Skitsoaffektiivinen häiriö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Skitsoaffektiivinen häiriö on on psykiatrian alaan kuuluuva diagnoosi. Se kuvaa psyykkistä häiriötä, jossa saman sairausjakson aikana ilmenee merkittävien mielialahäiriön oireiden lisäksi samanaikaisesti tai lyhyen ajanjakson sisällä skitsofrenialle ominaisia psykoottisia oireita.[1] Skitsoaffektiivinen häiriö vaikuttaa sekä yksilön tietokykyjen että tunteiden tasolla. Sille ovat tyypillisia kuulo- ja näköharhat, vainoharhaisuus, oudot ajatusharhat tai puheen ja ajattelun järjestäytymättömyys, jotka aiheuttavat merkittäviä häiriöitä sosiaalisissa ja ammatillisissa suhteissa.

Diagnoosia varten vaaditaan, että potilaalla on ollut vakava masennus- tai maniajakso ja sen lisäksi vähintään kahden viikon jakso, jolloin ilmenee psykoottisuutta ilman samanaikaisia mielialaoireita. Mikäli harhaluulot tai aistiharhat liittyvät koko ajan vakaviin mielialaoireisiin, kyseessä on diagnostisesti psykoottinen vakava masennus- tai maniajakso.[2] Jako masennustyyppisiin tai bipolaarisesti oireileviin perustuu tietoon siitä, onko potilaalla ollut koskaan maanisia, hypomaanisia tai molempia oiretyyppejä yhtä aikaa. Skitsoaffektiivisen häiriön oireet alkavat yleensä varhaisaikuisuudessa, joten ennen 13. ikävuotta tehdyt diagnoosit ovat harvinaisia.

Skitsofrenian tavoin skitsoaffektiivinen häiriö kuuluu “skitsofrenian kirjoon” (vertaa autismin kirjo), johon sisältyy myös skitsotyyppinen häiriö [3]". Tähän jatkumoon nimetyt häiriöt koostuvat oireista, jotka sisältyvät myös kirjon toisiin häiriöihin. Siksi jotkut alan asiantuntijat, kuten Yhdysvaltain psykiatrien liiton (APA:n) DSM-V -työryhmään kuuluvat jäsenet, pitävät niiden rajoja niin epäselvinä, etteivät erilliset nimikkeet ehkä ole perusteltuja.

Yleiskuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skitsoaffektiivinen häiriö alkaa tyypillisesti nuorella aikuisiällä ja se on yleisempi naisilla kuin miehillä. Naisilla häiriö alkaa keskimäärin myöhemmin kuin miehillä.[4] Häiriön esiintyvyydeksi Yhdysvalloissa on arvioitu 0,5–0,8 prosenttia.[5] Tämän tyyppisten sairauksien tutkimiseen liittyy kuitenkin useita haasteita sekä sairaiden tunnistamisen että diagnoosien varmistamisen suhteen. Monet vanhemmat tutkimukset perustuvat sairaala-aineistoihin, eivätkä ne anna vältämättä oikeaa kuvaa näiden sairauksien esiintyvyydestä.[6]

Suomessa julkaisiin vuonna 2007 väestötutkimuksen tilastomenetelmiä ja eri lähteistä kerättyä tavallista monipuolisempaa tietoa hyödyntänyt tutkimus, jossa voitiin maailmanlaajuisesti ensimmäisenä esittää yksittäisten psykoottisten häiriöiden esiintyvyysluvut. Siinä todetiin psykoottisten häiriöiden esiityvyyden olevan Suomessa aiemmin luultua suuremman: elämänsä aikana niitä potee (kato huomioiden) 3,5 prosenttia väestöstä. Näistä skitsoaffektiivisiä häiriöitä todettiin 0,3 prosentilla.[6]

Perimä, kehityksen varhaisvaiheet, hermoston kehitys, tunne-elämän kehitys ja sosiaaliset suhteet vaikuttavat skitsoaffektiivisen häiriön puhkeamiseen. Jotkin huumeet tai lääkeaineet voivat aiheuttaa oireita tai vaikeuttaa niitä. Tutkimus keskittyy nykyisin selvittämään hermoston kehityksen merkitystä, mutta yhtään yksittäistä syytä oireiden puhkeamiseen ei ole löydetty.

