Lectio Divina
Lectio Divina (jumalallinen lukeminen) on läntiseen kristilliseen traditioon kuuluva tapa lukea Raamattua kontemplatiivisesti, eli mietiskelevään rukoukseen syventyen. Menetelmä on kehittynyt viimeistään 500-luvulla benediktiiniläismunkkien keskuudessa.[1][2] Nykyisen muotonsa se saavutti keskiajalla noin 1100-luvulla. Lectio Divinan suosio on kasvanut etenkin Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen myötä, jolloin Katolinen kirkko suositteli sen harjoittamista myös maalikkojäsenilleen.[3]
Lectio Divina jaetaan yleensä neljään toisiaan seuraavaan vaiheeseen: Lectio (luenta), Meditatio (mietiskely), Oratio (rukous) ja Contemplatio (kontemplaatio). Tyypillisimmin rukoilija etenee vaiheesta toiseen järjestyksessä, luennasta mietiskelyn ja rukouksen kautta mahdollisesti kontemplaatioon.[2] Lectio Divina ei ole raamatuntutkimusta,[2] vaan sen tavoitteena on kontemplaatio, eli sanaton kokemus Jumalan läsnäolosta.[4]
Lectio Divina on suosittua etenkin katolisen kirkon piirissä. Protestanttisten kirkkokuntien suhtautuminen Lectio Divinaan vaihtelee. Lectio Divinaa muistuttavaa raamatun hengellistä luentaa harjoitetaan kuitenkin myös useiden protestanttisten kirkkokuntien piirissä.[5]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lectio Divinan kehittäjäksi on väitetty 200-luvun alussa vaikuttanutta kirkkoisä Origenesta. Origenes tunnetaan esimerkiksi allegorisen Raamatun tulkinnan kehittäjänä, ja hän painotti Raamatun lukemisen merkitystä kristityn hengelliselle kasvulle.[3]
Institutionalisoituun muotoon Lectio Divina kehittyi benediktiiniläismunkkien keskuudessa noin 500-luvulla.[2][3] Benediktiiniläisluostareissa raamattumietiskely tuli osaksi sääntökunnan määräämää elämäntapaa.[3] Varhaiskeskiajan luostareissa harjoitettu Lectio Divina ei kuitenkaan ollut vielä erityisen systematisoitua.[3] Raamatun hengellistä luentaa harjoitettiin luostareissa ilmeisesti myös yksityisesti[1] ja Lectio Divinan eri vaiheita vapaamuotoisesti mukaillen.[3]
Lectio Divina nykyään tunnettuna strukturoituna menetelmänä kehitettiin noin 1100 -luvulta alkaen. Erityisesti menetelmän vakiintumiseen vaikutti kartusiaanimunkki Guigo, joka kuvaa menetelmän teoksessaan Scala Claustralium.[6][3] Guigo kuvaa Lectio Divinan neliportaisena etenevänä prosessina, jossa rukoilija etenee Raamatun tekstin lukemisesta lukemansa mietiskelyyn, sen jälkeen lähestyy Jumalaa rukouksen kautta ja lopuksi pyrkii suoraan yhteyteen Jumalan kanssa kontemplatiivisessa rukouksessa.[6]
Läpi keskiajan ja uuden ajan Lectio Divinaa harjoitettiin lähinnä luostarilaitoksen piirissä. Noin 1700-1800 luvuilta alkaen Raamattua alettiin yhä enenevissä määrin tutkimaan niin sanotun historiallis-kriittisen metodin kautta.[3] Näkökulman muuttuminen hengellisestä raamatunluennasta kohti kriittistä raamatuntutkimusta myös aiheutti sen, että Lectio Divina jäi pitkälti unohduksiin.
