Signe Brander

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 1. huhtikuuta 2019 kello 14.21 käyttäjän Risukarhi (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia on pyydetty vertaisarvioitavaksi. Voit auttaa Wikipediaa lukemalla ensin vertaisarviointipyynnön ja sen jälkeen osallistumalla keskusteluun tai muokkaamalla tätä artikkelia.
Signe Brander
Henkilötiedot
Syntynyt15. huhtikuuta 1869
Parkano
Kuollut17. toukokuuta 1942 (73 vuotta)
Nikkilän mielisairaala, Sipoo
Ammatti valokuvaaja
Muut tiedot
Aktiivisena 1898–1930

Signe Viola Brander (15. huhtikuuta 1869 Parkano – 17. toukokuuta 1942 Sipoo) oli suomalainen valokuvaaja, joka kuvasi muun muassa 1900-luvun alussa Helsingin Muinaismuistolautakunnan aloitteesta Helsingin muuttuvaa kaupunkikuvaa ja kaupunkilaisten arkea sekä 1910- ja 1920-luvuilla Suomen kartanoita. Brander aloitti uransa ateljeekuvaajana, mutta hänen ominta alaansa olivat maisema- ja miljöövalokuvat, ja hän kutsuikin itseään ”kulttuurihistorialliseksi valokuvaajaksi”. Branderin aktiivisin ura loppui 1930-luvulla terveyden heikentymiseen.

Branderin laajassa kuvakokoelmassa on historiallisesti arvokkaita todisteita vanhasta Helsingistä ja Suomen kartanoiden historiasta. Monia rakennuksia ei ole enää olemassa tai niitä on selvästi muutettu. Branderin kuvia julkaistiin aikanaan muutamissa teoksissa, ja ne ovat siirtyneet muun muassa Helsingin kaupunginmuseon ja Kansallismuseon omistukseen. Kuvissa näkyy hänen piirustusopintonsa, sillä ne lähestyvät monesti kuvataidetta. Vaikka hänen pääkohteenaan olivat talot ja kadut, hän pysäytti kuviin myös ihmisiä. Branderille tyypillisessä katunäkymässä on mukana esimerkiksi jalankulkijoita ja työntekijöitä.

Elämä ja ura

Nuoruus ja perhe

Signe Branderin perhe. Kuvassa vasemmalta Signe (10 v), Walter (12 v), Gerda (15 v), Ellen tai Ellan? (17 v), Harald (13 v), Linnea (8 v), isä Albert (s. 1827) ja äiti Jenny (s. 1828), joiden välissä Einar (5 v).

Signe Brander syntyi Parkanossa vuonna 1869. Hänen isänsä Ernst Brander omisti siellä Runsaan maatilan. Signen äiti puolestaan oli ruotsalainen Jenny Amanda Karolina Rääf, joka oli kotoisin Södertäljestä.[1] Signe Branderin isoisä oli senaattori ja Vaasan hovioikeuden presidentti Ernst Fredrik Brander.[2] Brandereille syntyi seitsemän lasta, ja Signe oli heistä kolmanneksi nuorin.[3]

Branderit muuttivat vuonna 1873 Kokkolaan, kun Ernst Brander sai paikan tullinhoitajana. Lapsuutensa ja nuoruutensa Signe viettikin Kokkolassa, missä hän kävi myös koulunsa.[1] Ernst Branderin kuoltua 1891 leskeksi jäänyt Jenny Brander muutti kolmen tyttärensä kanssa Helsinkiin.[4] Siellä Brander suoritti piirustuksenopettajan kurssin Taideteollisuuskoulussa. Hän ei kuitenkaan koskaan toiminut opettajana eikä perustanut perhettä.[1]

Brander oli taiteellisesti lahjakas ja harrasti muun muassa maalaamista. Hän löysi kuitenkin alansa valokuvataiteesta, mikä ei ollut 1800-luvun lopussa poikkeuksellista. Monet naiset toimivat ateljeekuvaajina. Valokuvausta myös suositeltiin naisille, koska sitä pidettiin heille sopivampana kuin niin sanottua ”korkeaa taidetta”. Tutkijoilla ei ole täyttä varmuutta siitä, mistä Brander alun perin hankki oppinsa valokuvaajan ammattiin.[1] Hän pystyi kuitenkin täydentämään tietojaan Daniel Nyblinin ateljeessa, jossa hänen tiedetään työskennelleen.[5]

