Cormac McCarthy

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Cormac McCarthy
Cormac McCarthy Child of God -teoksen kansilehtikuvassa 1973.
Cormac McCarthy Child of God -teoksen kansilehtikuvassa 1973.
Henkilötiedot
Syntynyt 20. heinäkuuta 1933 (ikä 86)
Rhode Island, Yhdysvallat
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Ammatti kirjailija
Lapset Cullen McCarthy, John McCarthy
Kirjailija
Äidinkieli englanti
Esikoisteos The Orchard Keeper
Allekirjoitus
Allekirjoitus
Palkinnot

Pulitzer-palkinto

Aiheesta muualla
cormacmccarthy.com
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Cormac McCarthy (s. 20. heinäkuuta 1933 Rhode Island, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen kirjailija, elokuvakäsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija. Hän on kirjoittanut kymmenen romaania, joista tärkeimpinä on pidetty 1985 ilmestynyttä Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta-teosta, 1990-luvun kolmen romaanin Rajatrilogia-kokonaisuutta ja 2006 julkaistua Tie-romaania. Kirjallisuuskriitikko Harold Bloom on useasti nimennyt McCarthyn merkittävimmäksi eläväksi amerikkalaiseksi kirjailijaksi.

McCarthy on postmoderni kirjailija, jonka teosten riisuttua, konkreettista, kokeilevaa ja metafyysistä kieltä on usein verrattu William Faulkneriin ja eeppisen proosan rakennetta Herman Melvilleen. McCarthyn teoksille on tyypillistä väkivallan, kuoleman ja Yhdysvaltojen rajaseutujen mytologian, historian ja nykypäivän käsittely.

McCarthy on palkittu Yhdysvaltojen merkittävimmillä huomionosoituksilla National Book Award-palkinnolla, Pulitzer-palkinnolla ja elämäntyöstä myönnettävällä Pen/Saul Bellow-palkinnolla. Hänet tunnetaan teostensa lisäksi haluttomuudestaan osallistua julkiseen keskusteluun. McCarthy on antanut monikymmenvuotisen uransa varrella vain muutamia haastatteluja. Hänen teoksista on tehty useita elokuvasovituksia, joista tunnetuin on Joel ja Ethan Coenin ohjaama Menetetty maa.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cormac McCarthy syntyi Yhdysvalloissa Providencessa Rhode Islandin osavaltiossa 20.7.1933 kuusilapsisen perheen kolmantena lapsena. Hänen isänsä oli Yalesta valmistunut menestyvä juristi, jonka työn perässä perhe muutti vuonna 1937 Tennesseen Knoxvilleen.[1] Knoxvillessä McCarthyjen koti oli köyhään naapurustoon verrattuna varakas, maaseutumaisen vehreyden ympäröimä valkea talo oli suuri ja siellä kävi kotiapulaisia.[2] Roomalaiskatolinen McCarthy kävi lapsuudessaan ja nuoruudessaan Knoxvillen katolista koulua, mutta McCarthyn itsensä mukaan uskonnolla ei ollut merkittävää roolia hänen lapsuudessaan tai kodissaan.[3] Kotiseudusta ja varsinkin läheisen vuoriston karusta elämäntavasta tuli myöhemmin McCarthyn Appalakeille sijoittuvien varhaiskauden romaanien tapahtumapaikkoja ja inspiraatio.[4]

McCarthy aloitti opinnot Tennesseen yliopiston taidekorkeakoulussa 1951, mutta erosi tai erotettiin opinnoista vuonna 1952.[5] Hän hakeutui 1953 Yhdysvaltain ilmavoimien palvelukseen neljäksi vuodeksi, joista kaksi oli sijoitettuna Alaskaan. Oman kertomuksensa mukaan McCarthy löysi kirjallisuuden armeijassa, jossa luki "nopeasti paljon kirjoja".[2] Armeijakomennuksensa jälkeen vuonna 1957 McCarthy palasi Tennesseen yliopistoon pääaineinaan tekniikka ja liiketalous. McCarthy alkoi kuitenkin keskittyä enemmän luovaan kirjoittamiseen ja julkaisi opiskelijalehti Phoenixissa kaksi novellia “A Drowning Incident” ja “Wake for Susan”, joista sai Ingram-Merrill-palkinnon vuosina 1959 ja 1960. Vuonna 1961 hän jätti opintonsa jälleen kesken.[6]

Uran alku, Chicago, Eurooppa, The Orchard Keeper ja Outer Dark[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cormac McCarthy Orchard Keeper-teoksen markkinointikuvassa 1965.

