Luettelo American Idolin tuotantokausista

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo yhdysvaltalaisen American Idol -laulukilpailun tuotantokausista ja niiden tuloksista.

Ensimmäinen tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen tuotantokauden finalistit (2002)
Kelly Clarkson Voittaja
Justin Guarini 4. syyskuuta
Nikki McKibbin 28. elokuuta
Tamyra Gray 21. elokuuta
RJ Helton 14. elokuuta
Christina Christian 7. elokuuta
Ryan Starr 31. heinäkuuta
A. J. Gil 24. heinäkuuta
Jim Verraros 17. heinäkuuta
EJay Day 17. heinäkuuta
Kelly Clarkson vei voiton ensimmäisellä kaudella.

American Idol debytoi vähin äänin kesäohjelmana FOX-kanavalla vuonna 2002 sen jälkeen kun useat muut kanavat olivat hylänneet sen. Ohjelmaa juonsivat Ryan Seacrest ja Brian Dunkleman, joista Brian Dunkleman jätti American Idolin kyseisen tuotantokauden jälkeen. Koelaulut pidettiin New Yorkissa, Los Angelesissa, Chicagossa, Dallasissa, Miamissa, Atlantassa ja Seattlessa. Kausi alkoi 11. kesäkuuta 2002 ja suosio kasvoi vähitellen, kun keskustelu mielenkiintoisista kilpailijoista ja suorasanaisesta brittituomarista, Simon Cowellista, kiihtyi. Finaalia seurasikin lopulta arviolta 22 miljoonaa tv-katsojaa syyskuussa 2002. Finaalikaksikko Kodak-teatterissa oli Kelly Clarkson ja Justin Guarini, joista Kelly Clarkson vei voiton 58 prosentin äänimäärällään. Suosion vuoksi seuraava kausi aikaistettiin alkavaksi heti tammikuussa 2003, jolloin jaksoja tuli lisää, budjetti kasvoi ja mainosaika kallistui.

Kelly Clarkson teki sopimuksen American Idolin 19 Managementin kanssa yhteistyössä olevalle RCA-levy-yhtiölle. Heti finaalin jälkeen Kelly julkaisi kaksi singleä, joista tunnetumpi A Moment Like This debytoi Billboard-listalla sijalla 52, mutta teki historian suurimman nousun ja rikkoi Beatlesien ennätyksen mennessään kärkeen seuraavalla viikolla. Laulu oli jo levytetty valmiiksi, jotta voittajalle olisi saatu maksimaalinen mediahuomio ja se alkoi soida radioasemilla heti finaalia seuranneena päivänä. Kelly esiintyi monissa viihdeohjelmissa ja hänen videonsa alkoivat pyöriä MTV:n Total Request Live -ohjelmassa. Hän on julkaissut neljä albumia, Thankful, Breakaway, My December ja All I Ever Wanted joista Breakaway toi hänelle kaksi Grammy-palkintoa ja kansainvälistä suosiota.

Kolmanneksi sijoittui Nikki McKibbin ja neljänneksi Tamyra Gray. Amerikkalaiselle yleisölle oli yllätys, kun eräs suurimmista voittajasuosikeista, Tamyra Grey, jäi finaalin ulkopuolelle. Tämä oli ainut vuosi, jolloin toiseksi sijoittunut ei julkaissut singleä finaalin jälkeen.

Toinen tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen tuotantokauden finalistit (2003)
Ruben Studdard Voittaja
Clay Aiken 21. toukokuuta
Kimberley Locke 14. toukokuuta
Joshua Gracin 7. toukokuuta
Trenyce 30. huhtikuuta
Carmen Rasmusen 23. huhtikuuta
Kimberly Caldwell 16. huhtikuuta
Rickey Smith 9. huhtikuuta
Corey Clark 2. huhtikuuta (hylättiin)
Julia DeMato 26. maaliskuuta
Charles Grigsby 19. maaliskuuta
Vanessa Olivarez 12. maaliskuuta
Clay Aiken sijoittui sijalle kaksi toisella kaudella.

