Tämä on lupaava artikkeli.

Pietarsaaren historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pietarsaaren historia alkaa, kun Ebba Brahe perusti kaupungin 27. lokakuuta 1652.

Pietarsaari on perinteisesti ollut laivanrakennus- ja merenkulkukaupunki. 1700-luvun jälkipuoliskolla Pietarsaari oli Suomen suurin laivojen tuottaja.  Laivanvarustaja Peter Malmin omistima Hercules-nimisen parkki purjehti ensimmäisenä suomalaisena laivana maailman ympäri vuosina 1844–1847 kapteeninaan Petter Gustaf Idman.

1900-luvun alussa Pietarsaari teollistui. Kaupunkiin perustettiin useita pieniä yrityksiä ja suuret tehtaat, kuten Strengberg, Pietarsaaren Konepaja ja Wilh. Schauman laajensivat. Myös kunnalliset palvelut laajenivat ja kaupunkiin rakennettiin monia julkisia rakennuksia.

Esihistoria ja keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisen Pietarsaaren alue oli vielä ajanlaskun alussa kokonaisuudessaan veden peittämä, ja vasta 800-luvulla alkoivat ensimmäiset kohdat kohota merenpinnan yläpuolelle.[1] Ensimmäisinä merestä nousseet alueet ovat Myllymäellä, Jakobstads gymnasiumin seudulla ja Kirkkorannalla Käräjätalonkadulla. Mantereeseen Pietarsaaren alue liittyi 1500-luvulla.[2]

Pietarsaaren emäpitäjä Pedersöre satamapaikkoineen on vanha kauppapaikka. Koko nykyinen Pohjanmaa oli 1200-luvulla jaettu kahteen kirkkopitäjään, Mustasaareen ja Pedersöreen.[3] Jälkimmäiseen kuuluivat alueet Vöyriltä valtakunnan rajalle. Alueen halki kulki myös vanha kauppatie Pohjois-Ruotsista Hämeeseen. Pedersören nimi mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1348.[4][5]

Kaupungin perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin perustaja Ebba Brahe.

Ruotsin kuningatar Kristiina antoi 19. kesäkuuta 1652 kreivi Jakob De la Gardielle luvan perustaa uuden kaupungin Pedersören pitäjään. Kreivi kuitenkin kuoli pian, ja hänen leskensä Ebba Brahe perusti kaupungin 27. lokakuuta 1652.[2] Pietarsaaren vaakuna on saanut aiheensa De la Gardien sukuvaakunasta.[6]

Pietarsaareen perustettiin vuonna 1653 maistraatti. Kaupungin ensimmäiseksi pormestariksi valittiin Jacob Josephson.[7] Pietarsaaren ensimmäisen koulu aloitti vuonna 1654,[2] ja piispa Johannes Gezelius nuorempi vihki helmikuussa 1691 kaupungin ensimmäisen kirkon. Siihen asti pietarsaarelaiset olivat käyneet Pedersören kirkossa. Nykyisessä kirkossa riippuva kauppias Olof Gallen lahjoittama votiivilaiva on peräisin vanhasta kirkosta. Pietarsaarella ja Pedersörellä oli yhteinen papisto vuoteen 1908 asti. Vanhimman tunnetun kartan Pietarsaaren maista laati maanmittari Jonas Gädda vuonna 1693.[2]

Kaupunki kasvoi aluksi hitaasti. Kasvua hidastivat viranomaisten tempoilevat päätökset. Vuonna 1680 maaherra Wrangel käski Pietarsaaren ja Raahen asukkaat muuttamaan Kokkolaan, Ouluun ja Uuteenkaarlepyyhyn. Myöhemmin päätös kuitenkin peruttiin.[8]

1700-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietarsaaren kirkko on valmistunut 1731.

