Paksusuoli

Paksusuolen osat: nouseva koolon, poikittainen koolon, laskeva koolon sekä sigmasuoli (engl. Colon)

Paksusuoli (lat. intestinum crassum) on noin metrin mittainen ja ohutsuolta hieman paksumpi. Se kuuluu ruoansulatuselimistöön. Paksusuoli voidaan jakaa eri osiin: umpisuoli (cecum/caecum) (paksusuolen alkuosa), varsinainen paksusuoli eli koolon (colon) ja peräsuoli (rectum). Lisäksi koolon jaetaan nousevaan kooloniin (colon ascendens), poikittaiseen kooloniin (colon transversum), laskevaan kooloniin (colon descendes) ja sigmasuoleen (colon sigmoideum) eli vemmelsuoleen.

Paksusuoli sijaitsee vatsaontelossa ja levittäytyy laajalle alueelle. Paksusuolen loppuosa on S-kirjaimen muotoinen eli sigmasuoli, ennen muuttumistaan peräsuoleksi. Paksusuolen rajaamassa tilassa on ohutsuoli.

Paksusuolen tehtävä

Länsimaisen ihmisen paksusuolessa elää tyypillisesti 500-1500 eri bakteerilajia, joiden yhteispaino on noin 1,5 kiloa. Suolistobakteereilla on ratkaiseva vaikutus ihmisen hyvinvointiin ja muutokset sen koostumuksessa voivat olla sekä tavallisten että harvinaisten sairauksien perimmäinen syy.

Paksusuolen bakteerit tuottavat B-vitamiineja, veren hyytymisessä tarvittavaa K-vitamiinia sekä rasvahappoja, jotka ovat välttämätön energialähde paksusuolen limakalvon soluille. Tämän lisäksi ne tuottavat ja erittävät erilaisia yhdisteitä, joilla on hormonien, hermojen välittäjäaineiden ja tulehdustekijöiden kaltaisia vaikutuksia elimistön toimintaan ja vastustuskykyyn sekä suoria vaikutuksia suoliston seinämään ja sen läpäisevyyteen. Paksusuolen bakteerit käsittelevät myös sappihappoja ja oksalaattia sekä hajottavat kuituja ja vaikuttavat jopa rasvojen varastointiin säätelemällä energia-ainevaihduntaa..

Paksusuoli imeyttää seinämänsä kautta verenkiertoon ruokasuolassa olevan nesteen ja sen sisältämät vitamiinit, suolat, yksinkertaiset lyhyet ja keskipitkät rasvahapot, sokerit, peptidit ja muut suhteellisen kompleksiset yhdisteet.

Ruokasulan nesteen talteenottaminen ehkäisee elimistön kuivumista.

Lopuksi paksusuoli kuljettaa pois sen osan ruoasta, jota elimistö ei voi käyttää, ts. ulosteen, joka muodostuu suureksi osaksi paksusuolen bakteereista. Paksusuolen jatkeena on pikkulantiossa sijaitseva peräsuoli. Uloste kerääntyy sinne joksikin aikaa ennen poistumista.

Paksusuolen rakenne

Paksusuoli kuvassa vihreällä

Paksusuoli on vatsaontelossa suunnilleen nelikulmaisen kaaren muotoisena. Se jakautuu useisiin osiin, mutta yhteensä se on noin 1,7 metriä pitkä. Paksusuoli on ohutsuolen jatke ja alkaa vatsaontelossa oikealta alhaalta. Sen alkuosa on säkin muotoinen ja sitä kutsutaan umpisuoleksi (caecum). Umpisuolen kärjessä on pieni, matomainen lisäke nimeltään umpilisäke(appendix vermiformis), jota jokapäiväisessä puheessa myös kutsutaan umpisuoleksi. Juuri tämä matomainen lisäke poistetaan umpilisäkkeen leikkauksessa, jota myös virheellisesti kutsutaan umpisuolen poistoksi. Umpilisäkkeen tulehdus eli appendisiitti on hyvin yleinen.

Heti umpisuolen yläpuolella avautuu ohutsuoli paksusuoleen. Ohutsuolen ja paksusuolen liittymäkohtaan muodostuu läppä, joka estää ruokasulan takaisinvirtauksen, siten että ohutsuoli työntyy jonkin matkaa paksusuolen sisään. Aukko näyttää kahdelta poimulta, jotka voidaan puristaa yhteen niin että ne toimivat venttiilinä. Kun paksusuolen paine kohoaa, poimut painuvat yhteen ja näin mitään ravintoa ei voi valua takaisin ohutsuoleen.

