Sukupuolielin

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sukupuolielimet)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sukupuolielin[1] myös sukuelin[2] tai genitaali[2] on keskeisesti suvulliseen lisääntymiseen erikoistunut tai siihen muuten oleellisesti liittyvä elin.[2][3] Sukupuolielimet muodostavat lisääntymiselimistön. Yksineuvoisilla eliöillä lisääntymiselimistö on kullekin sukupuolelle ominainen, jota ei ole toisella sukupuolella, mistä nimitys "sukupuolielin".

Ryhmittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukupuolielimet voidaan jakaa primaareihin ja sekundaareihin, sekä sisäisiin ja ulkoisiin sukupuolielimiin.

Ihmisen primaareja sukupuolielimiä ovat miehen ja naisen sukupuolirauhaset, jotka tuottavat sukusoluja. Miehen primaarit sukupuolielimet ovat kivekset, jotka tuottavat siittiöitä. Naisen primaarit sukupuolielimet ovat munasarjat, jotka tuottavat munasoluja. Sekundaareja sukupuolielimiä ovat kaikki miehen ja naisen lisääntymiselimistön muut osat. Miehellä niihin kuuluu tiehyitä, rauhasia ja siitin, joiden tehtävä on varastoida ja kuljettaa siemennestettä. Naisella niihin kuuluvat muun muassa kohtu tiehyineen sekä emätin. Ne saattavat siittiön ja munasolun yhteen sekä kasvattavat sikiön.[4]

Sisäiset sukupuolielimet sijaitsevat yleensä lantion sisällä. Ulkoiset sukupuolielimet sijaitsevat yleensä näkyvillä lantion ulkopuolella.[4]

Miehen sukupuolielimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehen lantion anatomiaa.

Miehen sisäiset sukupuolielimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[4]

Kivekset tuottavat siittiöitä, jotka hedelmöittävät naisen munasolun. Siittiöt varastoituvat lisäkivekseen kiveksen pinnalle, josta ne siemensyöksyn myötä kulkeutuvat siemenjohdinta pitkin virtsaputkeen ja purkautuvat siemennesteen mukana elimistön ulkopuolelle.

Miehen ulkoiset sukupuolielimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehen ulkoiset sukupuolielimet siitin ja kivespussi .

[4]

Kivespussin sisällä sijaitsevat kivekset. Seksuaalisen kiihottumisen myötä siitin laajenee ja kovettuu erektioon. Tällöin sitä voidaan käyttää yhdyntäelimenä, jonka kautta siittiöt menevät naisen emättimeen ja kohtuun.

Naisen sukupuolielimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisen lantion anatomiaa.

Naisen sisäiset sukupuolielimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[4]

Munasarjoissa syntyy munasoluja, jotka kulkeutuvat yksi kerrallaan munanjohtimien kautta kohtuun ja yleensä kuukautisten mukana emättimen kautta pois elimistöstä. Emätin toimii yhdyntäelimenä, joka ottaa vastaan miehen siittimen ja siittiöt. Jos siittiö hedelmöittää munasolun, syntynyt tsygootti kehittyy kohdussa alkioksi ja sikiöksi. Synnytys tapahtuu emättimen kautta.

Naisen ulkoiset sukupuolielimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisen ulkoiset sukupuolielimet eli häpy.

[4]

Naisen ulkoisia sukupuolielimiä kutsutaan hävyksi eli vulvaksi. Häpykukkula on hävyn yläosa, jossa kasvaa karvaa.

Häpyhuulet muodostavat naisen sukupuolielinten näkyvimmän osan. Häpyhuulet ovat pitkänomaisia poimumaisia muodostelmia, jotka näyttävät suoraan edestä katsottuna huulilta tai ylhäältä nähdyltä veneeltä. Ulkoiset häpyhuulet ovat yleensä suuremmat kuin sisemmät, minkä vuoksi ne on nimetty isoiksi häpyhuuliksi ja sisemmät pieniksi.

Pienen ihopoimun eli hupun suojaama häpykielen eli klitoriksen kärki sijaitsee sisempien häpyhuulten välissä. Myös emättimen aukko ja virtsaputken suu sijaitsevat sisempien häpyhuulten välissä.

Elinkaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehen ja naisen sukupuolielimet kehittyvät sikiövaiheessa yhteisistä alkumuodoista. Sukupuolikromosomit ja sikiön hormonitoiminta määräävät, kehittyvätkö elinten alkumuodot miehen vai naisen sukupuolielimiksi. Jos sikiöllä on XY-sukupuolikromosomisto, sille kehittyvät miehen sukupuolielimet, ja jos XX-kromosomisto, sille kehittyvät naisen sukupuolielimet.[5]

Sukupuolielinten kehittyminen miehisiksi johtuu Y-kromosomin SRY-geenin koodaamasta proteiinista. Alkiolle kehittyy kahdeksanteen tai yhdeksänteen viikkoon mennessä alkeelliset kivekset, jotka alkavat tuottaa mieshormoni testosteronia, joka saa sikiön lisääntymiselimistön mesonefrostiehyet kehittymään miehen lisääntymiselimistön tiehyiksi. Naispuolisella sikiöllä testosteronin puute saa mesonefostiehyet surkastumaan.[5]

Naarastyyppiset ulkoiset sukupuolielinaiheet (labioskrotaalipoimu, urogenitaalipoimu ja genitaalikyhmy) maskulinisoituvat poikasikiöllä viikoilla 12–20. Labioskrotaalipoimuista tulee tyttösikiöllä isot häpyhuulet ja poikasikiöllä kivespussi, urogenitaalipoimuista pienet häpyhuulet tai siittimen varsi, ja genitaalikyhmystä klitoris tai terska.[6]