Brander työskenteli 1896–1898 ateljeekuvaajana Savonlinnassa.[1] Branderin uran alkuvaiheista ei ole paljoakaan tietoja. Hän ilmeisesti kiinnostui jo Savonlinnassa ulkokuvauksesta, sekä maisemista että rakennuksista.[6] Brander otti Savonlinnassa ensimmäiset maisemavalokuvansa ja kuvasi muun muassa Punkaharjua.[4] Helsinkiin hän perusti vuonna 1904 Helikon-nimisen muotokuvavalokuvaamon. Helsingissä oli monia laadukkaita kuvaajia ja kilpailu oli ankaraa, eikä Branderin yritys menestynyt. Helikon toimi vuoteen 1906 saakka.[3]

Kaupunkikuvat

Helsingin Muinaismuistolautakunta ja valokuvaaja Signe Brander sunnuntairetkellä katsastamassa kuvauskohteita.

Branderin ominta alaa olivat maisema- ja miljöövalokuvat, eikä ateljeetyöskentely eivätkä niin sanotut visiittikorttikuvat innostaneet häntä. Brander kutsui itseään ennemmin kulttuurihistorialliseksi valokuvaajaksi.[1] Hänen ensimmäiset säilyneet kaupunkikuvansa ovat vuodelta 1905, jolloin hän muun muassa kiipesi kuvaamaan Helsingin pääpaloaseman torniin.[4]

Helsinkiin valittiin vuonna 1906 Muinaismuistolautakunta. Sen keskeisin tehtävä oli saada aikaan dokumentteja Helsingin katoamassa olevasta osasta.[4] Sitä lautakunta palkkasi Branderin valokuvaamaan.[7]

Brander aloitti valokuvausdokumentoinnin tammikuussa 1907 Kruununhaasta, jossa oli vielä jäljellä lukuisia empirekauden puutaloja. Sieltä hän siirtyi kevään aikana Vanhaankaupunkiin ja Itäisen Viertotien varrelle. Seuraavien vuosien kohteet löytyivät Töölöstä ja eteläisestä Helsingistä, ja vuonna 1912 Brander kuvasi Kaisaniemessä, Jätkäsaaressa, Sörnäisten ranta-alueella ja Pasilassa.[8] Branderin piti alkujaan kuvata vain purku-uhan alla olevia rakennuksia. Tästä ajatuksesta kuitenkin luovuttiin pian, ja hän kuvasi kaikkia kiinnostavalta vaikuttavia kohteita.[1] Kuvattavat rakennukset Brander ja lautakunta päättivät yhteisillä sunnuntairetkillä. Kuvausohjelmaa Brander sai toteuttaa itsenäisesti.[8] Lautakunta oli hyvin yhteistyökykyinen ja ilmeisen ennakkoluuloton naispuolista kuvaajaa kohtaan.[4]

Vaikka nainen valokuvaajana ei 1900-luvun alussa ollutkaan harvinaisuus, ei heitä liiemmin toiminut kaupunkikuvaajina.[9] Se oli vaativa ala, sillä hankalissa kaupunkiolosuhteissa kuvaajalla piti olla teknistä osaamista, sommittelutaitoa ja kykyä luovaan ongelmaratkaisuun. Kuvauskaluston paino teki puuhasta fyysisesti vaativaa, ja Brander kuljetti usein tarvikkeensa vossikkakyydillä. Kaupunkikuvaaja tarvitsi ison kameran, jykevän jalustan, objektiiveja, negatiivilevyjä ja kuvakasetteja. Hankalimmilla kuvausretkillä oli ilmeisesti mukana myös apulainen, sillä Kallion kirkon torniin tai Kansallismuseon tornin rakennustelineillä kiipeily ei ollut kuvauskaluston kanssa helppoa.[5]

