Pattijoen Kastelli
| Pattijoen Kastelli | |
|---|---|
 Kastellin jätinkirkon kehävalli eteläpäädystä nähtynä. |
|
| Sijainti | |
  Pattijoen Kastelli |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio | Suomi |
| Paikkakunta | Raahe (Pattijoki) |
| Historia | |
| Tyyppi | Jätinkirkko |
| Ajanjakso | kivikausi |
| Huippukausi | noin 2 500 eaa. |
| Korkeus | 57,5[1] m |
| Pinta-ala | 2 232 (62×36)[2] m² |
| Aiheesta muualla | |
Pattijoen Kastelli on Pohjois-Pohjanmaalla Raahen Pattijoella sijaitseva paljon tutkittu jätinkirkko. Se on Suomen kuuluisin ja pinta-alaltaan suurin jätinkirkko. Se on ajoitettu kivikauden loppupuolelle noin 2 500 eaa., ja sen kaivauksissa löydettyjä esineitä on esillä Raahen museossa.[1][3][4][5]
Nimityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pattijoen suurinta jätinkirkkoa on kutsuttu monilla eri nimillä. Toisinaan sitä kutsutaan lyhyesti vain nimellä Kastelli (ruots. kastell, 'pikkulinna'), sillä muita sen nimisiä kohteita ei ole.[6] Se kuului aiemmin Pattijoen kuntaan, jolloin se tunnettiin paremminkin Pattijoen Kastellina.[3][7][8] Kuvailevampi nimitys olisi Kastellin jätinkirkko, Linnakankaan jätinkirkko (paikan mukaan) tai Linnakankaan Kastelli, jota Museovirasto käyttää.[1] Kansalaisen Karttapaikka käyttää paikallisten suosimaa nimeä Kastellinlinna [4], jolla viitataan mahdolliseen muinaislinnaan. Rakennelman käyttötarkoitusta ei tunneta.
Kohde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Esiteltävän kohteen ympärillä maasto on tasaista lukuun ottamatta yksittäisiä mäkiä siellä täällä. Kuten Linnakangaskin, kasvavat mäet yleensä kuivaa kangasmetsää, kun taas ympäristössä on soistuvaa metsämaata. Yhä useimmin jätinkirkolla tarkoitetaan vallien lisäksi kaikkea vallirakenteen sisä- ja ulkopuolella olevia kohteita. Nämä ovat muodostaneet muinoin ehjän kokonaisuuden, jonka yksi osa jätinkirkon vallit ovat.[3][9][10]
Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kastellin alue sijaitsee noin 60 kilometriä Oulusta lounaaseen, Raahen ja Vihannin välisellä seudulla Kastellinperällä, Lasikankaan Linnakankaalla. Paikka löytyy noin 10 kilometriä Pattijoen kirkosta kaakkoon. Linnakangas on ympäristöstään kohoava moreeniharjanne, jonka laella Kastelli sijaitsee.[8][9][11][12]
Jätinkirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kastellin kehävalli on lähes suorakulmion muotoinen, mutta sen ulkokulmat ovat pyöreitä. Sen suurin pituus on lähes yhdensuuntaisten sivujen suuntaisena noin 62 metriä (Aulis Forssin mukaan 58 metriä [11]) ja niiden kohtisuora mitattu leveys on noin 36 metriä (eri päissä 35 metriä ja 40 metriä Päivi Kankkusen mukaan [13]). Ulkomittojen mukaan sen laskennalliseksi pinta-alaksi saadaan 2 200–2 300 neliömetriä (m²). Vallipihan sisämitat ovat vastaavasti 43 metriä ja 20 metriä. Pihan laskennallinen pinta-ala on siten noin 850 m². Piha-alue on puhdistettu kivistä lukuun ottamatta keskellä sijaitsevaa pientä kivikeskittymää. Kastellin pituusakseli kääntyy pohjoisesta noin 14° itään.[1][5][13]
Kastellin ympärys- eli kehävalli on pääosin 7–11 metriä leveä eikä se ole koko matkaltaan aivan yhtenäinen. Sen vallit kohoavat yleensä 1–1,5 metriä mutta paikoin lähes 2 metriä ympäristöään korkeammalle. Vallipihan puolella vallit näkyvät vain puolen metrin korkuisina. Kehävallissa on lähteestä riippuen neljästä kuuteen matalampaa kohtaa, joita kutsutaan porteiksi. Marianne Ridderstad määritti jätinkirkon akselien lisäksi kuuden portin tarkat aukeamissuunnat tutkiessaan jätinkirkkojen astronomisia suuntauksia. Portit suuntautuvat karkeasti kohti pohjoista (11°), etelää (168°), länttä (197°), kaakkoa (106°) ja kaksi suuntautuu kohti itää (46° ja 103°).[1][5][9][11]
