Siirry sisältöön

Ralph Fiennes

Wikipediasta
Ralph Fiennes
Fiennes Mill Valleyn elokuvajuhlilla vuonna 2024.
Fiennes Mill Valleyn elokuvajuhlilla vuonna 2024.
Henkilötiedot
Koko nimi Ralph Nathaniel Twisleton-Wykeham-Fiennes
Syntynyt22. joulukuuta 1962 (ikä 63)
Ipswich, Suffolk, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Ammatti näyttelijä, ohjaaja, tuottaja
Puoliso Alex Kingston
(vih. 1993; ero 1997)
Näyttelijä
Aktiivisena 1985–
Merkittävät roolit
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Ralph Nathaniel Twisleton-Wykeham-Fiennes ([reɪf_faɪnz]; s. 22. joulukuuta 1962 Ipswich, Suffolk) on englantilainen näyttelijä, ohjaaja ja tuottaja, joka on työskennellyt pääsääntöisesti teatterissa ja elokuvissa. Hänet tunnetaan monipuolisista rooleistaan ja hienovaraisista, vivahteikkaista roolisuorituksistaan.[1][2]

Fiennes aloitti näyttelijänuransa teatterissa vuonna 1985 ja esiintyi etenkin William Shakespearen näytelmissä. Hän näytteli muun muassa National Theatren ja Royal Shakespeare Companyn tuotannoissa ennen kuin teki ensimmäisen elokuvaroolinsa vuonna 1992. Hänen läpimurtoroolinsa oli Amon Göthin rooli elokuvassa Schindlerin lista (1993), josta hänet palkittiin parhaan miessivuosan Bafta-palkinnolla.

Fiennesin muihin merkittäviin elokuvarooleihin kuuluvat muun muassa Englantilainen potilas (1996), Uskollinen puutarhuri (2005), Lukija (2008), The Grand Budapest Hotel (2014), The Menu (2022), Conclave (2024) ja 28 vuotta myöhemmin -elokuvat (2025–2026). Hänen roolinsa lordi Voldemortina Harry Potter -elokuvasarjassa (2005–2011) ja MI6:n johtaja M:nä James Bond -elokuvissa (2012–2021) ovat tehneet hänestä kansainvälisesti tunnetun.

Urallaan Fiennes on palkittu Baftan lisäksi muun muassa parhaan miespääosan Tony-palkinnolla roolityöstään näytelmässä Hamlet (1995). Hän on ollut ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi parhaasta miessivuosasta elokuvassa Schindlerin lista sekä parhaasta miespääosasta elokuvissa Englantilainen potilas ja Conclave.

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ralph Nathaniel Twisleton-Wykeham-Fiennes syntyi 22. joulukuuta 1962 Ipswichin satamakaupungissa Suffolkin kreivikunnassa Englannissa.[1][2] Hänen isänsä Mark Fiennes (1933–2004) oli entinen maanviljelijä, valokuvaaja ja kuvittaja, ja äitinsä Jennifer ”Jini” Fiennes (o.s. Lash; 1938–1993) oli kirjailija ja taidemaalari.[3][4]

Fiennes on perheen kuudesta lapsesta vanhin. Hänen nuoremmat sisaruksensa ovat näyttelijä Joseph Fiennes, elokuvantekijä Martha Fiennes, säveltäjä Magnus Fiennes, elokuvantekijä Sophie Fiennes sekä luonnonsuojelija Jacob ”Jake” Fiennes.[2][3] Perheeseen kuului myös sijaislapsi Michael Emery, josta tuli arkeologi.[5]

Fiennesin vanhemmat lisäksi rakennuttivat ja kunnostivat taloja. Hänen perheensä muuttikin yli kymmenen kertaa hänen ollessaan nuori. Perhe asui Suffolkin lisäksi myös Shaftesburyssä Dorsetissa, Corkissa ja Kilkennyssä Irlannissa, Wiltshiressä sekä Lontoossa.[2][3][4][5]

Fiennes kävi Irlannissa koulua St Kieran’s Collegessa Kilkennyssä ja Newtown Schoolissa Waterfordissa, ja Englannissa Bishop Wordsworth’s Schoolissa Salisburyssa vuosina 1976–1981.[6][7] Hän opiskeli maalausta Lontoon Chelsea College of Arts -taidekoulussa ennen kuin aloitti näyttelijänopinnot Lontoon Royal Academy of Dramatic Art -teatterikoulussa, jossa hän opiskeli vuosina 1983–1985.[2][7]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fiennes New Yorkissa vuonna 2006.