Kausi alkoi 19. tammikuuta 2003 ja koelaulut järjestettiin New Yorkissa, Los Angelesissa, Miamissa, Detroitissa, Atlantassa, Nashvillessä sekä Austinissa. Koelauluissa oli mukana muun muassa tuomariston negatiivisella tavalla hämmästyttänyt Keith Beukelaer. Finaalissa Kodak-teatterissa 20. toukokuuta 2003 olivat Ruben Studdard ja Clay Aiken. Aiken hävisi Studdardille noin 130 000 äänellä.[1] Voittaja Ruben Studdardin esikoisalbumi oli nimeltään Soulful.

Rubenin seuraava albumi julkaistiin 26. syyskuuta 2006. Kimberley Locke on myös saanut radiosoittoa American Idolin jälkeen debyyttialbumillaan One Love. Neljänneksi sijoittunut Joshua Gracin on nauttinut suurta suosiota kantri-artistina tehtyään sopimuksen Lyric Street Recordsin kanssa. Hänen ensimmäiseltä albumiltaan nousi kolme hittiä, muun muassa listaykkönen "Nothing to Lose".

Tällä tuotantokaudella hylättiin yksi kilpailija, Corey Clark. Hänet hylättiin ohjelmasta, koska hän ei ollut kertonut rikosrekisteristään. Lisäksi hän väitti, että hänellä olisi ollut suhde tuomari Paula Abdulin kanssa. Hän myös väitti saaneensa sen seurauksena erityiskohtelua ohjelmassa. Abdul todettiin myöhemmin syyttömäksi. Myös Frenchie Davis hylättiin ja poistettiin kilpailusta, kun Internetistä löytyi kuvia hänestä yläosattomissa. Hän ei tosin ehtinyt finaaleihin saakka.

Kolmas tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmannen tuotantokauden finalistit (2004)
Fantasia Barrino Voittaja
Diana DeGarmo 26. toukokuuta
Jasmine Trias 19. toukokuuta
LaToya London 12. toukokuuta
George Huff 5. toukokuuta
John Stevens 28. huhtikuuta
Jennifer Hudson 21. huhtikuuta
Jon Peter Lewis 14. huhtikuuta
Camile Velasco 7. huhtikuuta
Amy Adams 31. maaliskuuta
Matthew Rogers 24. maaliskuuta
Leah LaBelle 17. maaliskuuta
Diana DeGarmo sijoittui toiseksi kolmannella kaudella.

Kausi alkoi 19. tammikuuta 2004 ja koelaulut järjestettiin New Yorkissa, Los Angelesissa, San Franciscossa, Houstonissa, Atlantassa ja Honolulussa. Kyseisellä kaudella oli mukana "Amerikan legenda" William Hung, joka hämmästytti omaperäisellä tanssillaan koko tuomariston. Hänen osuutensa ohjelmassa huomioitiin kuitenkin Koch Entertainment Recordsin taholta, joka antoi hänelle 25 000 dollarin levytyssopimuksen.[2]

Kiistanalaisuutta ilmeni kilpailun oikeudenmukaisuudesta, kun Jasmine Trias sai kolmannen sijan Latoya Londonin sijasta Simon Cowellin negatiivisista kommenteista huolimatta. Jasmine julkaisi myöhemmin CD:n ja sai faneja Havaijilta, mistä hän oli itsekin kotoisin, sekä Filippiineiltä, Singaporesta, Guamilta ja muista Kaakkois-Aasian valtioista. Kolmas kausi näytettiin myös Australiassa Network Ten-kanavalla muutaman päivän viiveellä.

