MS-tauti

Multippeliskleroosi
MS-tautiin liittyvä demyelinisoiva tulehdus mikroskoopilla. Värjäyksessä makrofagi-tulehdussolut näkyvät ruskeina.
Luokitus
ICD-10	G35
Huom!	Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa.
Infobox OK

MS-tauti eli multippeliskleroosi eli keskushermoston pesäkekovettumatauti on krooninen etenevä keskushermoston sairaus. Taudissa tulehdus ja sen aiheuttama myeliinin vaurioituminen keskushermostossa heikentävät hermoimpulssien (hermosäikeissä kulkevien sähköisten viestien) kulkua, mikä ilmenee nopeasti kehittyvinä hermostollisina oireina. Akuutin myeliinituhon (demyelinaation) jälkeen myeliiniä voi kasvaa takaisin ja oireet saattavat osin parantua, mutta ajan myötä tulehdusreaktion aiheuttama myeliinin, aksonien ja hermosolujen vaurio johtaa pysyvään toimintakyvyn heikkenemiseen. MS on autoimmuunisairaus samoin kuin esimerkiksi nivelreuma, keliakia ja lupus (SLE).

Historiaa

Varhaisimmat tiedot mahdollisesta MS-taudista ovat 1300-luvulta: Pyhän Lidwinan elämäkerran mukaan hän sairastui vuonna 1396. Elämäkerrassa esitetyn taudinkuvan perusteella pidetään mahdollisena, että hänellä olisi ollut MS-tauti. Vuonna 1868 Jean-Martin Charcot määritteli MS-taudin erillisenä tautina, ja hän myös kuvasi siihen liittyvän demyelinisaation ja aksonikadon.

MS-tauti oli pitkään lääketieteelle suuri arvoitus, eikä sen syntymekanismia täysin tunneta vieläkään. Vielä 1900-luvulla viralliset näkemykset sen syistä vaihtelivat useaan otteeseen – sairautta saatettiin pitää esimerkiksi verenkierron toimintahäiriönä. Tietämys sairaudesta alkoi lisääntyä nopeasti vasta aivan vuosisadan lopussa.

Etiologia

MS-tauti vahingoittaa keskushermostoa. Aivoihin tai selkäytimeen muodostuu muutoksia, plakkeja, jotka näkyvät magneettikuvauksessa (MRI) signaalinvoimistumina. Plakit ovat merkki tuoreesta tulehduksesta, joka vaurioittaa etenkin myeliinituppia ja niiden sisällä olevia aksoneita. Näistä vaurioista seuraa heikentynyt kyky välittää hermoimpulsseja.

MS-tautia pidetään autoimmuunitautina. Sen laukaisevat altistavat geenit ja jokin ympäristötekijä yhdessä. On erilaisia hypoteesejä taudin synnystä:

1. Neuraalinen hypoteesi, jonka mukaan MS-tauti saa alkunsa keskushermostossa tapahtuvasta tapahtumasta. Krooninen hermosolujen infektio saa aikaan antigeenien vapautumisen, immuunijärjestelmä herkistyy niille ja hyökkää keskushermostoa vastaan.
2. Keskushermostossa tapahtuu jostain syystä myeliiniä muodostavien oligodendrosyytti-solujen ohjelmoitua kuolemaa. Tästä seuraa tulehdusvaste ja immuunijärjestelmän herkistyminen.
3. Molekyylien samankaltaisuusilmiö. Jokin tartuntatautia aiheuttava virus saa aikaan immuunijärjestelmän herkistymisen. Viruksen antigeenit ovat saman kaltaisia kuin keskushermoston autoantigeenit, joten immuunijärjestelmä reagoi ristiin myös keskushermostoa vastaan.
4. Esimerkiksi virusinfektion seurauksena keskushermostosta vapautuu autoantigeenejä, joille auttaja-T-solut herkistyvät keskushermoston ulkopuolella (todennäköisesti imukudoksessa). Sitten auttaja-T-solut ja muut imusolut siirtyvät keskushermostoon. Tämä on erään oppikirjan mukaan nykyinen käsitys MS-taudin käynnistymisestä.

1900-luvun alussa havaittu MS-taudin esiintyvyyden nousu saattaa liittyä ympäristötekijöissä tapahtuneisiin muutoksiin. Teollinen vallankumous johti merkittäviin muutoksiin sekä ympäristössä että terveydenhuollossa. Monien ympäristötekijöissä tapahtuneiden muutosten yhteydestä MS-tautiin ei ole tietoa.

