Pakkoruotsi

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 8. huhtikuuta 2011 kello 15.12 käyttäjän Gopase+f (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pakkoruotsi on ruotsin kielestä Suomen koulujen pakollisena oppiaineena käytetty arkikielinen nimitys.[1] Vastaavasti ”virkamiesten pakkoruotsilla” viitataan valtion ja kuntien virkamiehille pääsääntöisesti asetettuun vaatimukseen ruotsin kielen todennetusta osaamisesta.[2]

Opettajat ovat arvostelleet käsitteen pakkoruotsi käyttöä epäjohdonmukaisena, koska muidenkaan kouluaineiden yhteydessä ei käytetä pakko-etuliitettä. Lisäksi heidän mielestään termin käyttäminen tiedotusvälineissä lisää kielteisiä asenteita kielen opettelua kohtaan.[3]

Vastineena käsitteelle pakkoruotsi käytetään ruotsia äidinkielenään puhuvien pakollisesta suomen kielen opiskelusta käsitettä pakkosuomi (ruots. tvångsfinska).[4] Sitä käytetään lähinnä pakkoruotsi-keskusteluissa ruotsia tai muita kieliä äidinkielenään puhuvien oppilaiden kannalta. Professori Kari Sajavaaran mukaan toisen kotimaisen kielen merkitys Suomen ruotsinkielisille on kokonaan toisenlainen kuin ruotsin merkitys suomenkielisille.[5]

Virallisissa yhteyksissä ei-äidinkielenä opiskellusta suomen ja ruotsin kielestä käytetään termiä toinen kotimainen kieli.

Ruotsin ja suomen kielet oppiaineina

Pääartikkeli: Toinen kotimainen kieli

Alun perin kansakouluissa ei opetettu äidinkielen lisäksi muita kieliä. Vuonna 1964 voimaan tulleen kansakoululain jälkeen toinen kotimainen kieli ja yksi vieras kieli saattoivat kuulua kansakoulun pysyviin oppiaineisiin.[6] Oppikoulu puolestaan oli alun perin tarkoitettu virkamiesten ja papiston kouluttamista varten, ja siihen kuului varsin runsaasti kieltenopetusta. Vakiintunut käytäntö oli, että ensimmäisenä vieraana kielenä opetettiin toista kotimaista kieltä ja toinen oli tavallisimmin 1950-luvulle asti saksa ja siitä eteenpäin englanti. Toinen kotimainen ja yksi pitkä vieras kieli kuuluivat pakollisina myös ylioppilastutkintoon.[7]

Peruskoulu-uudistuksen yhteydessä kiistanalaiseksi nousi kysymys uuden kaikille samansisältöisen koulun kielenopetuksesta. Vuonna 1968 julkaistussa hallitusohjelmassa sovittiin peruskoulun kieltenopetuksesta. Laki koulujärjestelmän perusteista hyväksyttiin eduskunnassa sellaisena, että peruskouluun tuli kaikille pakollisiksi kaksi vierasta kieltä, joista toisen tuli olla niin sanottu toinen kotimainen. Tämän lisäksi yläasteella voitiin opiskella vielä yhtä vapaaehtoista kieltä. Peruskoulu-uudistus toteutettiin alueittain vuosina 1972–1977.[6] Vuonna 2003 eduskunta päätti Vanhasen I hallituksen esityksestä vakinaistaa vuosia jatkuneen ylioppilaskirjoitusten rakennekokeilun, ja sen myötä toinen kotimainen kieli muuttui ylioppilaskirjoitusten osalta vapaaehtoiseksi.[7]

Voimassa olevan lainsäädännön mukaan toista kotimaista kieltä voi opiskella joko A1-kielenä peruskoulun 3. luokalta, A2-kielenä peruskoulun 4. luokalta tai viimeistään B1-kielenä 7. luokalta alkaen. 85 % peruskoululaisista opiskelee ruotsia B1-kielenä. Professori Kari Sajavaaran mukaan vain harvat suomenkieliset oppivat kouluopetuksessa ruotsia luontevasti, koska käytännön kokemus kielestä jää pieneksi. Ruotsinkielisistä oppilaista 93,4 % opiskelee suomea A1- tai A2-kielenä. Ruotsinkielisissä kouluissa 90 % valitsee A1-kieleksi suomen ja A2-kielenä sitä opiskelee 3,4 %.[8] 80 % ruotsinkielisistä oppilaista suorittaa ylioppilaskirjoituksissa suomen kielen pitkän oppimäärän kokeen. Suomen kielen opetus ruotsinkielisissä oppilaitoksissa on käytännössä huomattavasti laajempaa kuin ruotsin opetus suomenkielisissä oppilaitoksissa.[9]

Suhtautuminen ruotsin kielen opiskeluvaatimukseen

Ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoisuutta kannattava kampanjalogo.