Kodak-teatterissa järjestetyssä finaalissa mukana olivat Fantasia Barrino ja Diana DeGarmo. Voittajaksi selviytyi Fantasia Barrino 51 prosentin äänimäärällä eli 1,3 miljoonalla äänellä. Kaikkiaan ääniä tuli 65 miljoonaa, mikä on suurin äänimäärä koko ohjelman historiassa.[3] Fantasia Barrinon esikoisalbumi oli nimeltään Free Yourself. Hän julkaisi ensimmäisen singlensä kesäkuussa 2004 RCA:lla. Se sisälsi kappaleet "I Believe", jonka osittain kirjoitti entinen Idol-kilpailija Tamyra Gray ja jonka Fantasia lauloi finaalissa, Aretha Franklinin hitti "Chain of Fools" ja hänen versionsa kappaleesta "Summertime". Single nousi ykköseksi Billboard Hot 100 -listalla, mikä oli ensimmäinen kerta, kun artisti ylti kyseiseen saavutukseen ensimmäisellä singlellään. Myyntilistalla single pysyi kärjessä 11 viikkoa, mikä oli pidempään kuin kenelläkään muulla Idol-kilpailijalla. "I Believe" oli vuoden myydyin single USA:ssa ja CRIA myönsi sille platinaa.

Fantasia on myös ottanut osaa kirjoitus- ja näyttelemisprojekteihin: hän on julkaissut muistelmansa Life is Not a Fairy Tale sekä osallistunut omaan elämäänsä perustuvan tv-elokuvan tekemiseen. Häntä myös harkittiin Effie Whiten rooliin elokuvaan Dreamgirls mutta roolin sai kanssakilpailija Jennifer Hudson.[4] Hän esiintyi myös Simpsoneissa nuorempana versiona itsestään sekä Luther Vandrossin tribuutti-CD:llä vuosi kilpailun jälkeen.

Neljäs tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljännen tuotantokauden finalistit (2005)
Carrie Underwood Voittaja
Bo Bice 25. toukokuuta
Vonzell Solomon 18. toukokuuta
Anthony Fedorov 11. toukokuuta
Scott Savol 4. toukokuuta
Constantine Maroulis 27. huhtikuuta
Anwar Robinson 20. huhtikuuta
Nadia Turner 13. huhtikuuta
Nikko Smith 6. huhtikuuta
Jessica Sierra 30. maaliskuuta
Mikalah Gordon 24. maaliskuuta
Lindsey Cardinale 16. maaliskuuta
Carrie Underwood voitti neljännen kauden.

Ryan Seacrest juonsi neljännelläkin kaudella ja samat tuomarit, Simon Cowell, Randy Jackson ja Paula Abdul, olivat mukana. Kausi alkoi 18. tammikuuta 2005 ja koelaulut järjestettiin Washingtonissa, St. Louisissa, Missourissa, New Orleansissa, Louisianassa, Las Vegasissa, Nevadassa, Clevelandissa, Ohiossa, Orlandossa, Floridassa sekä San Franciscossa, Kaliforniassa. Kilpailijoiden tuli olla 16–28-vuotiaita 4. elokuuta 2004 eli syntymäpäivän piti olla välillä 5. elokuuta 1975 ja 4. elokuuta 1988.[5] Tästä uudesta säännöstä hyötyneitä olivat muun muassa Constantine Maroulis (s. 17. syyskuuta) sekä Bo Bice (s. 1. marraskuuta), jota tuomarit sanoivat finaalilähetyksissä yhdeksi kilpailun kokeneimmista.

Tällä kaudella sääntöjä muokattiin myös kilpailun loppuosassa: valittiin 24 semifinalistia, joista 12 oli miespuolisia ja 12 vastaavasti naispuolisia, jotka kilpailivat omissa ryhmissään. Joka viikko kummastakin ryhmästä putosi kaksi kunnes jäljellä oli 12 finalistia.

Mario Vazquez, joka oli alun perin 12 finalistin joukossa, lähti kilpailusta 11. maaliskuuta, vain päiviä ennen finaalien alkua vedoten henkilökohtaisiin syihin. Edellisellä viikolla pudonnut Nikko Smith tuli hänen tilalleen.

