Hallitusohjelma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hallitusohjelma on Suomessa yleensä kahden tai useamman puolueen kesken sovittu menettely- ja tavoiteohjelma, jossa määritellään joko yksityiskohtaisesti tai hyvinkin yleisellä tasolla ne suuntaviivat, joita hallitus aikoo toimikautensa aikana noudattaa.

Valtio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitusohjelmaa voi edeltää hallitussopimus, jossa päätetään hallituksen muodostavista puolueista, ministeripaikoista sekä hallitusohjelman periaatteista. Suomessa yksipuoluehallitukset ovat tuntemattomia, joten hallitussopimus ja hallitusohjelmat ovat sitäkin keskeisempiä työnteon ohjenuoria.[1]

Vuonna 2000 voimaan tulleen uuden perustuslain mukaan hallituksen pitää antaa tiedoksi eduskunnalle. Esimerkiksi pääministeri Matti Vanhasen hallituksen ohjelma annettiin tiedonantona eduskunnalle 24. kesäkuuta 2003,[2] vaikka pääministeri Anneli Jäätteenmäen hallitus oli vain muutamaa viikko aiemmin esittänyt eduskunnalle lähes saman ohjelman.

Kunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös kunnallisella tasolla, jossa ei ole voimassa parlamentarismi eli hallitusten vastuu eduskunnalle, on myös nykyisin ryhdytty laatimaan hallitusohjelmia ja hallitussopimuksia, joissa määritellään nelivuotiskauden tavoitteet ja päämäärät. Tällaisia kuntia ovat esimerkiksi Hämeenlinna ja Turku.[3]

Muut maat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksassa solmittiin hallitussopimus 23. lokakuuta 1998 Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen ja vihreiden kesken. Tämä johti myös Gerhard Schröderin hallitukseen ja edelsi hallitusohjelmaa. Tällaista sopimusta ei tarvittu enää 2000-luvulla valtaan tuleen hallituksen aloittaessa työnsä, sillä sen muodostivat yksin konservatiivit.[4]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Katso yleisiä periaatteita: Valtioneuvoston sivuilta.
  2. Katso Matti Vanhasen hallituksen hallitusohjelma html-muodossa: [1]
  3. Katso: Hämeenlinnan hallitussopimus sekä Turun hallitussopimus.
  4. STT:n artikkeli Saksan hallitussopimuksesta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]