Isovihan aikaan venäläiset sotilaat valloittivat kaupungin kahteen kertaan ja polttivat sen maan tasalle. Valtaosa kaupungin asukkaista pakeni Merenkurkun yli Ruotsiin, metsiin tai saaristoon. Monia jäi vangeiksi ja jotkut tapettiin. 1720-luvulla osa kaupungin entisistä asukkaista teki paluun asuinsijoilleen ja uutta väestöä muutti kaupunkiin.[2]

Pietarsaaren sataman lähelle perustettiin vuonna 1754 pikiruukki ja vuonna 1762 tupakkakehräämö, josta myöhemmin muodostui Strengbergin tupakkatehdas.[2] Pietarsaari sai osittaisen tapulioikeuden vuonna 1765 ja täydellisen vuonna 1793.[2] Tervakauppa oli vilkasta ja laivoja rakennettiin paljon 1700-luvun jälkipuoliskoa. Pietarsaari oli Suomen suurin laivojen tuottaja.[2]

Pietarsaari on perinteisesti ollut laivanrakennus- ja merenkulkukaupunki. 1700-luvun jälkipuoliskolla Pietarsaari oli Suomen suurin laivojen tuottaja. Vuonna 1797 muodostettiin varustamoyhtiö laivanrakennuksen keskittämiseksi yhteen paikkaan. Veistämö perustettiin Calholmaan ja sai nimekseen Calholmens skeppsvarv. Nykyään aluetta kutsutaan Varvetiksi. Siellä rakennettiin seuraavien 75 vuoden aikana noin 150 alusta.[2]

Maankohoamisen seurauksena sataman paikkaa on siirretty useaan kertaan. Kaupungin perustamisen aikoihin satama sijaitsi nykyisen torin tienoilla, josta se siirrettiin Kittholmaan. Kittholmasta satama siirtyi Alholmaan ja edelleen nykyiselle paikalleen hieman pohjoisemmaksi. Nykyisen sataman kohdalla on ollut saari nimeltään Puskasaari, joka on maankohoamisen seurauksena kasvanut mantereeseen kiinni.[9]

1800-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietarsaaren väkiluku oli vuonna 1810 vajaat 1 100 henkeä.[10]Suomen sodassa 1808–1809 sekä venäläiset että ruotsalaiset joukot marssivat kaupungin läpi. Vuonna 1835 syyskuun toisen ja kolmannen päivän välisenä yönä kaupunki paloi Etelätullista Kaupunginsalmelle asti. Palossa tuhoutui yhteensä 73 kaupungin 275 rakennetusta tontista. Kaupungin eteläosat rakennettiin uudisrakennustoimikunnan johdolla komissiomaanmittari Anders Bergerin suunnitelmien mukaan. Näin sai alkunsa Etelänummen kaupunginosa.[2] Krimin sota katkaisi Pietarsaaren 1800-luvun taloudellisen kehityksen. Venäjä ja joitakin kauppalaivoja asetettiin kauppasaartoon. Pietarsaaren kauppalaivasto pieneni kolmannekseen entisestä. Merimerkit ja majakat purettiin, jotteivät englantilaiset löytäisi kaupunkiin. Englantilaiset pääsivät kuitenkin Ådönlahdelle, mutteivät nousseet maihin. Pietarsaarta ammuttiin kuitenkin tykeillä.[2]

Merkittävin varustamosuku oli Malm. Laivanvarustaja Peter Malm omisti muun muassa Hercules-nimisen parkin, joka purjehti ensimmäisenä suomalaisena laivana maailman ympäri vuosina 1844–1847 kapteeninaan Petter Gustaf Idman. Malmin suvun asunnossa sijaitsee nykyään Pietarsaaren kaupunginmuseo. Malm perusti myös höyrysahan vuonna 1859.[2] Kyseessä oli Suomen toinen höyrysaha.[11]

Pietarsaaren ruotsalainen kansakoulu (Svenska folkskolan i Jakobstad) aloitti vuonna 1873 toimintansa kaupungintalon tiloissa. Ensimmäisenä lukuvuotena koulussa oli 114 oppilasta. Kansakoulu siirtyi Marian kansakoulun (nyk. Marjalan tarha) tiloihin Alholminkadulle syksyllä 1874.[12]

