Pöljän keramiikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pöljän keramiikka on lähinnä Itä-Suomessa ja eteläisessä Pohjois-Suomessa myöhäisellä kivikaudella esiintynyttä ohutseinäistä, taitavasti tehtyä asbestisekoitteista kivikauden keramiikkaa. Pöljän keramiikka pohjautunee alun perin kampakeramiikkaan ja Kierikin keramiikkaan. Pöljän keramiikka on saanut nimensä Siilinjärven Pöljän kylässä vuonna 1927 tehdyn löydön mukaan.

Pöljän keramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pöljän keramiikka oli asbestin ja muun seosaineen sekaista keramiikkaa, jossa oli harvakseltaan kampakoristelua. Astioiden reunat oli taitettu sisään laskokseksi[1]. Koska Pöljän keramiikassa käytettiin asbestia, saatiin tehtyä suuria ohutseinäisiä astioita[2]. Näin ollen Pöljän keramiikka oli teknisesti korkeatasoista. Pöljän keramiikka oli runsasta Suomen itäisellä järvialueella Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Kainuussa ja myös Perämeren rannikolla Pohjanmaalla. Pöljän keramiikan levinneisyys ulottui myös Etelä-Savoon, Kymenlaaksoon, Keski-Suomeen ja Etelä-Lappiin[3]. Pöljän keramiikka oli pääosin itä- ja pohjoissuomalainen, ja sitä esiintyi joskus rannikollakin.

Lännempänä tehtiin Pyheensillan keramiikkaa, joka muistutti Pöljän keramiikkaa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]