Giuseppe Garibaldi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Giuseppe Garibaldi
Giuseppe Garibaldin patsas Washington Square Parkissa New Yorkissa.

Giuseppe Garibaldi (Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?; 4. heinäkuuta 1807 Nizza, Sardinian kuningaskunta2. kesäkuuta 1882 Caprera) oli italialainen nationalisti ja Italian yhdistäjä. Hän osallistui jokaiseen suurempaan taisteluun Italiassa kolmen vuosikymmenen aikana ja taisteli sekä Euroopassa että Etelä-Amerikassa. Garibaldi nousi ensimmäiseksi kansainväliseksi vallankumoussankariksi, ja oli aikoinaan ehkä maailman kuuluisin mies.[1] Häntä kunnioitetaan etenkin Italiassa.

Aikaisempi toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Garibaldi toimi kauppalaivan kapteenina. Garibaldi tapasi Taganrogissa Giovanni Batista Cuneon, poliittisen pakolaisen Italiasta ja salaisen Nuori Italia -järjestön jäsenen. Hän liittyi Nuori Italia -järjestöön ja otti tavoitteekseen kotimaansa Italian vapauttamisen Itävallan hallinnasta.

Garibaldi tapasi Giuseppe Mazzinin, joka pyrki Italian yhdistämiseen ja liberaalisiin tasavaltalaisiin ja sosiaalisiin uudistuksiin. Giuseppe Mazzini liittyi Nuori Italia -liikkeeseen ja vallankumoukselliseen Carbonari-järjestöön. Garibaldi osallistui epäonnistuneeseen kansannousuun Piemontessa helmikuussa 1834. Tuomittuna kuolemaan hän pakeni vuotta myöhemmin Ranskaan ja sieltä sitten Tunisiaan.

Seikkailuja Etelä-Amerikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Garibaldi matkasi Brasiliaan, missä hän tapasi "Anitan", Anna Maria Ribeiro da Silvan, eteläisestä Brasiliasta kotoisin olevan aatelismiehen tyttären. He avioituivat vuonna 1842. Garibaldi liittyi vallankumouksellisiin Etelä-Brasiliassa ja toimi Uruguayn laivaston komentajana.

Paluu Italiaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Garibaldi palasi Italiaan vallankumousvuotena 1848 ja tarjosi palveluksiaan Sardinian kuningas Kaarle Albertille. Monarkki toteutti jotakin liberaalisia uudistuksia, mutta suhteet Garibaldin kanssa olivat viileät ja epäluottavaiset. Rooman tasa­valta oli julistautunut itsenäiseksi, mutta ranskalaiset sotavoimat oli lähetetty Napoleon III:n käskystä pysäyttämään itsenäisyyspyrkimykset. Garibaldi otti Mazzinin kehotuksesta johdettavakseen Rooman puolustuksen. Hänen vaimonsa Anita taisteli hänen kanssaan. Kaupunki kuitenkin vallattiin 30. kesäkuuta 1849 ja Garibaldin oli paettava pohjoiseen Itä­vallan sotilailta. Anita kuoli lähellä Ravennaa heidän pakonsa aikana.

Garibaldi pakeni väliaikaisesti ulkomaille. Hän eli New Yorkissa, missä hän tapasi Antonio Menuccin. Hän työskenteli jonkin aikaa tehtaassa Staten Islandilla. Garibaldi teki joitakin matkoja Amerikan mantereella. Garibaldi tapasi Andien vallankumouksellisen Manuela Saenzin Perussa.

Garibaldi palasi Italiaan taas vuonna 1854. Itävallan ja Sardinian sota antoi tilaisuuden osallistua taisteluihin. Garibaldi nimitettiin Sardinian sotajoukkojen johtajaksi, majurikenraaliksi. Garibaldi voitti vapaaehtoisjoukkojen avulla monia taisteluja itävaltalaisia vastaan. Garibaldi oli sodan lopputulokseen erittäin tyytymätön. Hänen kotikaupunkinsa Nizza luovutettiin Ranskalle.

Vuoden 1860 sotaretki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tuhannen retkikunta

Sisilian valtaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuun alussa vuonna 1860 tapahtuivat kansannousut Messinassa ja Palermossa. Garibaldi ja hänen vapaaehtoisjoukkonsa punapaidat tekivät maihinnousun kahdella laivalla Marsalaan Sisilian länsiosassa 11. toukokuuta 1860.[2]

Garibaldi valtasi nopeasti vapaaehtoisjoukkojen kanssa Sisilian länsiosat. Garibaldi voitti armeijan joukot Calatafilmissa 13. toukokuuta 1860. Garibaldi julisti itsensä Sisilian diktaattoriksi. Hän hyökkäsi Palermoon, saaren pääkaupunkiin ja asetti sen saartoon 27. toukokuuta 1860. Brittiläinen amiraali hyväksyi rauhanehdot.

