Jukurit kaudella 2007–2008

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Jukurit 2007-2008)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mikkelin Jukurit kaudella 2007–2008
Sarja Mestis
Runkosarjassa 3.
Lopullinen sijoitus 3.
Joukkue
Toimitusjohtaja Mikko Romo
Päävalmentaja Kari Makkonen
Kapteeni Timo Kuuluvainen
Kotiareena Kalevankankaan jäähalli
← Edellinen kausi Seuraava kausi →
2006–2007 2008–2009

Tämä artikkeli käsittelee mikkeliläisen jääkiekkojoukkueen Jukurien kautta 2007–2008 Mestis-sarjassa.

Kauden 2007–2008 kulku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen kauden alkua

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukureiden valmentajana aloitti 26.3.2007 Kari Makkonen.[1] Avukseen hän sai Jukurien pitkäaikaisen kakkosvalmentajan ja viime kauden loppupuolella päävalmentajana toimineen Pekka Lipiäisen. Kaudella 2006–2007 Jukureiden kakkosvalmentajana toiminut Pasi Parviainen siirtyi valmentamaan Jukureiden A-nuoria.

Jukurit kokivat pahoja menetyksiä kesän aikana, kun hyökkääjät Andreas Sundin, Ossi Pellinen, Ari Kovanen ja Tuomas Tikkanen matkasivat muualle ja Lasse Kanerva lopetti uransa. Lisäksi puolustajat Tuomas Immonen, Simo Mälkiä ja Kaj Öhberg sekä maalivahdit Ari Reunanen ja Kai Tillanen vaihtoivat seuraa. Näin maalivahtiosasto meni uusiksi, ja seura hankki itselleen edellisellä kaudella Hokin mestariksi torjuneen Joni Myllykosken. Kakkoskassarin paikasta käytiin kova taistelu Jukka Kuusivuoren ja Pekka Lahikaisen välillä. Kummatkin olivat Jukureissa try-outilla 30.8. asti, mutta Jukuri-kasvatti Pekka Lahikainen teki kahden vuoden sopimuksen. Kenttäpelaajista tärkeimmät jatkosopimukset tehtiin Petri Lehtosen, Antti Laakson, Tomi Lindforsin, Lauri Kinoksen, Turo Asplundin ja Timo Kuuluvaisen kanssa. Lisäksi joukkue hankki itselleen edellisellä kaudella Kiekko-Vantaan paidassa Mestiksen maalipörssin voittaneen Jussi-Mikko Makkosen, Jesse Urosen Jokereista, Kalle Mäkisen Jypin A-junioreista ja Jani Tossavaisen HeKistä. Puolustus vahvistui Olli-Pekka Komulaisella SaPkosta ja Teemu Metsolla Kärpistä.

Harjoitusottelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukurit aloitti jääharjoitukset 23. heinäkuuta 2007. Ennen runkosarjan alkua Jukurit pelasi seitsemän harjoitusottelua, joista se voitti viisi ja hävisi kaksi. Ensimmäinen harjoituspeli pelattiin jo 3. elokuuta, kun Jukurit voitti KalPan 4–1. Marski Cupissa Jukurit hävisi Pelicansille vasta rangaistuslaukauskilpailussa 3–4: rangaistuslaukaukset menivät Pelicansille 0–2. Jukurit kohtasi Marski Cupin pronssiottelussa Bluesin, jolle se hävisi 1–2. Jukurit osallistui ennen kauden alkua vielä yhteen turnaukseen, Vantaalla pelattuun Valtti Cupiin, jonka joukkue voitti kaatamalla KooKoon ja finaalissa Titaanit. Tämän jälkeen Jukurit pelasi vielä kaksi harjoitusottelua ennen sarjan alkua, kun se voitti HeKin Heinolassa sekä KooKoon Kouvolassa 3–4. Jukurit vahvisti vielä takalinjojaan ennen kauden alkua lainaamalla Tapparasta Matti Koistisen kahden kuukauden ajaksi.

