Haley Reinhart

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Haley Reinhart vuonna 2015.

Haley Reinhart (s. 9. syyskuuta 1990 Wheeling, Illinois) on yhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä. Hän tuli tunnetuksi American Idol -kilpailun 10. kaudelta, jolla hän sijoittui kolmanneksi. Reinhart julkaisi ensimmäisen levynsä Listen Up! vuoden 2012 toukokuussa. Albumi sai hyviä arvosteluita, ja se nousi julkaisuviikollaan Yhdysvalloissa Billboard 200 -listan sijalle 17. Reinhartin toinen albumi Better julkaistiin 29. huhtikuuta 2016.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reinhart syntyi Wheelingissä Illinois’ssa 9. syyskuuta 1990. Hänen vanhempansa ovat muusikoita, ja Haley lauloi nuorena vanhempiensa cover-yhtyeessä. Hän opiskeli lukion jälkeen jazzia Harper Collegessa.[1] Reinhartilla on sisko nimeltä Angie.[2]

American Idol[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reinhart yritti American Idoliin ensimmäisen kerran vuonna 2010, mutta ei selvinnyt jatkoon alkukarsinnoista. Vuonna 2011 hän yritti uudelleen ja sijoittui lopulta koko kilpailun kolmanneksi.[1]

Muun muassa Adam Lambert[3] ja Tom Hanks[4] kertoivat kannattavansa Reinhartia Idolissa.

Musiikkiura Idolin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

American Idolin jälkeen Reinhart teki levytyssopimuksen Interstate Records -yhtiön kanssa,[1] ja hänen debyyttilevynsä Listen Up! julkaistiin 22. toukokuuta 2012. Levy on neo soul- ja R&B-vaikutteinen, ja sillä on vaikutteita Adelen, Duffyn ja Amy Winehousen musiikista.[5] Reinhart kirjoitti itse lähes kaikki albumin kappaleet ja äänitti ne yleensä samana päivänä[6]. Levyä myytiin Yhdysvalloissa sen julkaisuviikolla 20 000 kappaletta, ja se debytoi Billboard 200 -listan sijalla 17.[7] Albumi sai hyviä arvosteluja muun muassa AllMusicilta ja The New York Timesilta.[8][9] Loppuvuonna 2012 Interstate Records katkaisi sopimuksensa Reinhartin kanssa.[10]

Lokakuussa 2015 Reinhart julkaisi cover-version Elvis Presleyn kappaleesta ”Can't Help Falling in Love.[11] Huhtikuussa 2016 hän julkaisi singlen ”Better” sekä samannimisen albumin. Albumi julkaistiin yhtiöiden ole ja red dot kautta.[12]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Listen Up! (2012)
  • Better (2016)
  • What's That Sound? (2017)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Haley Reinhart: Biography AllMusic.
  2. Haley Reinhart: Biography TV Guide.
  3. Adam Lambert Calls 'Idol' Hopeful Haley Reinhart 'Top-Notch' Billboard.com
  4. Tom Hanks: I Voted for First Time on American Idol! Us Magazine.
  5. Haley Reinhart's 'Listen Up!': a track-by-track review USA Today.
  6. 'American Idol's' Haley Reinhart Talks New Album, Guest Stars (Exclusive) Hollywood Reporter.
  7. Caulfield, Keith: John Mayer Earns Third No. 1 Album on Billboard 200 Billboard.com. 30.5.2012. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  8. Collar, Matt: Haley Reinhart - Listen Up! AllMusic. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  9. Caramanica, Jon: Haley Reinhart - Listen Up! nytimes.com. 21.5.2012. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  10. Halperin, Shirley: Haley Reinhart Is Latest 'Idol' Alum to Lose Major Label Deal Billboard.com. 21.11.2012. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  11. Michele Amabile Angermiller: Haley Reinhart's 'Can't Help Falling in Love' Gets Intimate New Video: Exclusive Premiere Billboard.com. 23.11.2015. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  12. Haley Reinhart Releases Sophomore Album “Better” April 29th on ole and red dot Businesswire.com. 29.4.2016. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]