Jäknabackenin jätinkirkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jäknabackenin jätinkirkko
Sijainti

Jäknabackenin jätinkirkko
Koordinaatit 63.47382895°N, 23.11416970°E
Valtio Suomi
Paikkakunta Pedersöre (Purmo)
Historia
Tyyppi Jätinkirkko
Ajanjakso kivikausi, pronssikausi
Korkeus 55,0 [1] m
Pinta-ala alle 2 300 (65×35) [1]

Jäknabackenin jätinkirkko on Pohjanmaalla Pedersören Purmossa sijaitseva jätinkirkko. Jätinkirkon ympäristössä on asuinpaikka ja muita myöhemmin rakennettuja kiviröykkiöitä. Tutkimuksissa ei ole löytynyt ajoittavia löytöjä, joten se ajoitetaan maankohoamisen nopeuden avulla väljästi 3000–2400 eaa. eli kivikauden loppupuolelle[1][2]

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätinkirkko sijaitsee Purmon kirkosta noin 9,5 kilometriä kaakkoon ja Purmon Sääksjärvestä 1,6 kilometriä luoteeseen. Siellä on luode–kaakkois-suuntainen harjumuodostuma, jonka laella ja etelälounaisrinteellä sijaitsevat jätinkirkko ja muut muinaisjäännökset. Mäki tunnetaan Jäknabackenin nimellä ja sen pohjoispuolelta virtaa ohitse Norijoki.[1]

Jätinkirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätinkirkko on nelisivuinen ja pyöreäkulmaisen muotoinen kivivalli, joka on äestyksestä huolimatta edelleen hyväkuntoinen. Se on 65 metriä pitkä ja 35 metriä leveä. Jätinkirkon pituusakseli osoittaa 32° pohjoisesta vastapäivään eli pohjoisluoteeseen. Kivivallissa on yksi kohta, joka on jätetty matalammaksi eli siinä on niin sanottu portti. Portti osoittaa jätinkirkon keskipisteestä 148° myötäpäivään eli eteläkaakkoon ja sijaitsee siten jätinkirkon pituusakselilla.[1][3]

Jätinkirkon kivivallit ovat olleet suuritöisiä. Kivivallin kivien kantamisessa 65 metriä pitkään valliin on voitu säästää suurikin työmäärä, kun on hyödynnetty aaltojen ja jäiden muodostamien rantakivikkojen luontaisia muotoja. Tämä näkyy erityisesti juuri täällä Jäknabackenissa toisen kivivallin muodoissa ja rakenteessa. Mikäli jätinkirkot sijaitsivat käyttöaikoinaan aivan merenrannoilla, voidaan Jäknabackenkin ajoittaa maankohoamisesta johtuvasta rannansiirtymän kronologiasta. Muinainen merenranta sijaitsi 50–55 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella, mikä merkitsee kronologiassa noin 3000–2400 eaa. Ajoitus sisältyy kivikauden loppujaksoon.[4][5]

Ympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätinkirkon lähiympäristössä on asuttu pitkään. Tästä kertoo maaperän asuinpaikkapinta, jonka kulttuurikerroksesta löytyi kaivauksissa runsaasti jälkiä asumisesta. Toimeliaisuudesta oli jäänyt jälkiä sekä jätinkirkon sisäpuolelle että ulkopuolelle. Valitettavasti tehdyt löydöt, kvartsi-iskokset ja palanut luuaines, eivät antaneet asuinpaikalle ajoituksia.[1][4][6]

Alueella sijaitsee 13 kiviröykkiötä, joista osa on kivivallien sisäpuolella tai vallilla ja osa vallialueen ulkopuolella. Vuonna 1930 tutki Jacob Tegengren yhden röykkiön, jonka halkaisija oli viisi metriä ja korkeus puoli metriä. Itse röykkiö oli löydötön, mutta sen alta maanpinnasta ja maaperästä löytyi runsaasti hiiltä. Vuonna 1989 tutkittiin toinen röykkiö Päivi Kankkusen johdolla. Röykkiö sijaitsi kivivallin kaakkoispäässä ja se oli muodoltaan pitkänomainen tai soikea. Röykkiö oli 19 metriä pitkä, 7 metriä leveä ja 0,3 metriä korkea. Se tutkittiin vain osittain. Kummallakaan kerralla ei havaittu mitään hautaamiseen viittaavaa. Kankkusen mukaan röykkiössä ei ollut myöskään mitään rakenteita. Röykkiön kaivauksessa tehdyt löydöt liittyivät maaperän jäänteisiin, jotka kuuluivat asuinpaikan eivätkä röykkiön jäänteisiin. Röykkiöt oli Kankkusen mukaan rakennettu myöhemmin kuin mitä asuinpaikalla oli asuttu.[6][7]

Suomen arkeologiassa verraten uuden löytöryhmän muodostavat palokivikummut. Ne ovat palaneista kivistä, sorasta ja hiekasta, noesta ja hiilenmuruista koostuvia tunkioita. Niitä on Jäknabackenissa kuusi ja täälläkin ne sijaitsevat lähes samalla korkeuskäyrällä rivissä. Ne on yhdistetty intensiiviseen tulenpitoon rannan tuntumassa. Tutkimusten mukaan on varsin mahdollista, että tulenpito liittyi hylkeiden valmistamiseen ja siinä erityisesti traanin eli hylkeenrasvan valmistukseen. Ihonalainen rasva sulatettiin suurissa keraamisissa astioissa tulenpitokuopissa. Palokivikummut voivat olla tulenpitokuoppien tyhjennystunkioita.[3][7][8][9]

Marianne Ridderstad huomasi alueella yhden pystykiveksi nimeämänsä pitkänomaisen kiven [3]. Metallinilmaisimella on alueelta löydetty tulusrauta, mikä viittaa myös alueen rautakautiseen käyttöön.[10]

Tutkimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätinkirkkoa ja sitä ympäröiviä muita muinaisjäännöksiä on tarkastettu useita kertoja vuosina 1891 (Lars H. Sandelin), 1964 (Anna-Liisa Hirviluoto), 1971 (Mikko Ahvenlampi) ja 1987 (Mirja Miettinen). Paikkaa on tutkittu kaivauksin vuosina 1930 (Jacob Tegengren) ja 1989 (Päivi Kankkunen).[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikka mainitaan jo vuonna 1891 Lars H. Sandelinin kihlakuntakertomuksessa. Vuonna 1987 alue oli hakattu aukeaksi ja sitten äestetty niin, että osa röykkiöistä ja asuinpaikan kulttuurikerroksesta vaurioitui.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä: Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa. Väitöskirja, Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis. Series B, Humaniora 52. Oulu: Oulun yliopisto, 2003. ISBN 951-42-7169-6. Teoksen verkkoversio (pdf).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Muinaisjäännösrekisteri: Purmo-Jäknabacken Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 2.1.2008. Museovirasto. Viitattu 21.12.2016.
  2. a b Jäknabackenin jätinkirkko, Pedersöre (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 10.10.2019.
  3. a b c Ridderstad, Marianna: Orientations and other features of the Neolithic 'giants' churches' of Finland from on-site and lidar observations, Journal of Astronomical History and Heritage, s. 135–150, 2015
  4. a b Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä, s. 124−126
  5. Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä, s. 220
  6. a b Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä, s. 69
  7. a b Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä, s. 151
  8. Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä, s. 107
  9. Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä, s. 195
  10. Okkonen, Jari: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä, s. 79

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]