Ympäristön muita rakenteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jätinkirkon ympäristössä sijaitsee 3,5 hehtaaria laaja muinaisjäännösalue, josta on löydetty jo useita muitakin muinaisjäännöksiä. Jätinkirkon välittömästä läheisyydestä löytyy yli 30 erilaista kuoppaa ja kivirakennelmaa. Mäen itäreunaa seuraa kaartuvassa rivissä kuusi asumuspainannetta. Ne katsotaan muodostuneen puolittain maahan kaivetun asumuksen jäljiltä jääneeseen kuoppaan. Joistakin Suomessa tutkituissa kivikautisista asumuksista on jäänyt merkkejä hirsikehikosta, joka lahottuaan on päästänyt kuopan seinämät vierimään alas. Painuneet seinämät ovat muodostaneet soikean muotoisen kuopanteen, jollaisia täälläkin esiintyy. Vielä ei tiedetä, olivatko asumukset ajallisesti eri- vai samanaikaisia. Jos Kastellin asumukset olivat samanaikaisia, oli Kastellissa kuuden hirsipohjainen talon kylä. Löytömateriaalin perusteella se on saattanut olla jopa pysyvä ja ympärivuotisesti asuttu kylä.[8][9]
Jätinkirkon pohjoispuolella sijaitsee 8 kiviröykkiötä, jonka yhden vieressä sijaitsee suuri kuopanne. Neljä röykkiötä on tutkittu, joista kaksi lähinnä jätinkirkkoa olevat on ilmeisesti tutkittu vuonna 1920. Jätinkirkon eteläpuolella sijaitsee 15 röykkiötä, jotka seuraavat kiemurrellen mäen harjan linjaa. Röykkiöiden länsipuolella sijaitsee toinen kuopanne. Tätä kuoppaa ovat Ailio ja Pälsi tutkineet vuonna 1920 (katso alla). He kutsuivat sitä ”kaivomaiseksi rakenteeksi”. Sen nykyinen halkaisija on 10 metriä ja sen metrin syvän kuopan pohjalla on kosteaa maata. Kiviröykkiöt ovat halkaisijaltaan 4–6 metriä, mutta suurimmat ovat kymmenmetrisiä. Röykkiöt ovat yleensä matalia ja pyöreän muotoisia. Osa röykkiöistä ovat kumpumaisia, mutta yhdeksällä niistä on keskellä kuoppamainen painauma.[10][13] Alueelta löytyneitä syviä kuoppia on arveltu pyyntikuopiksi ja rakka eli säilytyskuopiksi.
Mäen alla on laskijasta riippuen 46–49 palokivikumpua, jotka seuraavat epäsäännöllisessä rivissä 52 ja 53 metrin korkeuskäyriä. Osa kummuista sijaitsevat ylempänä mäen pohjoispäässä ja osa niistä ovat turpeen alla, joten niitä on vaikea havaita. Kumpujen poltetun puun hiiliaine ajoitettiin rautakaudelle 40–540 jaa. ja poltetut kivet kivikauden lopulle 2 500 eaa. Niitä kaivelleet tutkijat kertoivat kumpujen sisältäneen hiekka, soraa, palaneita kiviä, nokea ja likamaata.[9][10][13]
Mäen rinteiltä on löydetty kaksi asuinpaikkavallia, joista pienempi sijaitsee jätinkirkosta parikymmentä metriä kaakkoon. Toinen suurempi asuinpaikkavalli sijaitsee mäen länsirinteessä noin 100 metrin päässä. Niissä ei ole tehty tutkimuksia. Myöskään asumuspainanteita ei ole tutkittu järjestelmällisesti. Yhden pohjalta tutkittiin pieni koekuoppa, josta löytyi asbestikeramiikan sirpale. Nykyinen parkkipaikka on todettu olleen asukkaiden pihamaata, koska sieltä löytyi siivottu ja tasaiseksi tallattu piha-alue.[8][9]
Tutkimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tutkimuksia 1800-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kastellin jätinkirkon tutkimushistoria ulottuu tiettävästi 1850-luvulle. Johan Calamniuksen mukaan tohtori Ehrström (Raahen museon perustaja) ja postimestari Wallenius kävivät paikalla tekemässä omia tutkimuksiaan vuosina 1854–1855, mutta niistä ei ole säilynyt muistiinpanoja jälkipolville. Calamnius tutki aluetta vuonna 1861, ja hän kutsui jätinkirkkoa ”Saloisten linnaksi”. Hän ei löytänyt mielestään mitään merkittävää, vaikka hän tutki alueelta kahta kiviröykkiötä. Hänen kynästään on Kastellin pohjapiirros vuodelta 1868.[6][9]