Suomen kielikoulutuspolitiikkaa pitkään tutkineen Jyväskylän yliopiston emeritusprofessori Kari Sajavaaran mukaan ei ole yllättävää, että ruotsin kielen oppimistulokset peruskoulun päättyessä eivät ole hyvät, kun 85 %:lla peruskoululaisista opiskelu jää kolmivuotisen B1-kielen varaan. Hänen mielestään ruotsin osalta suurin pulma ei suoranaisesti ole opiskelun pakollisuus vaan sekä peruskoulun että lukion huonot oppimistulokset, joihin pakollisuus osaltaan on vaikuttamassa. Hänen mukaansa ruotsin määrääminen pakolliseksi oli kielipoliittinen ratkaisu, jota tehtäessä ei ole otettu huomioon pedagogisia tai koulutuspoliittisia näkökohtia. Hän kokee opetuksen pakollisuuden perustelemisen kieliryhmien välisellä tasa-arvolla on lähes kestämättömänä, kun kieliryhmien lähtökohdat kielen opiskeluun ovat erilaiset. Muita pakollisuuden perusteluja voidaan hänen mukaansa kuvata akateemisesti ja yhteiskunnallisesti merkityksellisiksi, mutta oppilaiden on niitä vaikea ymmärtää omalta kohdaltaan. Tällaisia perusteluja ovat muun muassa "vetoaminen yhteiseen kulttuuriperintöön, Suomen historiallisen kehityksen ymmärtäminen, lähinaapuruus Ruotsin kanssa, ruotsin asema toisena kansalliskielenä, pohjoismaisen yhteistyön helpottaminen ja oman maan tuntemuksen kasvattaminen seuraamalla ruotsinkielisten keskistä vuorovaikutusta heidän omalla kielellään".[5] Euroopan Komission kielten opetusta käsittelevä raportti Key data on Teaching Languages at School in Europe 2005 toteaa Suomen kielenopetuksen johtuvan poliittisista ja historiallisista syistä, ei itse kielen tarpeesta.[10]

Sajavaaran mukaan pakollinen ruotsin kieli vie yhden kielen paikan oppilaiden ohjelmasta, ja koska englanti on käytännössä myös pakollinen oppiaine, vaatii muiden kielten aseman parantaminen erityisjärjestelyjä. Sajavaaran mielestä siinä tapauksessa, että työelämän tai koulutuksen tarpeen katsottaisiin nykyistä tärkeämmiksi, voisi venäjää pitää merkityksellisempänä.[5]

Opetushallitus katsoo, että ruotsin kielen opetuksella edistetään vuorovaikutusta ja kaksikielisyyden ja pohjoismaisen elämänmuodon arvostusta.[11] Opetushallituksen mukaan myös ruotsin kielen opiskelun pakollisuus on opiskelijoiden edun mukaista, koska muuten erityisesti poikien ruotsin opiskelun epäillään vähenevän. Se puolestaan voi hankaloittaa heidän jatko-opintojaan ja myöhemmin asettumistaan työelämään. Opetushallituksen mukaan ruotsin kieli on myös osa suomalaista kulttuuria ja identiteettiä.[12]

Vuonna 2007 Tohmajärven kunta anoi kokeilulupaa opettaa venäjää B-kielenä vaihtoehtona pakkoruotsille. Hanketta perusteltiin venäjän kielen suuremmalla tarpeellisuudella Itä-Suomessa verrattuna ruotsiin. Kokeilu sai laajaa tukea muun muassa Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta, yrittäjiltä sekä naapurikunnilta.[13] Opetusministeriö kuitenkin hylkäsi hakemuksen perustellen kielteistä päätöstä sillä, että kummankin kotimaisen kielen osaaminen on tärkeää koko Suomessa. Suomi–Venäjä-Seura vastasi opetusministeriön perusteluun toteamalla venäjän kielen suuremman tarpeellisuuden olevan itäisessä Suomessa selvä ruotsiin nähden.[14]