Tunnusmerkit ja oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diagnoosi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taudinmääritys perustuu henkilön itsensä kertomiin kokemuksiin ja käytöksen poikkeavuuksiin, joista perheenjäsenet, ystävät tai yhteistyönhenkilöt kertovat kliinisen arviointijakson aikana psykiatrille, psykiatriselle sairaanhoitajalle, sosiaalityöntekijälle tai psykologille. Diagnosointia varten on laadittu luettelo kriteereistä, joiden pitää täyttyä ennen kuin taudinmääritys voidaan tehdä. Näihin kuuluvat tiettyjen tunnusmerkkien ja oireiden ilmeneminen ja kesto.

Kuten yllä on todettu, useissa mielitaudeissa ja muissa tiloissa voi ilmetä samankaltaista psykoottista oireistoa. Näihin kuuluvat kaksisuuntainen mielialahäiriö ja syvä masennus, molemmat psykoottisin piirtein, skitsofrenia, huumeiden vaikutus, lyhytkestoinen huumeiden laukaisema psykoosi ja skitsotyyppinen häiriö. Luetellut pitää voida sulkea pois ennen kuin voidaan tehdä pitävä skitsoaffektiivisen häiriön määritys.

Alustava arviointi sisältää kattavan sairaskertomuksen sekä lääkärintarkastuksen. Vaikka skitsofreniaa ja skitsoaffektiivista häiriötä sairastavien tetrahydrobiopteriini (BH4)-, dopamiini- ja glutamaattiaineenvaihdunnan häiriöistä on runsaasti näyttöä, toistaiseksi ei ole olemassa laboratoriotestiä tämän häiriön toteamiseen.

Seuraavia kokeita käytetään joskus psykoottisia oireita muistuttavien fyysisten sairauksien poissulkemiseen:

Näiden lisäksi määrätään yleisesti vielä epilepsian poissulkemiseksi EEG-tutkimus ja mahdollisten aivovaurioiden löytymisen mahdollistava pään tietokonekerroskuvaus. On tärkeää huomata delirium, joka tunnistetaan näköharhoista, äkillisesti alkavasta tajuttomuudesta tai vaihtelevasta tajunnan tasosta ja on oire piilossa olevasta fyysisestä ongelmasta.

Tutkimuksia ei yleensä toisteta uuden sairausjakson vuoksi, ellei jokin lääketieteellinen seikka anna syytä siihen. Näitä voivat olla verensokerin tutkiminen jos hoidossa on käytetty olantsapiinia, kilpirauhasen toiminta litiumia käytettäessä kilpirauhasen vajatoiminnan toteamiseksi, maksan toimintakokeet, jos lääkkeenä on ollut klooripromatsiini ja CPK-tasot pahanlaatuisen neuroleptioireyhtymän poissulkemiseksi. Arviointi ja hoito suoritetaan useimmiten avohoitotilanteessa, mutta potilas voidaan kirjata sairaalaan, mikäli potilas on varaksi itselleen tai toisille.

Skitsoaffektiivisen häiriön taudinmääritykseen käytetään useimmin Yhdysvaltain psykiatrien liiton APAn julkaisemaa teosta Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (Mielenhäiriöiden diagnostinen ja tilastollinen käsikirja) , jonka nykyisin voimassa olevaa laitosta kutsutaan nimellä DSM-IV-TR. Skitsoaffektiivisen häiriön hoitoennuste on suotuisampi kuin skitsofrenian, mutta huonompi kuin toisten mielialahäiriöiden.[7]

Alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa häiriön lajit erotellaan vallitsevan mielialan mukaisesti seuraavasti:[8]

maaninen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • jos skitsofreniaoireisiin liittyy maanisia piirteitä.

depressiotyyppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • potilaalla on pelkästään syviä masennuskausia, ei maanisia tai sekatyyppisiä kausia, ja masennuskaudet ovat ainoastaan osana muuta skitsoaffektiivisen häiriön kuvaa.

sekamuotoinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • jos potilaalla on molempia oireita.

Sekamuotoisessa alalajissa esiintyy yleensä, mutta ei aina, syviä masennuskausia, joita ei kuitenkaan vaadita DSM-IV diagnoosin tekemiseen.

