Pikku Hautakankaan jätinkirkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pikku Hautakankaan jätinkirkko
Sijainti

Pikku Hautakankaan jätinkirkko
Koordinaatit 63.77691769°N, 23.68052715°E
Valtio Suomi
Paikkakunta Kokkola (Kälviä)
Historia
Tyyppi Jätinkirkko
Ajanjakso kivikausi, pronssikausi
Korkeus 70 [1] m
Pinta-ala 340 (28×12) [1]

Pikku Hautakankaan jätinkirkko on Keski-Pohjanmaalla Kokkolan Kälviällä sijaitseva mahdollinen jätinkirkko.[1][2]

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahdollinen jätinkirkko sijaitsee Kälviän kirkonkylän ja Ullavan välisen seututien 757 lähellä ja Välikylässä olevan Rimpilän kohdalla. Välikylän ja Rimpilän peltoalueiden välissä tie haarautuu koilliseen metsäautotielle, jota kuljetaan 1,6 kilometriä, ja käännytään risteyksessä oikealle eli itään johtavalle tielle. Sitä edetään kilometrin verran ja käännytään oikealle etelään johtavalle tielle. Viimeinen käännös oikealle eli etelään tehdään 600 metrin päässä Tikkakankaalla. Noin 350 metrin päässä tie on noussut loivan mäen päälle. Jätinkirkko sijaitsee kaakossa 150 metrin päässä pienellä huipulla.[1][2]

Jätinkirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätinkirkkoa ei ole vielä tutkittu muuten kuin mittaamalla ja arvioimalla sitä silmämääräisesti. Se on ainakin osittain ollut ihmisen rakentama. Vähäkivistä sisäpihaa kiertää soikean muotoinen kivivalli, joka on keskeltä harjavan muotoinen. Se muodostaa 28 metriä pitkän ja 12 metriä (16 metriä [3]) leveän vallituksen, jonka yhtenäisyys katkeaa muutamasta kohtaa. Kivivallissa on kaivettu sekä eteläpäässä että itäpäässä valliin kuoppia.[1]

Marianna Ridderstad on mittailut jätinkirkon suuntaa. Jätinkirkon pitkän sivun suunta on 50° astetta idästä kaakkoon päin eli se on luoteis-kaakko-suuntainen. Hän havaitsi myös vallissa olevat kuopat.[3]

Tutkimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mirja Miettinen on tarkastanut kohteen vuonna 1989.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Muinaisjäännösrekisteri: Pikku Hautakangas Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 25.7.2007. Museovirasto. Viitattu 25.7.2019.
  2. a b Pikku Hautakankaan jätinkirkko, Kokkola (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 10.10.2019.
  3. a b Ridderstad, Marianna: Orientations and other features of the Neolithic 'giants' churches' of Finland from on-site and lidar observations, Journal of Astronomical History and Heritage, s.135–150, 2015