Kodak-teatterissa pidettävässä finaalissa mukana olivat Carrie Underwood ja Bo Bice, joista voittajaksi selviytyi Carrie Underwood. Hän oli ensimmäinen voittaja Kelly Clarksonin jälkeen, joka ei ollut kertaakaan kolmen vähiten ääniä saaneen joukossa. Carrien ensimmäinen single "Inside Your Heaven" julkaistiin 14. kesäkuuta 2005 ja se nousi ykköseksi Billboard Hot 100 -listalla. Esikoisalbumi Some Hearts nousi listakakkoseksi marraskuussa 2005 ja myi triplaplatinaa.

Viides tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viidennen tuotantokauden finalistit (2006)
Taylor Hicks Voittaja
Katharine McPhee 24. toukokuuta
Elliott Yamin 17. toukokuuta
Chris Daughtry 10. toukokuuta
Paris Bennett 3. toukokuuta
Kellie Pickler 26. huhtikuuta
Ace Young 19. huhtikuuta
Bucky Covington 12. huhtikuuta
Mandisa 5. huhtikuuta
Lisa Tucker 29. maaliskuuta
Kevin Covais 22. maaliskuuta
Melissa McGhee 15. maaliskuuta
Taylor Hicks soittaa huuliharppua American Idol Live! -kiertueella.

Kausi alkoi 17. tammikuuta 2006 ja tuomareina toimivat edelleen Simon Cowell, Paula Abdul ja Randy Jackson. Koelaulut pidettiin Chicagossa, Denverissä, Greensborossa, San Franciscossa, Las Vegasissa, Austinissa ja Massachusettsissa. Memphisin koelaulut peruttiin Hurrikaani Katrinan vuoksi. Säännöt olivat samat kuin 4. kaudella: kilpailijoiden tuli olla 16–28-vuotiaita 15. elokuuta 2005 eli syntymäpäivien tuli sijoittua välille 16. elokuuta 1976 ja 15. elokuuta 1989.[6][7]

Kodak-teatterin finaalissa 24. toukokuuta olivat Taylor Hicks ja Katharine McPhee, joista finaalin voitti Taylor Hicks. Hän oli toinen voittaja Alabaman Birminghamista ja neljäs finalisti, jolla on läheisiä suhteita kaupunkiin. Toiseksi viimeisessä finaalissa putosi Elliott Yamin yhdessä kilpailun tiukimmista pudotuksista – jokainen kilpailija sai yli 33 prosenttia äänistä. Kilpailun voittaneen Taylor Hickin esikoisalbumi oli nimeltään Do I Make You Proud.

Vaikka tällä kaudella oli vähemmän kiistanalaisuuksia edellisiin kausiin verrattuna, jonkin verran ongelmia ilmeni. Brittenumin kaksoset, jotka kävivät yhdessä koelauluissa Chicagossa, aiheuttivat pientä sekaannusta, kun Derrell ilmoitti lähtevänsä kilpailusta luultuaan veljensä lähteneen Simonin kommenttien takia. Huomattuaan virheensä Derrell anoi tuomareilta pääsyä takaisin, ja he antoivat veljeksille lopulta uuden mahdollisuuden. Brittenumit hylättiin kuitenkin tammikuussa 2006, koska heidät pidätettiin aiemmasta rikoksesta.

Kuudes tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuudennen tuotantokauden finalistit (2007)
Jordin Sparks Voittaja
Blake Lewis 23. toukokuuta
Melinda Doolittle 16. toukokuuta
LaKisha Jones 9. toukokuuta
Chris Richardson 2. toukokuuta
Phil Stacey 2. toukokuuta
Sanjaya Malakar 18. huhtikuuta
Haley Scarnato 11. huhtikuuta
Gina Glocksen 4. huhtikuuta
Chris Sligh 28. maaliskuuta
Stephanie Edwards 21. maaliskuuta
Brandon Rogers 14. maaliskuuta
Jordin Sparks kuudennen tuotantokauden Idols-kiertueella.