Vuonna 1961 McCarthy avioitui opiskelutoverinsa Lee Hollemanin kanssa. Parille syntyi poika Cullen ja he muuttivat ensin New Orleansiin ja sitten Chicagoon, jossa McCarthy työskenteli autokorjaamossa samalla kun kirjoitti opiskelujen aikana aloittamaansa ensimmäistä romaaniaan. Vuonna 1964 perhe muutti takaisin Tennesseehen ja pari erosi.[5][2]

Tennesseen ylängöille sijoittuvan The Orchard Keeper-esikoisteoksen julkaisi Random House vuonna 1965. McCarthy päätti lähettää käsikirjoituksen Random Houselle, koska ”se oli ainoa kustantaja, jonka tiesin”. Random Housella käsikirjoitus ajautui Albert Erskinelle, joka oli ollut McCarthyn arvostaman William Faulknerin kustannustoimittaja tämän kuolemaan saakka vuonna 1962. Erskinestä tuli McCarthyn työpari seuraavan kahdenkymmenen vuoden ajaksi.[2] Esikoisteoksen arvostelut olivat pääsääntöisesti kiittäviä, mutta romaani ei myynyt merkittäviä määriä. McCarthyn lahjat kirjoittajana oli kuitenkin huomattu. Hän sai ensin Yhdysvaltain taide- ja kirjallisuusakatemian matka-apurahan, sitten William Faulkner-säätiön palkinnon ja myöhemmin vielä Rockefeller-säätiön apurahan 1966.[5]

Apurahojen turvin McCarthy lähti kesällä 1965 Eurooppaan, jossa tapasi seuraavan vaimonsa Anne DeLislen. He avioituivat 1966 Englannissa, ja matkustelivat pitkin Etelä-Eurooppaa ennen asettumistaan Ibizalle taiteilijayhteisöön, jossa McCarthy kirjoitti seuraavan romaaninsa.[6] Vuonna 1967 McCarthy palasi vaimonsa kanssa Yhdysvaltoihin, missä Outer Dark ilmestyi 1968 ja sai hyvän vastaanoton.[7]

Paluu Appalakeille, Child of God ja Suttree[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cormac McCarthy Suttree-teoksen markkinointikuvassa 1979.

1969 pari muutti Tennesseehen, jossa McCarthy kirjoitti Child of God-romaaninsa. Teos sijoittui eteläisille Appalakkien vuorille ja perustui lehtileikkeisiin todellisesta murhaajasta, joka asui uhriensa kanssa luolassa Sevierissä Tennesseessä.[2] Child of God sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton, eikä shokeeraava aihe ja väkivalta lisännyt kirjan myyntiä tai julkista huomiota, vaikka tämä oli ollut McCarthyn tavoite. Hän oli pyrkinyt seuraamaan esikuvansa William Faulknerin jalanjälkiä, jonka mainetta oli lisännyt siirtyminen shokeeraaviin aiheisiin.[6][8] McCarthyn silloinen vaimo DeLisle kuvasi Richard Woodwardin haastattelussa New York Timesissa 1992: "Elimme täydellisessä köyhyydessä. Peseydyimme järvessä. … Joku soitti ja tarjosi 2000 dollaria jos hän tulisi yliopistolle luennoimaan kirjoistaan. Hän vastasi että kaikki mitä hänellä oli sanottavana oli kirjojen sivuilla. Sitten syötiin taas viikko papuja."[2]

