Ero sivun ”Harmonia (musiikki)” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
muotoilua ja wikitystä |
|||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
[[ |
[[Tiedosto:Moodswingerscale.svg|thumb|250px|Värähtelevien kielten solmut ovat harmonisia.]] |
||
{{Musiikki}} |
{{Musiikki}} |
||
'''Harmonia''' ([[Kreikan kieli| |
'''Harmonia''' ([[Kreikan kieli|kreikan]] sanasta ἁρμονία ’yhteen liittäminen’) on useiden yhtä aikaa soivien erikorkuisten äänien, eli [[sointu]]jen, käyttämistä [[Musiikki|musiikissa]]. Harmonia voidaan hahmottaa musiikin ”vertikaaliseksi” aspektiksi, jos [[melodia]]a pidetään ”horisontaalisena”. Usein harmonia syntyy [[kontrapunkti]]n ja [[polyfonia]]n seurauksena. |
||
Länsimainen [[taidemusiikki]] noudatti johdonmukaisesti sääntöjä musiikin harmonisuudesta [[barokkimusiikki|barokista]] aina [[romantiikan musiikki|romantiikan]] aikakauden loppupuolelle asti. Näiden sääntöjen mukaan tiettyjen sointujen ja |
Länsimainen [[taidemusiikki]] noudatti johdonmukaisesti sääntöjä musiikin harmonisuudesta [[barokkimusiikki|barokista]] aina [[romantiikan musiikki|romantiikan]] aikakauden loppupuolelle asti. Näiden sääntöjen mukaan tiettyjen sointujen ja [[intervalli]]en käyttö oli musiikissa sallittua. Tätä harmonian perinnettä nimitetään yleisesti [[tonaalisuus|tonaalisuudeksi]]. |
||
Tonaalisessa harmoniassa, jota |
Tonaalisessa harmoniassa, jota kutsutaan myös funktionaaliseksi harmoniaksi, soinnut suhteutetaan sävellajin perussointuun. Jännitteisyyden mukaan (levollisesta jännitteisimpään) soinnut voivat olla joko [[toonika]]- (sointuasteet I & III & VI), [[subdominantti]]- (II & IV) tai [[dominantti]]tehoisia (V & VII). Näitä sointuasteita yhdistellään usein tietyssä järjestyksessä, esimerkiksi toonika-subdominantti-dominantti, jolloin puhutaan [[kadenssi]]sta. Tavallisimpiin kadensseihin törmää lukemattomissa kappaleissa. Harmoninen tai soinnullinen ajattelu vaikuttaa useimmiten edellä mainitun aikakauden sävellysten taustalla, vaikka kyse olisi esimerkiksi vain yksiäänisestä sävellyksestä. Myös [[Popmusiikki|pop]]- ja [[rock]]musiikki on harmonisilta perusperiaatteiltansa usein tonaalista. [[romantiikan musiikki|Myöhäisromantiikan]] aikakauden (1900-luvun alkupuolelle saakka) jälkeen monet säveltäjät ovat pyrkineet luomaan uudenlaista ei-tonaalista harmoniaa musiikkiinsa. |
||
[[Modaalisuus|Modaalinen]] harmonia on harmonian laji, jossa soinnuilla ei ole edellä mainitun kaltaista jännitteisyyttä, vaan niitä voidaan järjestellä peräkkäin hyvinkin vapaasti, kunhan soinnut ja melodia säilyttävät suhteen toisiinsa, |
[[Modaalisuus|Modaalinen]] harmonia on harmonian laji, jossa soinnuilla ei ole edellä mainitun kaltaista jännitteisyyttä, vaan niitä voidaan järjestellä peräkkäin hyvinkin vapaasti, kunhan soinnut ja melodia säilyttävät suhteen toisiinsa, eli melodioiden noudattelemat asteikot ovat sidoksissa harmoniaan. Modaalinen harmonia kukoisti [[Keskiaika|keskiajalla]] ja [[Renessanssin musiikki|renessanssin]] aikana länsimaisessa taidemusiikissa, ja sitä tavataan lukuisten maiden [[kansanmusiikki]]tyyleissä. Lisäksi 1900-luvulla säveltäjät etsivät uusia harmonian käsittelyn keinoja ja käyttivät sävellystensä pohjana modaalista ajattelua. |
||
Lukuisilla eri sävellystavoilla on tuotettu historian saatossa (esimerkiksi myöhäisrenessanssi, 1900-luvun [[dodekafonia]] ja [[serialismi]]) harmoniaa, joka ei ole tonaalista eikä modaalista. Tällöin sointuanalyysi on hyvin vaikeaa ja voidaan sanoa että harmonia on [[kromaattinen (musiikki)|kromaattista]]. Kromaattisella harmonialla tarkoitetaan sitä että länsimaisen säveljärjestelmän kaikkia 12 ääntä käytetään melko vapaasti |