Kaudella 2007–2008 ei pelattu tasonmittauksia tai liigakarsintoja, mutta liigakarsinnat palasivat keväällä 2009. Karsintojen voittaja sai paikan SM-liigasta, mutta häviäjä ei. Karsintoja ei pelata, jos nousukandidaatti ei täytä määriteltyjä ehtoja. Nämä ehdot määritellään myöhemmin Suomen jääkiekkoliitto ry:n liittohallituksen ja Jääkiekon SM-liiga Oy:n kesken.[2]

45 ottelun runkosarja koostuu aiempien vuosien tapaan 12 joukkueen nelinkertaisesta sarjasta sekä otteluista Suomen U20-maajoukkuetta vastaan. Mestis-joukkueet pelaavat kukin yhden kotipelin U20-joukkuetta vastaan. Runkosarjan kahdeksan parasta jatkavat pudotuspeleihin, jotka pelataan paras viidestä -menetelmällä. Viime kaudesta poiketen Mestiksen pudotuspeleistä pudonneet joukkueet eivät enää joudu play out -otteluihin. Mestiksen pudotuspelien ulkopuolelle jääneet neljä seuraa pelaavat viime kauden tapaan play outit, ja ottelusarjojen häviäjät joutuvat Mestis-karsintaan. Mestiksen pistejärjestelmään tehtiin muutoksia, ja se yhdenmukaistettiin Jääkiekon SM-liigan kanssa. Jatkossa suorasta voitosta saa kolme pistettä, jatkoajalla tai rangaistuslaukauskilpailussa saavutetusta voitosta kaksi pistettä sekä jatkoaika/rangaistuslaukauskilpailun häviöstä saa yhden pisteen.

Syyskausi (syys–joulukuu 2007)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mestiskausi alkoi Jukureiden osalta 12. syyskuuta 2007, kun se kohtasi kotonaan KooKoon ja voitti ottelun lopulta 3–1 lukemin. Jukurit voittivat vielä Jokipojat ja HeKin ennen kuin joukkue kohtasi parempansa Vaasassa ja hävisi Sportille rangaistuslaukaisukilpailuun venyneessä ottelussa 3–2. Ottelun jälkeen Jukurit koki pahan menetyksen, kun joukkue sai tietää, että Matti Koistinen oli saanut edellisen kauden viimeisessä ottelussaan Tapparan A-junioreissa kolmen ottelun pelikiellon ja että Koistisen olisi pitänyt kärsiä rangaistuksensa Jukureissa heti kauden alettua. Koska Koistinen pelasi kuitenkin Jukuri-paidassa kauden ensimmäisessä ottelussa KooKoota vastaan, hänen pelikieltoonsa lisättiin vielä yksi peli, eli hän kärsi rangaistuksensa seuraavissa neljässä ottelussa. Hävityn Sport-pelin jälkeen Jukurit voitti Hokin, SaPkon ja TuTon. TuTo-ottelussa kävivät tunteetkin kuumina, sillä TuTon Iiro Junnila haastoi Jukureiden Timo Kuuluvaisen tappeluun. Kuuluvainen ei kuitenkaan lähtenyt leikkiin mukaan, ja Junnila hankki itselleen kolmen ottelun pelikiellon melko yksipuolisesta tappelusta. Jukurit voittivat lopulta TuTon rangaistuslaukaisukilpailun jälkeen 3–2.

Takki auki seuraavaan otteluun lähtenyt vierasjoukkue Jukurit sai Lempäälän Kisalta kylmää kyytiä, kun se hävisi ottelun 4–2. Jukurit ja JYP vaihtoivat pelaajiaan 10.10.2007, kun Jukureiden Ilkka Vaarasuo matkasi Jyväskylään ja JYPin Erkka Leppänen ja Samuli Piiroinen matkasivat puolestaan Mikkeliin. Jukureita oli vaivannut koko alkukauden tehottomuus: joukkue ei ollut saanut yhdessäkään pelissä aikaiseksi yli kolmea maalia. Lempäälässä hävityn ottelun jälkeen Jukurit-luotsi Kari Makkonen oli pitänyt joukkueelle puhuttelun, ja Kotkassa Titaaneita vastaan käydyssä kamppailussa oli asenne kohdallaan: Jukurit voittivat 0–5. Tämän jälkeen Jukurit kaatoi K-Vantaa ja Salamat vasta rankkareilla 4–3 ja 4–5, mutta Kookoo kuitenkin voitti Jukurit Kouvolassa 4–2. Ottelun jälkeen (20.10.) JYP kutsui Jukureissa lainassa olleen hyökkääjänsä Samuli Piiroisen vahvuuteensa kaavailtua nopeammin sekä Tommi Hannuksen loukkaantumisen myötä. Kouvolan tappion jälkeen Jukureilla alkoi neljän ottelun voittoputki, kun Jukurit voitti HeKin (4–2), Jokipojat (3–2), Sportin (3–2ja.) ja SaPKon (2–5). Jukurit menetti ennen SaPko-peliä (2.11.) Tapparasta lainassa olleen puolustaja Matti Koistisen, joka matkasi takaisin Tampereelle, ja SaPko -pelin jälkeen JYPistä lainassa olleen puolustaja Erkka Leppäsen. Jukureilla on tässä vaiheessa kautta puolentoista viikon kestoinen pelitauko samoin kuin SM-liiganjoukkueilla, joilla on maajoukkuetauko Karjala-turnauksen vuoksi.