Perintötekijöillä on selkeä yhteys MS-tautiriskiin. Jos identtisistä kaksosista toinen sairastuu MS-tautiin, niin tutkimusten mukaan 30–40 prosentissa tapauksista toinenkin sairastuu. Ei-identtisten kaksosten ja muiden sisarusten kesken tämä konkordanssiprosentti on pienempi mutta kuitenkin sattumaa suurempi. Konkordanssi näyttäisi olevan voimakkaampaa pohjoiseurooppalaisilla ja naisilla (joiden keskuudessa perinnölliset tekijät ovat tästä päätellen tärkeämpiä MS-taudin synnyssä), heikompaa eteläeurooppalaisilla ja miehillä. MS-tautiriskiin liittyy ainakin HLA-geenejä.

MS-taudin maantieteellisestä jakautumisesta on päätelty, että ympäristötekijät vaikuttavat sairastumiseen. Eri tarttuvien bakteerien ja virusten on epäilty vaikuttavan taudin syntyyn. Ultraviolettisäteilyn pienempi saanti näyttää liittyvän MS-tautiin, mikä selittäisi sen, miksi tauti on yleisempää kauempana päiväntasaajasta. Ultraviolettisäteilyn vaikutus saattaa välittyä D-vitamiinin kautta, jolla on vaikutuksia immuunijärjestelmään.

Esiintyvyys

Maailmassa MS-tautia sairastavia henkilöitä on noin miljoona. Maailmanlaajuisesti MS-tauti on kuitenkin jakautunut epätasaisesti. Mitä lähempänä päiväntasaajaa ollaan, sitä vähemmän on MS-tautia. Syyksi arvellaan ympäristötekijöitä.

Lisäksi perinnöllisten tekijöiden takia MS-tautia tavataan eniten pohjoiseurooppalaisilla, kun taas intiaaneilla, inuiiteilla, tummaihoisilla afrikkalaisilla sekä varsin eristyneillä ryhmillä kuten hutteriiteilla on vähän MS-tautia.

Suomessa todetaan vuosittain noin 200–250 uutta MS-tapausta, ja yhteensä sairastuneita on noin 7 000 henkilöä. Tautia esiintyy Kyrönmaalla enemmän kuin ympäröivillä alueilla, ja siellä esiintyvyys on myös maailman suurimpia. MS-tauti on neurologisena sairautena varsin tavallinen suomalaisessa väestössä, noin 5 500 potilasta saa siihen KELA:lta kuntoutustukea tai lääkekorvausta.

Naisilla on kaksinkertainen riski sairastua MS-tautiin verrattuna miehiin, mutta syytä ei ole löydetty. MS-tauti on etupäässä aikuisten sairaus, mutta sitä on todettu myös lapsilla ja nuorilla. Multippeliskleroosin riskiä kasvattavat tietyt kaksi geeniä noin 30 prosentilla.

MS-tauti on Sisiliassa yleistynyt voimakkaasti. Sitä esiintyy osissa saarta epätavallisen runsaasti.

MS-taudin muodot

MS-taudissa erotetaan kolme päämuotoa sen etenemisen mukaan.

Aaltomaisesti etenevässä (relapsoiva-remittoivassa) tautimuodossa esiintyy aika ajoin pahenemisvaiheita, joiden välillä oireet lieventyvät tai häviävät kokonaan. Pahenemisvaiheiden väli vaihtelee suuresti, muutamasta viikosta jopa muutamiin vuosiin saakka. Ajan mittaan toipuminen pahenemisvaiheista ei tapahdu täydellisesti, ja osa oireista jää pysyviksi. Aaltomaisesti etenevä tautimuoto on yleisin; sitä esiintyy noin 80–85 %:lla MS-tautia sairastavista.

Pahenemisvaiheen saa aikaa keskushermostoon ilmaantuva tulehdus. Oireiden lieventyminen pahenemisvaiheiden välillä johtuu useista eri tekijöistä:

• tulehduksen lievittyminen parantaa jo sinällään hermoimpulssien kulkua.
• vaurioitunut myeliini uusiutuu. Ajan mittaan myeliinin uusiutumiskyky kuitenkin heikkenee ja vaurioita muodostuu enemmän kuin uutta myeliiniä kasvaa.
• hermoimpulssit pystyvät löytämään vauriokohdan ohittavia, korvaavia kulkureittejä. Hermosto mukautuu näin myeliinivaurioon.