Lukuisilla eri sävellystavoilla on tuotettu historian saatossa (esimerkiksi myöhäisrenessanssi, 1900-luvun [[dodekafonia]] ja [[serialismi]]) harmoniaa, joka ei ole tonaalista eikä modaalista. Tällöin sointuanalyysi on hyvin vaikeaa ja voidaan sanoa, että harmonia on [[kromaattinen (musiikki)|kromaattista]]. Kromaattisella harmonialla tarkoitetaan sitä, että länsimaisen säveljärjestelmän kaikkia 12 ääntä käytetään melko vapaasti niin, että harmoniasta on vaikea löytää varsinaisia säännönmukaisuuksia. Nykymusiikissa voi törmätä myös kappaleisiin, joissa eri harmonisia ajattelutapoja käytetään saman kappaleen sisällä. |
||
Versio 13. syyskuuta 2014 kello 13.38
Harmonia (kreikan sanasta ἁρμονία ’yhteen liittäminen’) on useiden yhtä aikaa soivien erikorkuisten äänien, eli sointujen, käyttämistä musiikissa. Harmonia voidaan hahmottaa musiikin ”vertikaaliseksi” aspektiksi, jos melodiaa pidetään ”horisontaalisena”. Usein harmonia syntyy kontrapunktin ja polyfonian seurauksena.
Länsimainen taidemusiikki noudatti johdonmukaisesti sääntöjä musiikin harmonisuudesta barokista aina romantiikan aikakauden loppupuolelle asti. Näiden sääntöjen mukaan tiettyjen sointujen ja intervallien käyttö oli musiikissa sallittua. Tätä harmonian perinnettä nimitetään yleisesti tonaalisuudeksi.
Tonaalisessa harmoniassa, jota kutsutaan myös funktionaaliseksi harmoniaksi, soinnut suhteutetaan sävellajin perussointuun. Jännitteisyyden mukaan (levollisesta jännitteisimpään) soinnut voivat olla joko toonika- (sointuasteet I & III & VI), subdominantti- (II & IV) tai dominanttitehoisia (V & VII). Näitä sointuasteita yhdistellään usein tietyssä järjestyksessä, esimerkiksi toonika-subdominantti-dominantti, jolloin puhutaan kadenssista. Tavallisimpiin kadensseihin törmää lukemattomissa kappaleissa. Harmoninen tai soinnullinen ajattelu vaikuttaa useimmiten edellä mainitun aikakauden sävellysten taustalla, vaikka kyse olisi esimerkiksi vain yksiäänisestä sävellyksestä. Myös pop- ja rockmusiikki on harmonisilta perusperiaatteiltansa usein tonaalista. Myöhäisromantiikan aikakauden (1900-luvun alkupuolelle saakka) jälkeen monet säveltäjät ovat pyrkineet luomaan uudenlaista ei-tonaalista harmoniaa musiikkiinsa.
Modaalinen harmonia on harmonian laji, jossa soinnuilla ei ole edellä mainitun kaltaista jännitteisyyttä, vaan niitä voidaan järjestellä peräkkäin hyvinkin vapaasti, kunhan soinnut ja melodia säilyttävät suhteen toisiinsa, eli melodioiden noudattelemat asteikot ovat sidoksissa harmoniaan. Modaalinen harmonia kukoisti keskiajalla ja renessanssin aikana länsimaisessa taidemusiikissa, ja sitä tavataan lukuisten maiden kansanmusiikkityyleissä. Lisäksi 1900-luvulla säveltäjät etsivät uusia harmonian käsittelyn keinoja ja käyttivät sävellystensä pohjana modaalista ajattelua.
Lukuisilla eri sävellystavoilla on tuotettu historian saatossa (esimerkiksi myöhäisrenessanssi, 1900-luvun dodekafonia ja serialismi) harmoniaa, joka ei ole tonaalista eikä modaalista. Tällöin sointuanalyysi on hyvin vaikeaa ja voidaan sanoa, että harmonia on kromaattista. Kromaattisella harmonialla tarkoitetaan sitä, että länsimaisen säveljärjestelmän kaikkia 12 ääntä käytetään melko vapaasti niin, että harmoniasta on vaikea löytää varsinaisia säännönmukaisuuksia. Nykymusiikissa voi törmätä myös kappaleisiin, joissa eri harmonisia ajattelutapoja käytetään saman kappaleen sisällä.
| ||||||||||||||||||||