Ristiriitaisuuksia ja tutkimussuuntia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oireiston luotettavan luokittelun vaikeuden vuoksi skitsoaffektiivisen häiriön olemassaolo erillisenä ilmiönä on riitautettu.[9][10] Sairauden geneettisiä syitä koskevan tutkimuksen perusteella myös Krapelinin dikotomian nimellä tunnettu ehdoton jako mielialahäiriöiden ja skitsofrenian välillä on asetettu kyseenalaiseksi.[11] Tästä johtuen kiistellään siitä, viittaako käsite lainkaan rajattavissa olevaan ilmiöön. Ratkaisuksi on tarjottu nimikkeen poistamista kokonaan tautiluokituksesta tai sen muuttamista tuleviin käsikirjoihin.[12]

Huhtikuussa 2009 psykiatri William T. Carpenterin (Marylandin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta) johtama DMS-5 psykoottisen häiriöiden työryhmä raportoi ryhmän kehittävän ”uutta kriteeristöä skitsoaffektiiviselle häiriölle luotettavuuden ja ulkoisen uskottavuuden parantamiseksi” ja että he ”arvioivat, voiko mielialan suuntaulottuvuuden arviointi olla perusteena skitsoaffektiivisen häiriön pudottamiseen tautiluokituksesta”.[13] Puhuessaan toukokuussa 2009 Amerikan Psykiatriliiton vuosikokouksessa Carpenter lausui: "Olimme toivoneet pääsevämme eroon skitsoaffektiivisesta [häiriöstä] diagnoosina, sillä emme pidä sitä kunnollisena emmekä luotettavana. Toisaalta pidämme sitä ehdottomasti välttämättömänä kliinisessä työssä."[14]

Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skitsoaffektiivisen häiriön syitä ei tunneta. Diagnoosin epäillään kuitenkin edustavan sekalaista ryhmää yksilöitä, joista joillakin on epätyypillisiä skitsofrenian oireita ja joillakin hyvin vakavia mielialahäiriön oireita. On vain vähän todisteita siitä, että skitsoaffektiivinen häiriö olisi erillinen psykoottisen sairauden muoto. Niinpä häiriö näyttää esiintyvän yhdessä skitsofrenian ja mielialahäiriön kanssa. Skitsoaffektiivinen häiriö näyttää täten olevan osa jatkumoa, joka ulottuu skitsofreniasta vakavan kaksisuuntaisen mielialahäiriön kautta vakavaan ja uusiutuvaan masennukseen. Siitä seuraa, että taudinsyy on luultavasti joissakin tapauksissa lähempänä skitsofrenian ja joissakin tapauksissa taas lähempänä mielialahäiröitä.

Sairastumisen riskiin voivat vaikuttaa monet geenit. Näiden lisäksi useiden erilaisten biologisten ja ympäristöseikkojen uskotaan vaikuttavat yhdessä perimän kanssa tavoilla, jotka voivat lisätä tai vähentää yksilön alttiutta sairastua skitsoaffektiiviseen häiriöön. Skitsofrenian kirjoon kuuluvat häiriöt (joista skitsoaffektiivinen häiriö on yksi) on jossain määrin liitetty isän korkeaan ikään hedelmöityshetkellä, joka on yleinen mutaatioiden syy.[15]

Skitsoaffektiivisen häiriön taudinmäärityksen saaneiden potilaiden fysiologia vaikuttaa samankaiselta, mutta ei samanlaiselta kuin skitsofreniapotilailla ja vakavaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla.[16]

Hoito ja oireiden hallinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skitsoaffektiivista häiriötä hoidetaan oireiden mukaan kuten skitsofreniaa tai mielialahäiriötä.[8] Hoidon ytimen muodostavat antipsykoottinen ja mielialaa tasaava tai masennusta ehkäisevä lääkitys. Lääkehoito muodostuu näiden yhdistelmistä.[2]

Toipumiseen voidaan tarvita myös psykoterapiaa sekä ammatillista ja sosiaalista uudelleenkoulutusta. Lyhyt tahdonvastainen sairaalajakso voi olla tarpeen, mikäli sairausjaksoon sisältyy vaaraa itselle tai toisille [17]

Paranemisennuste on parempi kuin skitsofreenikoilla, mutta huonompi kuin mielialahäiriöistä kärsivillä. Skitsoaffektiivinen häiriö lisää myös itsemurhariskiä: itsemurhien esiintyvyys skitsoaffektiivisesta häiriöstä kärsivillä on noin 10 prosenttia.[5]