Muinaismuistolautakunta oli jo vuoteen 1909 mennessä saanut niin ison kokoelman, että se päätti pitää niistä koostuneen näyttelyn Valtion historiallisessa museossa Hakasalmen huvilassa. Näyttelyssä oli noin 400 kuvaa Branderilta. Lisäksi siellä oli esillä myös vanhempien valokuvaajien töitä.[4]

Brander jatkoi vielä Helsingin kaupunginmuseon kuvaajana, kun Muinaismuistolautakunnasta tuli museon johtokunta. Työsuhde päättyi kuitenkin vuonna 1913, kun Branderin ja johtokunnan välille kehittyi ylitsepääsemättömiä erimielisyyksiä. Johtokunta ei ollut erottamispäätöksestä yksimielinen. Sen taustalla oli todennäköisesti se, että eräät johtokunnan miesjäsenet pitivät Branderia liian itsenäisenä ja omapäisenä.[1] Branderin dokumentointityön tuloksena oli 907 kuvaa muuttuvasta kaupunkinäkymästä.[4]

Ihmiset, sotamuistot ja kartanot

Porvoon Jakkarilan kartanossa Brander kuvasi vuonna 1910.
Königstedtin kartanon sisätiloja.
Tervalammen kartanon Brander kuvasi todennäköisesti vuonna 1915 Herrgårdar i Finland -teosta varten.

Branderilla oli Helsinki-kuvauksiensa ohessa myös muita urakoita. Häntä pyydettiin vuonna 1907 kuvaamaan vuosien 1808–1809 Suomen sodan taistelupaikkoja ja muistomerkkejä. Kuvien oli tarkoitus tulla kenraalimajuri Hugo Schulmanin Suomen sodan satavuotismuistoa juhlistavaan kirjaan ja sen markkinointia varten.[7][1] Vaikka Suomen sodan kuvasarja on huonommin tunnettu kuin Branderin Helsinki- ja kartanokuvat, se on sarjana yhtenäinen kokonaisuus taistelupaikoista.[10]

Brander otti eri puolila Suomea noin 80 valokuvaa. Niistä Schulman käytti kirjassaan noin 22 valokuvaa. Kirjan kustantaja Werner Söderström painoi lisäksi 25 kuvaa postikorteiksi ja jakoi niitä Oma maa -kirjasarjan tilaajille.[7] Postikorteissa luki ”1808–1809 sodan muistopaikkoja” ja ”Viitaten kenraali Hugo Schulmanin teokseen Taistelu Suomesta 1808–1809”.[10] Osan kuvista Brander myi Valtion historialliselle museolle.[1]

Branderin kolmas suurtyö oli suomalaisten herraskartanoiden kuvaaminen, jonka hän aloitti vuonna 1910. Tehtävän antajaa ei varmasti tiedetä, mutta vaihtoehtona on pidetty Valtion historiallisen museon intendenttiä Karl Konrad Meinanderia.[1] Brander lähti matkaan kesällä, kun projekti oli saanut rahoitusta joiltakin kartanonomistajilta. Hän aloitti kuvausurakan Itä- ja Länsi-Uudenmaan kartanoista, joissa hän kuvasi myös sukumuotokuvia Meinanderin Porträtt i Finland -teosta varten.[11] Kesän 1910 matkalta Branderille kertyi 129 lasinegatiivia ja vedosta.[12]

Brander kuvasi kartanoita 1910- ja 1920-luvulla. Kolmen ensimmäisen kesän kierroksia rahoittivat kartanonomistajat. Kesällä 1911 hän matkasi Varsinais-Suomeen, Hämeeseen ja muutamaan Uudenmaan kartanoon ja kesällä 1912 Viipurin ympäristöön, Karjalan kannakselle, Kymenlaaksoon ja Lappeen seudulle.[13] Kesältä 1911 Brander otti 142 kuvaa 28 kartanosta. Karjalan-matka oli Branderin laajin kuvausretki, sillä hän kävi sen aikana peräti 35 kartanossa. Kuvia hän otti sen aikana 216.[12]

