Margery Kempe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Margery Kempe (1373– n.1438) oli englantilainen mystikko. Hänen omaelämäkertansa on ensimmäinen englanniksi kirjoitettu elämäkertateos ja tärkeä kielentutkimuksen lähdeteos [1]. Kempen voimakkaat uskonnolliset näyt ilmenivät hänelle useiden eri aistien, erityisesti kuulo- ja näköaistin, kautta. Ulkoisesti ne ilmenivät kontrolloimattomina ja äänekkäinä itkukohtauksina [2] ja inspiroivat häntä suorittamaan laajoja pyhiinvaellusmatkoja 25 vuoden ajan.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Margery Kempe syntyi Norfolkin King´s Lynnissä vuonna 1373 kaupungin pormestarin tyttäreksi. Huolimatta vauraasta perhetaustastaan Kempe ei koskaan oppinut täysin lukutaitoiseksi, ja hänen omaelämäkertansa on itse asiassa kirjoitettu sanelemalla.[3][4] Hän oli kuitenkin hyvin perehtynyt aikansa hartauskirjallisuuteen, ja erityisesti Nick Loven englanniksi kääntämä Meditationes Vitae Christi (engl. The Mirror of the Blessed Life of Jesus Christ) on todennäköisesti vaikuttanut huomattavasti Kempen omaelämäkerran tyyliin.[5]

Kempe kuvailee omaelämäkerrassaan uskonnollisten visioiden alkuperän juontuvan hänen ensimmäisen lapsensa syntymään. Hän kertoo nähneensä kauhistuttavia näkyjä paholaisista, jotka suostuttelevat hänet luopumaan uskostaan ja kannustavat väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja itsetuhoisuuteen, minkä vuoksi hänet täytyy sitoa kiinni sänkyyn kahdeksaksi kuukaudeksi. Lopulta Kristus ilmestyy Kempelle näyssä ja parantaa hänet tilasta, jota Kempe itse nimittää mielenvikaisuudeksi, ja uskonnolliset näyt seuraavat Kempeä hänen loppuelämänsä ajan. Ensimmäisen Kristus-visionsa jälkeen Kempe kuvailee omaa käytöstään “järkeväksi ja viisaaksi” ja ryhtyy hoitamaan taloutta ja perhettään.[6]

Kokemustensa inspiroimana Kempe koettaa turhaan pyytää aviomieheltään lupaa elää selibaatissa ja suorittaa pyhiinvaellus Jerusalemiin. Kempen aviomies suostuu vaatimuksiin vasta hänen synnytettyä 14 lasta ja maksettua miehensä tappioista syntyneet velat.[7]

Kempe matkusteli 25 vuoden ajan laajasti ja vieraili Israelin ja Rooman lisäksi mm. Norjassa, Espanjassa ja Saksassa. Vuonna 1431 hän palasi takaisin Englantiin, kun hänen aviomiehensä sai vakavan aivovamman kaatuessaan alas portaita. Kempe matkusti vielä Saksaan vuosina 1433–1434 aviomiehensä kuoltua ja kuoli itse noin vuonna 1438.[8]

Uskonnolliset kokemukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kempe mainitsee toistuvasti, että näkyjä on liian paljon eriteltäväksi ja että ne ovat liian monimutkaisia kuvailtavaksi. Osan näyistä hän paljastaa vain luotetuille ihmisille.[9]

Kempe kyseenalaistaa omaa mielenterveyttään ja näkyjensä alkuperää jatkuvasti omaelämäkerrassaan [10] ja konsultoi oman aikansa asiantuntijoita kuten Julian Norwichilaista, Lincolnin piispaa ja Canterburyn arkkipiispaa, jotka tarjoavat hänelle neuvoja ja tukea [11] Osittain matkustelun syynä toimivat myös hänen lähipiirinsä syytökset harhaoppisuudesta, juoppoudesta, hulluudesta ja kaatumataudista[12], mutta häntä kannustaa myös halu saada “tietoa hengellisestä kehityksestään”[13]. Hän ei myöskään ota näkyjään itsestäänselvyytenä [14], vaan asettaa näyille ehtoja ja vaatimuksia nähdäkseen pitävätkö näyt paikkansa.[15]

Kempen uskonnolliseen kokemusmaailmaan kuului mm. jatkuva suhiseva ääni, jota hän piti epämiellyttävänä. Myöhemmin ääni muuttui kyyhkysen kujerrukseksi ja sitten punarinnan lauluksi oikeassa korvassa.[16] Hän mainitsee myös kuulevansa jatkuvaa musiikkia ja puhetta, usein niin äänekkäästi, että hänellä on vaikeuksia kuulla ihmisiä samassa tilassa.[17]