Kuudes tuotantokausi alkoi 16. tammikuuta 2007. Tuomareina toimivat edellisten tuotantokausien tavoin Simon Cowell, Paula Abdul ja Randy Jackson. Koelaulut järjestettiin seitsemässä kaupungissa ja ne esitettiin televisiossa Fox-kanavalla tammikuun 16. (Minneapolis), 17. (Seattle), 23. (Memphis), 24. (East Rutherford), 30. (Birmingham), 31. (Los Angeles), ja helmikuun 6. (San Antonio) päivä.

Vierailevina tuomareina koelauluissa nähtiin Olivia Newton-John, Carole Bayer Sager ja Jewel.

Kodak-teatterin finaalissa 23. toukokuuta olivat Jordin Sparks ja Blake Lewis. Voittajaksi selviytyi Sparks, joka keräsi finaalissa ennätykselliset 74 miljoonaa ääntä. Sparks on kilpailun nuorin voittaja, voittaessaan kisan 17-vuotiaana. Hän on myös ensimmäinen voittaja Etelä-Yhdysvaltojen ulkopuolelta.

3. huhtikuuta 2007 Ryan Seacrest kertoi, että ensimmäinen American Idol Songwriter -kilpailu alkaa. Kilpailussa oli tarkoitus kirjoittaa kappale, joka tulee voittajan ensimmäiseksi singleksi. 22. toukokuuta kaksi finalistia esitti voittajakappaleen "This Is My Now". Se julkaistiin kilpailun voittaja Jordin Sparksin ensimmäisenä singlenä.

Seitsemäs tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seitsemännen tuotantokauden finalistit (2008)
David Cook Voittaja
David Archuleta 21. toukokuuta
Syesha Mercado 14. toukokuuta
Jason Castro 7. toukokuuta
Brooke White 30. huhtikuuta
Carly Smithson 23. huhtikuuta
Christy Lee Cook 16. huhtikuuta
Michael Johns 9. huhtikuuta
Ramiele Malubay 2. huhtikuuta
Chikezie Eze 26. maaliskuuta
Amanda Overmyer 19. maaliskuuta
David Hernandez 12. maaliskuuta
7. tuotantokauden voittaja David Cook

Seitsemäs tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa 15. tammikuuta 2008. Kilpailun tuomarit ovat edelleen Randy Jackson, Paula Abdul ja Simon Cowell ja juontajana toimii yhä Ryan Seacrest. Koelaulut järjestettiin seitsemässä kaupungissa ympäri Amerikkaa kesällä 2007: kaupungit olivat San Diego, Dallas, Omaha, Atlanta, Charleston, Miami ja Philadelphia. Säännöt olivat lähes samat kuin aiempina vuosina: kilpailijoiden tulee olla 16–28-vuotiaita 28. heinäkuuta 2007 ja oikeutettuja työskentelemään Yhdysvalloissa. Hakijat, jotka ovat päässeet vähintään 40 parhaan joukkoon aiemmilla kausilla, eivät ole Yhdysvaltain kansalaisia tai vakituisia asukkaita tai omistavat voimassa olevan levytyssopimuksen tulee hylätä.

Seitsemännettä tuotantokautta kehuttiin siihen asti parhaimmaksi American Idolin kaudeksi, koska kilpailijat olivat hyvin erilaisia ja heidän taitavuustasonsa on korkeampi kuin aiemmilla kausilla. Simon Cowell on myös sanonut, että kyseisenä vuonna miehet ovat selvästi parempia kuin naiset. Kilpailun finaali käytiin 21. toukokuuta, ja voittajaksi kruunattiin David Cook.