Jukureiden pelit jatkuivat 14.11., kun se kohtasi Kajaanin Hokin Kalevankankaalla. Jukurit sai ennen peliä Ässistä Joonas Kemppaisen ja Sakari Salmisen lainaksi kuukaudeksi (13.12 asti), sillä Antti Laakso (jalkavaiva), Tero Kettunen (luistimen viilto kaulassa), Taneli Hiltunen ja Anssi Laitinen eivät olleet pelikunnossa. Tehoton Jukurit hävisi pelin Hokille 1–3 ja koki vasta tässä vaiheessa kauden ensimmäisen kotitappion. Pelin jälkeisenä päivänä julkaistiin jälleen uusi lainasopimus, kun Lukon Nico Aaltonen liittyi joukkueeseen. Näin Jukureissa oli kolme uutta 19-vuotiasta hyökkääjää, jotka muodostavat hyökkäyskolmikon Salminen-Kemppainen-Aaltonen. Aaltosen sopimus päättyi 9.12. Kolmikko pelaa Jukureiden ohella myös Suomen U20 maajoukkueessa, joka valmistautuu MM-kisoihin pelamalla kertaalleen jokaista Mestis-joukkuetta vastaan. Tämän jälkeen Jukurit palasi voittokantaan voittamalla Titaanit 5–1, kun Antti Laakso palasi joukkueen kokoonpanoon.

Neljän päivän päästä Jukurit koki niukan tappion Turussa, kun se hävisi TuTolle 3–2. Tappiosta sisuuntunut Jukuri-lauma voitti samaisen viikon lauantaina LeKin Mikkelissä maalein 6–3. Jukurit lainasi päivää ennen K-Vantaa-peliä vähänlaisesti peliaikaa saaneen hyökkääjän Jani Tossavaisen Titaaneihin 14.12. asti kestävällä lainasopimuksella. Jukurit hävisi Vantaalla 3–4 Max Wärnin viime hetken alivoimamaalilla. Seuraava ottelu pelattiin Mikkelissä 1.12, kun vastaan asettui Salamat. Ennen ottelua Markku Erholtz liittyi Jukuri-joukkueeseen HPK:sta 15.12. asti kestävällä lainasopimuksella. "Mielelläni näkisin miehen riveissämme myös kevätkaudellakin" totesi Jukurien toimitusjohtaja Mikko Romo. Jukurit voitti ottelun 5–1, ja Erekin sai yhden tehopisteen. Jukurit hävisi toistamiseen tällä kaudella KooKoolle tiukassa kärkiottelussa Mikkelissä 4–6, minkä jälkeen oli aika kohdata Jokipojat. Joensuun ottelu oli viimeinen Jukureiden nuorisoketjulle Salminen-Kemppainen-Aaltonen. Jukurit lähti otteluun ilman sairaana olevia Aaltosta ja Erholtzia sekä pitkäaikaistoipilasta Tuomo Jormakkaa ja Titaaneilla lainassa olevaa Jani Tossavaista. Jukurit voitti Joensuussa hienosti 1–2.

Jukurit voitti seuraavaksi Suomen U20 maajoukkueen 1–0, minkä jälkeen Erholtz palasi joukkueen kokoonpanoon ja Jukurit korvasi lainassa olleen nuorisoketjun omallaan: Hiltunen-Mäkinen-Kiukas. Illan ainoasta maalista vastasi Tomi Lindfors. Jukurit onnistui myös katkaisemaan yhdeksän ottelun voitto-tappio-voitto -putkensa voittamalla kaksi peliä peräkkäin. Jukurit kohtasi vielä Sportin ja HeKin vieraissa ennen joulutaukoa. Juuri Juhani Tammisen päävalmentajakseen saanut Sport kaatui 2–4 ja HeKi 4–7. HeKi-ottelussa oli mukana Titaaneista takaisin tullut Jani Tossavainen. Jukurit olivat ennen joulutaukoa sarjassa kolmantana 56 pisteellään: KooKoolla oli piste enemmän ja TuTolla 3 pistettä. TuTo oli pelannut yhden pelin enemmän kuin KooKoo ja Jukurit.