Vuosina 1962-1965 pidetty Vatikaanin toinen kirkolliskokous nostatti huomattavasti Lectio Divinan suosiota ja tunnettuutta.[1][7] Osana kirkolliskokouksen päätöksiä katolinen kirkko suositteli Lectio Divinan harjoittamista myös maalikkojäsenilleen.[7] Myöhemmin vuonna 2005 myös paavi Benedictus XVI on toistanut saman suosituksen Lectio Divinan hyödyllisyydestä maallikkokristityille.[3]
Metodi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vakiintuneessa 1100-luvulla kehittyneessä muodossaan Lectio Divina jakautuu neljään vaiheeseen: Lectio (luenta), Meditatio (mietiskely), Oratio (rukous) ja Contemplatio (kontemplaatio). Tyypillisimmin rukoilija etenee vaiheesta toiseen järjestyksessä siten, että hän aloittaa luennasta, etenee mietiskelyn kautta rukoukseen ja pyrkii lopulta etenemään kontemplaatioon asti.[6] Yhtä lailla mahdollista on myös siirtyä vapaasti ja spontaanisti vaiheesta toiseen ilman määrättyä järjestystä, ja tämä vapaamuotoisesti etenevä rukous on myös mahdollisesti ollut Lectio Divinan varhaisempi muoto.[1] Lectio Divinaa voidaan harjoittaa paitsi yksityisesti, myös ryhmässä.[2]
Lectio Divina ei ole varsinaisesti raamatuntutkimusta. Lectio Divinassa rukoilija ei yleensä pyri ymmärtämään lukemansa tekstikohdan välittämiä oppilauseita tai tekstikohdan eksegeettisesti perusteltua tulkintaa. Sen sijaan hän uskoo menetelmällä pääsevänsä vuorovaikutteiseen suhteeseen Raamatun tekstin ja sitä kautta Jumalan kanssa.[2]
Lectio (luenta)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ennen harjoitteen aloittamista rukoilija saattaa valmistautua luentaan esimerkiksi lyhyen rukouksen, hengitysharjoituksen tai hiljentymisen avulla.[6]
Lectiossa rukoilija lukee keskittyneesti ja hitaasti lyhyttä Raamatun jaetta tai muuta tekstikatkelmaa. Samaa katkelmaa voidaan lukea useaan kertaan toistaen. Tekstikappaleen valinnassa voidaan noudattaa monia eri menetelmiä. Luettava kappale voi esimerkiksi olla rukoilijan oman kirkkokunnan käyttämä kunkin päivän jumalanpalvelusteksti. Vaihtoehtoisesti kappale voi olla lukijan itsensä valitsema.[6]
Meditatio (mietiskely)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mietiskelyssä rukoilija pyrkii ymmärtämään lukemansa tekstikatkelman sanallista sisältöä ja pohtii sen suhdetta omaan elämäänsä ja henkilökohtaiseen tilaansa. Huomio ei välttämättä ole pelkästään luetussa tekstissä, vaan myös niissä tekstiin liittymättömissä ajatuksissa, tunteissa ja muistoissa joita rukoilijan mieleen nousee mietiskelyn aikana.[6]
Mietiskeltäväksi ei oteta välttämättä koko luettua tekstikatkelmaa. Usein rukoilija toistaa mielessään lyhyttä osaa lukemastaan tekstistä, tai jopa vain yhtä sanaa. Lectio Divinaa harjoittava henkilö yleensä uskoo, että mietiskeltävä sana tai tekstinkohta ei ole hänen vapaasti itsensä valitsema, vaan Jumala myötävaikuttaa valintaan.[6]
Oratio (rukous)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rukouksessa rukoilija muodostaa lukemastaan ja mietiskelemästään aiheesta pyynnön, rukouksen tai muun vastaavan ilmauksen, jonka hän suuntaa Jumalalle. Tavoitteena on asettua vuorovaikutteiseen tilanteeseen Jumalan kanssa, jossa rukoilija jakaa kokemansa ja ajattelemansa asian Jumalalle. Rukous voi olla sanallinen ja ääneen lausuttu, mutta se voi myös olla mielen sisäistä puhetta tai pelkkiä mielikuvia.[6]