Tieteelliset tutkimukset 1900-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perusteellisemman kaivauksen suorittivat Julius Ailio ja Sakari Pälsi vuonna 1920. Heidän kaivausraportissaan sitä kutsuttiin nimellä Kastellin linna. Ailio oli vieraillut paikalla jo vuonna 1901, mutta tällä kertaa hän aikoi esittää yleiselle jätinkirkkojen tulkinnalle vastateesin. Hän väittikin tutkimuksien jälkeen, etteivät jätinkirkot olleet muinaismuistoja ja että vallit olivat aaltojen muodostamia merenrantavalleja, joissa ihminen oli ainoastaan oleskellut. Ailion tiukka ja julkinen perustelu sammutti jätinkirkkojen tutkimisen innon puoleksi vuosisadaksi.[6][8]
He mittasivat jätinkirkon pituudeksi 58 metriä ja leveydeksi 33 metriä. Ailio oli ensimmäisellä matkallaan mitannut vallin korkeudeksi ulkopuolelta tarkasteltuna 2,25 metriä ja sisäpuolelta 0,17 metriä. Hän oli huomannut kuusi porttia, ja että vallissa oli joissakin kohdissa muitakin painaumia. He avasivat myös vallia ja huomasivat, että se ei vaikuttanut ihmisen rakentamalta vaan kivet olivat lajittuneet. Tämä näkyi siten, että vallin sisäosa koostui mullasta, hiekasta ja pienirakeisesta sorasta ja vallin pinnalla oli suuremmat kivet. Tutkiessaan vallikehän sisäosia vallipihan pohjoisosasta noin 30 m² alalta he löysivät sieltä kaksi liuskeista nuolenkärkeä, liuskeisen veitsen tai -sahan, iskukiven, kappaleen reikäkiven teelmää, kivihioimen, kvartsisen kaapimen sekä paljon kivien työstämisestä syntyneitä iskoksia. Kaikki esineet olivat rikkinäisiä ja niiden muotoilu viittasi kivikauteen. Vallialueen ulkopuolelta he tutkivat kahta kiviröykkiötä. Toisen röykkiön oli Calamnius tutkinut aiemmin ja toinen oli tutkimatta. Myös se vaikutti olevan luonnon paikalleensa muovaamaksi eikä ihmisen hautaamisesta löytynyt merkkejä. Vallin sisäosasta ei silloin löytynyt pitkäaikaisesta asumisesta kertovia merkkejä. Vallissa olevat aukkomaiset muodostelmat Ailio selitti ihmisen itselleen ampuma-aukoiksi raivaamiksi.[6][8][14] Löydöt eivät Ailion ja Pälsin mielestä viitanneet ihmisasutukseen.[15]
Ailio oli kartoittanut aluetta ja luetteli ympäristöstä muitakin kohteita. Niitä olivat pieni kivikasa vallipihan keskellä ja 22 kiviröykkiötä Kastellin etelä- ja pohjoispuolella. Harjanteen länsipuolella oli löytynyt kivillä reunustettu kaivannon jäänne, joka oli läpimitaltaan kahdeksan metriä ja syvyydeltään pari metriä.[13]
Uusi tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen yritys ajoittaa Kastelli tehtiin vuonna 2000. Miska Eilola ja Saaraliina Sala keräsivät vallien välistä ja ulkopuolelta useita maanäytteitä, joista teetettiin fosforianalyysit. Fosforia kertyi maahan paikoissa, joissa muinoin käsiteltiin paljon kasvi- ja eläinravintoa. Fosforinäytteiden pitoisuudet olivat kaikki 428–2 127 milligrammaa kilossa maanäytettä. Muissa suomalaisissa fosforinäytteissä tulos on harvoin ylittänyt 600 mg/kg. Tämä tukee niiden tutkijoiden ajatusta, että vallipihan sisällä käsiteltiin suuria määriä ravintoa, joka jätti korkean fosforipitoisuuden jälkeensä. Eräs näytteistä oli palokivikummusta, jossa oli myös korkea fosforipitoisuus. Tämän takia tutkijat ovat otaksuneet asukkaiden käsitelleen täällä kalaa, hylkeen lihaa ja hylkeenrasvaa eli traania. Palokivikasoista otettiin kaksi näytettä radiohiiliajoitusta varten. Nämä ajoitettiin 1670 ± 70 BP (BP eli before present) ja 1810 ± 80 BP. Nämä ajoitukset ovat kalenterivuosiksi muutettuina 230–540 jaa. ja 40–410 jaa. Palokivikasa olisi ajoituksen mukaan ollut käytössä rautakaudella. Koska Suomessa on ajoitettu vain muutama palokivikumpu, ei tulokseen olla vielä tyytyväisiä. Kastellista tarvitaan vielä muita ajoituksia.[7][10]