Kahden viikon joulutauon jälkeen vuoden 2007 puolelle mahtui vielä yksi peli Kajaanissa, kun Jukurit kaatoi Hokin maalein 2–4. Tuomo Jormakka palasi pelaavaan kokoonpanoon ja tekaisi maalinkin. Erholtz palasi HPK:hon. Tässä ottelussa tehtiin myös Jukurien I Divisioona/Mestis-historian 2000. maali, jonka teki Tero Kettunen tyhjiin.

Kevätkausi (tammi–maaliskuu 2008)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tässä välissä pidettiin viikon tauko, ja pelit jatkuivat 5.1.2008, kun Jukurit kohtasi SaPkon Mikkelissä. Jukurit hävisi pelin 2–3 rankkarikilpailun jälkeen. Ottelu oli Jukureilta kauden surkein esitys, ja Makkonen totesikin ottelun jälkeen: "Tällaisella pelillä kymmenen maalin tappio ei riitä TuToa vastaan keskiviikkona." Jukurit lainasi JYPistä tammikuu ajaksi Henrik Forsberin ja aiemmin tällä kaudella Mikkelissä käväisseen Erkka Leppäsen. Makkosen ennustamat kymmenen maalin tappiolukemat eivät sentään toteutuneet, mutta lukemat olivat rumat: 2–8. Tappio oli suurilukuisin, joka Mikkelissä on koettu Mestis-aikakaudella. Jukurien tappioputki jatkui Lempäälässä, kun joukkue hävisi LeKille 3–1, ja Kotkasta lähdettiin kotiin 1–0 tappio niskassa rankkareiden jälkeen.

Neljän ottelun tappioputki meni poikki lauantaina Kalevankankaalla, kun Jukurit voitti Kiekko-Vantaan hyvän pelin jälkeen 5–2. Tässä vaiheessa kautta Jukurit sai Tapparasta alkukaudella Jukureissa pari kuukautta kiekkoilleen Matti Koistisen loppukaudeksi riveihinsä. Jukurit voitti myös seuraavan ottelun Kirkkonummella Salamia vastaan 2–5. Seuraavaksi Jukurit matkasi Kouvolaan, jonne saapuivat myös Urheilukanavan kamerat. Jukurit voitti tapahtumarikkaan ja erittäin viihdyttävän ottelun 1–2. "Jukurit onnistui hyvin 60 minuutin prässissään ja oli niskan päällä. Olisi ollut vääryys, mikäli KooKoo olisi voittanut", kommentoi Petteri Sihvonen. Timo Kuuluvainen loukkaantui ottelussa Jani Honkasen taklattua häntä. Tiken olkapää kuvattiin, ja hän oli poissa ainakin pari viikkoa. Jukurien kapteenina toimi väliaikaisesti varakapteeni Ilkka Kallioinen. Jukurit hävisi Heinolassa 0–1. Ottelu oli kauden ensimmäinen, jossa Jukurit ei saanut yhtään maalia aikaan.

Tammikuun viimeisenä päivänä myös Jukuri-miehistö koki pelaajamuutoksia, kun JYPiltä lainassa olleet Erkka Leppänen ja Henrik Forsberg matkasivat takaisin JYPin riveihin ja Mika Rontti saapui Jokereista vahvistamaan Jukurien puolustusta. Jukurit voitti Jokipojat 5–3, ja viikon tauon jälkeen Tamin Sport saapui Kalevankankaalle. 7.2.2008 Jukurit ilmoitti Kari Makkosen kahden vuoden jatkosopimuksesta sekä sen, että seuralla on yhtiöittämisprosessi meneillään. Jäähalliin kaivattiin ravintola- ja aitiotiloja, ja nyt selvitettiin sitä mahdollisuutta, että osa rahoituksesta tulisi yksityiseltä sektorilta.[3]

