Pesuankankaan jätinkirkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pesuankankaan jätinkirkko
Sijainti

Pesuankankaan jätinkirkko
Koordinaatit 64.60461322°N, 25.32355319°E
Valtio Suomi
Paikkakunta Siikajoki (Paavola)
Historia
Tyyppi Jätinkirkko
Ajanjakso kivikausi
Korkeus 52,5 [1] m
Pinta-ala 820 (34×24) [1]

Pesuankankaan jätinkirkko oli Pohjois-Pohjanmaalla Siikajoen Paavolassa sijainnut tuhottu jätinkirkko. Muinaisjäännös on tuhoutuneena poistettu Museoviraston rekisteristä joulukuussa 2014.[2][1]

Jätinkirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nyttemmin tuhoutunut jätinkirkko sijaitsi entisen Paavolan kunnan alueella Paavolan kirkosta 7,0 kilometriä itään aivan Siikajoen tuntumassa noin 250 metriä sen rannasta lounaaseen. Jätinkirkko sijaitsi Pesuankankaan mäen laella aivan läheisen maatalon rakennuksien välissä. Jätinkirkko on 34 metriä pitkä ja 24 metriä leveä. Sen kivivallit kehystivät suorakaiteen muotoinen alueen, jonka laskennallinen pinta-ala oli 820 neliömetriä (m²). Vallin kivistä useimmat ovat ihmisen nostettavissa, mutta osa kivistä ovat suurempiakin. Kivivallissa oli luoteis- ja kaakkois-sivuilla yhteensä kaksi matalampaa kohtaa, joita kutsutaan porteiksi.[1][2][3]

Marianna Ridderstad mittasi jätinkirkon asennon ja porttien sijainnit Suomen jätinkirkkojen arkeoastronomisessa hankkeessa. Jätinkirkon pitemmän sivun kivivallit osoittivat (kaakko-luode-suuntaisena) kohti 317° pohjoisen suunnasta myötäpäivään. Portteja oli mitattu kaksi, jotka aukesivat jätinkirkon keskipisteestä katsoen suuntiin 137° ja 317° pohjoissuunnasta myötäpäivään lukien. Samassa tutkimuksessa ilmoitettiin jätinkirkon lähellä sijaitsevasta kiviröykkiöstä ja yhdestä pystyyn nostetusta kivestä. Muuten jätinkirkon lähiympäristö on täysin tuhoutunut.[4][3]

Tutkimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätinkirkon dokumentoitu tutkimus alkaa jo vuonna 1789, kun Christfrid Ganander tutki paikalla neljää kiviröykkiötä. Hänen mukaansa paikka oli kalmisto. Aarne Europaeus (myöhemmin Äyräpää) tutki vuonna 1913 jätinkirkkoa ja löysi kaivauksien aikana asuinpaikkaan liittyvää kivikauteen ajoittuvaa materiaalia. Täällä tehtyjen löytöjen valossa hän kumosi Hjalmar Appelgrenin teorian, jossa jätinkirkot nimettiin rautakautisten pitkätalojen perustuksiksi.[5] Julius Ailio ja Sakari Pälsi tarkastivat jätinkirkon vuonna 1920 ja Paula Purhonen vuonna 1979. Jätinkirkon tilanne todettiin Mika Sarkkisen inventoinnin yhteydessä vuonna 1997.[6][7][8][3][9]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisin maininta Pesuankankaan jätinkirkosta on vuodelta 1789, kun Christfrid Ganander kirjoitti siitä Mythologia Fennicassaan. Sitä ei viime aikoina tutkittu kovinkaan paljon. Kohteessa sijainneen maatilan asukkaat laajensivat eläinsuojaansa, kun he samassa yhteydessä kaivauttivat koko jätinkirkon alueen pois ja kumosivat maat maatilan piha-alueen reunalle. Jätinkirkko tuhoutui kokonaan ja Museovirasto poisti kohteen suojelumääräyksen 4.12.2014. Teon tahallisuus todettiin oikeudessa ja siitä määrättiin tekijälle rangaistus.[1][9][5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä: Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa. Väitöskirja, Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis. Series B, Humaniora 52. Oulu: Oulun yliopisto, 2003. ISBN 951-42-7169-6. Teoksen verkkoversio (pdf).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Muinaisjäännösrekisteri: Pesuankangas Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 5.12.2014. Museovirasto. Viitattu 15.11.2016.
  2. a b c Pesuankangas ja Ojala (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 15.10.2019.
  3. a b c Viljanmaa, Sami: Siikajoen Saarikosken, Ruukin Asemanseudun sekä Jokivarren osayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventointi, 2010, s.15
  4. Ridderstad, Marianna: Orientations and other features of the Neolithic 'giants' churches' of Finland from on-site and lidar observations, Journal of Astronomical History and Heritage, s.135–150, 2015
  5. a b Okkonen, Jari: Jätinkirkot – Pohjanmaan arvoitukselliset muinaisjäännökset, Arkeologia NYT! 2-3/2008, s.5–7
  6. Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä, s.58
  7. Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä, s.131
  8. Ailio, Julius: Pesuankangas, tarkastus, 1920
  9. a b Sarkkinen, Mika: Ruukki inventoint, 1997, s. 16

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]