Sen jälkeen tulee se paksusuolen osa, joka kohoaa ylöspäin vatsaontelossa (colon ascendens). Sitten tulee poikittainen osa (colon transversum) ja osa, joka kääntyy jälleen alaspäin (colon descendens). Paksusuolen loppuosa on sigmasuoli (colon sigmoideum) ja sen jälkeen alkaa peräsuoli. Peräsuoli aukeaa loppujen lopuksi peräaukkoon.

Paksusuoli on vatsaontelon sivuilla lukuun ottamatta poikittaista osaa, joka on hieman poikittain ja hieman edempänä. Nouseva ja laskeva koolon ovat kiinni vatsaontelon takaseinämässä, vatsakalvon alla. Poikittainen koolon ja sigmasuoli kiinnittyvät koolonin liepeen eli mesokoolonin välityksellä vatsaontelon takaseinämään. Mesokoolon on vatsakalvon eli peritoneumin muodostama kalvorakenne, jonka sisällä kulkevat hermot, verisuonet ja imusuonet.

On tärkeää, että kiinnitys on hieman löyhempi juuri poikittaisessa paksusuolessa. Sen läheisyydessä on nimittäin mahalaukku, joka turpoaa kun se täyttyy ruoalla. Silloin suoli voi siirtyä ja tehdä tilaa mahalaukulle. Toisaalta suoli voi myös siirtyä liikaa. Tällöin se kiertyy itsensä ympäri, jolloin syntyy suolen tukkeuma. Paksusuolen ulkopintaa verhoaa vatsakalvo. Sen sisäpuolella on sidekudosta ja sitten lihaksia. Näitä seuraa kudos, joka tukee koko suolta ja sisimpänä on suolen limakalvo. Suolen limakalvo on täynnä poimuja. Näin suolen pinta-ala tulee suuremmaksi ja se tekee suuremman nesteen imeytymisen mahdolliseksi.

Suolen verisuonet ja hermostot

Kuten kaikki muutkin elimet, tarvitsee paksusuolikin happea ja ravintoa verestä. Veri tulee paksusuoleen aortan haaroista, jotka ovat ylempi ja alempi suolilievevaltimo (a. mesenterica superior, a. mesenterica inferior). Suoliston jälkeen hapeton veri kulkee maksan porttilaskimoa (v. portae) pitkin maksaan. Useimmista kehon elimistä veri virtaa laskimoiden kautta suoraan takaisin sydämeen, mutta veri, joka on kulkeutunut paksusuolen kautta on ottanut mukaansa suolesta ison joukon aineita, jotka voivat olla keholle vaarallisia. Tästä syystä veri virtaa maksaan, joka pystyy käsittelemään vaaralliset aineet. Koko tätä verenkiertojärjestelmää kutsutaan porttilaskimojärjestelmäksi.

Paksusuolessa on oma hermojärjestelmä, joka on yhteydessä aivoihin ja selkäytimeen. Paksusuolen hermot voivat kuitenkin tulla toimeen itsekseen. Hermot säätelevät muun muassa suolen liikkeitä niin että suolen lihakset supistuvat ja puristavat ruokaa suolen läpi. Hermot huolehtivat myös siitä, että tietyt aineet erittyvät suoleen, esimerkiksi hormonit, joilla on merkitystä, jotta elimistö voisi imeä ruoasta vettä ja ravintoa.

Paksusuolen toiminta

Paksusuolen toiminta perustuu suolen seinämän supisteluun, jota säätelee autonominen hermosto. Tämän motoriikan häiriöt ilmenevät esimerkiksi ummetuksena, 
ripulina, vatsakipuna, turvotuksena tai toistuvana ulostamispakkona.

Jotta paksusuoli voisi ottaa talteen nestettä täytyy suolella olla suuri pinta-ala. Sen vuoksi suolen sisäpinnan limakalvo on poimuinen ja nestettä läpäisevien solujen peittämä. Näiden solujen läpi voivat neste, rasva ja ravintoaineet kulkea ja sitten siirtyä eteenpäin kehossa.