Jukurit voitti Sportin rangaistuslaukauksilla 2–1 mutta hävisi kolme seuraavaa otteluaan SaPkolle, Hokille ja TuTolle. Jukurit palasi voittokantaan voittamalla Titaanit 3–1 sekä LeKin 3–0. Seuraavassa ottelussa Salamoita vastaan Kalevankankaalla koettiin yllätys, sillä kaikki Jukurien pelit tähän asti torjunut Joni Myllykoski availi luukkua ja Pekka Lahikainen teki Mestis-debyyttinsä. Jukurit voitti tuon ottelun 4–1 mutta joutui tyytymään kolmanteen sijaan, sillä se hävisi runkosarjan päätösottelun Vantaalla 3–2. Näin Jukurit sai Sportin puolivälieriin vastaansa. Mikäli Jukurit olisi voittanut Vantaan, se olisi sijoittunut toiseksi ja saanut vastaansa viime aikoina heikosti pelanneen Jokipojat. TuTo voitti runkosarjan ylivoimaisesti 105 pisteellä, kun taas toiseksi sijoittuneelle KooKoolle pisteitä kertyi 84, kuten myös Jukureille. KooKoo sijoittui kuitenkin Jukurien edelle, sillä KooKoon maaliero oli kaksi maalia Jukureita parempi. Näin ollen toinenkaan sija ei jäänyt Jukureilta kauas.

Runkosarjan jälkeiset play off -ottelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukurien kausi jatkui runkosarjan jälkeen play off -peleissä. Mestiksen play offit pelattiin paras viidestä -systeemillä. Runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Jukurit sai puolivälierävastustajakseen nousukuntoisen Juhani Tammisen luotsaaman Vaasan Sportin. Jukurit voitti ensimmäisen koitoksen 2–1, kun Sport teki kavennusmaalin viimeisellä sekunnilla. Ottelun viimeisellä minuutilla Mikkelin katsomossajoukkotappelu. Tapahtuneen seurauksena Suomen Jääkiekkoliitto kiristi Mestiksen play off -pelien turvallisuusjärjestelyjä lisäämällä järjestyksenvalvojien määrää, kun taas Sport määräsi Mikkelissä riehuneille faneilleen porttikiellon loppukauden peleihinsä [4], ja Jukurit rakensi kolme metriä korkean karsinan vierasfanikatsomon ympärille.[5]

Sport tasoitti otteluvoitot maanantaina Vaasassa 1–1. Jukurit johti ottelua jo 0–3, mutta Sport kiri ohi ja latoi loppunumeroiksi 7–4. Seuraavassa ottelussa Mikkelissä Jukurit ei saanut ainuttakaan maalia aikaiseksi: ottelu päättyi 0–3. Ottelusarja oli ensimmäistä kertaa katkolla perjantaina Urheilukanavan televisioimassa ottelussa Vaasassa Sportille. Sport teki ottelun avausmaalin, mutta Jukurit teki kaksi seuraavaa. Sport tasoitti ottelun kolmannen erän alussa, mutta Antti Laakso ohjasi Matti Koistisen lyöntilaukauksen siniviivalta ylivoimalla maaliin ajassa 52:26. Jesse Uronen oli ottelussa mukana puolitoipilaana, ja hän teki Jukurien avausmaalin. Kuten molemmat valmentajat olivat ennakoineet Mestiksen play off -infossa, ottelusarja venyi aina viidenteen otteluun saakka. Se pelattiin heti seuraavana päivänä eli lauantaina Mikkelissä. Ensin joukkueilla oli edessä seitsemän tunnin bussimatka. Sport aloitti ottelun hyvällä sykkeellä, ja Mikael Hallbäck juhli Sportin avausmaalia jo ajassa 5:30. Jukurit tasoitti ottelun Mika Rontin ylivoimamaalilla erän lopussa. Timo Kuuluvainen onnistui toisen erän puolivälissä sekä kolmannen erän alussa ylivoimalla. Jukurit johti peliä 3–1. Jukurit jäähyili pelin lopussa, ja Sport pääsi pelaamaan 6–3 ylivoimaa otettuaan Eero Väreen pois maalilta. Puntit kaventuivat hieman, kun Markus Jämsä joutui jäähylle. Sport teki ylivoimalla yhden maalin, mutta se ei riittänyt. Sport lähti kesälomille ja Jukurit välieriin voitoin 3–2.