Vuosina 1974-75 McCarthy kirjoitti ystävänsä ohjaaja Richard Pearcen pyynnöstä ensimmäisen elokuvakäsikirjoituksensa The Gardener's Son PBS-kanavan Visions-sarjaan.[6] Samaan aikaan McCarthy työsti laajaa käsikirjoitusta, josta tuli myöhemmin seuraava romaani Suttree. McCarthy kertoi Woodwardin haastattelussa löyhästi omaelämänkerrallisen Suttreen kuvaamasta ajasta, miten "useimmat sen aikaisista ystävistäni ovat kuolleet … ne ystävät, joita minulla on lopettivat juomisen."[9] Kirjailijana McCarthyn ura oli nivelkohdassa. Hänen uransa ensimmäinen, sekä fyysisesti että temaattisesti Appalakkeihin sijoittuva ajanjakso oli nyt päättynyt. Hän tunsi tulleensa sekä taiteellisesti että yksityiselämässään tiensä päähän ja edessä oli suuri elämänmuutos.[8]

Muutto rajaseudulle ja Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1976 McCarthy pakkasi tavaransa ja muutti El Pasoon Texasiin, jossa hän raitistui ja muutti elämäntapansa. Hän erosi vaimostaan virallisesti muutamaa vuotta myöhemmin. McCarthyn parikymmenen vuoden ajan kirjoittama Suttree ilmestyi vihdoin 1979 ja sai hyvän vastaanoton.[10] McCarthy oli alkanut työstää seuraavaa romaaniaan jo vuonna 1974 Tennesseessä ja uppoutui etelään muutettuaan taustatyöhön.[11] Tähän tarjoutui mahdollisuus, kun hänelle myönnettiin 1981 Saul Bellown ja Shelby Footen suosittelemana viisivuotinen MacArthur Fellowship -apuraha, yksi halutuimpia työskentelyapurahoja maailmassa. McCarthy pystyi nyt paneutumaan seuraavan romaaninsa Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta aiheiden tutkimiseen ja teoksen kirjoittamiseen.[12][2]

Kirjoitusprosessi vei yhdeksän vuotta ja taustatyön laajuus ja tarkkuus on noussut myöhemmin legendaksi. Kirjeessään Notes on Blood Meridian -kirjan kirjoittaneelle John Sepichille McCarty kertoi lukeneensa satoja kirjoja.[13] Hän teki tarkkoja muistiinpanoja kirjan tapahtumapaikoista ja vaelsi ainakin kahdesti kirjassa kuvatun Glantonin jengin reitin.[14] Vuonna 1985 ilmestyneen Veren ääriin -teoksen vastaanotto ei ollut hyvä, vaikka teosta onkin myöhemmin pidetty McCarthyn mestariteoksena ja yhtenä amerikkalaisen nykykirjallisuuden merkittävimmistä romaaneista.[15]

Äärimmäisen väkivaltainen tarina sijoittuu 1800-luvun puoliväliin Yhdysvaltojen ja Meksikon muotoutumassa olevalle raja-alueelle. Lännen valloituksen ja rajaseutujen mytologian ytimessä olevaa väkivaltaa käsittelevän romaanin päähenkilö 'Poika' liittyy ensin Meksikoon suuntautuvaan epäonnistuneeseen sissiretkeen ja sitten 'Glantonin jengiin', joka tappaa raja-alueen intiaaneja ja muita asukkaita päänahoista maksetun rahapalkkion vuoksi. Romaanin merkittävin henkilö on shakespearelaiseksi hahmoksi kasvava pahan ruumiillistuma tuomari Holden.[16]

Rajatrilogia ja kaupallinen menestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

McCarthylle oli tähän mennessä kertynyt vahva kulttimaine muiden kirjailijoiden ja kirjallisuudentutkijoiden keskuudessa.[2] Hänen uransa ei ollut kuitenkaan kaupallinen menestys. Random Housen alkuperäisiä julkaisuja oli myyty noin 2 500 kappaletta, ja Ecco Pressin pokkaripainoksia 3 000 - 5 000 kappaletta kutakin. Veren ääriin oli myynyt vain 1 500 kappaletta ja McCarthyn suhteellisen tuntematon elämä El Pasossa jatkui ennallaan. Hänen seuraava teoksensa muutti kuitenkin kaiken. Kun McCarthyn pitkäaikainen kustannustoimittaja Albert Erskine jäi eläkkeelle, McCarthy palkkasi uuden kirjallisuusagentin Amanda Urbanin ja vaihtoi kustantajaa.[10] Kustannustoimittajaksi uudessa kustannustalossa Alfred A. Knopfilla tuli Gary Fisketjon.[17] Robert Jarrettin mukaan:

»Uusi agentti, uusi western-aihe, hieman romanttinen juoni, sympaattisempi sankari ja ehkä kaikkein olennaisimmin uuden kustantajan into markkinoida romaania. Ehkä kaikki nämä yhdessä loivat 1992 hetkessä kirjallisen sensaation.»
(Robert L. Jarrett - Cormac McCarthy[18])

Kaikki kauniit hevoset myi lähes 500 000 kappaletta kahdessa vuodessa ja teoksen elokuvaoikeudet myytiin huomattavalla summalla. Kaupallisen menestyksen lisäksi kirja oli myös arvostelumenestys. Se sai sekä National Book Award- että kriitikkojen National Book Critics Circle Award -palkinnot 1992 ja lähes 30 vuoden uran jälkeen McCarthysta oli tullut lähes yhdessä yössä tunnettu kirjailija. Myyntimenestystä seurasi myös elokuvamaailman huomio, sillä kymmenet ohjaajat olivat kiinnostuneita kirjan sovittamisesta elokuvaksi.[17] Tästä syntyi itseään ruokkiva positiivinen kierre: myyntimenestys herätti Hollywoodin mielenkiinnon ja uutiset elokuvaprojekteista lisäsivät mielenkiintoa McCarthyn kirjoja kohtaan ja niiden myyntiä. Kustantajat kiirehtivät julkaisemaan uusintapainoksia aiemmista teoksista.[19]

Rajatrilogiaksi nimetyn kokonaisuuden toinen osa Matka toiseen maailmaan (The Crossing) ilmestyi 1994 ja kolmas ja viimeinen osa Tasangon kaupungit (Cities of the plain) 1998. Myös nämä romaanit olivat myyntimenestyksiä, vaikka sarjan viimeinen osa ei ollutkaan kahden ensimmäisen kaltainen arvostelumenestys.[6] Veren ääriin oli käsitellyt Yhdysvaltojen ja Meksikon välisen rajaseudun valloittamista ja muotoutumista. Rajatrilogia puolestaan sijoittuu samojen seutujen rauhoittumisen ja urbanisoitumisen aikaan sata vuotta myöhemmin. Teoskokonaisuus on McCarthyn aiempiin romaaneihin verrattuna selvästi vähemmän väkivaltainen ja toisin kuin aiemmissa teoksissa päähenkilöissä on sankarillisia piirteitä.[20]

Menetetty maa, Tie ja avautuminen julkisuudelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The world soon to be largely populated by men who would eat your children in front of your eyes and the cities themselves held by cores of blackened looters who tunneled among the ruins and crawled from the rubble white of tooth and eye carrying charred and anynymous tins of food in nylon nets like shoppers in the commissaries of hell. The soft black talc blew through the streets like squid ink uncoiling along a sea floor and the cold crept down and the dark came early and the scavengers passing down the steep canyons with their torches trod silky holes in the drifted ash that closed behind them silently as eyes.
—Cormac McCarthy, The Road

McCarthy avioitui kolmannen kerran vuonna 1997 taiteilija Jennifer Winkleyn kanssa ja sai tämän kanssa pojan Johnin.[6] Pariskunta muutti Tesqueen New Mexicoon Santa Fen laitamalle ja McCarthy sai pysyvän palkattoman ja epävirallisen residenssin ystävänsä fyysikko Murray Gell-Mannin perustamassa Santa Fe-instituutissa.[21]

