Professori Moriarty

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Professori Moriarty. Kuvittaja Sidney Pagetin piirros Strand Magazinessa vuodelta 1893.

Professori James Moriarty on Sherlock Holmes -kirjoissa esiintyvä fiktiivinen henkilö, rikollinen nero, jota on sanottu ”ensimmäiseksi superrikolliseksi”. Conan Doyle esitteli hahmon ensimmäisen kerran tarinassa Viimeinen tapaus, jota Doyle kaavaili alunperin viimeiseksi Sherlock Holmes -tarinaksi, mutta alkoi myöhemmin kirjoittamaan lisää yleisön painostuksesta. Uudemman kerran Moriarti esiintyy Conan Doylen viimeisessä Sherlock Holmes -novellissa Pelon laakso ja kaikkiaan hahmo mainitaan yhteensä viidessä eri Conan Doylen kirjoittamassa Sherlock Holmes -tarinassa. Toisinaan Moriartya on pidetty Sherlock Holmesin arkkivihollisena.

Doyle saattoi käyttää Moriartyn esikuvana Lontoossakin vaikuttanutta rikollista Adam Worthia, jota kutsuttiin Scotland Yardissa ”rikollismaailman Napoleoniksi”. 1800-luvulla Englannissa tunnettiin myös joitakin muita rikollisia, joiden taustoihin liittyi Moriartyn omaama matemaattinen lahjakkuus.[1]

Conan Doyle maalasi Moriartysta kuvan rikosten aivoina, joka johtaa ja suojelee viktooriaanisen Englannin alamaailmaa. Sherlock Holmes päättelee Moriartyn olevan useimpien varsinkin Lontoota piinanneiden tapausten takana joita kaikkia ei ole edes pystytty selvittämään. Aiemmin Moriarty oli toiminut englantilaisen yliopiston professorina ja julkaissut kirjan asteroidien dynamiikasta ennen kuin joutui eroamaan yliopiston virastaan hänestä levitettyjen puheiden vuoksi. Autiossa talossa tohtori Watson mainitsee, että Moriartylla oli ainakin yksi veli, joka nosti syytteen Sherlock Holmesia vastaan veljensä kuolemasta.

Fiktiivinen elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sherlock Holmesin elämäkerran mukaan Moriarty toimi nuoren Holmesin opettajana.lähde?

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Holmes kuvaili Moriartya Euroopan pahimmaksi rikolliseksi, vaikkei häntä voitukaan yhdistää hänen tekemiinsä rikoksiin. Lopulta Holmes saa kuitenkin tietää Moriartysta ja ryhtyy ”hiljaiseen taisteluun” tätä vastaan. Taistelun tuloksena Moriartyn rikollisryhmä tuhotaan ja muutamaa kätyriä lukuun ottamatta kaikki vangitaan. Moriarty itse pakenee poliisin käsistä kostaakseen Holmesille. Nämä kaksi käyvät lopulta taistelun Sveitsissä Reichenbachin putousten luona, jolloin Moriarty putoaa alas ja kuolee. Holmesinkin uskotaan kuolleen, kuten hahmoon kyllästynyt Doyle alun perin tarkoittikin, mutta myöhemmin selviää, että Holmes vain lavasti kuolemansa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Fiktiiviset teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tutkielma binomilauseesta (Viimeinen tapaus)
    • A Treatise on the Binomial Theorem (The Final Problem)
  • Tutkielma asteroidien dynamiikasta (Pelon laakso)
    • The Dynamics of an Asteroid (The Valley of Fear)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.siracd.com/index.shtml The Chronicles of Sir Arthur Conan Doyle.