Italian niemimaalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saatettuaan päätökseen Sisilian valloituksen Garibaldi ylitti Messinan­salmen ja marssi pohjoiseen päin. Garibaldi otettiin vastaan vapauttajana ja kansallisankarina. Hän saapui Molempain Sisiliain kuningas­kunnan pääkaupunkiin Napoliin 7. syyskuuta 1860. Hän ei kuitenkaan koskaan voittanut kuningas Frans II:ta. Suurin osa Sisilian armeijasta oli uskollista kuninkaalle, ja he olivat linnoittautuneet asemiin Voltarno-joen pohjoisrannalle. Vaikkakin Garibaldin joukkoja oli n. 25 000, Garibaldi ei voinut voittaa heitä. Voltarnon päätaistelut käytiin 1.2. lokakuuta 1860.

Sardinian pääministerin Cavourin ja Garibaldin välit olivat huonot. Cavour esti Garibaldin pääsyn Roomaan. Cavour laajensi Sardinian kuningaskuntaa ottamalla haltuunsa Sisilian ja Napolin. Garibaldi joutui syrjään vallasta. Viktor Emanuel II teki asian selväksi Garibaldille lokakuussa 1860. Garibaldi luopui heti päällikkyydestä ja vetäytyi Capreran saarelle.

Sotaretki Roomaa vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Garibaldi purjehti Genovasta ja nousi maihin Palermossa heinäkuussa 1862. Hänen tarkoituksenaan oli kulkea Italian mantereen poikki kahden tuhannen vapaaehtoisen kanssa. Garibaldi arvioi väärin, että hänellä olisi Italian hallituksen hyväksyntä sotaretkelleen Rooman Kirkkovaltiota vastaan. Kaksi sotajoukkoa kohtasi Aspromantessa 28. elokuuta 1862, jolloin yhteenotoissa kuoli muutamia vapaaehtoisia ja Garibaldi vangittiin. Hallitus kuljetti Garibaldin Variangoon, missä häntä pidettiin vankina. Garibaldin huonon terveyden vuoksi hänet vapautettiin, ja Garibaldi palasi Capreran saarelle.

Itävalta-Preussin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Garibaldi tarttui aseisiin vuonna 1866, ja tällä kertaa hänellä oli Italian hallituksen täysi hyväksyntä asialle. Preussin-Itävallan sodassa Italia oli liittoutunut Preussin kanssa Itävaltaa vastaan. Toiveena oli Venetsian valtaaminen Itävallalta. Garibaldi oli 40 000 miehen vahvuisen sotajoukon johtajana. Hän johti joukkonsa Tiroliin. Garibaldi voitti itävaltalaiset Bezzeccan taistelussa. Italian viralliset joukot kärsivät tappion merellä ja maalla. Itävalta luovutti Venetsian Italialle. Sodan jälkeen Garibaldi johti poliittista puoluetta hyökätäkseen paavin Kirkkovaltiota vastaan. Garibaldi hyökkäsi Roomaan, paavin armeija voitti ranskalaisjoukkojen avulla Garibaldin vapaaehtoisjoukon. Hänet otettiin vangiksi ja pidettiin vankina jonkin aikaa, kunnes hän palasi Capreraan.

Ranskan-Preussin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan-Preussin sodassa Garibaldi johti vapaaehtoisjoukkoja Preussia vastaan Ranskan suostumuksella vuonna 1870. Paavin Kirkkovaltio ja Rooma valloitettiin 20. syyskuuta 1870 ilman Garibaldin joukkoja. Viktor Emanuel II otti haltuunsa Rooman. Italiasta oli tullut yhtenäinen valtio.

Garibaldi kuoli Capreran saarella vuonna 1882. Italian laivasto on nimennyt viisi laivaa hänen mukaansa. Tunnetuin laivoista on toisen maailmansodan risteilijä ja tärkeä lippulaiva, lentotukialus Giuseppe Garibaldi. Garibaldin patsaita on muun muassa New Yorkissa ja Yhdysvalloissa sekä Italiassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Garibaldi: The first global action hero Independent. Viitattu 20.07.2007.
  2. Marja Lindfors: Sisilian Trapani maistuu leivoksilta ja marsalalta. Aamulehti, 31.5.2011.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Giuseppe Garibaldi.
  • Garibaldi, Jasper Ridley (2001)
  • Autobiography, Giuseppe Garibaldi
  • Garibaldin muistelmat
  • Morris, Charles, LL D (1902)