Kolmen ensimmäisen kesän kuvat Brander lahjoitti Muinaistieteellisen toimikunnan kuva-arkistoon. Ne arkistoitiin yhtenäisinä sarjoina.[14] Ensimmäisten matkojen jälkeen Branderia rahoittivat uudet tilaajat ja maksajat, eikä näiltä myöhemmiltä matkoilta kerätty kuvia kuva-arkistoon. Brander kuvasi muun muassa Joroisissa, Rantasalmella, Pieksämäellä, Kuopiossa, Hämeessä ja Satakunnassa.[13]

Helsinki-kuvausten tavoin kartanoiden kuvaaminen oli fyysisesti vaativa projekti. Valokuvalaitteet olivat painavia, ja Branderilla oli todennäköisesti yhtä retkeä varten satoja lasinegatiiveja. Matkoilta ei ollut järkevää palata Helsinkiin täydentämään varusteita. Matkoja rahoittaneet kartanoisännät auttoivat Branderia myös liikkumisessa. Rautatieasemalta oli välttämätöntä siirtyä hevoskyydillä kartanoille. Brander pääsi kartanonisäntien vaunuissa myös pitäjien sisällä kartanosta toiseen. Tällaisetkin matkat kestivät tuntikausia.[15]

Kartanoiden kuvaamiseen joutui varaamaan paljon aikaa. Joissakin kohteissa Brander saattoi joutua viettämään useitakin päiviä, sillä otollisia säätä ja aurinko-olosuhteita saattoi joutua odottamaan. Brander otti jokaisesta kartanosta keskimäärin kolme tai neljä kuvaa. Karlbergin kartanosta, Sällvikin kartanosta ja Kirjolan kartanosta kuvia on jopa kaksikymmentä.[15]

Branderin kartanokuvia kertyi yli 2 000.[4] Niitä otettiin 250 kartanosta.[15] Kartanoiden lisäksi kuvauskohteiksi on päätynyt myös joitakin rakennustavaltaan poikkeuksellisia tai arkaaisia talonpoikaistaloja.[12] Kansallismuseo osti vuonna 1920 Branderilta 748 kuvaa ja sai niiden mukana myös kuvaluettelon. Museo maksoi kuvista 10 000 markkaa. Brander antoi luovutusasiakirjassaan Kansallismuseolle oikeuden negatiiveihin ja kopioiden tekemiseen, jos kuvaajan nimi mainitaan, eikä museo luovuta kopiointioikeuksia seuraavan kolmen vuoden aikana yksityisille tahoille.[14]

Branderin kartanokuvia julkaistiin teoksessa Herrgårdar i Finland (1928–1929). Hänen kuviaan tuli myös Kaarle Soikkelin teokseen Vihdin historia. Brander kuvasi kirjaa varten Vihdin vanhoja rakennuksia.[1]

Loppuvaiheet

Branderin terveys alkoi 1930-luvulla heikentyä. Hänen oikea silmänsä sokeutui, ja vasemman silmänkin näkö heikkeni.[1] Viherkaihista johtuneen näkökyvyn heikkenemisestä huolimatta Brander osallistui vielä 1930-luvulla aktiivisesti seuraelämään ja oli innostunut ja huumorintajuinen. Hän kertoi myös mielellään kuvausretkistään.[4]

Brander joutui Kivelän sairaalaan 1941. Helsingin pommitusten takia Kivelän potilaita siirrettiin Sipooseen Nikkilän mielisairaalaan.[1] Siirto johtui sota-ajan oloista, eikä Branderilla ollut mielenterveydellisiä ongelmia.[4] Vuonna 1942 yli sata Nikkilän potilasta kuoli nälkään. Brander oli yksi kuolleista, ja hän kuoli todennäköisesti aliravitsemukseen ja vitamiinien puutteeseen.[1] Brander haudattiin sairaalan hautausmaalle muiden kuolleiden potilaiden kanssa.[4] Hänen hautakumpunsa on hautausmaan pohjoispuolen viidennellä rivillä. Haudan numero on 312.[1]