Shakespearen tulkitsija (1980–1990-luvut)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmistuttuaan teatterikoulusta Fiennes aloitti uransa ammattinäyttelijänä Lontoon Regent’s Parkin ulkoilmateatterin tuotannoissa.[2] Hänen ensimmäinen roolinsa oli Curio William Shakespearen näytelmässä Loppiaisaatto vuonna 1985. Sittemmin hän näytteli ulkoilmateatterissa muun muassa Lysanderia Shakespearen Kesäyön unelmassa (1986) ja Romeo Montagueta Romeossa ja Juliassa (1986).[8]

Vuonna 1987 Fiennes liittyi National Theatreen, missä hän esiintyi muun muassa Luigi Pirandellon Kuusi henkilöä etsii tekijää -näytelmässä (1987) sekä Brian Frielin Isät ja pojat -näytelmässä (1987), joka on Ivan Turgenevin romaanin näyttämösovitus.[1][9][10]

National Theatre -kautensa jälkeen Fiennes liittyi Royal Shakespeare Companyyn, jonka jäsenenä hän näytteli useissa Shakespearen näytelmissä. Näihin kuuluivat muun muassa Paljon melua tyhjästä (1988), Kuningas Juhana (1988), Kuningas Lear (1990), Turhaa lemmen touhua (1990) ja Troilos ja Cressida (1990), jossa hän esitti Troilosta. Shakespeare-rooliensa lisäksi hän näytteli George S. Kaufmanin ja Moss Hartin näytelmässä Mies joka tuli päivälliselle (1989). Hän esiintyi RSC:n tuotannoissa vuoteen 1991 asti.[1][11]

Läpimurto ja palkitut roolit (1990-luku)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fiennes vuonna 2011.

Fiennes siirtyi elokuvien pariin 1990-luvun alussa. Hän esitti T. E. Lawrencea televisioelokuvassa A Dangerous Man: Lawrence After Arabia (1992) ja Heathcliffiä elokuvassa Humiseva harju (1992), jossa hänen roolisuorituksensa sai kiitosta.[2]

Fiennes teki läpimurtonsa vuonna 1993 holokaustiaiheisessa draamaelokuvassa Schindlerin lista, jossa hän näytteli natsien keskitysleirikomendantti Amon Göthiä.[1][2] Hänet palkittiin roolisuorituksestaan parhaan miessivuosan Bafta-palkinnolla.[12] Lisäksi hän oli ehdolla parhaan miessivuosan Oscar- ja Golden Globe -palkintojen saajaksi.[13][14] Samana vuonna hän esiintyi myös kiistanalaisessa Baby of Macon -elokuvassa.[2]

Läpimurtonsa jälkeen Fiennes sai kiitosta suorituksestaan elokuvassa Tupla tai kuitti (1994). Tämän jälkeen hän palasi teatteriin ja esitti nimihahmoa Shakespearen Hamletissa (1995), josta hänet palkittiin roolityöstään parhaan miespääosan Tony-palkinnolla. Näytelmää esitettiin sekä Lontoossa että New Yorkin Broadwaylla.[1][2][15]

Vuonna 1996 Fiennes näytteli menestyselokuvassa Englantilainen potilas lentoturmassa loukkaantunutta palovammapotilasta, jonka menneisyys paljastuu takaumien kautta.[1][2][14] Hän sai roolisuorituksestaan parhaan miespääosan Oscar-, Bafta-, Golden Globe- ja SAG-ehdokkuudet.[12][14][16][17] Englantilainen potilas sekä hänen roolinsa elokuvissa Jutun loppu (1999) ja Unelmien Manhattan (2002) vahvistivat hänen asemansa romanttisena pääosan esittäjänä.[2] Elokuvasta Jutun loppu hän oli Bafta-ehdokkaana parhaasta miespääosasta.[12]

Harry Potter ja säännöllinen teatterityö (2000-luku)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fiennes elokuvan The Invisible Woman – kielletty rakkaus ensi-illassa Lontoon elokuvajuhlilla vuonna 2013.

