Jääkiekon alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
IIHF World U18 Championship
Laji Jääkiekko
Maa(t) Kansainvälinen
Perustettu 1999
Edeltäjä U18 EM-Kisat
Joukkueita 10
Hallitseva mestari Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Eniten mestaruuksia Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat (11)
Ruotsi–Kanada-ottelu maailmanmestaruuskisoissa vuonna 2011.

Jääkiekon alle 18-vuotiaiden maailman­mestaruus­kilpailut on Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:nvuosittain järjestämä jääkiekkoturnaus. Turnaus järjestetään eri maiden alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueille. Se pelataan usein huhtikuussa ja järjestetään samanlaisella järjestelmällä kuin miesten- ja nuorten maailmanmestaruuskilpailut. Kilpailuissa on pääsarjan lisäksi kolme sitä alempaa sarjatasoa eli 1., 2. ja 3. divisioona, joista kukin on jaettu edelleen kahteen eritasoiseen lohkoon, A-lohkoon ja B-lohkoon[1].

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turnaus järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1999, jolloin Suomi voitti mestaruuden. Eniten mitaleita, eli 17,on voittanut Yhdysvallat. Turnaus ei ole kansainvälisesti yhtä arvostettu kuin sitä vanhempi Ivan Hlinkan muistoturnaus, sillä IIHF:n turnaus järjestetään Kanadan tärkeimpien juniorisarjojen ollessa vielä kesken. Näin ollen niiden pelaajat siten voi osallistua alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuihin. Ensimmäisen kerran Kanada osallistui maailmanmestaruuskilpailuihin, kun ne järjestettiin Slovakiassa vuonna 2002.

Kun huomioon otetaan kaikki sarjatasot, suurinumeroisimman voiton alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoissa on saavuttanut tiettävästi Islanti. Maa voitti 3. divisioonan ottelussa Armenian peräti maalein 50–0 Armenian ensimmäisessä maaottelussa.[2]

Mitalistit ja kisapaikkakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia Paikka
1999 Suomi Suomi Ruotsi Ruotsi Slovakia Slovakia Saksa Füssen/Kaufbeuren
2000 Suomi Suomi Venäjä Venäjä Ruotsi Ruotsi Sveitsi Kloten/Weinfelden
2001 Venäjä Venäjä Sveitsi Sveitsi Suomi Suomi Suomi Heinola/Helsinki/Lahti
2002 Yhdysvallat Yhdysvallat Venäjä Venäjä Tšekki Tšekki Slovakia Piešťany/Trnava
2003 Kanada Kanada Slovakia Slovakia Venäjä Venäjä Venäjä Jaroslavl
2004 Venäjä Venäjä Yhdysvallat Yhdysvallat Tšekki Tšekki Valko-Venäjä Minsk
2005 Yhdysvallat Yhdysvallat Kanada Kanada Ruotsi Ruotsi Tšekki České Budějovice / Plzeň
2006 Yhdysvallat Yhdysvallat Suomi Suomi Tšekki Tšekki Ruotsi Ängelholm/Halmstad
2007 Venäjä Venäjä Yhdysvallat Yhdysvallat Ruotsi Ruotsi Suomi Tampere/Rauma
2008 Kanada Kanada Venäjä Venäjä Yhdysvallat Yhdysvallat Venäjä Kazan
2009 Yhdysvallat Yhdysvallat Venäjä Venäjä Suomi Suomi Yhdysvallat Fargo/Moorhead
2010 Yhdysvallat Yhdysvallat Ruotsi Ruotsi Suomi Suomi Valko-Venäjä Minsk
2011 Yhdysvallat Yhdysvallat Ruotsi Ruotsi Venäjä Venäjä Saksa Crimmitschau/Dresden
2012 Yhdysvallat Yhdysvallat Ruotsi Ruotsi Kanada Kanada Tšekki Brno/Znojmo/Breclav
2013 Kanadan lippu Kanada Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Suomen lippu Suomi Venäjä Sotši
2014 Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Tšekin lippu Tšekki Kanadan lippu Kanada Suomi Lappeenranta/Imatra
2015 Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Suomen lippu Suomi Kanadan lippu Kanada Sveitsi Zug/Luzern
2016 Suomen lippu Suomi Ruotsin lippu Ruotsi Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Yhdysvallat Grand Forks
2017 Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Suomen lippu Suomi Venäjän lippu Venäjä Slovakia Poprad / Spišská Nová Ves
2018 Suomen lippu Suomi Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Ruotsin lippu Ruotsi Venäjä Tšeljabinsk/Magnitogorsk
2019 Ruotsin lippu Ruotsi Venäjän lippu Venäjä Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Ruotsi Örnsköldsvik/Uumaja
2020 Turnaus peruttiin koronaviruspandemian takia.[3] Yhdysvallat Ann Arbor / Plymouth Township
2021 Kanadan lippu Kanada Venäjän lippu Venäjä Ruotsin lippu Ruotsi Yhdysvallat Frisco/Plano[4]
2022 Ruotsin lippu Ruotsi Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Suomen lippu Suomi Saksa Landshut/Kaufbeuren[5]
2023 Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat[6] Ruotsin lippu Ruotsi[6] Kanadan lippu Kanada[6] Sveitsi Basel/Porrentruy[7]
2024 Suomi Espoo/Vantaa[8]

Mitalitaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa Kulta Hopea Pronssi Mitalit
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 11 5 3 19
Suomen lippu Suomi 4 3 5 12
Kanadan lippu Kanada 4 1 4 9
Venäjän lippu Venäjä 3 6 3 12
Ruotsin lippu Ruotsi 2 6 5 13
Tšekin lippu Tšekki 0 1 3 4
Slovakian lippu Slovakia 0 1 1 2
Sveitsin lippu Sveitsi 0 1 0 1

Taulukko on päivitetty vuoden 2023 maailmanmestaruusturnauksen jälkeen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. IIHF - Tournaments IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 15.2.2022. (englanniksi)
  2. Canada's Destruction of Denmark, and the Most Lopsided International Hockey Games www.vice.com. Viitattu 30.12.2022. (englanniksi)
  3. Alle 18-vuotiaiden jääkiekon MM-kisat peruttiin yle.fi. 12.3.2020. Viitattu 7.4.2020.
  4. 2021 IIHF Ice Hockey U18 World Championship stats.iihf.com. Viitattu 5.1.2024.
  5. IIHF - Home 2022 IIHF ICE HOCKEY U18 WORLD CHAMPIONSHIP IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 5.1.2024. (englanniksi)
  6. a b c IIHF - Home 2023 IIHF ICE HOCKEY U18 WORLD CHAMPIONSHIP IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 2.5.2023. (englanniksi)
  7. IIHF - U18 Worlds in Basel & Porrentruy IIHF International Ice Hockey Federation. Viitattu 18.4.2023. (englanniksi)
  8. Toimitus: Leijonat - 2024 alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisat pelataan Espoossa ja Vantaalla www.leijonat.fi. Viitattu 5.1.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]