Pietarsaaren ensimmäiset puhelinyhteydet syntyivät, kun Otto Malm hankki kaksi puhelinta vuonna 1873. Toisen hän asennutti konttoriinsa Malmin taloon ja toisen konttoriinsa höyrysahalle.[2] Vuonna 1885 valmistui Pohjanmaan radan rataosuus Seinäjoki-Kokkola ja vuonna 1886 Kokkola-Oulu. Pännäisten rautatieasema sijaitsee Pedersören kunnan alueella noin 15 kilometrin päässä Pietarsaaresta. Pännäisistä Pietarsaaren rakennettiin Pietarsaaren rata.[13] Otto Malm kustansi puolet ja Suomen valtio puolet. Samaan aikaan Asematielle ja torille pystytettiin petrolilamppuja, jotka olivat kaupungin ensimmäiset katuvalot.[2] Strengbergin tupakkatehtaaseen hankittiin höyryllä toimiva generaattori vuonna 1889. Tehdas oli Pietarsaaren ensimmäinen työpaikka, jossa oli sähkövalot.[2] Vuonna 1898 Birger Serlachius perusti Pietarsaaren Konepajan, joka oli merkittävä työnantaja seuraavan puolen vuosisadan ajan.[2]

1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skatan puutaloja.
Vuoden 1905 suurlakkoon liittyvä mielenosoitus Pietarsaaressa.

Pietarsaaren väkiluku oli 2 867 henkeä vuonna 1900.[14] 1900-luvun alussa Pietarsaari teollistui. Kaupunkiin perustettiin useita pieniä yrityksiä ja suuret tehtaat, kuten Strengberg, Pietarsaaren Konepaja ja Wilh. Schauman laajensivat. Myös kunnalliset palvelut laajenivat ja kaupunkiin rakennettiin monia julkisia rakennuksia. Pietarsaareen tuli sähkölaitos, kaupunginsauna, palokunnantalo, Malmin sairaala ja synnytyslaitos. Syyskuussa 1901 Pietarsaareen asennettiin ensimmäiset sähköiset katuvalaisimet. Rautatietä jatkettiin Alholmaan asti.[2] 5. syyskuuta 1904 aloitti toimintasa Pietarsaaren suomenkielinen kansankoulu kaupungintalon tiloissa.[15] Suomen ensimmäinen puutarha-arkkitehti Bengt Schalin suunnitteli Koulupuiston, jonka rakentaminen alkoi vuonna 1916. Suomen ensimmäinen tykistökoulu perustettiin Pietarsaareen vuonna 1918.[2]

Valkoiset valtasivat Pietarsaaren 28. tammikuuta 1918 jääkäriluutnantti Lauri Tiaisen johdolla. Kaupungissa olleet venäläiset joukot riisuttiin aseista ja ampumavälikohtaus syntyi Amerikankadulla Wiikin talon tienoilla. Pietarsaaren teloituksissa 2. maaliskuuta teloitettiin seitsemän miestä ampumalla Strengbergin tehtaan seinustalla. Heidän joukossaan oli muun muassa suomenkielisen työväenliikkeen johtajia.[2]

Monet 1920-luvulla perustetuista pienyrityksistä joutuivat konkurssiin laman myötä. Tuberkuloosi ja muut taudit kulkivat seudulla, joten Pörkenäsiin rakennettiin parantola. Vuonna 1929 rakennettiin arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema vesitorni sekä vesi- ja viemärijärjestelmää laajennettiin.[2] Kaupungin keskustaa kehitettiin 1930-luvulla. Visasmäkeä ja Perämiehenkatua levennettiin ja Westmaninmuorin tupa siirrettiin nykyiselle paikalleen. Vuonna 1930 Isokadun ja Perämiehenkadun risteykseen valmistui Jakobstads Tidningin ja puhelinyhtiön yhteinen talo. Pietarsaaren Selluloosa Oy perustettiin 1935 kaupungin liepeille. Suomenruotsalainen voimistelujuhla pidettin vuonna 1936 Pietarinpuistikon varrelle rakennetulla urheilukentällä.[2]

Talvisodan alettua 1939 Pietarsaaressa tehostettiin väestönsuojelua. Useisiin kouluihin perustettiin sotasairaaloita. Pietarsaari otti vastaan evakuoituja karjalaisia, sekä myös jonkin verran Karjalan teollisuutta. Rovaniemi siirsi hallintonsa lyhyeksi ajaksi Pietarsaareen. Pietarsaarta pommitettiin laskiaistiistaina 22. helmikuuta 1944. Pommeja putosi Skutnäsinkadun paikkeille ja Kirkkorannalle. Surmansa sai seitsemän henkilöä.[2]

