Ivanoe Bonomi
| Ivanoe Bonomi | |
|---|---|
 |
|
| Italian pääministeri | |
| Edeltäjä | Pietro Badoglio |
| Seuraaja | Ferruccio Parri |
| Edeltäjä | Giovanni Giolitti |
| Seuraaja | Luigi Facta |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. helmikuuta 1908 Mantova, Italia |
| Kuollut | 20. marraskuuta 1999 (91 vuotta) Rooma, Italia |
| Ammatti | lakimies, toimittaja, poliitikko |
| Tiedot | |
| Puolue | Italian demokraattinen sosialistipuolue |
| Muut puolueet |
Italian sosialistinen puolue (1893–1912) Italian reformisosialistinen puolue (1912–1922) Työläisten demokraattinen puolue (1943–1948) |
Ivanoe Bonomi (18. lokakuuta 1873 Mantova – 20. huhtikuuta 1951 Rooma)[1] oli italialainen poliitikko, joka toimi Italian pääministerinä vuosina 1921–1922 ja uudelleen toisen maailmansodan loppuvaiheessa 1944–1945.
Bonomilla oli luonnontieteellinen ja oikeustieteellinen koulutus. Hän kuului aluksi sosialisteihin ja hän toimi vuosina 1898–1903 Italian sosialistisen puolueen (PSI) pää-äänenkannattajan, Avantin!, päätoimittajana. Myöhemmin hän oli Milanossa ilmestyneen Tempo-lehden sekä aikakauslehti Critica Socialen päätoimittaja.[2] Bonomi valittiin parlamenttiin sosialistien edustajana vuonna 1909 Mantovasta. Hän kuului puolueessaan Leonida Bissolatin johtamaan maltillisten reformisosialistien ryhmään, jotka erotettiin vuonna 1912 PSI:stä maltillisuutensa sekä Italian–Turkin sodan kannattamisen vuoksi, ja jotka perustivat sen jälkeen reformistisen sosialistipuolueen (PSRI).[1] Bonomi tuki Italian osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan ja hän toimi 1916–1917 yleisten töiden ministerinä Paolo Bosellin hallituksessa.[2] Maaliskuusta 1920 heinäkuuhun 1921 hän oli sotaministerinä Francesco Saverio Nittin ja Giovanni Giolittin hallituksissa, missä ominaisuudessa hän osallistui neuvotteluihin Jugoslavian kanssa solmitusta Rapallon sopimuksesta. Giolittin väistyttyä Bonomi tuli itse pää- ja sisäministeriksi heinäkuussa 1921, mutta hänen hallituksensa tuki parlamentissa oli heikko, eikä se kyennyt hillitsemään fasistien ja kommunistien keskinäisiä väkivaltaisuuksia. Bonomi erosi helmikuussa 1922 ja hänen seuraajakseen tuli Luigi Facta.[1][2]
Benito Mussolinin noustua valtaan Bonomi vetäytyi politiikasta. Hän liittyi vuonna 1940 antifasistiseen liikkeeseen ja kohosi 1942 sen johtajaksi Italiassa. Heinäkuussa 1943 tapahtuneen Mussolinin syrjäyttämisen jälkeen Bonomi johti antifasististen ryhmien kansallista komiteaa ja liittoutuneiden vallattua Rooman kesäkuussa 1944 Kansallisen vapautuksen komitea nimesi hänet uudeksi pääministeriksi. Jouduttuaan erimielisyyksiin mainitun komitean kanssa Bonomi jätti eronpyyntönsä 26. marraskuuta samana vuonna, mutta brittien väliintulon seurauksena hänen eronsa peruttiin. Bonomin toinen hallitus loi pohjan Italian talouden ja hallinnon uudelleenrakentamiselle sodan jälkeen. Bonomi jätti pääministerin tehtävät 12. kesäkuuta 1945. Hänet valittiin perustuslakia säätävän kansalliskokouksen rauhansopimuskomitean puheenjohtajaksi, missä ominaisuudessa hän edusti Italiaa Euroopan ulkoministereiden tapaamisessa Pariisissa 1946. Vuodesta 1948 Bonomi oli Italian senaatin puhemiehenä.[1] Viimeisinä vuosinaan hän kuului Italian demokraattiseen sosialistipuolueeseen (PSDI).
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Ivanoe Bonomi (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 28.3.2014.
- ↑ a b c Nordisk familjebok, täydennysosa (1922), s. 735 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 27.3.2014.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ivanoe Bonomi Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||
| ||||||||||||||||||