Paksusuolella on myös imusuonijärjestelmä. Suolen ympärillä on imusuonia, ts. ohuita, pieniä putkia, jotka muistuttavat verisuonia. Nämä imusuonet keräävät solujen ulkopuolista nestettä ja kuljettavat sen takaisin kehon eri osiin. Imusuonissa kuljetetaan suuri osa siitä rasvasta, jota tulee ruoan mukana. Rasva imeytyy paksusuolen imusuonistoon ja keräytyy sitten suoneen, joka on hieman sydämen yläpuolella.

Imusuonilla on vasta-aineen muodostuksessa suuri merkitys, ts. elimistön kyvyssä huolehtiä bakteereista, viruksista ja muista aineista, jotka saattavat olla vaarallisia. Juuri paksusuolen ympärillä on runsaasti imusuonia, mutta sitä miten ne täsmällisesti sanoen vaikuttavat vasta-ainemuodostukseen ei tiedetä.

Ruoassa olevat hyödylliset aineet otetaan talteen ennen kaikkea ohutsuolessa. Se osa ravinnosta, jota elimistö ei voi käyttää, jatkaa paksusuoleen, jossa sulamattomat ruoan tähteet muodostavat ulosteen, joka puristetaan paksusuolen läpi peräsuoleen. Paksusuolen omat hermot antavat suolen sisälle oleville lihaksille määräyksen supistua. Ensimmäinen vaihe merkitsee, sitä että ulosteen yläpuolella olevista lihaksista osa supistuu renkaaksi, ts. suoli supistuu leveyssuunnassa. Sen jälkeen suoli supistuu pituussuunnassa. Ne lihakset, jotka ovat suolen pituussuunnassa vetävät silloin ulosteen yläpuolella olevien lihasten muodostaman renkaan alas. Kun rengasta vedetään alaspäin, uloste puristuu renkaan edessä eteenpäin.

Kun uloste on päässyt peräsuoleen, se varastoidaan sinne. Kun sinne on kertynyt riittävän paljon ulostetta, peräaukon lihas alkaa toimia. Se veltostuu silloin samanaikaisesti itse peräsuolen supistuessa niin, että uloste tulee ulos. Tavallisesti kestää noin 12 tuntia ennen kuin uloste on mennyt paksusuolen läpi. Jotta ulosteesta ei tulisi liian kovaa, suolesta erittyy limaa. Toisinaan uloste voi kuitenkin tulla liian kovaksi, jolloin seurauksena on ummetus. Näin tapahtuu jos suoli jonkin sairauden vuoksi on heikko tai ei muuten pysty kuljettamaan ulostetta eteenpäin riittävän nopeasti.

Vastaavasti uloste voi kulkea paksusuolen läpi liian nopeasti. Silloin suoli ei ehdi ottaa riittävästi nestettä ja ulosteessa on liian paljon vettä. Tästä on seurauksena ripuli. Paksusuolessa on myös jonkin verran kaasuja. Ne muodostuvat suolessa olevasta ruoasta ja paksusuolesta olevista bakteereista tai molemmista. Suuri osa näistä kaasuista poistuu peräaukon kautta.

Suolistomikrobien terveysvaikutukset

Rottakokeissa on havaittu, että krooninen stressi vaikuttaa suolistomikrobien lajikoostumukseen ja lisää suolen läpäisevyyttä. Laboratoriohiiret, joilta on poistettu suolistomikrobit, ovat lisäksi levottomampia kuin hiiret, joilla on normaali suolistobakteeristo.

Hiirikokeissa suolistomikrobiston koostumuksen on todettu vaikuttavan geenien säätelyyn paksusuolen lisäksi myös maksassa ja rasvakudoksessa. Geenien säätely on erilaista hiirillä, joilla on normaali suolistomikrobisto, kuin hiirillä, joilla ei ole suolistomikrobistoa ollenkaan. Eroja on todettu muun muassa insuliinin, kolesterolin ja aminohappojen metaboliaan liittyvien geenien säätelyssä.

Suolistomikrobit vaikuttavat yksilön terveyteen esimerkiksi ruokavalion kautta. Hiirikokeissa on todettu, että länsimainen ruokavalio altistaa suuremmalle painon kertymiselle hiirillä, joilla on suolistomikrobeja. Länsimainen ruokavalio nostaa myös kolesterolin ja rasvan määrää. Hiiret, joilla ei ole suolistomikrobeja, eivät ole yhtä herkkiä ruokavalion tuomille muutoksille.

