Donald Rumsfeld

Donald Rumsfeld
Yhdysvaltain 13. ja 21. puolustusministeri
	20. tammikuuta 2001 – 18. joulukuuta 2006
Presidentti	George W. Bush
Edeltäjä	William Cohen
Seuraaja	Robert Gates
	20. marraskuuta 1975 – 20. tammikuuta 1977
Presidentti	Gerald Ford
Edeltäjä	James R. Schlesinger
Seuraaja	Harold Brown
Valkoisen talon kansliapäällikkö
	syyskuu 1974 – marraskuu 1975
Presidentti	Gerald Ford
Edeltäjä	Alexander Haig
Seuraaja	Dick Cheney
Yhdysvaltain 9. pysyvä edustaja Natossa
	2. helmikuuta 1973 – 24. syyskuuta 1974
Presidentti	Richard Nixon; Gerald Ford
Edeltäjä	David M. Kennedy
Seuraaja	David K. E. Bruce
Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen; Illinoisin 13. vaalipiiristä
	3. tammikuuta 1963 – 20. maaliskuuta 1969
Edeltäjä	Marguerite S. Church
Seuraaja	Phil Crane
Henkilötiedot
Syntynyt	9. heinäkuuta 1932; Chicago, Illinois, Yhdysvallat
Kuollut	29. kesäkuuta 2021 (88 vuotta); Taos, New Mexico, Yhdysvallat
Puoliso	Joyce Pierson (vih. 1957)
Tiedot
Puolue	republikaanit
Tutkinnot	Princetonin yliopisto
Uskonto	presbyteeri
	; Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Palvelusmaa(t)	Yhdysvallat
Puolustushaara	merivoimat
Palvelusvuodet	1954–1957; 1957–1989 (reservissä)
Sotilasarvo	kapteeni
Aiheesta muualla
	rumsfeld.com
	[ Muokkaa Wikidatassa ]
	Infobox OK

Donald Henry ”Don” Rumsfeld (9. heinäkuuta 1932 – 29. kesäkuuta 2021^[1]^[2]) oli yhdysvaltalainen poliitikko ja liikemies, joka toimi Yhdysvaltain puolustusministerinä kahteen kertaan, George W. Bushin hallinnossa 2001–2006 ja aiemmin Gerald Fordin hallinnon henkilöstöpäällikkönä 1974–1975 sekä puolustusministerinä 1975–1977. Rumsfeld oli Yhdysvaltain 21. puolustusministeri ja kaikkien aikojen vanhin tuohon virkaan valittu henkilö. Hän oli myös nuorin puolustusministeri palvellessaan Fordin hallinnossa. Ministerintoimien lisäksi Rumsfeld teki pitkän uran sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Varhainen elämä

Rumsfeld syntyi 9. heinäkuuta 1932 Jeannette Kearsleyn (o.s. Husted) ja George Donald Rumsfeldin poikana. Hänen isänsä oli amerikansaksalaisesta suvusta, joka oli muuttanut Yhdysvaltoihin 1870-luvulla. Donald kasvoi Winnetkassa Illinoisissa.

Rumsfeld opiskeli Princetonin yliopistossa, jossa suoritti alemman tutkinnon 1954. Hän palveli Yhdysvaltain laivastossa 1954–1957 ilmailukouluttajana. Koulutuksensa jälkeen hän lensi Grumman F9F Pantheria. Rumsfeld oli aktiivisessa reservissä aina vuoteen 1975, jolloin hänestä tuli puolustusministeri.

Ura

Kongressi

Vuonna 1957 hän tuli Washingtoniin kongressimiehen apulaiseksi. Investointipankkiuran jälkeen hänet valittiin edustajainhuoneeseen Illinoisista vuonna 1962 ja uudelleen 1964, 1966 ja 1968.

Nixonin hallinto

Rumsfeld erosi kongressista vuonna 1969, jotta hän voisi työskennellä presidentti Richard Nixonin hallinnossa. Samana vuonna hän sai työkseen Office of Economic Opportunity -viraston uudistamisen ja uudelleenorganisoimisen. Nixon nimitti Rumsfeldin neuvonantajakseen joulukuussa 1970.

Helmikuussa 1973 hän muutti Brysseliin Nato-edustajaksi.