Suomessa ilmenee kiinnostusta ruotsiin koulukielenä myös joidenkin suomenkielisten piirissä ja jotkut vanhemmat ovat halunneet tarjota lapsilleen ruotsinkielisen koulutuksen. Tämän vuoksi koko 1990-luvun ajan ruotsinkielisten koulupaikkojen kysyntä on ylittänyt 10 prosentilla ruotsinkielisiksi rekisteröityjen lasten ikäluokkien koon.[15]

Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen mielestä perustuslaki vaatii huolehtimaan, että esimerkiksi ruotsinkielisiä juristeja koulutetaan tarpeeksi, mutta se ei välttämättä tarkoita, että kaikkien olisi pakko opiskella ruotsia[16].

Yhteiskunnallinen keskustelu

Eduskunnan kulttuurivaliokunta julkaisi vuonna 1990 mietinnön valtioneuvoston selvityksestä koulutusjärjestelmästä Suomessa, jossa esitettiin muun muassa, että oppilailla tulisi yläasteella olla vain yksi pakollinen kieli. Herberts ym. (1992) teki tutkimuksen mietinnön yhteydessä käydystä kielikeskustelusta 20 lehdessä. Keskustelussa sekä pakollisuuden puolustajat että vastustajat viittasivat pedagogisiin seikkoihin. Pakon puolustajien näkemys oli, että vapaaehtoisuus kaventaisi kielitaitoa ja muodostaisi riskin, etteivät ne, jotka haluavat opiskella ruotsia, enää saisi siihen mahdollisuutta. Heidän näkemyksensä oli myös, etteivät oppilaat voi itse ennustaa, mitä kieliä he tulevaisuudessa tarvitsevat. Pakollisuuden kannattajat kritisoivat englannin liiallista asemaa ja korostivat ruotsin merkitystä kaupan, teollisuuden ja turismin näkökulmasta. Pakon vastustajien mukaan pakolla ei saavuteta mitään, ja opiskelusta kiinnostuneet oppilaat olisivat motivoituneimpia ja pääsisivät parempiin oppimistuloksiin. Vapaaehtoisuuden puolustajien näkemykset jakaantuivat peruskoulun kielipainotteisuudesta: osa katsoi, että kieltenopetusta on liian paljon, ja toisten mielestä peruskoulussa tarvitaan nykyistä laajempaa kielitarjontaa.[9]

Tukholman yliopiston dosentin ja kielitieteilijän Lars Melinin mukaan pakkoruotsin tulokset Suomessa ovat yhtä menestyksekkäitä kuin "venäjän opetus entisissä neuvostosiirtomaissa". Hänen mukaansa suomenkielisillä ei ole pätevää syytä oppia ruotsia, ja lailla siihen pakottaminen tekee konfliktin pysyväksi.[17]

Mielipidetiedustelut

Taloustutkimus Oy

"Pitäisikö ruotsin kielen opetuksen olla vapaaehtoista kaikille suomenkielisille koululaisille?" [18][19][20][21]
Tilaaja Vuosi Kyllä Ei
Suomalaisuuden liitto 1990 66 %
Suomalaisuuden liitto 1991 66 %
Suomalaisuuden liitto 1997 72 % 25 %
Suomalaisuuden liitto 1999 71 % 28 %
Suomalaisuuden liitto 2001 67 % 30 %
Suomalaisuuden liitto 2003 67 % 30 %
Suomalaisuuden liitto 2007 63 % 34 %
Suomalaisuuden liitto 2011 69 % 24 %
"Mielestäni ruotsin kielen opiskelun tulisi jatkossakin olla pakollista Suomen peruskouluissa"[22]
Tilaaja Vuosi Samaa mieltä Eri mieltä
Folktinget 1996 52 % 47 %
Ajatuspaja Magma 2008 50 % 48 %