Kahdessa tilanteessa on todettu olevan lisääntynyt alttius pahenemisvaiheille: infektion (yleensä virusinfektio) jälkeiset viikot sekä synnytystä seuraavat kuukaudet. Syynä pidetään tartuntataudin ja raskauden vaikutuksia immuunijärjestelmään.

Aaltomaisesti etenevä MS-tauti muuttuu vuosien kuluessa useimmiten jatkuvasti eteneväksi. Tällöin sitä kutsutaan toissijaisesti eteneväksi (sekundaarisesti progressiivinen tautimuoto). Joillakin potilailla tauti voi kuitenkin pysyä aaltomaisesti etenevänä koko eliniän ajan.

Ensisijaisesti etenevässä (primaaristi progressiivisessa) muodossa MS-tauti etenee jatkuvasti sairauden alusta alkaen. Pahenemisvaiheita ei esiinny lainkaan, vaan tauti etenee tasaisesti alusta alkaen. Oireet johtuvat tässä tautimuodossa pääasiassa hermosolujen vahingoittumisesta eikä tulehduksista. Tämä tautimuoto on vain pienellä osalla MS-tautia sairastavista. Ensisijaisesti etenevä tautimuoto poikkeaa siinä määrin aaltomaisesti etenevästä muodosta, että näitä kahta tautimuotoa on jopa pidetty eri tauteina.

Toissijaisesti eteneväksi MS-taudiksi kutsutaan tautityyppiä, jossa sairauden oireet jatkuvat tai pahenevat relapsien välillä. Pahenemisvaiheita saattaa tulla tai ei tule lainkaan. Noin 60 %:lle aaltomaista MS-tautia sairastavista kehittyy toissijaisesti etenevä tauti, kun ensioireista on kulunut 15 vuotta.

Tästä luokittelusta riippumaton on niin kutsuttu hyvänlaatuinen MS-tauti, joka ei rajoita potilaan elämää merkittävästi ainakaan 15 vuoteen diagnoosin jälkeen. Potilaalla on alkuvaiheessa yksi tai kaksi kohtausta, joista hän toipuu täysin, eikä tauti sen jälkeen pahene eikä toimintakyky huonone pysyvästi. Kyseessä on hyvänlaatuinen MS-tauti vain, jos 10–15 vuotta taudin alkamisen jälkeen toimintakyky on edelleen hyvin vähän huonontunut ja sairaus oli alun perin luokiteltu aaltomaisesti eteneväksi MS-taudiksi.

Hyvänlaatuinen MS-tauti aiheuttaa yleensä puhkeamisvaiheessa esim. aistien lieviä oireita. Hyvänlaatuista MS-tautia sairastavien määrää on vaikea määrittää. Kuolinsyytutkimuksissa on havaittu, että kliinisesti todetuista MS-tapauksista noin 20 % on hyvänlaatuisia. On myös väitetty, että jopa 20–30 %:lla on suhteellisen hyvänlaatuinen MS-tauti ja sairauden vaikutukset pysyvät vähäisinä 10–15 vuoden ajan tai pitempäänkin.

Diagnosointi

MS-tauti alkaa useimmissa tapauksissa nopeasti kehittyvillä keskushermostoon liittyvillä oireilla kuten näköhermotulehdus. On hyvä huomioida myös, että oireet saattavat ensin viitata muihinkin sairauksiin. MS-diagnoosin vahvistamiseksi on myös suljettava pois muut MS-taudin kanssa samankaltaisia oireita ja löydöksiä aiheuttavat sairaudet. Näitä ovat mm. vaskuliitti ja sarkoidoosi sekä neuroborrelioosi, joka on yksi muoto punkkien levittämästä borrelioosista.