Kivekset laskeutuvat kivespussiin viikkojen 6 ja 28 välillä. Myös munasarjat laskeutuvat jonkin verran.[5]

Syntymän jälkeen lapsuusaikana sukupuolielimet eivät juurikaan muutu. Murrosiässä sukupuolielimistä tulee lisääntymiskykyiset. Murrosikäisen pojan siitin ja kivekset kasvavat, kummallekin sukupuolelle alkaa kasvaa häpykarvoitusta ulkoisiin sukupuolielimiin, ja tytöillä alkavat kuukautiset.[5]

Keski-ikäistyvän ja vanhenevan miehen kivesten testosteronituotanto ja siittiöntuotanto heikkenevät, ja hän voi alkaa saada erektiohäiriöitä. Nainen kokee 45–55-vuotiaana vaihdevuodet, joiden jälkeen hänen munasolunsa ovat loppu, eikä hän enää saa kuukautisia tai voi tulla raskaaksi. Hormonitoiminnan muutosten seurauksena emätin kuivuu ja ohentuu, ja nainen voi kärsiä emätintulehduksista ja yhdyntäkivuista.[5]

Eläinten sukupuolielimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmilla kaloilla hedelmöittyminen tapahtuu ulkoisesti. Joillakin lajeilla, kuten hailla ja rauskuilla, on rakenteita tai pseudosiitin, jolla uros sijoittaa siittiönsä naaraan sisään. Sarsojen paritteluelin on pään alapuolella, ja ne parittelevat kasvotusten. Joidenkin krottikalojen (Lophiiformes) uros tarttuu itseään suuremman naaraan selkään, ja ajan mittaan se surkastuu niin, että siitä jää jäljelle vain naaraan selkään takertuneet kivekset.[7]

Linnut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiinankuparisorsanaaraalla ja -uroksella on epätavallisen mutkaiset sukupuolielimet.

Useimmilla linnuilla ei ole siitintä, vaan parittelu tapahtuu uroksen ja naaraan kloaakkien kosketuksena. Joillakin linturyhmillä on kuitenkin uroksella siitin. Tällaisia lintuja ovat sorsat, hanhet, joutsenet, strutsit, nandut, kasuaarit, kiivit ja tinamit. Argentiinankuparisorsalla on peräti 42 senttimetrin pituinen siitin.[7]

Matelijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomumatelijoilla, kuten liskoilla ja käärmeillä, on hemipenis eli kaksiosainen siitin. Yhdynnän aikana uros tosin työntää vain siittimensä toisen pään naaraaseen. Uroskilpikonnan siitin on kloaakin sisällä. Krokotiilin siitin on aina erektiossa, mutta tavallisesti kehon sisällä.[8]

Nisäkkäät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nokkaeläinten kuten vesinokkaeläimen siittimessä on neljä päätä, joista uros käyttää kahta kerrallaan. Pussieläimillä on pussi, jossa sikiö kasvaa. Naaraalla on yleensä kaksi emätintä, kengurulla kolme emätintä ja kaksi kohtua.[8]

Istukkanisäkkäillä, kuten ihmisellä, sikiö kehittyy kohdussa ja saa ravintonsa istukan kautta. Monella nisäkkäällä on siitinluu, mutta esimerkiksi ihmisellä ja hevosella ei ole, vaan tällaisilla lajeilla siitin on erektiossa veren täyttäessä paisuvaiskudoksen. Delfiini käyttää siitintään myös merenpohjan tunnustelemiseen. Hyeenanaaraan klitoris on niin suuri ja häpyhuulet niin paksut, että ne näyttävät siittimeltä ja kiveksiltä, jolloin naaras muistuttaa urosta.[8]

Kasvien lisääntymisvälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koiraspuolisen kasvin lisääntymisväline on hede, joka tuottaa siitepölyä. Naaraspuolisen kasvin lisääntymisväline on emi, joka synnyttää siemenaihioita. Yksikotisen kasvin heteet ja emit ovat samassa yksilössä, kaksikotisen eri yksilöissä.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kenneth S. Saladin: Human Anatomy. McGraw-Hill Higher Education, 2004. ISBN 9780071111874.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. sukupuolielimet Duodecim Terveyskirjasto. 18.10.2016. Viitattu 25.6.2021.
  2. a b c Kielitoimiston sanakirja (Hakusana "sukupuolielin") kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 6.8.2017.
  3. Veijo Saano ym.: Lääketieteen termit, s. 1179. "sukupuolielimet, genitaalit | sukupuoliseen lisääntymiseen liittyvät elimet; ...". Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2016. ISBN 978-951-656-671-2.
  4. a b c d e f Saladin 2004, s. 727–750.
  5. a b c d e Saladin 2004, s. 751–755.
  6. Ulkoisten sukupuolirakenteiden erilaistuminen Ihmisyksilön kehitysbiologia. Solunetti. Viitattu 22.11.2021.
  7. a b Mireia Querol Rovira: Animal genitalia: birds and fish All you need is Biology. 14.5.2017. Viitattu 22.11.2021.
  8. a b c Mireia Querol Rovira: Animal genitalia: amphibians, reptiles and mammals All you need is Biology. 25.6.2017. Viitattu 22.11.2021.
  9. Palmukin vaihtaa sukupuolta Tiede. 13.4.2018. Viitattu 22.11.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]