Taloustutkimus Oy on järjestänyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana useita kyselytutkimuksia suomalaisten asenteista ruotsin kielen opiskelun pakollisuuteen. Suomalaisuuden liiton vuosina 1990–2003 tilaamien kyselytutkimusten mukaan 66–72 prosenttia suomalaisista vastustaa ruotsin kielen opiskelun pakollisuutta tai kannattaa sen vapaaehtoistamista.[18]

Folktingetin Taloustutkimuksella vuonna 1996 teettämän mielipidemittauksen mukaan ruotsin kielen pakollisuutta kannatti 52 prosenttia vastaajista. Suomenruotsalaisen [22] Ajatuspaja Magman vuonna 2008 teettämän mielipidemittauksen mukaan 25 prosenttia suomalaisista oli "täysin samaa mieltä" ja 25 prosenttia "jokseenkin samaa mieltä" siitä, että ruotsin tulisi edelleen olla pakollinen oppiaine peruskoulussa.[22]

Kalevan ja Väli-Suomen sanomalehtien Taloustutkimuksella joulukuussa 2009 teettämässä tutkimuksessa kysyttiin, pitäisikö kunnille antaa oikeus valita venäjän kieli ruotsin tilalle koulujen opetusohjelmaan. Tutkimuksen mukaan 66 prosenttia suomalaisista kannatti ja 29 prosenttia vastusti mahdollisuutta korvata ruotsi venäjällä; viisi prosenttia ei osannut sanoa mielipidettä. Enemmistö molempien sukupuolten edustajista sekä kaikista ikä- ja tuloluokista kannatti venäjän ja ruotsin vaihtoehtoisuutta, samoin enemmistö kaikkien manner-Suomen läänien asukkaista (Ahvenanmaa ei kuulunut tutkimusalueeseen). Myös enemmistö kaikkien puolueiden kannattajista oli vaihtoehtoisuuden kannalla lukuun ottamatta Ruotsalaista kansanpuoluetta, jonka kannattajista vain 13 prosenttia oli tätä mieltä.[23][24]

Muita mielipidemittauksia

Vuonna 1992 yli 90 prosenttia peruskoulun kolmannen ja neljännen luokan oppilaiden vanhemmista kannatti pakollisten kielten määrän vähentämistä.[25] Valittujen Palojen vuonna 2000 teettämän tutkimuksen mukaan 64 prosenttia suomalaisista haluaa luopua pakollisesta ruotsin opiskelusta.[26] Suomen Gallupin vuonna 2003 tekemässä tutkimuksessa "pakollista toisen kotimaisen kielen opiskelua peruskoulussa" vastusti 42 prosenttia suomalaisista, ja 25 prosenttia vastusti sitä, että suomi ja ruotsi ovat virallisia kieliä.[27] Civics-tutkimuksessa vuonna 2000 suomenkielisten koulujen nuorista 67 prosenttia kannatti ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoistamista. Parhaiten yhteiskunnallisiin asioihin perehtyneet nuoret olivat tutkimuksessa kriittisimpiä ruotsalaisuuden suhteen.[28] Folktingetin tutkimuksessa vuonna 1997 ruotsin pakolliseen opetukseen suhtautuivat kielteisimmin korkeakoulututkinnon suorittaneet.[29]

Mielipidemittauksissa eri kielten tarpeellisuudesta ja tärkeydestä englantia on yleisesti pidetty kaikista tärkeimpänä kielenä. Ruotsin kieltä pidetään yleensä tutkimuksissa toiseksi tärkeimpänä ennen saksaa, ranskaa ja venäjää. Eurobarometri 2006:ssa kysyttiin, mitä kahta kieltä lasten tulisi oppia. Suomessa 85 prosenttia vastasi englannin, 38 prosenttia ruotsin, saksaa kannatti 24 prosenttia, ranskaa ja venäjää molempia 10 prosenttia ja espanjaa 3 prosenttia.[30] Taloustutkimuksen toteuttama Pohjoismaiden Suomen instituutti Nifin tutkimus suomalaisten mielipiteistä Suomen ja muiden Pohjoismaiden välisestä yhteistyöstä ilmeni, että lähes kaikki vastanneet pitivät englannin kielen taitoa tärkeänä. Ruotsin kielen taitoa hyvin tai jokseenkin tärkeänä piti 72 % vastanneista ja sitä pidettiin tärkeämpänä kuin saksaa, venäjää tai ranskaa.[9] Työministeriön tapaustutkimuksessa haastatellut ohjelmistoyritykset mainitsivat pakkoruotsin yhdeksi haitalliseksi kilpailutekijäksi.[31] Toisaalta kansainvälisessä prolang-tutkimuksessa ruotsin kieli koettiin teollisuudessa edelleen toiseksi tärkeimmäksi kieleksi englannin jälkeen, ja sen merkityksen arveltiin pysyvän samana tai heikkenevän hieman. Tutkimuksen mukaan saksan tarve korostui tekniikan ja liikenteen aloilla, kun taas sosiaali- ja terveysalalla koettiin tarpeellisena osata ainakin englantia ja ruotsia.[32]

