Urbano Rattazzi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Urbano Rattazzi-lookingleft.jpg

Urbano Rattazzi (20. kesäkuuta 1808 Alessandria5. kesäkuuta 1873 Frosinone)[1] oli italialainen poliitikko, joka toimi Italian pääministerinä 1862 ja 1867.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rattazzi oli alkuperäiseltä ammatiltaan asianajaja. Hänet valittiin vuonna 1848 Sardinian kuningaskunnan edustajainhuoneeseen ja tuosta vuodesta alkaen hän oli lähes yhtäjaksoisesti Sardinian hallituksessa eri ministerintehtävissä. Vuonna 1852 Rattazzin keskustavasemmisto liittoutui Camillo Cavourin keskustaoikeiston kanssa. Rattazzi toimi sen jälkeen aluksi edustajainkamarin puhemiehenä ja sitten Cavourin hallituksen oikeusministerinä 1853–1854 sekä sisäministerinä 1854–1858. Hän erosi tammikuussa 1858 hallituksesta, koska ei hyväksynyt Cavourin ajamaa liittolaisuutta Ranskan kanssa. Molemmat miehet kuitenkin kannattivat Italian yhdistymiseen tähtäävää politiikkaa.[2] Rattazzi palasi sisäministeriksi Alfonso La Marmoran hallitukseen 1859–1860. Italian yhdistyttyä 1861 hänestä tuli uuden edustajainkamarin ensimmäinen puhemies.

Rattazzista tuli yhdistyneen Italian pääministeri Bettino Ricasolin jälkeen maaliskuussa 1862.[2] Pian sen jälkeen Italian yhdistymiseen osallistunut vapaustaistelija Giuseppe Garibaldi tarjoutui valtaamaan vapaaehtoisineen Rooman, joka oli jäänyt vielä yhdistyneen Italian ulkopuolelle ja jota Ranskan joukot miehittivät. Rattazzi antoi aluksi hyväksyntänsä Garibaldin hankkeelle, mutta muuttikin sitten mielensä, ja lähetti joukkoja pysäyttämään Garibaldin. Kun kansallissankarina pidetty Garibaldi haavoittui Rattazzin lähettämiä joukkoja vastaan käymässään Aspromonten taistelussa, Rattazzin kansansuosio romahti.[1] Hän joutui tämän seurauksena eroamaan joulukuussa 1862.[2] Hän pääsi palaamaan pääministeriksi huhtikuussa 1867, mutta viiden vuoden takainen näytelmä toistui, kun Garibaldi lähti jälleen yrittämään Rooman valtausta. Rattazzi pelkäsi tämän johtavan sotaan Ranskaa vastaan, mutta koska hän ei kansalaismielipiteen vuoksi uskaltanut lähteä uudelleen pysäyttämään Garibaldin joukkoja, hän erosi oma-aloitteisesti pääministerin paikalta saman vuoden lokakuussa.[1][2] Hän oli kuitenkin Italian vasemmiston johtaja kuolemaansa asti.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Urbano Rattazzi Encyclopedia Britannica. Viitattu 1.3.2014.
  2. a b c d e Nordisk familjebok (1915), s. 1068–1069 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 1.3.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]