihin viittaavat nimet ovat enimmäkseen yhä käytössä romaanisissa kielissä, osittain englannissakin (Saturday, Sunday, Monday). Germaanisissa kielissä päivien nimissä korvattiin roomalaisten jumalien nimet germaanisten jumalien nimillä. Ruotsista nämä germaaniset nimet ovat lainautuneet suomeenkin.[6] Venäjän ja viron kielissä suuri osa päivien nimistä perustuu päivien järjestysnumeroihin.[7]

Viikko oli varhain käytössä myös juutalaisilla, jotka uskoivat sen periytyvän maailman luomisesta saakka. Viikon välein toistuu heidän joka lauantai viettämänsä pyhäpäivä, sapatti. Raamatun luomiskertomuksen mukaan se sai alkunsa, kun Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja lepäsi seitsemäntenä.[8] Kristityt sitä vastoin ovat varhaisista ajoista viettäneet pyhäpäivänä sunnuntaita. Muslimeillakin yksi viikonpäivä, perjantai, on uskonnollisesti muita merkittävämpi, mutta ei varsinainen lepopäivä.[9]

Seitsenpäiväinen viikko omaksuttiin roomalaisajalla ja keskiajalla kaikkialla nykyisessä Euroopassa.[7]

Kiinan vanhin ”viikko” oli 10-päiväinen xǔn (旬). Seitsemän planeetan jaksotus kopioitiin Kiinaan 300-luvulla, jossa sen käyttö kuitenkin kuoli pois ennen siirtymistä seitsenpäiväiseen viikkoon. Japaniin järjestelmä tuli buddhalaisten kirjoitusten myötä Intiasta 800-luvulla ja siellä samoin kuin Koreassa järjestelmää käytetään edelleen viikonpäivien merkitsemiseen, tosin planeettoihin yhdistettyjen elementtien nimillä, joten esimerkiksi keskiviikko japaniksi ja koreaksi on veden päivä, sillä Merkurius on Vesitähti (水星, shuǐxīng).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Oja, Heikki: Aikakirja 2007, s. 36. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.4.2010).
  2. Oja, s. 48
  3. http://almanakka.helsinki.fi/aikakirja/Aikakirja1.10-19.pdf
  4. Oja, s. 47-48
  5. Iso tietosanakirja, 15. osa (Vasenkätisyys-Öölanti). Artikkeli Viikko. Otava, 1939.
  6. Oja, s. 48-50.
  7. a b Lempiäinen, Pentti: Pyhät ajat, s. 12. 6. uudistettu painos. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-651-8.
  8. 1. Moos. 1:1-31, 1. Moos. 2:1-3
  9. Oja, s. 58.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]