Vuonna 2001 jatkoi Jari Okkonen Kastellin ajoitusyrityksiä. Alueelle tehtiin koekuoppia, kahta palokivikumpua tutkittiin kaivauksin ja metsästä nostettiin turvemonoliittinäyte. Kummuista otettiin syvältä kivi- ja hiilinäytteet. Kivet ajoitettiin termoluminesenssi- (TL-) ja optisesti stimuloidulla luminesenssiajoituksella (OSL-ajoituksella). Molemmilla ajoitusmenetelmillä saatiin sama tulos eli 2 500 eaa. Kumpujen hiilestä tehdyt radiohiiliajoitukset antoivat tällä kertaa 2 700 eaa. Niiden tulos oli 200 vuotta vanhempi eli tulkinnan mukaan noin puun eliniän verran vanhempia. Turvemonoliitti on pitkä turvekairalla nostettu monenikäisiä kerroksista koostuva näyte turpeesta. Sen sisältämistä kasvis- ja siitepölyjäänteistä sekä nokihiilianalyysistä voidaan myös ajoittaa asukkaiden toimtaa. Analyysin mukaan samoissa turvekerroksissa, missä olivat suuret nokihiilipitoisuudet, sijaitsivat sekä ihmisen seuralaiskasvien- että avoimen merenrantakasvillisuuden siitepölyt. Tämä mukaan toiminta ajoittui alueen rantavaiheeseen tai rantavaihetta seuranneeseen aikaan. Turvekerroksen alku- ja loppukohdasta otetut näytteet ajoitettiin 1 880–1 630 eaa. ja 1 400–1 220 eaa., mikä sijoittaa sen kivikauden ja pronssikauden vaihteeseen. Turveajoituksilla ja palokivikumpujen ajoituksilla on suuri ajallinen ero. Jari Okkonen sijoittaa Kastellin mielellään rantavaiheeseen, johon ajoitus 2 500 eaa. sopisi paremmin. Pohjoisimman asumuspainanteeseen tehdystä koekuopasta löytyi asbestikeramiikkaa, jonka ulkopinnan kuviointi viittasi mahdollisesti Pöljän keramiikkaan. Sekin sopisi myöhäiskivikautisiin ajoituksiin hyvin. Jos Kastelli oli käytössä rannan ollessa 55–50 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella, ajoittuisi se rannasiirtymiskronologiassa aikaan 3000–2400 eaa.[9][10][16]
Ympäri Länsi- ja luoteista Eurooppaa on viime vuosikymmeninä tutkittu megaliittikohteiden mahdollisia suuntauksia taivaan ilmiöihin, yleensä Auringon, Kuun ja muiden taivaankappaleiden nousuihin ja laskuihin. Tällaisen tarkastelun on suorittanut Kastellilla Marianna Ridderstad. Hän huomasi, että jätinkirkon porttiaukoista neljä on sijoitettu kesäpäivänseisauksen, vapun ja elonkorjuun auringonnousun sekä talvipäivänseisauksen auringonnousun ja -laskun suuntiin, kun taas viides, itäinen porttiaukko liityy mahdollisesti kuukalenterisuuntauksiin. Kuten muidenkin megaliittisten rakennelmien, jätinkirkkojen suuntaaminen lienee ollut luonteeltaan rituaalista, eikä paikka siten ollut varsinaisesti observatoriomainen käyttötarkoitukseltaan.[17] Rakennelmaa pystytettäessä huomioitiin sellaiset suunnat, jotka esi-isät, henkiolennot ja jumalatkin hyväksyivät.[15]
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jätinkirkko ja sitä ympäröivä muinaisjäännösalue on Suomen aielistalla Unescon maailmanperintökohteeksi.[2]
Hoitaminen ja opastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1990 raivasi Timo Pärssinen kastellin ja sen lähialuetta. Alueella vallitsi tiheä puusto, joka esti vapaan näkyvyyden. Kastellin sisältä ja lähiympäristöstä kaadettiin puita. Muu alue harvennettiin varovaisesti. Näkyvyys parani tästä niin paljon, että kartoitus voitiin sen jälkeen toimittaa.[13]
Paikka on ollut jo kauan ihmisten tietoisuudessa ja paikalla on käyty Kastellia katsomassa. Nykyään kävijämäärät ovat suuret. Kastellille johtavan tien alkupäähän pystytettiin 1960-luvun loppupuoliskolla tienviitta. Paikalle toimitettiin vuonna 1967 rauhoitustaulu. Mäen alla sijaitsee autoille varattu parkkipaikka, jossa on vuonna 1994 Museoviraston pystyttämä opastaulu.[7][18]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kehäkankaan jätinkirkko sijaitsee 1,7 kilometrin päässä etelä-lounaassa.[10]
- Kiviojakankaan jätinkirkko on 1,0 kilometrin päässä lounaassa.[8]
- Pikku Liekokankaan jätinkirkot on 1,3 kilometrin päässä itä-koillisessa.[10]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä: Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa. Väitöskirja, Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis. Series B, Humaniora 52. Oulu: Oulun yliopisto, 2003. ISBN 951-42-7169-6. Teoksen verkkoversio (pdf).