Tyyli ja tekniikka

Helsingin kaupunginmuseon yksikönpäällikkö Riitta Pakarisen mukaan Brander lähestyy joissakin kuvissaan aikansa kuvataidetta. Pyykinpesijöitä Leppäsuolla esittelevä kuva on yksi näistä. Brander on nähnyt asetelman luomiseksi vaivaa, sillä hän on käytännössä joutunut asettelemaan kuvattavat paikoilleen.[5]
Katulyhdyn puhdistaja on yksi Branderin harvoista pystykuvista.[16]

Hyvän kuvaustekniikan lisäksi Branderilla oli piirustusopintojen ansiosta myös taiteellista näkemystä, ja parhaimmillaan hänen valokuvansa lähestyivät ilmaisultaan, sommittelultaan ja valonkäytöltään kuvataidetta.[5]

Museoviraston valokuva-asiantuntijan Sirkku Döllen mukaan Branderin kuvissa näkyy selkeä näkemys arkkitehtuurivalokuvauksesta. Kartanokuvissa hän kuvasi erityisesti tilaajan kannalta merkityksellisiä päärakennuksia ja käytti paljon aikaa parhaimpien kuvakulmien etsimiseen.[17]

Brander kuvasi usein mielellään auringonpaisteessa ja myötävalossa, koska kuvaaminen oli hidasta ja laitteisto raskasta. Tällaisissa valo-oloissa hän pystyi pienentämään suljinaukkoa ja lyhentämään valotusaikaa. Brander ei kuitenkaan aina odottanut optimaalista kuvausolosuhdetta, vaan hän kuvasi myös vastavaloon.[18]

Branderille tyypillistä oli ottaa moniin kaupunkikuviinsa mukaan myös ihmisiä. Hän sommitteli ensin pääkohteensa eli talon tai kadunpätkän ja sitten pyysi ohikulkijoita pysymään paikallaan.[19] Branderista kirjoittaneen Jan Alancon mukaan Brander oli tyypillisimmillään katukuvissa, joissa oli mukana ihmisiä.[4] Satunnaiset ohikulkijat ilmeisesti suhtautuivat positiivisesti valokuvaamiseen,[19] ja taidehistorioitsija Riitta Konttisen mukaan Branderin kuvista ilmenee halu kertoa ihmisten elämästä. Konttinen vertaa Branderia tässä suhteessa I. K. Inhaan.[1] Kartanokuvissa on hyvin harvoin mukana isäntäväkeä, mutta joissakin pihakuvissa Brander on käyttänyt leikkiviä lapsia tilanteen elävöittämiseksi.[20]

Brander otti suurimman osan kuvistaan vaakasuunnassa. Noin 900 Helsinki-kuvan joukossa on vain kahdeksan pystykuvaa.[16] Brander käytti kamerassaan lasilevynegatiiveja. Hänen ensimmäiset negatiivinsa olivat kokoa 12 x 24 senttimetriä, ja yksi painoi 180 grammaa. Näiden rinnalla hän alkoi käyttää 80 gramman painoisia, 12 x 18 senttimetrin negatiiveja, ja ne vakiintuivat vakiokooksi. Vihdissä vuosina 1929 ja 1930 tehdyissä kuvauksissa hän käytti 9 x 12 senttimetrin negatiiveja, jotka painoivat 40 grammaa.[21]

Merkitys

Branderin kuvat ovat merkittäviä sekä Helsingin kaupunkihistorian että Suomen kartanoiden historian dokumentteja. Helsingistä otetut kuvat ovat Helsingin kaupunginmuseon valokuvakokoelman perusta.[22] Branderin kuvia on Helsingin kaupunginmuseon lisäksi Museoviraston, Amos Andersonin taidemuseon ja Rautatiemuseon kokoelmissa. Hänen kuviaan oli ensimmäisen kerran esillä vuonna 1909 järjestetyssä näyttelyssä. Helsingin kaupunginmuseo puolestaan järjesti vuonna 1973 Amos Andersonin taidemuseossa laajan ”Signe Brander Helsingin valokuvaajana” -näyttelyn.[1]