Välierissä Jukureita vastaan asettui Hokki. Ensimmäinen ottelu pelattiin jo maanantaina Kajaanissa. Hokki voitti 4–1: Jukurien ainokaisesta maalista vastasi Tero Kettunen. Kuten koko kauden, Jukureita vaivasi ottelussa tehottomuus: Hokki-vahti Mikko Rossille kertyi peräti 32 torjuntaa, kun taas Jonk Myllykoskella torjuntoja oli vain 14. Toinen ottelu pelattiin Mikkelissä keskiviikkona, jolloin Hokki voitti 3–4. Jukurien otteissa näkyi rankan Sport-sarjan jälkeinen väsymys, ja kaikki Hokki-maalit syntyivät puolustuspään virheistä. Sarja oli ensimmäisen kerran katkolla seuraavana päivänä Kajaanissa. Jukurit voitti tuon ottelun 3–7. Kari Makkosen mukaan joukkue ei vieläkään pelannut aivan kauden parasta peliään, mutta voittoon se riitti. Seuraavan kerran joukkueet kohtasivat Mikkelissä lauantaina. Jukurit tasoitti voitot 2–2 voittamalla toistamiseen Hokin 2–1. Antti Laakso teki voittomaalin ajassa 46:51. Hokki kuitenkin voitti viidennen ottelun Kajaanissa 6–2 ja eteni finaaleihin TuToa vastaan.

Jukurien pelit jatkuivat KooKoota vastaan pronssiottelussa perjantaina Kalevankankaalla. Ottelu päättyi 4–2, ja Jukurit voitti näin ollen Mestis-pronssia.

Tietoja ja tilastoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukurit menetti pitkäaikaisen kapteeninsa, kun Lasse Kanerva lopetti uransa edellisenä kautena. Alkusyksyn harjoitusotteluissa kapteenina toimi Esa Hämäläinen. Joukkueen kapteeniksi Mestis-kauteen 2007–2008 valittiin Timo Kuuluvainen. Kuuluvainen loukkaantui ottelussa KooKoo-Jukurit, ja varakapteeni Ilkka Kallioinen toimi muutaman ottelun Kuuluvaisen tuuraajana. Jukurit jäädytti Lasse Kanervan pelinumeron #24 ja nosti hänen paitansa 26.10.2007 TV-ottelussa Jukurit-Jokipojat Mikkelin jäähallin kattoon.

Tero Kettunen teki 29.12.2007 ottelussa Hokki-Jukurit Jukurien I divisioona/Mestis-historian 2000. maalin tekemällä loppunumeroiksi 2–4 tyhjään maaliin.

Runkosarja

  • Joni Myllykoski pelasi kaikissa paitsi yhdessä (44) ottelussa tolppien välissä. Hänen torjuntaprosentikseen tuli 92,13 %. Hän torjui 1 112 ja päästi sisään 95 kiekkoa. Nollapelejä kertyi neljä.
  • Pekka Lahikainen pelasi yhdessä ottelussa, 29.2.2008 Jukurit-Salamat 4–1. Hänen torjuntaprosentikseen tuossa ottelussa tuli 94,74 %.

Jukurien tehokkain pelaaja oli jälleen kerran Petri Lehtonen, joka on saalisti 44:ssä pelaamassaan ottelussa tehot 15+22=37. Tämä lukema oikeutti pistepörssin 18. sijaan. Jesse Uronen oli kovin maalintekijä 16 maalillaan.

Play off

Joni Myllykoski pelasi kaikki viisi Sport-ottelua, kaikki viisi Hokki-ottelua sekä pronssiottelun KooKoota vastaan Jukuri-maalilla. Hänen torjuntaprosentikseen kertyi 91,10 %. Timo Kuuluvainen voitti Jukurien pistepörssin, ja hän johtaa koko Mestiksen pistepörssiä tehoin 6+7.

Jukureiden pelaajat kaudella 2007–2008

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden 2007–2008 lopullinen joukkue