Ainoa Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n hyväksymä lääkeaine skitsoaffektiiviseen häiriön hoitoon on paliperidoni (kauppanimi Invega), risperidonin pääasiallinen hajoamistuote. Tuote sai myyntiluvan Euroopassa kesäkuussa 2007.[18] Paliperidonin etuna on, että nuoria lukuunottamatta hoito voidaan aloittaa ilman vähittäistä totuttautumista, suoraan hoitoannoksella. [19] Psykoottisiin oireisiin voidaan käyttää myös neuroleptilääkitystä, kuten risperidonia.

Maanisiin oireisiin voidaan käyttää neuroleptin lisäksi mielialantasaajia, joita ovat esimerkiksi:

Masennusoireisiin voidaan käyttää neuroleptiin yhdistettyä masennuslääkitystä, kuten esimerkiksi:

Maanisesti oireilevien SAH-potilaiden hoidossa yhdistelmähoidot, kuten litium, karbamatsepiini tai valproaatti yhdessä neuroleptin kanssa ovat osoittautuneet paremmiksi kuin neurolepti yksin käytettynä. Kuitenkin litium-neuroleptiyhdistelmät saattavat aiheuttaa joissakin potilaissa vakavia ekstrapyramidaalioireita tai sekavuutta.

Tegretolia tai Depakotea käytetään usein maanisesti oireilevien SAH-potilaiden hoitoon, kun litium ei tehoa tai sitä siedetään hyvin. Ensimmäisten viikkojen aikana voi esiintyä granulosytopeniaa (valkoisten verisolujen vähentymistä) ja neuroleptin pitoisuus veressä voi laskea merkittävästi punasolujen entsyymien aineenvaihdunnan kiihtymisen johdosta. Harvinaisissa tapauksissa valproaatti voi aiheuttaa maksan myrkytystä ja platelet vajaatoimintaa. Lääkityksen hyöty pitää tarkoin harkita jokaisen potilaan kohdalla sillä kaikilla näillä lääkkeillä on riskinsä.

Bentsodiatsepiinit, kuten Ativan ja Klonopin ovat tehokkaita liitännäishoitoja äkillisiin tai lyhytkestoisiin maanisiin oireisiin, mutta niiden pitkäaikainen käyttö saattaa riippuvuuteen.

Masennusoireista kärsivien SAH-potilaiden hoitoon voidaan määrätä neuroleptin lisäksi masennuslääke (esimerkiksi Prozac tai muut Selektiivinen serotoniinin takaisinoton estäjät). Serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjä-tyyppisia masennuslääkkeitä ja Wellbutriniä ei useinkaan määrätä skitsoaffektiivisen häiriön hoitamiseen, sillä ne voivat aiheuttaa sekaoireisen tilan tai laukaista psykoosin.

Pahoinvointilääke Lamictal on saamassa suosiota masentuneiden SAH-potilaiden hoidossa, sillä masennuslääkkeet näyttävät lisäävän joidenkin alttiutta mielialavaihteluihin, joka on turvallisuusriski.

Jotta potilas saadaan lepäytymään ahdistuksesta, harhaluuloista sekä kuulo-ja näköharhoista, alkuvaiheessa määrätään usein unilääke. Pitkä unilääkkeiden käyttö saattaa kuitenkin aiheuttaa riippuvuutta ja pahentaa psykoosia aiheuttamalla harhaluuloja ja aistiharhoja.

Komplikaatioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitoa ja tervehtymistä hankaloittavat samankaltaiset tekijät kuin skitsofreniassa ja vakavissa mielialahäiriöissä. Niitä ovat esimerkiksi:

  • ongelmat lääkehoidon ja terapian toteuttamisessa
  • luvattomien lääkeaineiden käyttäminen omaehtoisissa hoitokokeiluissa
  • pitkäaikaista reseptilääkkeiden käyttämisestä aiheutuvat lyhytaikaiset sivuvaikutukset ja muut ongelmat, mukaan lukien lääkkeiden yhteisvaikutus
  • maanisen käyttäytymisen (kuten ostovimman tai seksuaalisen varomattomuuden) tuomat ongelmat
  • itsetuhokäyttäytyminen masennuksen tai psykoottisten oireiden seurauksena.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaplan HI, Saddock VA: Synopsis of Psychiatry. New York: Lippincott, Williams & Wilkins. 978-0781773270.