MS-tauti todetaan useimmiten 20–40 vuoden ikäisenä. Huolimatta siitä, että diagnoosiin voidaan päätyä vasta myöhemminkin, on MS-tauti kuitenkin luokiteltu nuorten aikuisten sairaudeksi. Useimmissa tapauksissa ensimmäiset oireet voidaan havaita jo ennen 20 vuoden ikää, mutta niiden tunnistaminen juuri MS-taudista johtuviksi on hankalaa. Toistaiseksi ei ole onnistuttu kehittämään luotettavaa tai varmaa tutkimusta jolla MS-tauti voitaisiin todeta. Diagnoosi pohjaakin usein kliinisiin löydöksiin. Testit ovat lähinnä viitteellisiä ja niiden antamat tulokset voivat viitata myös muihin keskushermostollisiin sairauksiin. Diagnoosin suhteen tärkeimmiksi seikoiksi muodostuvatkin potilaan kertoma oirekuva, ja neurologin suorittama kliininen tutkimus.

Aivojen ja selkäytimen magneettikuvaus (MRI) on tärkeä tutkimus MS-taudin diagnosoinnissa. Keskushermostossa olevat myeliinivauriot saadaan hyvin näkyviin magneettikuvassa. Plakit ovat tyypillisesti ovaalin muotoisia, niitä on useita ja lähinnä valkeassa aineessa, etenkin aivokammioiden vieressä. Myeliinivaurioon viittaava löydös magneettikuvassa ei ole kuitenkaan yksinään varma osoitus MS-taudista, koska eräissä muissa taudeissa ilmenee samanlaisia muutoksia magneettikuvassa. Tällaisia muutoksia voi toisaalta löytyä täysin oireettomiltakin henkilöiltä.

Toinen tärkeä tutkimus on selkäydinnesteen (likvorin) tutkimus. MS-taudissa ilmenee suurella osalla MS-potilaita selkäydinnesteessä tyypillisiä tulehdusmuutoksia. Niiden esiintyminen tukee MS-diagnoosia, mutta puuttuminen ei sulje pois MS-tautia, koska kaikilla MS-potilailla ei näitä muutoksia ole. Suurin merkitys selkäydinnesteen tutkimuksella on MS-taudin erottamisessa muista sairauksista.

Hermoratojen toimintaa mittaavien herätevastetutkimusten (VEP, SEP) tarve MS-taudin diagnosoinnissa on vähentynyt magneettikuvauksen yleistymisen seurauksena.

MS-oireiden vaihtelevuudesta ja moninaisuudesta johtuen varman MS-diagnoosin tekeminen saattaa joskus kestää hyvinkin pitkään.

Oireet

MS-taudin oireet ovat hyvin moninaisia ja vaihtelevia ja ne riippuvat siitä, minkä hermoston alueella myeliinivaurio on tapahtunut. Yleisimpiä alkuoireita ovat:

• Näköhäiriöt (näön hämärtyminen, kaksoiskuvat)
• Yhden tai useamman raajan heikkous tai hallintavaikeudet
• Tuntohäiriöt, puutumiset, epätavalliset tuntemukset, kuten pistely ja polttelu

Muita MS-taudin oireita ovat edellisten lisäksi:

• Liiallinen lihasjänteys eli spastisuus (lihasjäykkyys)
• Lihasvoiman heikkous
• Koordinaatio- ja tasapainon säilyttämisvaikeudet
• Häiriöt virtsarakon toiminnassa
• Kivut, erityisesti hermovauriokivut (neuropaattiset kivut)
• Poikkeuksellinen uupumus
• Häiriöt kognitiivisissa toiminnoissa (esim. muistaminen ja oppiminen)
• Heikentynyt lämmönsietokyky

Hoito

MS-tautiin ei ole parantavaa hoitoa. Lääkkeillä voidaan kuitenkin vaikuttaa taudin kulkuun ja lievittää sen oireita. Fysioterapialla voidaan niin ikään lievittää taudin oireita ja ylläpitää potilaan toimintakykyä.

Pahenemisvaiheita pyritään estämään immuunijärjestelmän toimintaa muuntavilla lääkkeillä (immunomodulaattorit). Niistä ovat tärkeimmät beetainterferoni ja glatirameeri. Laajoissa tutkimuksissa näiden on todettu vähentävän pahenemisvaiheita noin 30 %:lla ja magneettikuvauksessa todettavia muutoksia jopa 80 %:lla.^lähde? Pahenemisvaiheita estävät lääkkeet eivät paranna myeliinivaurioita eivätkä ole tehokkaita ensisijaisesti etenevän MS-taudin hoidossa.