Maalivahdit
Numero Pelaaja Hanskakäsi Sopimus Syntymäpaikka
30 Suomalainen Joni Myllykoski V 2008 Tornio, Suomi
35 Suomalainen Pekka Lahikainen V 2009 Mikkeli, Suomi
Puolustajat
Numero Pelaaja Kätisyys Sopimus Syntymäpaikka
3 Suomalainen Teemu Metso V 2008 Oulu, Suomi
5 Suomalainen Olli-Pekka Komulainen V 2008 Kuopio, Suomi
6 Suomalainen Lauri Kinos V 2008 Jyväskylä, Suomi
7 Suomalainen Matti Koistinen V 2008 Outokumpu, Suomi
8 Suomalainen Eero Hyvärinen V 2008 Jyväskylä, Suomi
9 Suomalainen Tuomo Kortelainen V 2008* Jyväskylän Maalaiskunta, Suomi
15 Suomalainen Esa Hämäläinen V 2008 Juva, Suomi
22 Suomalainen Ilkka Kallioinen A V 2008 Jyväskylä, Suomi
28 Suomalainen Mika Rontti V 2008 Pori, Suomi
Hyökkääjät
Numero Pelaaja Kätisyys Pelipaikka Sopimus Syntymäpaikka
2 Suomalainen Kalle Mäkinen O LH 2008 Jyväskylä, Suomi
10 Suomalainen Timo Kuuluvainen C V LH 2008 Kuusankoski, Suomi
11 Suomalainen Jesse Kiukas V LH 2008 Mikkeli, Suomi
12 Suomalainen Antti Laakso V LH 2008 (2009) Forssa, Suomi
13 Suomalainen Taneli Hiltunen V LH 2008 Mikkeli, Suomi
14 Suomalainen Jussi-Mikko Makkonen V LH 2008 Lahti, Suomi
16 Suomalainen Jesse Uronen O OLH 2008 Helsinki, Suomi
17 Suomalainen Janne Jaakkola V KH 2008 Tampere, Suomi
18 Suomalainen Tuomo Jormakka V LH 2008 Jyväskylän Maalaiskunta, Suomi
19 Suomalainen Tomi Lindfors V LH 2008 Vantaa, Suomi
20 Suomalainen Anssi Laitinen V LH 2008* Mikkeli, Suomi
23 Suomalainen Turo Asplund V KH 2008 Jyväskylä, Suomi
26 Suomalainen Jani Tossavainen V KH 2008 Helsinki, Suomi
27 Suomalainen Tero Kettunen V LH 2008 Jyväskylä, Suomi
31 Suomalainen Petri Lehtonen A V KH 2008 (2009) Forssa, Suomi

Vastuuvalmentaja Kari Makkonen

Apuvalmentaja Pekka Lipiäinen

(* loukkaantuneena loppukauden)

Kauden aikana Jukureissa pelanneet pelaajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • #29 Henrik Forsberg, pelasi kuukauden Jukureissa lainalla mutta palasi JYPiin (7.1.–31.1.). Seitsemässä ottelussa tehot 1+1=2.
  • #7 Markku Erholtz, pelasi Jukureissa viisi ottelua (30.11.–15.12.) tehoin 1+5=6.
  • #25 Sakari Salminen, pelasi kuukauden Jukureissa (14.11.–9.12.). Kahdeksassa ottelussa tehot 1+5=6. Pelasi Jukurien ohella myös Suomen U20-maajoukkueessa. Ässä-pelaaja haki Jukureista samassa ketjussa pelanneiden Kemppaisen ja Aaltosen kanssa yhteistä peliaikaa.
  • #28 Joonas Kemppainen, pelasi kuukauden Jukureissa (14.11.–9.12.). Kahdeksassa ottelussa tehot 1+5=6. Pelasi Jukurien ohella myös Suomen U20-maajoukkueessa. Ässä-pelaaja haki Jukureista samassa ketjussa pelanneiden Salmisen ja Aaltosen kanssa yhteistä peliaikaa.
  • #7/#29 Nico Aaltonen, pelasi kuukauden Jukureissa (15.11.–9.12.). Kuudessa ottelussa tehot 3+1=4. Pelasi Jukurien ohella myös Suomen U20-maajoukkueessa. Lukko-pelaaja haki Jukureista samassa ketjussa pelanneiden Kemppaisen ja Salmisen kanssa yhteistä peliaikaa.
  • #25 Erkka Leppänen, pelasi syksyllä ja tammikuussa kuukauden Jukureissa (10.10.–4.11, 7.1.–31.1.) 13 ottelussa tehoin 1+3=4.
  • #28 Samuli Piiroinen, pelasi Jukureissa (10.10.–23.10.) neljä peliä tehoin 3+1=4.
  • #29 Ilkka Vaarasuo, pelasi alkukauden Jukureissa (30.8.–08.10.). Kahdeksassa ottelussa tehot 1+4=5. Siirtyi JYPiin.
  • #25 Simo Karjalainen, oli try-outilla elokuussa, ei sopimusta.
  • #1 Jukka Kuusivuori, oli try-outilla elokuussa, ei sopimusta.