Fordin hallinto

Rumsfeld pyydettiin takaisin Washingtoniin Nixonin erottua elokuussa 1974. Uusi presidentti Gerald Ford nimitti hänet valkoisen talon kansliapääliköksi. Hän toimi virassa vuosina 1974–1975. Rumsfeld nimitettiin puolustusministeriksi 20. marraskuuta 1975. Hän toimi tehtävässä tammikuuhun 1977 asti. Samana vuonna hän sai Presidential Medal of Freedom -kunniamerkin. ^[3]

Yksityinen sektori

Puolustusministeriuransa jälkeen Rumsfeld siirtyi vuosiksi 1977–1985 lääkeyhtiö G.D. Searleen, jossa hän oli toimitusjohtajana ja johtokunnan puheenjohtajana. Hän oli myös 1990–1993 General Instrument Corporationin toimitusjohtaja ja puheenjohtaja. Ennen uutta ministerinasemaansa Rumsfeld oli lääketehdas Gilead Sciencesin johtokunnan puheenjohtaja. Ennen tätä hän johti ballististen ohjusten uhkaa ja avaruuspuolustusta käsitteleviä komissioita.

Bushin hallinto

George W. Bush nimitti Rumsfeldin puolustusministeriksi 20. tammikuuta 2001. Varapresidentiksi vallittu Dick Cheney oli aiemmin suositellut Rumsfeldia Bushille. Bushin kaudella Rumsfeld oli erittäin näkyvä henkilö, koska hän johti Pentagonia, kun Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin ja vuonna 2003 Irakiin. Erityisesti arvosteltiin hänen lausuntojaan Bagdadin pommituksen aikana. Retoriikassaan ennen Irakin sotaa Rumsfeld jakoi Euroopan maat sotaa vastustavaan ”vanhaan Eurooppaan” ja Yhdysvalloille myötämieliseen Itä-Eurooppaan eli ”uuteen Eurooppaan”.^[4]

Rumsfeldiä arvosteltiin voimakkaasti Irakin sodan aloituksen ja kulun vuoksi. Rumsfeldin suhdetta Pentagonin kenraaleihin pidetään huonona, ja eläkkeelle jääneet kenraalit vaativat hänen eroansa.^[5]^[6]^[7]^[8]

Ronald Reaganin hallinnon aikaan Rumsfeld auttoi Saddam Husseinia saamaan kemiallisia aseita. Rumsfeld mahdollisti Husseinin ostaa yhdysvaltalaisilta yrityksiltä pernaruttoa ja paiseruttoa.^[9]^[10] Vuonna 2003 toimiessaan puolustusministerinä, Rumsfeld osasi kertoa minkälaisia aseita Husseinilla on käytössään.^[11]

Demokraattien välivaalivoiton jälkeen 8. marraskuuta 2006 republikaanilähteet ilmoittivat Rumsfeldin eroavan.^[12] Yhdysvaltain senaatti valitsi joulukuussa Rumsfeldin seuraajaksi keskustiedustelupalvelu CIA:n johtajana vuosina 1991–1993 toimineen Robert Gatesin äänin 95–2.^[13] Gates vannoi virkavalan ja aloitti tehtävässä 18. joulukuuta.^[14]

Rumsfeld vaikutti useissa konservatiivisissa ja uuskonservatiivissa ajatushautomoissa, kuten Center for Security Policy, Hoover Institution, Project for the New American Century, Freedom House, RAND Corporation ja Committee for the Free World.

Eläköitymisen jälkeen

Donald Rumsfeld perusti 2007 The Rumsfeld Foundation -säätiön. Se keskittyy julkisella palvelulla työskentelevien ihmisten rohkaisemiseen Yhdysvalloissa. Ulkomailla säätiö on tukenut muun muassa vapaiden talousjärjestelmien kasvua. Rumsfeld tuki säätiön toimintaa myös itse. Tammikuusta 2014 lähtien säätiö on sponsoroinut yli 90 yhteistyökumppania Keski-Aasiassa. Se on lahjoittanut 1,2 miljoonan dollarin edestä opintotukia ja stipendejä. Säätiö on lahjoittanut myös 2,4 miljoonaa dollaria veteraanien tukemiseen.^[15]

Kuvia

Laivaston luutnanttina (ylärivissä oikealla) 1955
Presidentti Nixonin neuvontantajana 1971
Urheilullinen Rumsfeld vuonna 1974
Presidentti Fordin työhuoneessa, paikalla mm. ulkoministeri Henry Kissinger
Puolustusministerin virkavala (1975)
Puolustusministerinä 1976
Ronald Reagan nimittää Rumsfeldin Lähi-idän edustajaksi 1983
Presidentti Ford tapaa kansliapäällikkönsä Rumsfeldin ja Cheneyn vuonna 1975
Varapresidentti Dick Cheney ja entinen puolustusministeri Rumsfeld presidentti Fordin hautajaisissa 2007