Pahenemisvaiheita hoidetaan ensisijaisesti lyhytaikaisilla, suuriannoksisilla kortisonikuureilla (kortisonipulssihoito). Tässä hoidossa annetaan suuria kortisoniannoksia suoneen lyhyen ajan kuluessa (tyypillisesti 1 g päivässä kolmen päivän ajan). Kortisoni on voimakas tulehduksia lievittävä (anti-inflammatorinen) ja immuunijärjestelmän toimintaa hillitsevä (immunosuppressiivinen) lääke. Sen vaikutusmekanismia MS-taudissa ei tunneta tarkkaan. Se lievittää joka tapauksessa tulehduksen aiheuttamaa turvotusta keskushermostossa ja helpottaa siten hermoimpulssien kulkua. Kortisoni ei kuitenkaan paranna myeliini- eikä hermovaurioita. Kortisoni tehoaa eri potilaisiin eri tavalla.

Kortisoni nopeuttaa pahenemisvaiheen oireiden korjautumista ja vähentää magneettikuvauksella todettavia myeliinivaurioita, mutta sen suotuisa vaikutus kestää vain lyhyen aikaa. Kortisonihoidon vaikutuksesta MS-taudin ennusteeseen pitkällä tähtäimellä ei ole tutkimustietoa.

Suurilla kortisoniannoksilla on pidempään käytettynä pahoja sivuvaikutuksia, minkä vuoksi käyttö on rajoitettava mahdollisimman lyhyelle ajanjaksolle. Pienillä kortisoniannoksilla ei ole tehoa MS-taudin hoidossa sen enempää lyhyt- kuin pitkäaikaisessakaan käytössä.

Spastisiteetin hoidossa ovat peruslääkkeitä baklofeeni ja titsanidiini. Baklofeeni on keskushermoston välittäjäaineen gamma-aminovoihappon (GABA) johdannainen, joka vaimentaa selkäytimen yliaktiivisia refleksejä. Pistoksina lihakseen annettava botuliini on käyttökelpoinen lääke joidenkin lihasten spastisuuteen. Botuliini on hermomyrkky, joka on tullut tunnetuksi käytöstään kosmeettisissa hoidoissa.

MS-tautiin liittyviä kipuja hoidetaan mm. gabapentiinillä, pregabaliinilla ja amitriptyliinillä, jotka nostavat hermojen kipu- ja ärsytyskynnystä. Gabapentiini on epilepsialääke, joka tehoaa hyvin myös neuropaattisiin kipuihin. Amitriptyliini on vanha depressiolääke, joka toimii kivun lievityksessä eri tavalla ja huomattavasti pienempinä annoksina kuin depression hoidossa.

Tulehduskipulääkkeet eivät yleensä tehoa neuropaattisiin kipuihin, eivätkä myöskään opioidit. Poikkeuksena on opioideihin luettu tramadoli, jolla on osoitettu olevan tehoa myös neuropaattisiin kipuihin.

Myös kognitiivisia oireita voidaan uusimpien tutkimusten mukaan mahdollisesti lievittää eräillä lääkkeillä. Kognitiivisia toimintoja voidaan myös harjaannuttaa neuropsykologisella kuntoutuksella. Virtsarakon toiminnan häiriöihin on käytettävissä useita lääkkeitä. Uupumuksen hoidossa on kokeiltu amantadiinia. Sen tehosta ei kuitenkaan ole vahvaa näyttöä.

Fysioterapia ja toimintaterapia ovat MS-potilaan hoidon kulmakiviä. Omatoiminen liikkuminen - silloin, kun se vielä onnistuu - on tärkeää. Myös fyysisen suorituskyvyn omatoiminen ylläpito helpottaa oireilua.

Kantasoluhoidolla voidaan joskus tulevaisuudessa ehkä pystyä korjaamaan kudostuhon, kuten demyelinisaation aiheuttamia vaurioita.

Brain-lehden heinäkuun 2003 numerossa Lontoon neurologisen instituutin University Collegen tutkijat raportoivat, että synteettisen kannabisagonistin WIN 55,212-2 käyttö toi "huomattavaa neurologista suojausta" multippeliskleroosin eläinmalleissa. Tämän tutkimuksen tulokset ovat tärkeitä, koska ne viittaavat siihen, että oireiden hallinnan lisäksi "... kannabis voi myös hidastaa neurodegeneratiivisia prosesseja, jotka lopulta johtavat MS-taudin krooniseen invaliditeettiin ja todennäköisesti muihin tauteihin", tutkijat sanoivat loppupäätelmissään.