Talouselämä-lehden haastattelututkimuksessa, jossa kysyttiin 40 Suomen suurimpiin kuuluvan yrityksen henkilöstöjohtajien näkemyksiä työvoiman riittävyydestä ja johdon sekä asiantuntijoiden osaamistarpeista, kielten kohdalla ruotsia pidettiin kolmanneksi tärkeimpänä kielenä englannin ja venäjän jälkeen. Suomalaisen työvoiman kielitaitoa pidettiin venäjää lukuun ottamatta hyvänä.[33]

Politiikka ja järjestötoiminta

Puolueiden ja kansanedustajien kannanottoja

Kysymys suomen ja ruotsin asemasta oli pitkään Suomessa kiistojen aiheena, kunnes toisen maailmansodan jälkeen saavutettiin poliittinen tasapainotila.[34] Nykyisin Suomen eduskunnassa olevista puolueista virallisesti ainoastaan Perussuomalaiset on esittänyt muutoksia ruotsin kielen opetukseen, vaikka eräät muidenkin puolueiden yksittäiset kansanedustajat ovat julkisesti kannattaneet ruotsin kielen opiskelun eri asteista vapaaehtoistamista.[35] Kansallinen Kokoomus päätti puoluekokouksessaan 13. kesäkuuta 2010 äänin 284–281, että toisen kotimaisen kielen tilalle olisi peruskoulussa ja toisella asteella voitava valita jokin muukin kieli. Päätös oli vastoin puoluejohdon esitystä ja puheenjohtaja Jyrki Katainen päätti olla noudattamatta sitä.[36]

Helsingin Sanomien vuonna 2001 kansanedustajille tekemän mielipidetiedustelun mukaan 50 prosenttia vastusti pakkoruotsia, 46 prosenttia kannatti ja 4 prosenttia ei ottanut kantaa.[37] Perussuomalaisten vuoden 2007 vaaliohjelmassa esitettiin ruotsin vapaaehtoistamista peruskoulussa ja puolueen yleisesite kertoo sen vastustavan pakkoruotsia.[38] Ruotsalainen kansanpuolue puolestaan ilmoittaa työskentelevänsä vahvan ruotsalaisuuden ja kahden tasaveroisen kansalliskielen säilymiseksi Suomessa.[39]

Vuonna 2003 Vanhasen I hallitus ja eduskunta päättivät Suomen lukiolaisten liiton mielenilmauksen saattelemana vakinaistaa vuosia jatkuneen ylioppilaskirjoitusten rakennekokeilun, ja sen myötä myös ruotsi muuttui suomenkielisten ylioppilaskirjoitusten osalta vapaaehtoiseksi.[40] Lukiolaisten liitto otti 23. marraskuuta 2008 XXIV liittokokouksessaan kielteisen kannan toisen kotimaisen kielen opiskelun pakollisuuteen. Liiton mukaan lukiolaisilla ja peruskoululaisilla tulee olla mahdollisuus opiskella jotain muuta kieltä toisen kotimaisen sijasta, jotta kansainvälistymisen haasteisiin pystyttäisiin vastaamaan.[41]

Järjestöjen näkemyksiä

Elinkeinoelämän keskusliitto on suosittanut pakollisesta toisesta kotimaisesta kielestä luopumista koululaisten kielivalintojen monipuolistamiseksi. EK:n mukaan kielitaitotarpeet työelämässä ovat monipuolistuneet ja ruotsin merkitys on vähentynyt.[42]