Helsinki-kuvissa on lähdeaineistoa kaupungin rakentamisen ja helsinkiläisen arjen historiaan. Katunäkymiä tallentaessaan Brander ikuisti myös jalankulkijoita, työntekijöitä, leikkivä lapsia ja hevosajoneuvoja.[22] Branderin kartanokuvat ovat myös tärkeää todistusaineistoa Suomen kartanojen historiasta. Monet kartanoista on sittemmin uudistettu kokonaan ja toisaalta osa kartanoista on joko tuhoutunut tai purettu.[23]

Tunnustukset ja kulttuuriviitteet

Helsingin kaupunginvaltuutettu Ilkka Taipale teki vuonna 2009 aloitteen Branderin muistomerkistä. Branderin haudalla ei ole ollut koskaan hautakiveä, ja hautausmaan kummut ovat tasoittuneet 1900-luvun aikana nurmikoksi.[24] Vuonna 2018 ilmoitettiin, että Nikkilän sairaalaan tulee kaksi Branderin muistolaattaa.[25]

Sarjakuvataiteilija Timo Mäkelä julkaisi vuonna 2018 sarjakuva-albumin Neiti Brander. Mäkelän Neiti Brander -aiheisia sarjakuvia oli sitä ennen julkaistu jo Helsingin kaupungin Helsinki-info-lehdessä.[26] Mäkelän kirja keskittyy 1900-luvun alkuvuosiin, jolloin Brander kuvasi Helsinkin katukuvaa.[27]

Kuvagalleria

  • Kristianiankadun ja Kulmakadun risteyksen kalliosta pihaa. Brander kuvasi Helsinkiä talvisin varsinkin varhaisvuosina.[28]
    Kristianiankadun ja Kulmakadun risteyksen kalliosta pihaa. Brander kuvasi Helsinkiä talvisin varsinkin varhaisvuosina.[28]
  • Vanha puinen Pitkäsilta, joka korvattiin vuonna 1912 kivisellä sillalla.[29]
    Vanha puinen Pitkäsilta, joka korvattiin vuonna 1912 kivisellä sillalla.[29]
  • Mariankadun saunaa Brander kuvasi reportaasimaisesti, ja hän otti muutaman katukuvan ja sisältä kahdeksan kuvan sarjan. Kuvassa on saunan kylvettäjä.[30]
    Mariankadun saunaa Brander kuvasi reportaasimaisesti, ja hän otti muutaman katukuvan ja sisältä kahdeksan kuvan sarjan. Kuvassa on saunan kylvettäjä.[30]
  • Vuokrataloja Itäisellä Viertotiellä. Brander tyypillisesti sommitteli pääkohteen ja otti kuvaan mukaan ihmisiä.[19]
    Vuokrataloja Itäisellä Viertotiellä. Brander tyypillisesti sommitteli pääkohteen ja otti kuvaan mukaan ihmisiä.[19]
  • Brander ehti kuvata ennen isompia toimeksiantojaan muun muassa Zachris Topeliuksen hautajaisissa.
    Brander ehti kuvata ennen isompia toimeksiantojaan muun muassa Zachris Topeliuksen hautajaisissa.

Lähteet

  • Konttinen, Riitta: Brander, Signe (1869–1942) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 16.10.2009. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 4.2.2019.
  • Pakarinen, Riitta: Signe Brander – Helsingin kuvaaja. Sofia. Helsingin kaupunginmuseon asiakaslehti, 2005, nro 1–2. ISSN 1457-9049. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 4.2.2019.
  • Signe Brander – 1869–1942 Helsingin valokuvaaja – Helsingfors fotograf. Jan Alanco & Riitta Pakarinen (toim.). Helsinki: Helsingin kaupunginmuseo, 2004. ISBN 952-473-335-8.
  • Signe Brander Suomen kartanoissa. Irma Lounatvuori ja Sirkku Dölle (toim.). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Museovirasto, 2008. ISBN 978-951-746-970-8.