Kirkkoranta, Skutnäs, Kaskiniemi sekä Ruusulehdon ja Vestersundin koulutontit liitetiin Pietarsaaren maalaiskunnasta Pietarsaaren kaupunkiin vuonna 1950.[2] Pietarsaareen suuntautui muuttoaalto 1950-luvun alussa. Teollisuuslaitokset laajensivat ja monia pienyrityksiä perustettiin. Kaupunkiin rakennettiin uusia kerrostaloja keskustaan; puhuttiin pikkukaupungin potevan suurkaupunkikompleksia. Permon, Länsinummen ja Itänummen kaupunginosat saivat tuolloin alkunsa. Tammikuussa 1956 Ruotsinkielinen lastentarhanopettajaseminaari aloitti toimintansa. Vuonna 1959 vihittiin käyttöön Pietarsaaren suomenkielisen yhteislyseon uusi rakennus Runeberginkadulla.[2]

1960-luvulla Oy Wilhelm Schauman Ab alkoi laajentaa tehtaitaan, minkä vuoksi Pietarsaareen suuntautui uusi muuttoaalto. Monia pietarsaarelaisia kosketti syvästi Koivulahdessa 3. tammikuuta 1961 tapahtunut lento-onnettomuus. Turmassa kuolivat kaupunginjohtaja Paul Hallvar, satamakapteeni Eskil Wikström, ja viisi muuta kaupunkilaista. Vuonna 1962 Pietarsaaressa pidettiin Pohjanmaan messut ja Puutarhakadulle rakennettiin messukenttä. Toimintansa aloittivat keskusammattikoulu, kauppakoulu ja Lannäslundin maatalouskoulut. Torin ympäristö koki muutoksia, kun Helsingin Osakepankin talo ja ”Ehrs Höghet” –kerrostalo rakennettiin. Myös Otto Malmin kadulle tulivat ensimmäiset kerrostalot.[2] Vuonna 1969 alkoi säännöllinen lauttaliikenne Pietarsaaren ja Skellefteån välillä, mikä jatkui vuoteen 1998 asti.[16][17]

Kytömäen asuinalue Itälän kaupunginosassa rakennettiin 1970-luvulla. Syksyllä 1972 ruoppaaja Nostaja upposi Nygrundetilla Pietarsaaren ulkopuolella ja 16 ihmistä hukkui. Pietarsaaren kaapeli-TV-lähetykset olivat ensimmäiset yleisölle suunnatut kaapelilähetykset Pohjoismaissa. Vuonna 1973 alkoi kaupungin ruotsinkielisissä kouluissa peruskoulukokeilu.[2] Vuonna 1977 Pietarsaaren maalaiskunnasta liitettiin kaupunkiin alueita Vestersundinkylän ja Pörkenäsin välissä sekä Pirilö, Tapaninniemi, Kivilös ja Fiskars. Myös Östensön kylästä ja sen ympäristöstä liitettiin kaupunkiin alueita, kuten vesilaitoksen ja ampumaradan alueet.[18]

1980-luvulla Pietarsaaren elinkeinoelämässä tapahtui rakennemuutos. Monet teollisuuslaitoksista lopettivat toimintansa, monia puutaloja purettiin ja uusi pankkitalo rakennettiin Kanavapuistikolle. Fontellin talon purkamisesta vuonna 1983 uutisoitiin maanlaajuisesti. Heinäkuussa 1985 Pedersören kirkko tuhoutui lähes kokonaan tulipalossa. Kaupunkiin rakennettiin jäähalli vuonna 1987.[2] 1990-luvun alun laman aikana kuntien ja valtion palveluja supistettiin. Pietarsaaren kävelykatu vihittiin käyttöön 1. lokakuuta 1992. Pietarsaaren asuntomessut olivat menestys vuonna 1994.[2][19]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietarsaari vietti 350-vuotisjuhliaan vuonna 2002.[2] 2000-luvulla Pietarsaaren seudulta on kadonnut teollisia työpaikkoja.[20] Lakkautetun teollisuuden tilalle on tullut uutta teollisuutta, ja moni teollisuudesta irtisanottu on löytänyt uuden työn muun muassa palvelualalta.[21]