Suolistossa hajoamattomat ruoka-aineet, kuten ravintokuidut, hajotetaan suolistomikrobien toimesta lyhytketjuisiksi rasvahapoiksi. Luonnollisesti hiirillä, joilla ei ole suolistomikrobeja, ei myöskään esiinny näitä lyhytketjuisia rasvahappoja. Antamalla lyhytketjuisia rasvahappoja hiirille, joilla ei ole suolistomikrobeja, voidaan kuitenkin keinotekoisesti luoda hiirten suolistoon olosuhteet, jollaiset normaali suolistomikrobisto loisi. Lyhytketjuiset rasvahapot näyttäisivät olevan suolistomikrobiston keino vaikuttaa elimistöön ja terveyteen, sillä lyhytketjuisten rasvahappojen lisäys hiirten ruokavalioon muuttaa geenien säätelyn hyvin samakaltaiseksi, kuin hiirillä, joilla on luonnollinen suolistomikrobisto.

Paksusuolen tutkimus

Tavallinen ja hyvä tapa peräsuolen tutkimiseen on tuseeraus. Se tarkoittaa sitä, että lääkäri laittaa sormen peräsuoleen ja tunnustelee muun muassa suolen limakalvoa, miehellä eturauhasta ja naisella kohtua. Tällä tavoin lääkäri voi päätellä onko peräsuolessa verenvuotoa tai kasvaimia, kuinka voimakkaat peräaukon sulkijalihakset ovat ja tarkastella eturauhasen kokoa tai kohdun asentoa.

Proktoskopia, rektoskopia ja kolonoskopia

Lääkäri voi tutkia suolta myös erilaisilla instrumenteilla. Proktoskooppi on kapea putki, joka viedään sisään peräaukon kautta. Sen läpi lääkäri voi tarkastella suolen limakalvoa. Rektoskooppi on samannäköinen, mutta hieman pitempi. Nähdäkseen vielä pitemmälle suoleen lääkäri voi käyttää kolonoskooppia. Se on pitkä, ohut, taipuisa letku, joka viedään peräsuolen kautta paksusuoleen. Kolonoskoopin sisällä on optisia linssejä, jotka tekevät mahdolliseksi suolen valaisemisen ja myös "nurkan taakse katsomisen" . Tämän tutkimusmenetelmän avulla lääkäri näkee koko paksusuolen ohut- ja paksusuolen yhtymäkohtaan asti. Kolonoskoopin avulla lääkäri voi ottaa näytteitä suolessa olevista polyypeistä, kasvannaisista, tulehtuneesta alueesta jne.

Kuvantamistutkimukset

Hyvä menetelmä paksusuolen tutkimiseen on paksusuolen röntgenkuvaus. Tavallisessa kuvassa näkyy suolen laajentumat, puhkeamiseen viittaava ilma vatsaontelossa ja siitä saa vihjettä myös suolen liikehäiriöstä. Mikäli on tarve tarkemmin kuvata suolen sisäosia, on tehtävä varjoainekuvaus. Ennen tutkimusta suoli tyhjennetään ulostuslääkkeellä. Sen jälkeen lääkäri ruiskuttaa peräsuoleen varjoainetta joka näkyy röntgenkuvassa selvästi. Jos suolessa on jokin este tai epätasaisuus, se näkyy kuvassa varjoaineen "tyhjiönä". Tällä tavoin lääkäri voi nähdä esimerkiksi kasvannaisia, suolipolyyppeja ja paksusuolen umpipusseja eli divertikkeleitä. Tietokonetomgrafialla (TT, CT) ja magneettikuvauksella potilaasta saadan läpileikkauskuvia. Niistä röntgenlääkäri pystyy tarkasti näkemään koko suolen sisältöineen ja kasvaimineen sekä mahdollisen ilman tai nesteen vatsaontelossa. Apuna voidaan käyttää eilaisia varjoaineita. Ultraäänellä ei yleensä saada hyvää kuvaa suolesta, sillä suolessa on aina ilmaa jonka taakse ultraäänen avulla ei näe.