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Konttinen.
  2. ↑ Veli-Matti Autio: Brander (1600 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.11.2001 (päivitetty 30.4.2014). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. ↑ a b Signe Brander Suomen kartanoissa, s. 8.
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l Signe Brander (1869–1942), Helsingin valokuvaaja, s. 9–10.
  5. ↑ a b c d Pakarinen, s. 16.
  6. ↑ Lindblom, Sandra: Signe Branderin ensimmäisen valokuvaamon jäljillä 12.1.2018. Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 31.3.2019.
  7. ↑ a b c Signe Brander Suomen kartanoissa, s. 9.
  8. ↑ a b Pakarinen, s. 15.
  9. ↑ Signe Brander (1869–1942), Helsingin valokuvaaja, s. 19.
  10. ↑ a b Lukkarinen, Ville: ”Signe Brander myöhästyneenä sotareportterina. Teoksessa: Jukka Kukkonen & Tuomo Juhani Vuorenmaa (toim.): Varjosta – tutkielmia suomalaisen valokuvan historiasta, s. 33. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo, 1999. ISBN 951-9086-56-0.
  11. ↑ Signe Brander Suomen kartanoissa, s. 14.
  12. ↑ a b c Signe Brander Suomen kartanoissa, s. 18.
  13. ↑ a b Signe Brander Suomen kartanoissa, s. 15.
  14. ↑ a b Signe Brander Suomen kartanoissa, s. 19.
  15. ↑ a b c Signe Brander Suomen kartanoissa, s. 16–17.
  16. ↑ a b Signe Brander (1869–1942), Helsingin valokuvaaja, s. 68.
  17. ↑ Signe Brander Suomen kartanoissa, s. 34.
  18. ↑ Signe Brander (1869–1942), Helsingin valokuvaaja, s. 161.
  19. ↑ a b c Signe Brander (1869–1942), Helsingin valokuvaaja, s. 31.
  20. ↑ Signe Brander Suomen kartanoissa, s. 37.
  21. ↑ Signe Brander Suomen kartanoissa, s. 10.
  22. ↑ a b Signe Brander (1869–1942), Helsingin valokuvaaja, s. 7.
  23. ↑ Signe Brander Suomen kartanoissa, s. 38.
  24. ↑ Lausunto aloitteesta Signe Branderin muistomerkin pystyttämiseksi ja Nikkilän sairaalan hautausmaalle haudattujen vainajien merkitsemisestä hel.fi. Viitattu 4.2.2019.
  25. ↑ Lassfolk-Feodoroff, Crista: Signe Brander saa kaksi muistolaattaa Sipooseen, muttei patsasta Helsinkiin Helsingin Uutiset. 15.4.2018. Viitattu 4.2.2019.
  26. ↑ Vehkasalo, Jussi: Legendaarinen valokuvaaja Signe Brander seikkailee nyt sarjakuvakirjassa Helsingin Uutiset. 18.9.2018. Viitattu 20.2.2019.
  27. ↑ Leppälä, Anni-Helena: Sarjakuva avaa Signe Branderin elämää Kansan Uutiset. 28.10.2018. Viitattu 20.2.2019.
  28. ↑ Signe Brander (1869–1942), Helsingin valokuvaaja, s. 63.
  29. ↑ Signe Brander (1869–1942), Helsingin valokuvaaja, s. 46.
  30. ↑ Signe Brander (1869–1942), Helsingin valokuvaaja, s. 73.

Kirjallisuus

  • Signe Brander: Foto Signe Brander, Valokuvia Helsingistä ja helsinkiläisistä vuosilta 1907–1913, tekstit: Alanco, Jan-Pakarinen, Riitta, Helsingin kaupunginmuseo 214 siv. 2009 ISBN 978-952-223-482-7
  • Jan Alanco, Tuomas Myrén, Riitta Pakarinen, Aki Pohjankyrö: Signe Brander. Panoraamoja – Panoramavyer. Helsingin kaupunginmuseo. 2016. ISBN 978-952-331-035-3.
  • Ville Lukkarinen Signe Brander myöhästyneenä sotareportterina. Teoksessa Jukka Kukkonen ja Tuomo-Juhani Vuorenmaa (toim.) Varjosta, Tutkielmia suomalaisen valokuvan historiasta. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo 1999 ISBN 951-9086-56-0
  • Karjanoja, Matti: Rinnastuksia: Signe Branderin kuviin Helsingistä. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi 1983. ISBN 951-30-5802-6

Aiheesta muualla

Kansainväliset
Kansalliset
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Signe_Brander&oldid=18043345”