Fiennes palasi Shakespearen pariin vuonna 2000, jolloin hän esitti Coriolanus- ja Rikhard II -näytelmien nimihahmoja Lontoossa ja New Yorkissa.[15][18] Näiden jälkeen hän esitti synkkiä ja häiriintyneitä hahmoja elokuvissa Spider (2002) ja Punainen lohikäärme (2002) sekä psykologi Carl Gustav Jungia Christopher Hamptonin The Talking Cure -näytelmässä (2002) National Theatressa ja kiihkeää luterilaista saarnaajaa Royal Shakespeare Companyn tuottamassa Henrik Ibsenin Brand-näytelmässä (2003) West Endillä.[2][15]

Vuonna 2005 Fiennes näytteli vaimonsa murhaa tutkivaa leskeä jännityselokuvassa Uskollinen puutarhuri ja Marcus Antoniusta Shakespearen näytelmässä Julius Caesar Lontoossa.[1][2][15] Suorituksestaan Uskollisessa puutarhurissa hän sai parhaan miespääosan Bafta-ehdokkuuden.[12]

Fiennes alkoi näytellä pimeyden velho lordi Voldemortia Harry Potter -elokuvasarjassa vuonna 2005. Hän esitti Voldemortia elokuvissa Harry Potter ja liekehtivä pikari (2005), Harry Potter ja Feeniksin kilta (2007), Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 (2010) ja Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 (2011).[1][2]

Harry Potter -elokuvien ohella Fiennes näytteli muun muassa hovimestaria televisioelokuvassa Bernard ja Doris (2006).[2] Hän sai roolistaan parhaan miespääosan Primetime Emmy- ja Golden Globe -ehdokkuudet sekä parhaan miesnäyttelijän SAG-ehdokkuuden.[14][19][20] Tämän jälkeen hän näytteli elokuvissa Herttuatar (2008), josta hän sai parhaan miessivuosan Golden Globe -ehdokkuuden, Kukkoilijat (2008), The Hurt Locker (2008) ja Lukija (2008).[1][2][14]

Fiennes jatkoi myös teatterityötään Harry Potter -elokuvasarjan ohella. Hän palasi Broadwaylle vuonna 2006, jolloin hän esitti henkiparantajaa Frielin näytelmässä Faith Healer, josta hän sai roolisuorituksestaan parhaan miespääosan Tony-ehdokkuuden. Broadwayn jälkeen hän näytteli West Endillä kyynistä asianajajaa Yasmina Rezan näytelmässä Vihan jumala (2008) ja National Theatressa nimihahmoa Sofokleen tragediassa Kuningas Oidipus (2008).[15]

James Bond ja ohjaaminen (2010-luku)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fiennes Tokion elokuvajuhlilla vuonna 2018.

Vuonna 2011 Fiennes esitti nimiroolin ensimmäisessä elokuvaohjauksessaan Coriolanus, josta hän sai Bafta-ehdokkuuden kategoriassa paras brittiläinen käsikirjoittaja-, ohjaaja- tai tuottajatulokas.[1][2][12] Samana vuonna hän palasi West Endille, missä hän esiintyi Shakespearen Myrskyssä.[21] Hänen muihin 2010-luvun alkupuolen rooleihinsa kuuluivat muun muassa Haades toimintaseikkailussa Titaanien taistelu (2010) ja sen jatko-osassa Titaanien raivo (2012), sekä korruptoitunut pääministeri televisioon tehdyssä Worricker-elokuvatrilogiassa (2011–2014).[1]

Vuonna 2012 Fiennes näytteli James Bond -elokuvassa 007 Skyfall tiedustelu- ja turvallisuuskomitean puheenjohtaja Gareth Mallorya, joka nousee lopulta MI6:n johtajaksi, M:ksi. Hän palasi rooliinsa elokuvissa 007 Spectre (2015) ja 007 No Time to Die (2021). Ensimmäisen Bond-elokuvan jälkeen hän ohjasi toisen elokuvansa, The Invisible Woman – kielletty rakkaus (2013), jossa hän esitti Charles Dickensiä.[1][2]

James Bond -elokuvien ohella Fiennes esitteli koomikon kykyjään kepeässä rikoselokuvassa The Grand Budapest Hotel (2014), jossa hänen näyttelemäänsä maineikasta conciergeta syytetään aiheettomasti murhasta.[1][2] Hän sai suorituksestaan parhaan miespääosan Bafta-, Golden Globe- ja Critics’ Choice -ehdokkuudet.[12][14][22] Tämän jälkeen hän näytteli ulospäinsuuntautunutta musiikkituottajaa draamassa A Bigger Splash (2015), vaikeuksissa olevaa elokuvaohjaajaa farssissa Hail, Caesar! (2016), Sherlock Holmesin arkkivihollista professori James Moriartya komediassa Holmes & Watson (2018) sekä ilmiantajan asianajajaa draamassa Official Secrets (2019). Vuonna 2018 hän lisäksi ohjasi venäläisestä balettitanssija Rudolf Nurejevistä kertovan elämäkertaelokuvan The White Crow, jossa hän esitti Nurejevin arvostettua tanssinopettajaa.[1][2]

