Giovanni Lanza

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Giovanni Lanza iii.jpg

Giovanni Lanza (15. helmikuuta 1810 Casale Monferrato, Piemonte9. maaliskuuta 1882 Rooma)[1] oli italialainen poliitikko, joka toimi Italian pääministerinä vuosina 1869–1873.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lanza valmistui Torinon yliopistosta lääketieteen tohtoriksi ja toimi sen jälkeen lääkärinä ja maanviljelijänä kotiseudullaan Piemontessa. Vuonna 1848 hän liittyi vapaaehtoisena Itävaltaa vastaan sotineeseen Sardinian armeijaan ja hänet valittiin myös edustajaksi Sardinian kuningaskunnan edustajakamariin. Hän vastusti vuoden 1849 rauhansopimusta Itävallan kanssa ja kohosi pian edustajakamarissa yhdeksi keskusta-vasemmiston johtajista. Lanza valittiin 1853 kamarin varapuhemieheksi ja hänet nimitettiin 1855 opetusministeriksi sekä 1858 valtiovarainministeriksi Camillo Cavourin hallitukseen. Hän oli myös useissa myöhemmissä hallituksissa jossain edellämainituista tehtävistä sekä puhemiehenä edustajakamarissa, joka julisti maaliskuussa 1861 Italian kuningaskunnan perustetuksi.[1][2]

Yhdistyneessä Italiassa Lanza toimi 1864–1865 Alfonso La Marmoran hallituksen sisäministerinä, missä ominaisuudessa hän muun muassa hoiti pääkaupungin siirtämisen Torinosta Firenzeen. Sen jälkeen hän toimi uudelleen edustajainkamarin puhemiehenä. Pääministeriksi hän kohosi 14. joulukuuta 1869, ja otti samalla itselleen myös sisäministerin salkun. Lanzan pääministerikauden merkittävin tapahtuma oli Rooman valtaaminen 20. syyskuuta 1870 ja pääkaupungin siirtäminen sinne seuraavana vuonna, minkä katsottiin saattaneen Italian yhdistymisen päätökseen.[1][2] Lanza auttoi myös kokoamaan Italian keskusta-vasemmistoa ja oli laajalti kunnioitettu.[1] Hänen hallituksensa kuitenkin kaatui heinäkuussa 1873 oikeiston ja radikaalin vasemmiston yhteiseen epäluottamuslauseeseen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Giovanni Lanza (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 26.3.2014.
  2. a b c Nordisk familjebok (1911), s. 1173–1174 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 26.3.2014.