Giovanni Leone
| Giovanni Leone | |
|---|---|
 Giovanni Leonen virallinen muotokuva. |
|
| Italian 6. presidentti | |
| Pääministeri | Emilio Colombo Giulio Andreotti Mariano Rumor Aldo Moro |
| Edeltäjä | Giuseppe Saragat |
| Seuraaja | Sandro Pertini |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 3. marraskuuta 1908 Napoli, Italia |
| Kuollut | 9. marraskuuta 2001 (93 vuotta) Rooma |
| Puoliso | Vittoria Micchitto |
| Tiedot | |
| Puolue | Italian kristillisdemokraattinen puolue |
| Uskonto | roomalaiskatolinen |
 Nimikirjoitus |
|
Giovanni Leone (3. marraskuuta 1908 – 9. marraskuuta 2001) oli italialainen poliitikko ja lakimies. Hän edusti kristillisdemokraattista puoluetta. Hän oli edustajainhuoneen puhemies 1958–1963, Italian pääministeri kahdesti vuosina 1963 ja 1968 ja Italian kuudes presidentti vuosina 1971–1978. Presidenttikautensa jälkeen hän oli Italian senaatin elinikäinen jäsen 1978–2001.[1][2]
Koulutukseltaan Leone oli sekä lakitieteen että valtiotieteen maisteri. Hän toimi asianajajana ja oikeustieteen (rikosprosessioikeuden) professorina Rooman yliopistossa 1956–1972.[2]
Leone toimi Italian presidenttinä maan vaikeina terrorismivuosina, mutta hänet muistetaan nykyään parhaiten erostaan, jonka hän joutui tekemään korruptioskandaalin seurauksena. Leone oli ainoa tällä tavalla eronnut Italian valtionpäämies. Hänen eronsa jälkeen kului vielä yli 20 vuotta ennen laajoja poliittisen johdon eroja samankaltaisista syistä.[3]
Leonen riippumattomuus kristillisdemokraattien pääryhmittymistä oli yksi syy hänen valintaansa väliaikaiseksi pääministeriksi ja myöhemmin presidentiksi. Kristillisdemokraatit eivät päässeet sopuun Amintore Fanfanin ja Aldo Moron välillä, joten Leone oli blokkien ulkopuolinen kompromissi. Uuvuttavissa vaaleissa tarvittiin 23 kierrosta, ja Leonea tukivat lopulta myös kommunistit ja uusfasistisen Italian sosiaalisen liikkeen (MSI) edistajat.[3]
Leone oli presidenttinä epäjohdonmukainen. Hänellä oli voimakas napolilainen aksentti ja epäkunnioittava huumorintaju. Leone valokuvattiin kahdesti tekemässä perinteisiä mutta epäpresidentillisiä sormimerkkejä etu- ja pikkusormellaan. Leonen arvovaltaa rasittivat entisestään hänen perheensä ja tukijoidensa käytös. Hänen kolmea poikaansa kritisoitiin playboy-elämäntavasta, kuun he juhlivat roomalaisissa yökerhoissa presidentin henkivartijoiden kanssa. Pääministeri Aldo Moron oli vaadittava, että Leone lähettäisi poikansa ulos huoneesta ennen kuin he keskustelivat valtion asioista. Leonen hurmaava nuori vaimo, Donna Vittoria, oli usein juorujen ja vihjailujen kohteena.[3]
Presidenttiperheen koettelemuksista kirjoitettiin lehdistössä, ja huhuttiin että journalisteja vaiennettiin lahjuksin. Toimittaja Camilla Cederna tuomittiin myöhemmin kunnianloukkauksesta, mutta hänen tarinansa pääkohdat olivat kiistattomia.[3]
Leonen eroon johti lopulta Lockheed-skandaali, erityisesti lahjusten maksaminen italialaisille poliitikoille Yhdysvalloista ostettujen Hercules-sotilaskuljetuskoneiden kauppojen yhteydessä. Italian pääministeri oli väitetysti yksi lahjusten vastaanottajista. Vaihtoehtoisesti tulkittuna hänestä käytetty koodinimi näytti viittaavan Leoneen. Sopimukseen läheisesti liittyvä sveitsiläinen liikemies Antonio Lefebvre oli myös presidentin läheinen ystävä. Kasvava skandaali pakotti Leonen eroamaan 15. kesäkuuta 1978. Vaikka hänen mainettaan ei koskaan täysin palautettu, monet kommentaattorit katsoivat myöhemmin, että puolueen vaikutusvaltaisemmat jäsenet käyttivät häntä syntipukkina.[3]
Leonen presidenttikausi osui samaan aikaan Italian lähihistorian dramaattisimpien vuosien kanssa, joita leimasivat oikeistolaiset vallankaappaussuunnitelmat, pommi-iskut ja Punaisten prikaatien] terrorismi. Näiden vasemmistolaisten vallankumouksellisten tekemä Aldo Moron sieppaus ja murha tapahtuivat vain kuukausia ennen Leonen kukistumista, mikä korosti hänen johtamansa valtion voimattomuutta ja epäpätevyyttä. Leonen nöyryytys oli harvinainen tapahtuma aikana, jolloin poliittisen korruption rankaisemattomuus oli yksi hallitsevan eliitin etuoikeuksista.[3]
Leone oli loistava juristi ja professori, jonka sanotaan saaneen murhasta epäillyn vapautettua syytteistä puhumalla oikeudessa tauotta kolmen päivän ajan. Hän loi oikeusmenettelyn, jossa epäillyille ilmoitetaan virallisesti, että heitä tutkitaan. Syytetyn oikeuksien suojelemiseksi tarkoitetusta menettelystä tuli menetelmä, jolla kokonaisen poliittisen luokan maine tuhottiin 20 vuotta myöhemmin.[3] Hän kirjoitti useita teoksia rikosoikeuden, erityisesti prosessioikeuden alalta. Hänelle myönnettiin erityinen kultamitali ansioistaan kulttuurin hyväksi.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Giovanni Leone, 93; Served 7 Years as Italy’s President in the 1970s la Times. Viitattu 31.1.2026.
- 1 2 3 I presidenti emeriti: Giovanni Leone/biografia Roma, Italia: Presidenza della Repubblica. Viitattu 24.2.2015. (italiaksi)
- 1 2 3 4 5 6 7 Philip Willan: Giovanni Leone – A president dogged by scandal, a lawyer lavished with praise theguardian.com. Viitattu 31.1.2026.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
