Kanavapuistikko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaupunginhotellin rakennus Kanavapuistikon varrella.

Kanavapuistikko (ruots. Kanalesplanaden) on katu Pietarsaaressa. Osa Kanavapuistikkoa on nykyisin kävelykatua.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kävelykadun paikalla oli aiemmin kanava, joka varustettiin sementtiputkilla ja peitettiin vuonna 1903. Kanava tunnettiin 1700-luvulla nimellä kaupunginsalmi ja 1800-luvulla nimellä puro. Kaupunginsalmessa kalastettiin 1700-luvun ensimmäisellä puoliskolla.[1]

Heinäkuussa 1989 Pietarsaaren kaupunginhallitus esitti 590 000 markan määrärahaa kävelykadun rakennusöiden aloittamiseen. Seuraavina vuosina rakennustyöt etenivät erillisten budjettimäärärahojen turvin, vuonna 1990 varattiin 3,2 miljoonaa markkaa. Kävelykatu vihittiin käyttöön lokakuussa 1992.

Vuonna 1993 Pietarsaaren City-ryhmä otti vastatakseen kävelykadun tapahtumista ja palveluista.[2] Kahden vuoden kuluttua vihkiäisistä Pietarsaaren kävelykatua kehuttiin tutkimuksessa yhdeksi parhaimmista Suomessa.[3]

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fontellin talon Kanavapuistikon varteen rakennutti aluelääkäri Kurtén vuonna 1805. Rakennuksen omisti myöhemmin merikapteeni S. W. Fontell, jonka mukaan talo on nimetty. Pietarsaaren kaupunginhotelli aloitti toimintansa vuonna 1899 Fontellin talossa. Vuonna 1908 valmistui Valter Thomén suunnittelema Kaupunginhotellin lisäosa. Rakennus on asemakaavassa suojeltu.[4] Vuoden 1910 marraskuuhun mennessä Thomé suunnitteli Kaupunginhotellin jatkeeksi liike- ja asuinrakennuksen. Rakennus on rapattua punatiiltä. Kolmannessa kerroksessa punatiili on jätetty näkyviin. Koristeena punatiilipinnoissa on medaljonkikuvioita.[5]

Karl Johan Ahlskogin suunnittelema Armiro-talo valmistui 1940.[6] Ahlskogin tytär Greta Pitkänen suunnitteli Armiro-talon länsi- ja eteläseiniin reliefitt.[7] Vuonna 1982 valmistui Roger Wingerin rakennus Säästöpankki Depositalle. Sen kävelykadun puoleinen länsiosa liittyy katkotta Armirotaloon[8] Vuosituhannen alkuun ajoittui Halpa-Hallin 3 000 m² laajennus, jonka yhteyteen rakennettiin 26 asunnon kerrostalo.[9] Kauppakeskus Jakob Center avattiin 27. lokakuuta 2016.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Toivanen, Pekka & Finnäs, Fjalar & Hoffman, Kai: Pietarsaaren historia, osa IV. Pietarsaari: Pietarsaaren kaupunki, 2002. ISBN 951-95104-9-4.
  • Taatila, Hippo: Talo, jonka Esko rakensi: HalpaHallin värikkäät vuodet 1969-2019. Helsinki: Otava, 2019. ISBN 978-951-1-35354-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Opas: Pietarsaaren keskusta (PDF) jakobstad.fi. 2.12.2020. Arkistoitu 29.12.2021. Viitattu 27.8.2022.
  2. Kristian Sundqvist: Kävelykadulle 30 vuotta täyteen: Kivetyksen naputtelu paikoilleen oli aikoinaan kovaa hommaa, mutta kovia olivat tekijätkin Pietarsaaren Sanomat. 15.6.2022. Viitattu 17.6.2022.
  3. Kuva ennen ja nyt: Pietarsaaren kävelykatu muotoutui omaksi itsekseen vuosien myötä Pietarsaaren Sanomat. 16.2.2021. Viitattu 17.6.2022.
  4. Toivanen, Finnäs, Hoffman 2002, s. 96
  5. Toivanen, Finnäs, Hoffman 2002, s. 97
  6. Toivanen, Finnäs, Hoffman 2002, s. 112
  7. Toivanen, Finnäs, Hoffman 2002, s. 113
  8. Toivanen, Finnäs, Hoffman 2002, s. 117
  9. Taatila 2019, s. 216
  10. Mikaela Löv: Långa köer när nya köpcentret öppnade i Jakobstad 27.10.2015. Svenska Yle. Viitattu 17.6.2022. (ruotsiksi)