Vuonna 2005 hän julkaisi Menetetty maa-romaanin, jonka oli 1980-luvulla kirjoittanut alun perin elokuvakäsikirjoitukseksi. Coen-veljesten 2007 ensi-iltansa saanut kirjaan perustuva Menetetty maa -elokuva oli huomattava taiteellinen ja kaupallinen menestys ja lisäsi entisestään McCarthyn mainetta. Maine ei kuitenkaan ollut pelkästään elokuvasovitusten varassa. 2006 ilmestyi romaani Tie, joka sai sekä Pulitzer- että James Tait Black Memorial-palkinnot seuraavana vuonna.[6] Teoksen päähenkilöt isä ja poika vaeltavat halki tarkemmin määrittelemättömässä katastrofissa tuhoutuneen maailman ja yrittävät selviytyä muiden henkiin jääneiden keskellä. Teos on muodoltaan lounaisen kauden romaaneja yksinkertaisempi, mutta näyn kaltaisessa visiossaan pysäyttävä.[22] Tie-romaanista on muodostunut Veren ääriin-teoksen kaltainen ilmiö. Post-apokalyptisestä, ympäristöaiheisesta näyn kaltaisesta romaanista on runsaassa kymmenessä vuodessa julkaistu kymmeniä tulkintoja ja artikkeleita.[23] Teos myös vakiinnutti entisestään McCarthyn maineen Yhdysvaltojen kirjallisuuden terävimmässä kärjessä, ja vuonna 2008 hänelle myönnettiin Pen/Saul Bellow -palkinto poikkeuksellisen laadukkaasta amerikkalaisesta kirjallisesta urasta.[24]

Samalla tapahtui jotakin ennenkuulumatonta. MCarthy on ollut tunnettu yksityisyytensä suojelusta, eikä varsinkaan uransa alkupuolella osallistunut lainkaan julkiseen keskusteluun. Vaikka McCarthysta oli tullut palkittu ja tunnettu kirjailija, hän antoi vuosien 1965 ja 2007 välisenä aikana vain kaksi laajalle levinnyttä haastattelua, molemmat Richard B. Woodwardille. Ensimmäinen julkaistiin New York Timesissa 1992 ja toinen Vanity Fair-lehdessä 2005.[25] Stacey Peebles on myöhemmin kuitenkin osoittanut, että McCarthyn maine yksinäisenä erakkona on liioiteltu. Hän oli tehnyt yhteistyötä muiden ammattilaisten kanssa lukuisissa elokuva- ja teatteriprojekteissa läpi uransa.[26] McCarthyn maine julkisuuden välttelijänä oli kuitenkin ehtinyt kasvaa vuosikymmenten kuluessa lähes myyttisiin mittoihin ja hänen odottamaton ilmestymisensä Oprah Winfreyn haastatteluun 2007 oli monelle hänen uraansa seuranneelle järkytys. Kun Winfrey kysyi miksi McCarthy ei anna haastatteluja, kirjailija vastasi: "No, minun mielestäni se ei tee hyvää ihmisen päälle. Jos käyttää paljon aikaa miettiäkseen miten kirja pitäisi kirjoittaa, ei ehkä pitäisi puhua kirjoittamisesta vaan kirjoittaa."[27]

Myöhemmin sama avoimuus on jatkunut ja McCarthy oli vuonna 2008 mukana Oscar-gaalassa Coenin veljesten kanssa.[28] Uusi avoimuus kulminoitui Ridley Scottin kanssa toteutettuun The Counselor-elokuvaprojektiin, jossa McCarthy oli sekä käsikirjoittaja että yksi tuottajista.[27] Hän oli paikalla kuvauksissa koko niiden keston ja kommentoi miten "siellä on nuoria ulkopuolella odottamassa että signeeraan heidän kirjansa … en minä ole tottunut sellaiseen."[29]

McCarthy tänään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Santa Fe -instituutti on ollut McCarthyn työympäristö 1990-luvun alusta lähtien. Oman kirjoittamisensa lisäksi hän osallistuu säännöllisesti instituutin työpajoihin ja editoi instituutin tutkijoiden julkaisujen kieliasua.[21]

McCarthy asuu nykyisin Tesuquessa New Mexicossa ja on ahkerasti mukana Santa Fen akateemisessa yhteisössä. McCarthy kertoo viihtyvänsä kirjailijoita paremmin tiedemiesten kanssa ja kirjoittaa ja viettää aikaansa Santa Fe -instituutissa, joka on poikkitieteelliseen ja erityisesti monitahoisten haasteiden tutkimukseen erikoistunut yksityinen tutkimuslaitos, johon kutsutaan erityisen lahjakkaita tutkijoita ympäri maailmaa.[30] Omien kirjoitustöidensä ohessa McCarthy on lähinnä harrastuksenaan editoinut instituutin tutkijoiden ja muiden maailman eturivin tiedemiesten julkaisuja eri aloilta.[31] Hyvä esimerkki on W. Brian Arthurin erittäin merkittävä taloustieteen alaan kuuluva artikkeli Increasing Returns and the New World of Business vuodelta 1996.[32]