Suomenkielisten määrä on laskenut Pietarsaaressa. 1980-luvulla suomenkielisten asukkaiden osuus pietarsaarelaisista oli noin 45 prosenttia, kun vuoden 2017 lopussa suomenkielisiä oli 35 prosenttia. Ruotsinkielisten määrä on pysynyt vakaana. Suomenkielisten kato on korvautunut maahanmuutolla.[22]

Lammassaaren ja Uusipellon kaupunginosat rakennettiin, sekä Otsolahden laajennus kaavoitettiin 2010-luvulla.[23] EPSI Rating mittasi vuonna 2017 kyselytutkimuksessa suomalaisten tyytyväisyyttä asuinkuntaansa asteikolla 0–100. Pietarsaaresta löytyi tyytymättömimmät asukkaat; kaupunki sai vain 56,1 pistettä.[24] Vuoden 2018 vastaavassa kyselytutkimuksessa Pietarsaari oli eniten asukastyytyväisyyttään parantanut kaupunki.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pekka Toivanen, Fjalar Finnäs, Kai Hoffman: Pietarsaaren historia osa IV. Pietarsaaren kaupunki, 2002
  • Håkan Andersson, Guy Björklund, Sixten Ekstrand, Kai Hoffman: Pietarsaaren historia osa V. Pietarsaaren kaupunki, 2015

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Toivanen, Finnäs, Hoffman 2002, s. 21
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac Pietarsaaren historia jakobstad.fi. Viitattu 21.8.2019.
  3. Pietarsaari (Pedersöre, Jakobstad) kansallisbiografia.fi. Viitattu 21.8.2019.
  4. Paikkakunta Pedersöre, Pohjanmaa, Suomi geni.com. Viitattu 8.1.2020.
  5. Kunnan historia pedersore.fi. Viitattu 8.1.2020.
  6. Kaupungin tunnukset ja slogan jakobstad.fi. Viitattu 8.1.2020.
  7. Andersson, Björklund, Ekstrand, Hoffman 2015, s. 488
  8. Paikkakunta Pietarsaari, Pohjanmaa, Suomi geni.com. Viitattu 14.9.2019.
  9. Toivanen, Finnäs, Hoffman 2002, s. 22
  10. Pekka Toivanen, Fjalar Finnäs, Kai Hoffman 2002, sivut 151
  11. Malmin kauppahuoneen historia jakobstad.fi. Viitattu 21.8.2019.
  12. Andersson, Björklund, Ekstrand, Hoffman 2015, s. 20
  13. Pännäisten rautatieasema rky.fi. 22.12.2009. Viitattu 14.9.2019.
  14. Pekka Toivanen, Fjalar Finnäs, Kai Hoffman 2002, sivut 157
  15. Andersson, Björklund, Ekstrand, Hoffman 2015, s. 24
  16. Merenkurkun alue ja historia kvarken.org. Viitattu 21.8.2019.
  17. Silja lopettaa Pietarsaaren liikenteen mtvuutiset.fi. 26.08.1998. Viitattu 21.8.2019.
  18. Pekka Toivanen, Fjalar Finnäs, Kai Hoffman 2002, sivut 29
  19. Pietarsaari 1994 http://asuntomessut.fi. Viitattu 21.8.2019.
  20. Pietarsaareen houkutellaan paluumuuttajia 22.7.2011. YLE. Viitattu 21.8.2019.
  21. Ari Vihanta: Savupiipputeollisuuden ahdinko ei ole lannistanut Pietarsaarta 16.7.2014. YLE. Viitattu 21.8.2019.
  22. Suomenkielisten kato jatkuu Pietarsaaressa – enää yksi kolmesta puhuu äidinkielenään suomea 7.8.2018. pietarsaarensanomat.fi. Viitattu 21.8.2019.
  23. Tontteja riittää nyt rakentamishaluisille Pietarsaaressa 15.4.2019. keskipohjanmaa.fi. Viitattu 21.8.2019.
  24. Pietarsaaresta löytyvät Suomen tyytymättömimmät asukkaat pohjalainen.fi. 27.3.2017. Viitattu 21.8.2019.
  25. Näissä kunnissa asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat kiinteistolehti.fi. 26.3.2018. Viitattu 21.8.2019.