Tutkijat Alankomaiden Vrija University Medical Centerin neurologian osastolta raportoivat myös ensimmäistä kertaa vuonna 2003, että THC:n oraalinen käyttö voi vahvistaa MS-potilaiden immuniteettijärjestelmää. "Nämä tulokset viittaavat kannabinoidien tulehdusta poistaviin lääkinnällisiin mahdollisuuksiin MS-taudissa", kertoivat tutkijat loppuyhteenvedossaan.

Britannian hallitus sponsoroi tällä hetkellä kolmen vuoden kliinistä koetta, jonka tarkoituksena on arvioida kannabinoidien pitkäaikaisvaikutuksia sekä MS-taudin oireiden että taudin etenemisen hallinnassa. Health Canada on myös äskettäin hyväksynyt kannabisekstraktien reseptikäytön MS-tautiin liittyvän neuropaattisen kivun hoitoon. Suomessa on Finohta julkaissut lyhennelmän kysymyksessä olevan lääkkeen (kauppanimeltään Sativex) vaikutuksia koskevista tutkimuksista. Samankaltaisten kannabisekstraktien myyntiluvat odottavat hyväksymistä useissa Euroopan maissa. Britanniassa lupa on jo myönnetty.

Pallolaajennus

Eräissä maissa on käytetty kaulan verisuonten pallolaajennushoitoa. Ajatuksen verisuonten ahtautumien (CCSVI) ja MS-taudin yhteydestä toi esille italialainen lääkäri Paulo Zamboni Ferraran yliopistosta. Suomalaislääkärit suhtautuvat hoitoon epäilevästi.

Ennuste

MS-tauti ei johda välittömästi kuolemaan. Sairaus voi kuitenkin vaikuttaa elinikään erityisesti silloin, jos henkilö sairastaa MS-taudin hankalinta muotoa. Tauti saattaa edetä äkillisesti näin vaikeuttaen liikunta- ja toimintakykyä tai pysyä loppuelämän ajan vain aavistuksena taustalla. Taudin luonteesta johtuen oireet kunkin potilaan kohdalla ovat hyvin yksilöllisiä. Kaikilla potilailla havaittavia ongelmia esiintyy kuitenkin näköhermoston ja tuntohermoston alueilla.

MS-tautiin sairastunut pystyy elämään täysin normaalia elämää hyvinkin pitkään. Hänen ei tarvitse tehdä askeettisia elämäntapamuutoksia. MS-potilas pystyy työskentelemään lähes normaalisti, huolimatta taudin luonteen aiheuttamista lyhyistä sairauspoissaoloista. Jotkut MS-potilasta jaksavat työskennellä eläkeikään asti ja useimmat ainakin vuosikymmeniä sairastuttuaan.

MS-taudin toissijaiset syyt saattavat johtaa muuta väestöä lyhyempään eliniän ennusteeseen, esim. pitkäaikaisessa sairaalahoidossa, kun potilas ei enää pärjää omatoimisesti kotona ja joutuu hoitolaitokseen. Jos huonokuntoinen, liikkumaton potilas sairastuu johonkin infektioon, se voi muodostua hänelle kohtalokkaaksi. Silloin potilaan peruskunto on laskenut kaikin puolin huonommaksi ja MS-tauti on edennyt jo pitkälle.

MS-taudista kärsivillä on yleisesti ottaen alentunut syöpävaara. Tiettyjen syöpätautien, kuten virtsarakon syövän ja aivokasvainten vaarat ovat kuitenkin kasvaneet.

Katso myös

• Luettelo tunnetuista MS-potilaista

Lähteet

• Birnbaum, Gary: Multiple Sclerosis. Oxford University Press, 2009. ISBN 9780199748419. (englanniksi)
• Elovaara, Irina; Pirttilä, Tuula; Färkkilä, Markus ja Hietaharju, Aki (toim.): Kliininen neuroimmunologia. Helsinki: Yliopistopaino, 2006. ISBN 951-570-688-2.

Aiheesta muualla

• HUS-tietosivu
• Suomen MS-liiton tietosivut
• Duodecim-terveyskirjasto
• Päivitetty Käypä hoito -suositus (3.7.2006): MS-taudin lääkehoito ja kuntoutus
• YLE Elävä arkisto: MS-taudin tutkimus ja hoito