Contemplatio (kontemplaatio)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kontemplaatio viittaa kristillisessä mystiikassa Jumalan suoraan kokemiseen. Kontemplaatiota kuvataan tilana, jossa vuorovaikutus ei ole sanallista, vaan Jumalan läsnäolo tunnetaan rauhoittavana ja tyytyväisenä tunteena mielen hiljaisuudessa. Lectio Divinaa harjoittavat kristityt myös uskovat, että kontemplaatio ei ole saavutettavissa omien harjoitteiden avulla, vaan siihen päästään vain Jumalan tekemästä aloitteesta.[4]
Rukoilija ei välttämättä saavuta kontemplaatiota jokaisella harjoitekerralla. Onkin tavallista, että Lectio Divinaa harjoittava palaa takaisin aiempiin vaiheisiin. Toisaalta kontemplaation saavuttamatta jäämistä ei välttämättä pidetä epäonnistumisena, eikä Lectio Divinan tavoite varsinaisesti ole saavuttaa mitään määrättyä mielentilaa. Pikemmin tavoitteena on pyrkiä olemaan Jumalan läheisyydessä raamatunluennan kautta.[6]
Lectio Divina ja protestantismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lectio Divina on kehittynyt jo kristinuskon alkuvuosisatoina, ja se voidaan ajatella osaksi koko kristikunnan yhteistä traditiota. Tästä huolimatta protestanttisten kirkkokuntien keskuudessa se on ollut huomattavasti vähemmän tunnettu kuin katolisen kirkon piirissä, ja aika ajoin sen harjoittamista on myös vastustettu.[5]
Martti Luther ei pitänyt keskiajan skolastisen teologian piirissä kehittynyttä neliportaista Lectio Divinaa raamatun mukaisena. Sen sijaan hän esitti oman kolmivaiheisen ohjelman Raamatun hengellisen luennan tueksi. Lutherin esittämä metodi saa raamatullisen perustelun psalmista 119. Menetelmän vaiheet ovat[5]
- Rukous
- Mietiskely
- Kiusaukset
Lutherin mukaan Raamatun luennan lähtökohtana tulisi olla rukous. Kun teksti on luettu rukoillen, siirrytään mietiskelemään sen merkitystä rukoilijalle itselleen. Kuitenkin, kun rukoilija koettaa tuoda oppimaansa osaksi elämäänsä, ajautuu hän kiusauksiin, jotka johdattelevat häntä pois Jumalan sanasta. Tätä vastustaakseen rukoilijan on taas palattava syklin alkuun - rukoukseen ja Raamatunluentaan.[5]
Jean Calvin suositteli Lutherin tavoin Raamatun hengellistä ja rukouksellista luentaa. Hänen oma tapansa lähestyä Raamattua kuitenkin oli pikemminkin akateeminen, eikä Lectio Divinalla ole varsinaista asemaa kalvinismin piirissä.[5]
Protestanttisista kirkkokunnista Lectio Divina lienee ominaisinta Anglikaaniselle kirkolle. Anglikaaninen kirkko suhtautuu monia muita protestanttisia kirkkokuntia suopeammin katoliseen traditioon, ja osa anglikaanikristityistä harjoittaa myös Lectio Divinaa. Anglikaanisen kirkon merkittävistä teologeista esimerkiksi Thomas Cranmer on myös suositellut Raamatun hengellistä ja mietiskelevää lukutapaa.[5]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d History of Lectio Divina Contemplative Outreach. Viitattu 27.02.2024.
- ↑ a b c d e f What is Lectio Divina Anglicancommunion.org. Viitattu 27.2.2024.
- ↑ a b c d e f g h i Lectio Divina: It’s Origins and Theology realbibleexperience.com. 27.2.2024. Viitattu 27.2.2024.
- ↑ a b The steps of Lectio Divina conceptionabbey.org. Viitattu 27.2.2024.
- ↑ a b c d e f Protestant History of Lectio Divina and Why it Matters realbibleexperience.com. Viitattu 27.2.2024.
- ↑ a b c d e f g h i Lectio Divina - a Brief History 03/2013. holyinnocentschurch.net. Viitattu 27.2.2024.
- ↑ a b On Lectio Divina St. Anne Line Catholic Church. Viitattu 27.2.2024.