Naisen lisääntymiselimistö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Naisen lisääntymiselimistö sivukuvassa.

Naisen lisääntymiselimistö muodostuu naisen sukupuolielimistä. Naisen sisäisiä sukupuolielimiä eli sisäsynnyttimiä ovat munasarjat, munanjohtimet, kohtu ja emätin. Naisen ulkoisia sukupuolielimiä eli ulkosynnyttimiä kutsutaan hävyksi eli vulvaksi.[1]

Osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Munasarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Munasarjat ja munarakkulat tuottavat naishormoneja kuten estrogeeneja. Munasarjoissa syntyy naisen sukusoluja eli munasoluja. Kuukautiskierrossa kypsynyt munasolu irtoaa ja lähtee liikkeelle.[1]

Munanjohtimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Munanjohdin on munasarjan ja kohdun yhdistävä noin 10 senttimetrin pituinen putkimainen rakenne. Munanjohtimen distaalisessa kolmanneksessa tapahtuu munasolun ja siittiön kohtaaminen. Hedelmöittynyt munasolu kulkeutuu kolmen vuorokauden kuluessa kohtuun.[1]

Kohtu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohdussa hedelmöittyneestä munasolusta kehittyy ensin alkio ja sen jälkeen sikiö. Kohdun ja emättimen välissä on 2–3 senttimetrin mittainen kohdunkaula.[1]

Emätin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emätin eli vagina on naisen putkimainen yhdyntäelin, joka ottaa yhdynnässä vastaan miehen siittimen ja siitä purkautuvat siittiöt. Naisen kiihottuessa seksuaalisesti hänen emättimensä kostuu ja häpyhuulensa turpoavat. Emätin laajenee ja kohtu nousee ylöspäin. Seksuaalinen kiihottuminen voi johtaa orgasmiin, jolloin emätin supistelee.[1]

Häpy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisen ulkoisiin sukupuolielimiin eli häpyyn kuuluvat häpykukkula, häpykieli eli klitoris, isot ja pienet häpyhuulet, emättimen eteinen, immenkalvo, emättimen aukko, virtsaputken suu ja siihen liittyvät rauhaset sekä väliliha.[1]

Elinkaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehen ja naisen sukupuolielimet kehittyvät sikiövaiheessa yhteisistä alkumuodoista. Jos sikiöllä on XX-kromosomisto, sille kehittyvät naisen sukupuolielimet. Mieshormoni testosteronin puute saa lisäksi mesonefostiehyet surkastumaan.[2]

Naarastyyppiset ulkoiset sukupuolielinaiheet (labioskrotaalipoimu, urogenitaalipoimu ja genitaalikyhmy) eivät tyttösikiöllä maskulinisoidu viikoilla 12–20. Labioskrotaalipoimuista tulee isot häpyhuulet, urogenitaalipoimuista pienet häpyhuulet ja genitaalikyhmystä häpykieli.[3]

Syntymän jälkeen lapsuusaikana sukupuolielimet eivät juurikaan muutu. Murrosiässä sukupuolielimistä tulee lisääntymiskykyiset. Tytölle alkaa kasvaa häpykarvoitusta ulkoisiin sukupuolielimiin, ja kuukautiset alkavat.[2]

Nainen kokee 45–55-vuotiaana vaihdevuodet, joiden jälkeen hänen munasolunsa ovat loppu, eikä hän enää saa kuukautisia tai voi tulla raskaaksi. Hormonitoiminnan muutosten seurauksena emätin kuivuu ja ohentuu, ja nainen voi kärsiä emätintulehduksista ja yhdyntäkivuista.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brusila, Pirkko & Kero, Katja & Piha, Juhana & Räsänen, Marita (toim.): Seksuaalilääketiede. Duodecim, 2020. ISBN 978-951-656-698-9.
  • Saladin, Kenneth S.: Human Anatomy. McGraw-Hill Higher Education, 2004. ISBN 9780071111874.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Seksuaalilääketiede 2020, s. 210–229.
  2. a b c Saladin 2004, s. 751–755.
  3. Ulkoisten sukupuolirakenteiden erilaistuminen Ihmisyksilön kehitysbiologia. Solunetti. Viitattu 22.11.2021.