  1. Skitsofrenian diagnostiset kriteerit ICD-10 tautiluokituksen mukaan: F25 Skitsoaffektiiviset häiriöt 1.1.2008. Viitattu 13.5.2011.
  2. a b Matti Huttunen: Skitsoaffektiivinen häiriö Lääkärikirja Duodecim. 20.4.2007. Terveyskirjasto. Viitattu 5.12.2007.
  3. S. Torgersen, J. Edvardsen, P.A. Øien, S. Onstad, I. Skre, S. Lygren, E. Kringlen: Schizotypal personality disorder inside and outside the schizophrenic spectrum Schizophrenia Research. 1 maaliskuuta, 2002. Viitattu 13. toukokuuta, 2011. (englanniksi)
  4. Schizoaffective Disorder: The Disease Heathyplace, Americas Mental Health Channel. 2.3.2007. Viitattu 13.5.2011. (englanniksi)
  5. a b Brannon, G.E.: Schizoaffective disorder 18.5.2007. eMedicine. Viitattu 5.12.2007. (englanniksi)
  6. a b Jonna Perälä, Jaana Suvisaari, Samuli I Saarni et alii: Psykoottisten häiriöiden esiintyvyys Suomessa Archives of General Psychiatry 2007;64:1–10. Duodecim. 2007. Viitattu 3. toukokuuta 2011.
  7. Kaplan & Saddock. p.502
  8. a b Olli Simonen ( toim.): Kodin uusi lääkärikirja, s. 939. Valitut Palat, 2006. 951-584-667-6.
  9. Lake CR, Hurwitz N (heinäkuu 2007). "Schizoaffective disorder merges schizophrenia and bipolar disorders as one disease-there is no schizoaffective disorder". Curr Opin Psychiatry 20 (4): 365–79. doi:10.1097/YCO.0b013e3281a305ab. PMID 17551352. 
  10. Malhi GS, Green M, Fagiolini A, Peselow ED, Kumari V (February 2008). "Schizoaffective disorder: diagnostic issues and future recommendations". Bipolar Disord 10 (1 Pt 2): 215–30. doi:10.1111/j.1399-5618.2007.00564.x. PMID 18199238. 
  11. Craddock N, Owen MJ (toukokuu 2005). "The beginning of the end for the Kraepelinian dichotomy". Br J Psychiatry 186 (5): 364–6. doi:10.1192/bjp.186.5.364. PMID 15863738. 
  12. Malhi GS, Green M, Fagiolini A, Peselow ED, Kumari V (helmikuu 2008). "Schizoaffective disorder: diagnostic issues and future recommendations". Bipolar Disorders 10 (1 Pt 2): 215–30. doi:10.1111/j.1399-5618.2007.00564.x. PMID 18199238. 
  13. Report of the DSM-V Psychotic Disorders Workgroup Viitattu 2.8.2009.
  14. DSM on Track for 2012, But Difficult Decisions Lie Ahead Viitattu 3.8.2009.
  15. Brown AS, Schaefer CA, Wyatt RJ, et al. (syyskuu 2002). "Paternal age and risk of schizophrenia in adult offspring". The American Journal of Psychiatry 159 (9): 1528–33. doi:10.1176/appi.ajp.159.9.1528. PMID 12202273. 
  16. Martin LF, Hall MH, Ross RG, Zerbe G, Freedman R, Olincy A (joulukuu 2007). "Physiology of schizophrenia, bipolar disorder, and schizoaffective disorder". The American Journal of Psychiatry 164 (12): 1900–6. doi:10.1176/appi.ajp.2007.06010017. PMID 18056246. 
  17. Becker T, Kilian R: Acta Psychiatr Scand Suppl, 2006, 113. vsk, nro 429, s. 9–16. 10.1111/j.1600-0447.2005.00711.x. .
  18. Julkinen EPAR-yhteenveto, Invega paliperidoni European Medicines Agengy (EMA). Viitattu 27.5.2011.
  19. Matti O. Huttunen: Antipsykoottien tyypit/Lääkkeet mielen hoidossa:Risperidoni ja paliperidoni Terveyskirjasto. 23.7.2008. Viitattu 27.5.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]