Fiennes esiintyi säännöllisesti Lontoon teatterilavoilla 2010-luvulla. Hän näytteli poliittista kiihkoilijaa George Bernard Shaw’n näytelmässä Ihminen ja yli-ihminen (2015) National Theatressa, arkkitehtia Ibsenin näytelmässä Rakentaja Solness (2016) Old Vicissä sekä Shakespearen näytelmissä Rikhard III (2016) Almeida Theatressa ja Antonius ja Kleopatra (2018) National Theatressa. Rikhard III -näytelmässä hän esitti nimihahmoa ja Antonius ja Kleopatra -näytelmässä Marcus Antoniusta, jota hän oli aiemmin esittänyt Julius Caesarissa vuonna 2005.[15]

Conclave ja kauhuroolit (2020-luku)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fiennes elokuvan Conclave ensi-illassa Lontoon elokuvajuhlilla vuonna 2024.

Fiennesin elokuviin vuodelta 2021 kuuluvat The Dig, jossa hän näytteli arkeologia, The Forgiven, jossa hänen esittämänsä hahmo on osallisena kuolemaan johtaneessa liikenneonnettomuudessa, sekä The King’s Man, jossa hän esitti vakoojaverkoston johtajaksi ryhtyvää aristokraattia.[1][2][14]

Vuonna 2022 Fiennes näytteli mustan huumorin sävyttämässä kauhuelokuvassa The Menu ylellisen ravintolan egoistista keittiömestaria, joka saa vieraansa maksamaan hengellään.[1][2] Hän sai roolistaan parhaan miespääosan Golden Globe -ehdokkuuden.[14] Samana vuonna hän näytteli myös kiistanalaista kaupunkisuunnittelijaa näytelmässä Straight Line Crazy, jota esitettiin Lontoossa ja New Yorkissa. Seuraavana vuonna hän esiintyi jälleen teatterilavoilla Shakespearen Macbethissä, jossa hän esitti nimihahmoa.[15]

Vuonna 2024 Fiennes näytteli jännityselokuvassa Conclave kardinaalikollegion dekaania, joka paljastaa salaisuuksia valvoessaan seuraavan paavin valintaprosessia.[1][2] Hän oli ehdolla roolisuorituksestaan parhaan miespääosan Oscar-, Bafta-, Golden Globe-, SAG- ja Critics’ Choice -palkintojen saajaksi.[12][14][23][24][25] Samana vuonna hän esitti lisäksi Odysseusta elokuvassa The Return.[1]

Fiennes työskenteli jälleen kauhugenren parissa vuonna 2025, kun hän esitti tohtori Ian Kelsonia zombiaiheisessa 28 vuotta myöhemmin -elokuvassa. Hän palasi rooliinsa jatko-osassa 28 vuotta myöhemmin: Luutemppeli (2026).[1] 28 vuotta myöhemmin -elokuvien jälkeen hän ohjasi Pjotr Tšaikovskin oopperan Jevgeni Onegin Pariisin Palais Garnierissa vuonna 2026.[26]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fiennes tapasi näyttelijä Alex Kingstonin opiskellessaan Lontoon Royal Academy of Dramatic Art -teatterikoulussa. He seurustelivat kymmenen vuoden ajan ja menivät naimisiin vuonna 1993. Avioliitto päättyi eroon vuonna 1997.[2]

Fiennes oli pitkään suhteessa näyttelijä Francesca Annisin kanssa, mutta suhde päättyi vuonna 2006.[2]

Serbian hallitus myönsi Fiennesille kunniakansalaisuuden vuonna 2017 tunnustuksena hänen työstään maassa.[27]

Humanitaarinen työ ja hyväntekeväisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fiennes antamassa nimikirjoituksia ollessaan vierailulla Unicefin lähettiläänä Biškekissä, Kirgisiassa, vuonna 2003.

Fiennes on aktiivisesti tukenut useita lastensuojelu-, eläinsuojelu- ja ympäristönsuojelujärjestöjä.[28] Vuonna 1999 hänet nimettiin Ison-Britannian Unicefin lähettilääksi, ja hän on tehnyt laaja-alaista humanitaarista työtä lasten auttamiseksi eri puolilla maailmaa, kuten Intiassa, Kirgisiassa, Ugandassa, Romaniassa ja Tšadissa.[7][29][30]

Fiennes on lisäksi ollut mukana monissa hyväntekeväisyysjärjestöissä. Hän on esimerkiksi toiminut järjestöjen Constant Gardener Trust, Shakespeare Schools Foundation ja The Gift of Life Foundation suojelijana.[28][31][32] Hän on myös Artists Against Racism -järjestön jäsen.[33]

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Ralph Fiennesin filmografia ja teatteriesiintymiset