Suomalaisuuden liitto kannattaa ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoisuutta kaikilla opetuksen tasoilla ja ajaa Suomen viralliseksi kieleksi ainoastaan suomea. Liiton ehdotuksessa ruotsinkielisten oikeudet omakieliseen kulttuuriin ja omakielisiin palveluihin turvattaisiin alueellisesti ja työpaikkakohtaisesti.[43]

Finlandssvensk samling -yhdistyksen puheenjohtaja, professori Juha Janhunen on vaatinut toisen kotimaisen kielen pakollisen opetuksen poistamista Suomen kouluista. Janhusen mielestä Itä-Suomessa pitäisi keskittyä opettelemaan venäjää, pohjoisessa norjaa ja muualla maassa saksaa tai englantia. Suomen- ja ruotsinkielisten tulisi Janhusen mukaan tarpeen vaatiessa keskustella englanniksi tai tulkin välityksellä.[44]

Vapaa kielivalinta ry:n puheenjohtaja, professori Ilmari Rostila on kannattanut ruotsin kielen vapaaehtoisuutta. Hänen mukaansa ruotsin kielen asema muuttuu, kun suuret puolueet alkavat tarkastella kielikysymystä suomenkielisten näkökulmasta.[23]

Keskustelu internetissä

Ruotsin opetuksen pakollisuus on yleinen internetin keskustelupalstojen puheenaihe.[45] 17. helmikuuta 2007 Helsingin Sanomien "Kuiskaaja"-palstalla todettiin: "Käsitteli verkkokeskustelu miltei mitä aihetta tahansa, siihen ryhtyy nopeasti keskustelijaryhmä, jonka tavoitteena on kirjoittaa ja levittää suomenruotsalaisia ja ruotsin kieltä vastustavia kirjoituksia." Esimerkkeinä ilmiöstä palstalla annetaan muun muassa Kokoomuksen vaalikeskustelualue, Helsingin Sanomien keskustelupalsta ja Kjell Westön Finlandia-palkinnosta käyty sananvaihto. Mahdollisena ilmiön selityksenä esitettiin Suomalaisuuden liiton puheenjohtajan Heikki Talan esimerkkiä.[46] Saman lehden pääkirjoituspalstalla 18. helmikuuta kerrotaan Kokoomuksen verkkosivujen tilapäiseen sulkemiseen johtaneista tapahtumista. Keskustelupalstoille "iskivät suomenruotsalaisuutta ja niin sanottua pakkoruotsia kouluissa vastustaneet aktivistit. Hurrien sättiminen sai sellaiset muodot, jotka pakottivat sivuston sulkemiseen ja sisällön siivoamiseen. Verkossa pidetään sellaista – ikävä kyllä – usein luvallisena, joka painettuna saisi jokaisen lukijan huolestumaan".[47] Apu-lehti kommentoi keväällä 2008 lehtensä nettisivujen suuriin mittoihin kasvanutta pakkoruotsi-keskustelua toteamalla, että pakkoruotsin vastustajilla on kannattajia vaikuttavampi perusteluarsenaali käytössään kielikeskustelussa.[48]