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Muinaisjäännösrekisteri: Kastelli Linnakangas Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 30.9.2016. Museovirasto. Viitattu 9.11.2016.
- ↑ a b UNESCO: The large Stone Age ruin of Kastelli at Pattijoki, viitattu 9.11.2016 (englanniksi)
- ↑ a b c Okkonen, Jari: Jätinkirkot – Pohjanmaan arvoitukselliset muinaisjäännökset (Arkistoitu – Internet Archive), Arkeologia NYT!, 2–3/2008, s.5–7
- ↑ a b Pattijoen Kastelli, Raahe (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 10.10.2019.
- ↑ a b c Ridderstad, Marianna: Orientations and other features of the Neolithic 'giants' churches' of Finland from on-site and lidar observations, Journal of Astronomical History and Heritage, s.135–150, 2015
- ↑ a b c d Eilola, Miska: Jätinkirkkojen arvoitus (Arkistoitu – Internet Archive), Raahen museo
- ↑ a b c Muinaisjäännösten hoitorekisteri: Pattijoen kastelli Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 30.9.2015. Museovirasto. Viitattu 9.11.2016.
- ↑ a b c d e f g Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä, Oulun yliopisto, s.187–198
- ↑ a b c d e f g h Okkonen, Jari: Pattijoen Kastellin jätinkirkon kartoitus ja näytteenotto 2001 (tutkimusraportti) kulttuuriymparisto.nba.fi. Arkistoitu 12.11.2016. Viitattu 29.7.2014.
- ↑ a b c d e f g Eilola, Miska & Sala, Saaraliina: Pattijoki Ylipää Kastelli. Tutkimuskertomus kesällä 2000 suoritetuista arkeologisista tutkimuksista (tutkimusraportti) kulttuuriymparisto.nba.fi. Arkistoitu 12.11.2016. Viitattu 29.7.2014.
- ↑ a b c Forss, Aulis: Pohjois-Pohjanmaan jätinkirkot, s. 59-60. Lisensiaattityö. Oulu: Oulun yliopisto, Historian laitos, 1995.
- ↑ Eero Ojanen: Suomen muinaisjäännöksiä, Otava Keuruu 1995. ISBN 951-1-12039-5 s.105.
- ↑ a b c d e f Kankkunen, Päivi: Pattijoki, Kastelli. Muinasjäännösalueen kartoitus (Arkistoitu – Internet Archive), 1991
- ↑ Pälsi, Sakari: Tutkimuksia Kastellin linnassa Linnalanperän kylässä Pattijoella v. 1920 (tutkimusraportti) kulttuuriymparisto.nba.fi. Arkistoitu 29.7.2014. Viitattu 29.7.2014.
- ↑ a b Sadan vuoden satoa www.sadanvuodensatoa.fi. Viitattu 31.8.2023.
- ↑ Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä, Oulun yliopisto, s.220
- ↑ Pohjanmaan jätinkirkot ovat muinaisia aurinko-observatorioita. Tähdet ja Avaruus, 2009, nro 4, s. 5. Ursa ry. ISSN 0355-9467. Tähdet ja Avaruus
- ↑ Keskitalo, Oiva: Pattijoki, Kastelli. Jättiläiskirkon tarkastus, 1967
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Luukkonen, Ismo: Kastelli ja Kiviröykkiö (valokuvia), 2007
- Raahen kaupunki: Kastellin linnanrauniot (Arkistoitu – Internet Archive)