Massimo D’Alema

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Massimo D´Alema
Massimo D'Alema ONU.jpg
Italian pääministeri
21. lokakuuta 1998- 25. huhtikuuta 2000
Presidentti Oscar Luigi Scalfaro
Carlo Azeglio Ciampi
Varapääministeri Sergio Mattarella
Edeltäjä Romano Prodi
Seuraaja Giuliano Amato
Tiedot
Syntynyt 20. huhtikuuta 1949
Rooma
Puolue Demokraattinen puolue (2007-2017)
Puoliso Linda Giuva

Massimo D´Alema (s. 20. huhtikuuta 1949) on italialainen poliitikko, joka edusti aikaisemmin demokraattista puoluetta (entistä Vasemmistodemokraatit-puoluetta). Hän on toiminut Italian pääministerinä 1998–2000, ja Italian ulkoministerinä 2006–2008.[1] D’Alema oli ensimmäinen entinen kommunisti, joka nousi pääministeriksi Länsi-Euroopassa. Hänen politiikkansa edusti puolueen keskustalaisinta linjaa, ja hän tuki NATOn toimintaa Kosovossa ja hyväksyi budjetteja joiden tavoitteena oli pitää Italian talous euro-yhtiestyön vaatimissa rajoissa. Hallituskoalition enemmistö parlamentissa oli niukka alusta alkaen, ja kun vuoden 20000 paikallisvaaleissa hallituspuolueet kokivat suuren tappion, D'Alema erosi pääministerin tehtävästä.[2]

D’Aleman toimiessa ulkoministerinä Romano Prodin hallituksessa Italia palasi näkyvästi takaisin kansainväliseen politiikkaan, ja lämmitteli Silvio Berlusconin kaudella jäähtyneitä suhteitaan Yhdysvaltoihin ja muihin länsiliittolaisiin. Libanonin kriisin selvittelyssä D’Alema kuitenkin sooloili jossain määrin Prodin lupausten vastaisesti.[3]

D´Alema oli Euroopan parlamentin jäsen vuosina 2004-2006.[4]

Vuoden 2013 presidentinvaalien alla häntä pidettiin varteenotettavana ehdokkaana.[5] Hän sai ensimmäisellä kierroksella 15 ääntä,[6] mutta kolmannella äänestyskierroksella toiseksi eniten ääniä.

Vuonna 2017 D’Alema erosi Demokraattisesta puolueesta protestina Matteo Renzin politiikalle.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Massimo D’Alema European Leadership network. Viitattu 6.6.2018.
  2. Alessandra Stanley: Italy's Center-Left Prime Minister Resigns After a Dismal Election NY Times. 2000. Viitattu 9.6.2018.
  3. Italia on palannut kansainvälisen politiikan näyttämölle Yle. 3.8.2006. Viitattu 9.6.2018.
  4. Massimo D´Alema Europarlamentti. Viitattu 9.6.2018.
  5. Italia aloitti presidentistä äänestämisen Yle. 2013. Viitattu 9.6.2018.
  6. Corinne Deloy: Giorgio Napolitano is re-elected as the President of an Italy in turmoil Fondation Robert Schuman. Viitattu 9.6.2018.
  7. Italy needs time to recover from decline, says former leader EU Observer. 2017. Viitattu 9.6.2018.