Lähteet

  1. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5. ja sen verkkoversio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0: pakkoruotsi sekä Uusi suomen kielen sanakirja, Gummerus, 1998 "pakkoruotsi: ruotsin kielestä pakollisena kouluaineena"
  2. ↑ Säädöksistä ks. laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (424/2003) ja asetus suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta (442/1987).
  3. ↑ Riitta Vuori, Opettaja n:o 51–52, 1996. vastine Vuoren artikkeliin, [1]
  4. ↑ Helsingin Sanomat 25.2.2005 Kotimaa. Pakkosuomi alkaa Kokkolassa vasta neljänneltä, Englanti ja saksa korvaavat pitkän suomen Kokkolassa Helsingin Sanomat, 8.4.2005. Sekä Helsingin Sanomat, Tämän kevään abeilla on vapaus valita 14.2.2005 Kotimaa
    Pihkala, Erkki: Suomalaisuuden Liiton 100-vuotisjuhlassa 13.5.2006 pitämä juhlapuhe 13.5.2006. Suomalaisuuden Liitto ry. Viitattu 25.7. 2007. : "Pakkoruotsi pysytetään näin suomenkielisten erityisrasitteena... Yhdenvertaisuuden vuoksi pakkosuomi tulisi siis poistaa suomenruotsalaisilta tai vaatia se ruotsalaisilta maahanmuuttajilta."
  5. ↑ a b c Kari Sajavaara: Kielivalinnat ja kielten opiskelu honeybee.helsinki.fi.
  6. ↑ a b Kielilakikomitea: Kansalliskielten historiallinen, kulttuurinen ja sosiologinen tausta: I Kansalliskielten kehitys historian valossa, 1. Kansalliskielten historiaa, 1.1. Yksi kansa, kaksi kieltä 2000. Opetusministeriö. Viitattu 30.4.2007. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”kk” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  7. ↑ a b Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiolain 18 §:n muuttamisesta sekä Toisen kotimaisen kielen kirjoittaminen vapaaehtoiseksi ylioppilaskirjoituksissa
  8. ↑ Kari Sajavaara: Kielivalinnat ja kielten opetus peruskoulussa ja lukiossa Jyväskylän yliopisto. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 5.9.2007.
  9. ↑ a b c Toisen kotimaisen kielen opetuksen kehittämisen suuntaviivoja Kieltenopetuksen moniuolistamis- ja kehittämishanke 1996–2000 Kimmoke 1999. Opetushallitus.
  10. ↑ http://www.eurydice.org/ressources/eurydice/pdf/0_integral/049EN.pdf Key data on Teaching Languages at School in Europe 2005, s. 34.
  11. ↑ Opetushallitus: Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet
  12. ↑ Toisen kotimaisen kielen opetuksen kehittämisen suuntaviivoja
  13. ↑ Venäjän kielen opetuskokeilu Tohmajärvellä saa laajaa tukea Pohjois-Karjalassa Helsingin Sanomat. Viitattu 28.2.2008.
  14. ↑ Tohmajärvi ei saanut kouluihinsa venäjää pakkoruotsin tilalle Helsingin Sanomat. Viitattu 28.2.2008.
  15. ↑ Finnäs, Fjalar 2000. Tvåspråkiga familjer i statistikens ljus. Åbo Akademis tryckeri, Åbo.
  16. ↑ "Katainen: Puoluekokous hyväksyi useassa aloitteessa pakkoruotsin", Helsingin Sanomat 15.6.2010, s. A6
  17. ↑ Melin, Lars: Maktspråk, s. 60. Tukholma: Schibsted Förlagen SVF, 2007. ISBN 9789177387497.
  18. ↑ a b Pakkoruotsi Suomalaisuuden liitto ry.
  19. ↑ Tala, Heikki (toim.): Vuosisata suomalaisuuden puolesta. Suomalaisuuden liitto 1906–2006, s. 207–209. Helsinki: Suomalaisuuden Liitto ry, 2006. ISBN 951-96348-7-8.
  20. ↑ Suomalaisuuden liitto: Pakkoruotsi -raportti 2007
  21. ↑ Suomalaisuuden liitto: Pakkoruotsi -raportti 2011, mukana kysymys kaksikielisyydestä
  22. ↑ a b c Ruotsin kielen asema - Svenskans ställning Marraskuu 2008. Finlands svenska tankesmedja Magma. Viitattu 22.1.2009.
  23. ↑ a b Kansa purkaisi pakkoruotsin. Kaleva 2.1.2010.[2]
  24. ↑ Venäjä ruotsin vaihtoehdoksi. Enemmistö kansasta luopuisi pakollisesta ruotsin opetuksesta. Keskisuomalainen 2.1.2010, s. 8
