Turun TES-TV

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Turun TES-TV
Lähetykset alkoivat 31. lokakuuta 1956
Lähetykset loppuivat 25. huhtikuuta 1959
Omistaja Tekniikan edistämissäätiö
Maa  Suomi
Näkyvyysalue Turun seutu
Aiemmin Turun televisiokerho (1956)

Turun TES-TV oli Turussa ja sen lähialueilla näkynyt tv-kanava. Se lähetti ohjelmia vuosien 1956 ja 1959 välillä Tekniikan edistämissäätiön toimiluvalla. Kyseessä oli Suomen toinen säännöllisesti lähettänyt tv-kanava, ja lähetykset näkyivät Naantalissa ja Paraisilla asti. Ohjelmia nähtiin kahdesti viikossa, ja ne käsittivät näkyvyysalueen uutisaiheita, visailuja ja haastatteluja. [1][2]

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset televisiolähetykset nähtiin Turussa syyskuussa 1954, jolloin Maariankadulla sijainneessa myymälässä saattoi seurata kaapelitelevisiolähetystä yläkertaan rakennetusta mallikeittiöstä. Helsingissä alettiin suunnitella ensimmäisiä tv-lähetyksiä, mutta myös Turussa oltiin kiinnostuneita niiden aloittamisesta. Turun Radioseura lähetti edustajansa tutustumaan lähetyksiin Länsi-Saksassa ja Britanniassa, ja tuliaisina matkalta tuotiin Suomeen kamera ja vastaanotin. [1]

Televisiokerhon toiminta alkoi lähetyksiä edeltäneenä vuonna, jolloin kerho perustettiin radioseuran alaisuuteen. Radioseuran ja Asa Radion yhteistyönä valmistui lähetin, jolla Yliopistonmäellä tuotettua kuvaa saattoi katsella sen alapuolella olleen radiotehtaan ruokalassa. Koelähetysten jälkeen televisiokerho siirtyi toimimaan Samppalinnanmäeltä rakennuksesta, jossa oli myös lähetetty Turun ensimmäiset radiolähetykset. Rakennukseen rakennettiin pieni studiotila, josta kuitenkin puuttui lämmitys ja juokseva vesi. [1]

Lähetykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisiokerho ryhtyi yhteistyöhön helsinkiläisen Tekniikan edistämissäätiön kanssa, jonka toimilupaa ruvettiin hyödyntämään. Ensimmäinen lähetys oli lokakuussa 1956. Sitä esiteltiin Turun taidemuseossa, johon oli kokoontunut ihmisiä katsomaan lähetystä. Ensimmäisessä lähetyksessä esiintyi maaherra Erkki Härmä, joka piti puheen Yhdysvaltain televisiotoiminnasta saaduista kokemuksista. [1][2]

Turun TES-TV:n toiminta vakiintui, ja sitä tehtiin kokonaan vapaaehtoispohjalta. Asa Radion lisäksi toimintaa tukivat paikalliset radioliikkeet. Suurin osa lähetyksistä oli suoria, mutta niiden lisäksi esitettiin suurlähetystöjen ja paikallisten kaitafilmaajien toimittamia ohjelmia. Kerhon jatkuvana ongelmana oli rahoituksen takaaminen. Lopulta Samppalinnan studiota saatiin laajennettua lahjoitusvaroilla ja kaupungin tuella, mikä johti siihen, että rakennukseen saatiin tilaa kahdelle kameralle. Studiotilat olivatkin syksyllä 1957 jo sadan neliön suuruiset. [1]

Yleisradion Suomen Televisio -kanava alkoi näkyä Turussa joulukuussa 1958. Turun TES-TV joutui uudessa kilpailussa ahtaalle, sillä sen oli hankala kilpailla laadukkaasta ohjelmistosta Yleisradion kokoisen yhtiön kanssa. Studio oli edelleen alkeellinen, eikä palkattua henkilökuntaa ollut. Lisäksi eduskunta oli määrännyt, että vain Yleisradio pääsee osalliseksi tv-lupamaksurahoista. Näiden seikkojen johdosta televisiokerhon lähetystoiminta päättyi seuraavan vuoden huhtikuussa. [1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Salmi, Hannu: Turun televisioasema vaikeni 50 vuotta sitten hannusalmi.blogspot.fi. 21.5.2009. Viitattu 3.5.2013.
  2. a b c Silander, Maria: 1955–1965: Ula-radio ja tv sähköistivät uuden teollisuudenalan. Turun Sanomat, 26.6.2005. Artikkelin verkkoversio Viitattu 3.5.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]