Kahdeksas tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahdeksannen tuotantokauden finalistit (2009)
Kris Allen Voittaja
Adam Lambert 20. toukokuuta
Danny Gokey 13. toukokuuta
Allison Iraheta 6. toukokuuta
Matt Giraud 29. huhtikuuta
Anoop Desai 22. huhtikuuta
Lil Rounds 22. huhtikuuta
Scott MacIntyre 8. huhtikuuta
Megan Joy 1. huhtikuuta
Michael Sarver 26. maaliskuuta
Alexis Grace 18. maaliskuuta
Jorge Núñez 11. maaliskuuta
Jasmine Murray 11. maaliskuuta
Kahdeksannen tuotantokauden finalisti ja ennakkosuosikki Adam Lambert.

Kahdeksas tuotantokausi käynnistyi Yhdysvalloissa 17. heinäkuuta 2009, kun ensimmäiset koelaulut järjestettiin San Franciscossa. Muut koelaulukaupungit olivat Louisville, Glendale, Salt Lake City, San Juan, Kansas City, Jacksonville ja East Rutherford (tässä järjestyksessä). Tämän kauden uutuuksia olivat muun muassa neljäs tuomari Kara DioGuardi, veto-oikeus yhden kilpailijan kohdalla (tämä käytettiin 15. huhtikuuta, kun tuomarit päättivät pelastaa vähiten ääniä saaneen Matt Giraudin), sekä kilpailijoiden väliset duetot (tämä puolestaan toteutettiin 6. toukokuuta, kun kilpailijoita oli jäljellä 4).

Kahdeksannen kauden mentoreina toimivat muun muassa Quentin Tarantino, Jamie Foxx ja Slash. Finaalissa esiintyivät muun muassa Cyndi Lauper (duetoi Allison Irahetan kanssa), Keith Urban (duetoi Kris Allenin kanssa) ja Kiss (duetoi Adam Lambertin kanssa). Finalistikaksikko esitti yhdessä Queenin kanssa kappaleen "We Are The Champions".

Kahdeksannen kauden finaali käytiin keskiviikkona 20. toukokuuta Nokia Theatressa Kris Allenin ja Adam Lambertin välillä. Tasaväkisen kilpailun voittajaksi selviytyi Allen.

Yhdeksäs tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdeksännen tuotantokauden finalistit (2010)
Lee DeWyze Voittaja
Crystal Bowersox 26. toukokuuta
Casey James 19. toukokuuta
Michael Lynche 12. toukokuuta
Aaron Kelly 5. toukokuuta
Siobhan Magnus 28. huhtikuuta
Tim Urban 21. huhtikuuta
Katie Stevens 14. huhtikuuta2
Andrew Garcia 14. huhtikuuta2
- 7. huhtikuuta1
Didi Benami 31. maaliskuuta
Paige Miles 24. maaliskuuta
Lacey Brown 17. maaliskuuta
1 7. huhtikuuta tuomarit käyttivät pelastusmahdollisuutensa Michael Lyncheen.
2 Huhtikuun 7:en päivän pelastuksen vuoksi 14. huhtikuuta tippui kaksi kilpailijaa.
Yhdeksännen tuotantokauden voittaja Lee DeWyze.

American Idolin yhdeksäs tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa 12. tammikuuta 2010. Koelaulut olivat alkaneet jo edellisen vuoden kesäkuussa, alle kuukausi edellisen kauden finaalilähetyksen jälkeen. Ellen DeGeneres liittyi tuomaripaneeliin, korvaten Paula Abdulin. DeGeneres esiintyi ensimmäisen kerran neljäntenä tuomarina Hollywood-viikolla.

Kaudelle sisältyi myös 24:n kilpailijan semifinaaliformaatti. Myös Idol Gives Back -hyväntekeväisyyskonsertti palasi kyseiselle kaudelle 21. huhtikuuta 2010. Koelauluissa vierailevina tuomareina toimivat mm. Victoria Beckham, Katy Perry, Avril Lavigne ja Kristin Chenoweth.