Jukuri-siirrot kaudella 2007–2008

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jukureista lähtevät pelaajat
Pvm. Pelaaja Edellinen seura Uusi seura Sopimus
31.1.2008 Erkka Leppänen Mikkelin Jukurit JYP, Jyväskylä Paluu lainalta
31.1.2008 Henrik Forsberg Mikkelin Jukurit JYP, Jyväskylä Paluu lainalta
15.12.2007 Markku Erholtz Mikkelin Jukurit HPK, Hämeenlinna Paluu lainalta
9.12.2007 Sakari Salminen Mikkelin Jukurit Ässät, Pori Paluu lainalta
9.12.2007 Joonas Kemppainen Mikkelin Jukurit Ässät, Pori Paluu lainalta
9.12.2007 Nico Aaltonen Mikkelin Jukurit Lukko, Rauma Paluu lainalta
27.11.2007 Jani Tossavainen Mikkelin Jukurit Titaanit, Kotka 14.12.2007 (laina)
4.11.2007 Erkka Leppänen Mikkelin Jukurit JYP, Jyväskylä Paluu lainalta
1.11.2007 Matti Koistinen Mikkelin Jukurit Tappara, Tampere Paluu lainalta
23.10.2007 Samuli Piiroinen Mikkelin Jukurit JYP, Jyväskylä Paluu lainalta
10.10.2007 Ilkka Vaarasuo Mikkelin Jukurit JYP, Jyväskylä 2008
30.8.2007 Jukka Kuusivuori Mikkelin Jukurit Try-Out Jukureissa päättyi -
30.8.2007 Simo Karjalainen Mikkelin Jukurit Titaanit, Kotka Try-Out
9.5.2007 Kai Tillanen Mikkelin Jukurit Titaanit, Kotka 2008
30.4.2007 Simo Mälkiä Mikkelin Jukurit SaiPa, Lappeenranta 2009
20.4.2007 Ossi Pellinen Mikkelin Jukurit HPK, Hämeenlinna Try-Out
10.4.2007 Andreas Sundin Mikkelin Jukurit Bofors IK, Allsvenskan SWE 2008
10.4.2007 Ari Kovanen Mikkelin Jukurit Lukko, Rauma Try-Out
Jukureihin saapuvat pelaajat
Pvm. Pelaaja Edellinen seura Uusi seura Sopimus
31.1.2008 Mika Rontti Jokerit, Helsinki Mikkelin Jukurit 2008
23.1.2008 Matti Koistinen Tappara, Tampere Mikkelin Jukurit 2008
7.1.2008 Henrik Forsberg JYP, Jyväskylä Mikkelin Jukurit Laina 31.1.2008
7.1.2008 Erkka Leppänen JYP, Jyväskylä Mikkelin Jukurit Laina 31.1.2008
15.12.2007 Jani Tossavainen Titaanit, Kotka Mikkelin Jukurit Paluu lainalta
30.11.2007 Markku Erholtz HPK, Hämeenlinna Mikkelin Jukurit 15.12.2007 (laina)
15.11.2007 Nico Aaltonen Lukko, Rauma Mikkelin Jukurit 9.12.2007 (laina)
13.11.2007 Sakari Salminen Ässät, Pori Mikkelin Jukurit 9.12.2007 (laina)
13.11.2007 Joonas Kemppainen Ässät, Pori Mikkelin Jukurit 9.12.2007 (laina)
10.10.2007 Samuli Piiroinen JYP, Jyväskylä Mikkelin Jukurit 4.11.2007 (laina)
10.10.2007 Erkka Leppänen JYP, Jyväskylä Mikkelin Jukurit 4.11.2007 (laina)
30.8.2007 Matti Koistinen Tappara, Tampere Mikkelin Jukurit 30.10.2007 (laina)
30.8.2007 Ilkka Vaarasuo JYP, Jyväskylä Mikkelin Jukurit 2008
26.7.2007 Simo Karjalainen SaiPa A, Lappeenranta Mikkelin Jukurit Try-Out
15.6.2007 Teemu Metso Hokki, Kajaani Mikkelin Jukurit 2008
23.5.2007 Jani Tossavainen HeKi, Heinola Mikkelin Jukurit 2008
23.5.2007 Jussi-Mikko Makkonen Kiekko-Vantaa, Vantaa Mikkelin Jukurit 2008
11.5.2007 Jukka Kuusivuori FPS, Forssa Mikkelin Jukurit Try-Out
11.5.2007 Jesse Uronen Jokerit, Helsinki Mikkelin Jukurit 2008
18.4.2007 Joni Myllykoski Hokki, Kajaani Mikkelin Jukurit 2008
18.4.2007 Olli-Pekka Komulainen SaPKo, Savonlinna Mikkelin Jukurit 2008
18.4.2007 Kalle Mäkinen JYP, Jyväskylä (A-nuorten Sm-liiga) Mikkelin Jukurit 2008

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]