Paksusuolen sairaudet

Paksusuoleen voi tulla erilaisia sairauksia. Tavallisesti kysymys on tulehduksista, tartuntataudeista tai syövästä.

Paksusuolen este

Paksusuolessa oleva este merkitsee, että jokin estää ulosteen kulkua paksusuolesta peräsuoleen. Paksusuolen lihakset jatkavat supistumista, mutta eivät pysty puristamaan ulostetta esteen ohi. Tästä seuraa jaksoittaisia vatsakipuja, silloin kun lihakset supistuvat. Sen lisäksi kertyy jonkin verran nestettä esteen yläpuolelle ja pahimmassa tapauksessa nestevajaus saattaa syntyä muissa kehon osissa. Este paksusuolessa on tavallisin S-muotoisessa suolen osassa. Syynä voi olla syöpä, suolitukos, leikkauksen jälkeinen arpi, tyrä ym. Jos paksusuoleen tulee este, suoritetaan leikkaus, jolloin lääkäri poistaa kyseisen esteen.

Paksusuolen syöpä

Jos sairastuu paksusuolen syöpään, kasvannainen on tavallisesti s-muotoisessa paksusuolen osassa tai peräsuolessa. Jos sairastaa tiettyjä tauteja, esimerkiksi haavaista paksusuolen tulehdusta tai familiaalista adenomatoottista polypoosia, paksusuolen syövän riski on suurempi.

Paksusuolen polyypit

Polyypit ovat suolen limakalvon kudosta, joka kasvaa suolessa sisäsuuntaan. Suolipolyypit ovat tavallisia ja niitä esiintyy noin puolella kaikista ihmisistä.

Paksusuolen umpipussit (divertikkelit)

Paksusuolen umpipussit merkitsevät sitä, että osa suolen limakalvosta on tunkeutunut suolen seinämän läpi ja muodostanut pieniä taskuja. Nämä taskut voivat toisinaan täyttyä ulosteella ja voivat sen lisäksi tulehtua (divertikuloosi). Jos on paksusuolen umpipusseja, tulee tavallisesti vaihdellen ripulia ja ummetusta ja vatsa kurisee. Jos umpipussi tulehtuu, seurauksena on vatsakipuja ja kuumetta.

Tulehdustaudit

On olemassa useita erilaisia tauteja, joissa paksusuoli tulehtuu. Crohnin taudissa voi koko ruoansulatuskanava, suusta peräsuoleen saakka, tulehtua. Yleensä Crohnin taudissa kuitenkin vain jokin osa ruoansulatuskanavasta on tulehtunut. Jos sairastaa haavaista paksusuolen tulehdusta, se nimenomaan merkitsee paksusuolen, mutta myös peräsuolen tulehtumista. Suoli voi tulehtua kokonaan tai osittain. Paksusuolen tulehduksessa eli Colitis ulcerosassa ja Crohnin taudin paksusuolessa ilmenevässä muodossa ongelmana on muun muassa ulosteen löysyys eli jatkuva ripuli.

Laajentunut paksusuoli

Laajentunut paksusuoli tarkoittaa, sitä että suoli on voimakkaasti pullistunut. Se voi johtua suolessa olevasta tulehduksesta, mutta sen voi myös aiheuttaa tauti, joka on paksusuolen hermoissa. Silloin ulosteen kuljetus ei toimi, ja sen sijaan suoli laajenee voimakkaasti sairaan alueen yläpuolella. Sairas alue itse on kapea ja kova. Tähän tautiin sairastuvat useimmiten lapset, varsinkin pienet lapset.

Epätavallisen laajentunut paksusuoli tunnetaan nimellä megakoolon.

Tartuntataudit

Paksusuoleen voi tulla useita tartuntatauteja, jotka antavat monia erilaisia oireita. Saattaa tulla matosairauksia, esimerkiksi kihomato tai lapamato, mutta myös bakteereja kuten kolera tai punatauti.

Katso myös

• Ulosteensiirto

Aiheesta muualla

• HUS: Paksunsuolen tähystys

Ruoansulatuselimistö

• suu
• nielu
• kupu
• ruokatorvi
• pötsi
• verkkomaha
• satakerta
• mahalaukku
• haima
• sappirakko
• maksa
• ohutsuoli
• paksusuoli
• pohjukaissuoli
• peräsuoli
• peräaukko