Yhdeksännen kauden mentoreina toimivat mm. Adam Lambert, Miley Cyrus, Usher, Alicia Keys, Shania Twain ja Jamie Foxx.

Yhdeksännen kauden finaali käytiin keskiviikkona 26. toukokuuta Nokia Theatressa Lee DeWyzen ja Crystal Bowersoxin välillä. Kilpailun voittajaksi selviytyi DeWyze. Kausi oli Simon Cowellin, Kara DioGuardin ja Ellen DeGeneresin viimeinen tuomarointikausi.

Kymmenes tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kymmenennen tuotantokauden finalistit (2011)
Scotty McCreery Voittaja
Lauren Alaina 25. toukokuuta
Haley Reinhart 19. toukokuuta
James Durbin 12. toukokuuta
Jacob Lusk 5. toukokuuta
Casey Abrams 28. huhtikuuta
Stefano Langone 21. huhtikuuta
Paul McDonald 14. huhtikuuta
Pia Toscano 7. huhtikuuta
Naima Adedapo 31. maaliskuuta
Thia Megia 31. maaliskuuta
- 24. maaliskuuta
Karen Rodriques 17. maaliskuuta
Ashton Jones 10. maaliskuuta
Kymmenennen tuotantokauden voittaja Scotty McCreery.

American Idolin kymmenes tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa 19. tammikuuta 2011. Tällä kaudella tuomaristossa olivat Randy Jackson, Jennifer Lopez ja Steven Tyler. Ryan Seacrest juonsi ohjelman myös tällä kaudella. Koelaulupaikkakunnat olivat East Rutherford, New Orleans, Milwaukee, Nashville, Austin, Los Angeles ja San Francisco. Jatkoon pääsi yhteensä 327 kokelasta, joka on American Idolin historian suurin määrä.

Uutuuksia tällä kaudella olivat ikärajan alentaminen 15 vuoteen. Yläikärajaa ei muutettu vaan se pysyi edelleen 28 vuodessa. Myös semifinaaliformaatti uudistettiin, sillä semifinaaleja oli vain yksi. Finalisteja valittiin 13 kappaletta.

Kolmannella finaaliviikolla tippumassa oli Casey Abrams, mutta tuomaristo pelasti hänet. Näin ollen seuraavalla viikolla tippui kaksi kilpailijaa. Kilpailun viimeinen finaali järjestettiin Nokia teatterissa 25. toukokuuta. Finalistikaksikko oli American Idolin historian nuorin. Scotty McCreery on kilpailun toiseksi nuorin voittaja; nuorin oli kuudennen kauden voittaja Jordin Sparks.

Yhdestoista tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailun voitti Phillip Phillips.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. FOX correction: Ruben Studdard won 'American Idol' by about 130,000 votes, not by 1,335 or 13,000 22. toukokuuta 2003. realitytvworld.com. Viitattu 2. joulukuuta 2006. (englanniksi)
  2. William Hung gets $25,000 record iffer 20. helmikuuta 2004. Reality Blurred. Viitattu 2. joulukuuta 2006. (englanniksi)
  3. Fantasia Barrino bests Diana DeGarmo by 1.3 million votes to win 'American Idol 3' 27. toukokuuta 2004. realitytvworld.com. Viitattu 2. joulukuuta 2006. (englanniksi)
  4. Jennifer's 'Dream' role 15. marraskuuta 2005. Daily News. Viitattu 2. joulukuuta 2006. (englanniksi)
  5. 3. kauden säännöt, http://www.americanidol.com/archive/season3/showinfo/rules.htm (Sivusto poistettu)
  6. 4. kauden säännöt, http://www.americanidol.com/archive/season4/showinfo/rules_721.htm (Sivusto poistettu)
  7. 4. kauden säännöt, http://www.americanidol.com/archive/season4/showinfo/ai5_release.pdf (Sivusto poistettu)