  25. ↑ Toisen kotimaisen kielen opetuksen kehittämisen suuntaviivoja Kieltenopetuksen monipuolistamis- ja kehittämishanke 1996–2000 Kimmoke (sivu 38) 1999. Opetushallitus.
  26. ↑ Valittujen Palojen tutkimus 2000
  27. ↑ Suomen Gallupin tutkimus 2003
  28. ↑ IEA/Civic Education Study. Nuorten käsityksiä Ruotsista ja ruotsalaisuudesta.
  29. ↑ Vårt land, vårt språk - Kahden kielen kansa, Finlandsvenska rapport 35 - Folktinget 1997
  30. ↑ Eurobarometri 2006
  31. ↑ Työministeriö, tapaustutkimus tulevaisuudennäkymistä
  32. ↑ Prolang, Components for the Development of a European System of Recognition and/or Validation of Language Acquisitions in Work Contexts. Academie de Strasbourg. 2000.
  33. ↑ Päivi Vihma: Taistelu osaajista alkaa 20.1. 2006. Talouselämä-lehti.
  34. ↑ Kielilakikomitea: Kansalliskielten historiallinen, kulttuurinen ja sosiologinen tausta: I Kansalliskielten kehitys historian valossa, 1. Kansalliskielten historiaa, 1.1. Yksi kansa, kaksi kieltä 2000. Opetusministeriö. Viitattu 30.4. 2007. "Kysymys suomen ja ruotsin asemasta oli jo pitkään ennen hallitusmuodon säätämistä ja on ollut useasti sen jälkeenkin kiistojen aiheena, kunnes sotien jälkeen on päästy nykyiseen tasapainotilaan."
  35. ↑ Eduskunnassa Mikko Elo /sd 20.4.2004; Eduskunnassa Paula Kokkonen /kok 4.2.2003; Eduskunnassa Raija Vahasalo /kok 20.4.2004; Eduskunnassa Matti Tiuri /kok 4.2.2003; Eduskunnassa Risto Kuisma /sd 1.6.2004; Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi kannattaa valinnanvapautta venäjän ja ruotsin kielen väliltä; Vihreän liiton puheenjohtaja Tarja Cronbergin mielestä ruotsin kielen opiskelun on oltava vapaaehtoista Suomessa
  36. ↑ [Helsingin Sanomat: Kokoomuksen linjaus sytytti keskustelun pakkoruotsista] 13.6.2010
  37. ↑ Helsingin Sanomat 7.9.2001
  38. ↑ Perussuomalaisten Eduskuntavaaliohjelma 2007
  39. ↑ RKP:n puolueohjelma
  40. ↑ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiolain 18 §:n muuttamisesta sekä Toisen kotimaisen kielen kirjoittaminen vapaaehtoiseksi ylioppilaskirjoituksissa
  41. ↑ Lukiolaiset: Toinen kotimainen valinnaiseksi Helsingin Sanomat. Viitattu 23. marraskuuta 2008.
  42. ↑ Marjukka Liiten: EK: Pakkoruotsista luovuttava valintamahdollisuuksien lisäämiseksi 1.6.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 1.6.2010.
  43. ↑ Suomalaisuuden liitto ry:n kielipoliittinen ohjelma Suomalaisuuden liitto ry. Viitattu 27.8.2009.
  44. ↑ Professori poistaisi pakkoruotsin lisäksi pakkosuomen Viitattu 18.10.2008
  45. ↑ Apu-lehden keskustelupalsta, pakkoruotsia käsittelevä viestiketju kasvanut massiivisiin mittoihin; Aamulehti.fi:n kielikeskustelu
  46. ↑ "Kuiskaaja": Löytyykö sylttytehdas?. Helsingin Sanomat, 2007, nro 17. helmikuuta, s. C3.
  47. ↑ Pääkirjoitustoimitus: Internet on myös ongelma. Helsingin Sanomat, 2007, nro 18.2., s. A1.
  48. ↑ Apu-lehti, nro 10, 7.3.2008, s. 30, "Äl' yli päästä perhanaa"

Katso myös

Kirjallisuutta

  • Helispuro, Jari: Virtuaalivaltion varjossa: Suomen kielipoliittisen tilanteen tarkastelua ja tutkielmia suomenruotsalaisuudesta, pakkoruotsista ja kielilaista nettikirjoitusten pohjalta. Tampere: Pilot-kustannus, 2007. ISBN 978-952-464-634-5.
  • Lempinen, Marja Leena: Agricolan lapset. Helsinki: Books on demand, 2007. ISBN 978-952-498-017-3.
  • Lempinen, Marja Leena: Kielipoliittisia puheenvuoroja. Helsinki: Books on demand, 2007. ISBN 978-952-498-016-6.
  • Saukkonen, Pasi: Mikä suomenruotsalaisissa ärsyttää? – Selvitys mediakeskustelusta Suomessa. Magma-studie 1/2011. Helsinki: Finlands svenska tankesmedja Magma, 2007. ISBN 978-952-5864-15-1. Teoksen verkkoversio (PDF).

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pakkoruotsi&oldid=10027983”