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Ralph Fiennes Encyclopædia Britannica. Viimeksi päivitetty 14.1.2026. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z Ralph Fiennes The Biography. Viimeksi päivitetty 29.10.2024. A&E Television Networks. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  3. ↑ a b c Powell, Kenneth: Mark Fiennes The Independent. 4.1.2005. Independent News & Media PLC. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  4. ↑ a b Sampson, Anthony: Obituary: Jini Fiennes The Independent. 31.12.1993. Newspaper Publishing plc. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  5. ↑ a b Somerville-Large, Peter: Obituary: Mark Fiennes The Guardian. 21.1.2005. Guardian Newspapers Limited. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  6. ↑ Famous Wordsworthians Bishop Wordsworth’s Schoolin virallinen sivusto. Bishop Wordsworth’s School. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  7. ↑ a b c Ralph Fiennes Screendollars. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  8. ↑ Ralph Fiennes Regent’s Park Open Air Theatre. Regent’s Park Theatre Ltd. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  9. ↑ Six Characters in Search of an Author National Theatre Archive. National Theatre. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  10. ↑ Fathers and Sons National Theatre Archive. National Theatre. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  11. ↑ RSC Performances: Ralph Fiennes Shakespeare.org.uk. Shakespeare Birthplace Trust. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  12. ↑ a b c d e f g AWARDS DATABASE: BAFTA Awards Search, Ralph Fiennes British Academy Film Awards. British Academy of Film and Television Arts (BAFTA). Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  13. ↑ The 66th Academy Awards 1994 Oscars. 21.3.1994. Yhdysvaltain elokuva-akatemia (Academy of Motion Picture Arts and Sciences). Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  14. ↑ a b c d e f g h i Ralph Fiennes Golden Globes. Hollywood Foreign Press Association. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  15. ↑ a b c d e f g Rank, Julia: Learn about Ralph Fiennes’s career ahead of ’Grace Pervades’ LondonTheatre.co.uk. 14.1.2026. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  16. ↑ The 69th Academy Awards 1997 Oscars. 24.3.1997. Yhdysvaltain elokuva-akatemia (Academy of Motion Picture Arts and Sciences). Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  17. ↑ The 3rd Annual Screen Actors Guild Awards SAG Awards. 22.2.1997. Screen Actors Guild. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  18. ↑ Isherwood, Charles: Richard II/Coriolanus Variety. 11.9.2000. Variety Media, LLC. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  19. ↑ Ralph Fiennes Emmys. Academy of Television Arts & Sciences (ATAS). Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  20. ↑ The 15th Annual Screen Actors Guild Awards SAG Awards. 25.1.2009. Screen Actors Guild. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  21. ↑ Billington, Michael: The Tempest – review The Guardian. 7.9.2011. Guardian News & Media. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  22. ↑ Critics’ Choice Movie Awards 2015: The complete list Los Angeles Times. 15.1.2015. Austin Beutner. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  23. ↑ The 97th Academy Awards 2025 Oscars. 2.3.2025. Yhdysvaltain elokuva-akatemia (Academy of Motion Picture Arts and Sciences). Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  24. ↑ The 31st Annual Screen Actors Guild Awards SAG Awards. 23.2.2025. Screen Actors Guild. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  25. ↑ Zee, Michaela: ‘Wicked,’ ‘Emilia Pérez’ and ‘The Substance’ Lead Critics Choice Awards, but ‘Anora’ Nabs Best Picture: Full Winners List Variety. 7.2.2025. Variety Media, LLC. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  26. ↑ Blum, Ronald (Associated Press): Ralph Fiennes, star of stage and screen, makes opera debut in Paris directing ’Eugene Onegin’ Encyclopædia Britannica. 27.1.2026. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  27. ↑ Kozlov, Vladimir & Nick Holdsworth: Why Ralph Fiennes Got Honorary Serbian Citizenship The Hollywood Reporter. 19.9.2017. The Hollywood Reporter, LLC. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  28. ↑ a b Ralph Fiennes Charity Work, Events and Causes Look to the Stars: Celebrity Charity Work. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  29. ↑ Ralph Fiennes Numeridanse. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  30. ↑ Fiennes, Ralph: Ralph Fiennes in Chad The Telegraph. 28.7.2009. Telegraph Media Group. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  31. ↑ Patrons Shakespeare Schools Foundation. Arkistoitu 11.12.2017. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  32. ↑ Ralph Fiennes joins Gift of Life as a new Patron Gift of Life. 13.1.2021. The Gift of Life Foundation. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)
  33. ↑ ARTISTS Artists Against Racism. Viitattu 19.2.2026. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ralph_Fiennes&oldid=23877815”