Suurin osa Kempen mainittavista uskonnollisista kokemuksista tapahtuu yleensä rukouksen aikana, erityisesti messun aikana tai pyhien esineiden läheisyydessä. Niiden tärkeimpänä tunnuspiirteinä Kempe mainitsee kontrolloimattomat itkukohtaukset [18], mutta myös kaatumiskohtaukset ja kouristukset, joiden aikana hän myös ilmehtii pelottavalla ja käsittämättömällä tavalla.[19] Hän näkee myös eriasteisia näkyjä, joskus silmiensä läpi ja joskus mielikuvituksessaan.[20] Osa näyistä sisältää myös miellyttäviä haju- ja tuntoaistimuksia. Hän myös kuvailee kokevansa jatkuvaa, miellyttävää sisäistä lämpöä.[21]

Sisällöltään kokemukset käsittelevät melkein poikkeuksetta Kristusta tai neitsyt Mariaa tai muita keskeisiä Uuden testamentin henkilöitä, joskus myös tärkeitä pyhimyksiä.[22] Useimmiten näyt ovat joko käskyjä, ohjeita tai dialogimuotoisia keskusteluja Kempen ja Kristuksen välillä.[23]

Lopulta Kempe toteaa, että näyt todella ovat jumalallista alkuperää, ja on vakuuttunut siitä, että kyseessä ei ole mielisairaus.[24]

Psykopatologiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kempen jatkuvia kokemuksia on selitetty mm. hysterialla[25], migreenillä ja epilepsialla.[26] Uskonnolliset kokemukset ovat yhteneviä psykoosin ja skitsofrenian oireiden kanssa, mutta niiden erona on, että uskonnolliset kokemukset ovat usein sävyltään positiivisia ja miellyttäviä, kun taas ensin mainitut ovat sisällöltään negatiivisia.[27][28][29]

Kuvauksen perusteella on todennäköistä, että Kempe kärsi raskaudenjälkeisestä psykoosista, josta hän toipui terapeuttisten visioidensa avulla.[30]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensisijaiset lähteet:

  • Kempe, Margery. The Book of Margery Kempe. Translated by B.A. Windeatt. London: Penguin Books, 1985.

Toissijaiset lähteet:

  • Atkinson, Clarissa W. Mystic and Pilgrim: The Book and the world of Margery Kempe. New York: Cornell University Press, 1983.
  • d'Aquili, Eugene and Newberg, Andrew. Why God Won´t Go Away: Brain science and the biology of belief. New York: Ballantine Books, 2001.
  • Collis, Louis. "Margery Kempe." Encyclopedia of Religion, edited by Lindsay Jones, 5510. Detroit: Macmillan Reference, 1987.
  • Hirsch, J.C. The revelations of Margery Kempe. Paramystical practices in late medieval England. Leiden: Brill, 1989.
  • McCarthy-Jones, Simon. Hearing Voices. The Histories, Causes and Meanings of Auditory Verbal Hallucinations. Cambridge: Cambridge University Press, 2012
  • Ober, William. Bottoms Up! : A Pathologist's Essays on Medicine and the Humanities. Carbondale: Southern Illinois University Press, 1987.
  • Peterson, Dale. A Mad people's history of madness. Pittsburgh: University of Pittsburgh Press,1982.
  • Torn, Alison. "Medieval Mysticism or Psychosis?" The Psychologist (The British Psychological Society) 24, no. 10 (2011): 788-790.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Collis 1987, s. 5510
  2. Kempe 1985, 144.
  3. Peterson 1982, 6–7.
  4. Kempe 1985, 35–36.
  5. Atkinson 1983, 218.
  6. Kempe 1985, 41–43.
  7. Hirsch 1989, 5–7.
  8. Atkinson 1983, 18.
  9. Kempe 1985, 86; 183; 232; 242; 255; 260.
  10. Kempe 1985, 124; 242.
  11. Kempe 1985, 56; 77.
  12. Kempe 1985, 105; 143.
  13. Kempe 1985, 157.
  14. Kempe 1985, 60.
  15. Kempe 1985, 112.
  16. Kempe 1985, 127.
  17. Kempe 1985, 46; 124.
  18. Kempe 1985, 240–241.
  19. Kempe 1985, 75; 105–106.
  20. Kempe 1985, 83; 124.
  21. Kempe 1985, 240–241; 124–127.
  22. Kempe 1985, 256.
  23. Kempe 1985, 51; 73; 77.
  24. Kempe 1985, 190; 256.
  25. Kempe 1985, Hirsch 1989, 8.
  26. Kempe 1985, Ober 1987, 211–213.
  27. Torn 2011, 788–790.
  28. d´Aquili & Newberg 2001, 109.
  29. McCarthy-Jones 2012, 110–113.
  30. Atkinson 1983, 209.