McCarthy on kertonut työstävänsä kolmea uutta teosta.[33] Eniten tietoa on julkistettu The Passenger-nimisestä teoksesta, josta McCarthy luki osia julkisesti Lannan-säätiön tilaisuudessa Santa Fessä jo vuonna 2015. Teoksen on kerrottu olevan vahvasti tieteeseen ja matematiikkaan perustuva, sen päähenkilö on nainen ja tapahtumat sijoittuvat 1980-luvun New Orleansiin. Romaanin mahdollisesta julkistamisajankohdasta ei ole varmaa tietoa.[34]

Taiteellinen merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

McCarthy on yksi Yhdysvaltojen nykykirjallisuuden keskeisistä hahmoista. Erittäin vaikutusvaltainen kriitikko Harold Bloom on useasti todennut pitävänsä Cormac McCarthya merkittävimpänä elävänä yhdysvaltalaisena kirjailijana.[35] Hänet löysivät ensin kriitikot, kirjallisuuden tutkijat ja varsinkin toiset kirjailijat. Jo ennen Rajatrilogian kaupallista menestystä ja mukanaan tuomaa kuuluisuutta McCarthysta oli tullut kirjailijoiden kirjailija. Esimerkkinä tästä on suositusten perusteella myönnettävä 'nerostipendiksi' kutsuttu McArthur-apuraha, jonka myöntämistä arvioivassa komiteassa olivat mukana myös kirjailijat Saul Bellow ja Shelby Foote.[36] Bellow ylisti McCarthyn "kertakaikkiaan vastustamatonta kieltä, hänen elämää luovia ja kuolemantuomiota jakavia lauseitaan".[37] Foote taas on todennut kertoneensa lausunnossaan säätiölle, miten "tämä ei mene pelkästään niin, että annatte hänelle tunnustuksen palkinnolla. Hän tulee antamaan työllään tunnustuksen teille."[2] New York Timesin kirjallisuustoimitus teki 2005 kyselyn, jossa usealta sadalta kirjailijalta, kriitikolta ja kirjallisuusvaikuttajalta kysyttiin edellisten 25 vuoden tärkeintä amerikkalaista kirjaa. McCarthyn kirjoista Veren ääriin sijoittui julkistetulla ranking-listalla sijalle kolme. Myös Rajatrilogia yhtenäisenä teoksena sai useita mainintoja.[15]

Vuonna 2008 McCarthylle myönnettiin Pen/Saul Bellow-tunnustus ansioista amerikkalaisessa kirjallisuudessa ja elämäntyöstä, "jonka laatu, kunnianhimo, saavutusten mittakaava ja ajallinen kesto asettavat kirjoittajansa Yhdysvaltalaisen kirjallisuuden terävimpään kärkeen."[38] McCarthyn kirjoille on myönnetty Yhdysvaltojen kirjallisuuden arvostetuimmat palkinnot National Book Award (Kaikki kauniit hevoset, 1992)[39] ja Pulitzer (Tie, 2007).[40] Yhdysvalloissa McCarthy on nostettu usein ennakkoarvioissa Nobel-ehdokkaiden joukkoon, mutta ainakaan toistaiseksi hänen merkitystään ei ole tunnustettu kansainvälisesti yhtä suureksi kuin Yhdysvalloissa.[41] McCarthy tunnetaan ennen muuta amerikkalaisten myyttien ja kirjallisuuden perinteiden käsittelijänä. Vuonna 2008 Nobel-komitean puheenjohtaja Horace Engdahl sanoi, miten hänen näkemyksensä mukaan Yhdysvaltojen kirjallisuus on "liian itsekeskeistä, liian eristäytynyttä. Kirjallisuutta ei käännetä tarpeeksi eivätkä kirjailijat osallistu maailmankirjallisuuden suureen keskusteluun."[42]

Kirjallinen tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Outer Dark- ja Child of God-romaanien yhtenäiset kansikuvat.

McCarthyn tuotanto jaetaan yleensä kahteen osaan. Uran alkupuolen Appalakkien kausi sijoittuu McCarthyn lapsuuden ja nuoruuden ympäristöön. Tähän kauteen kuuluvat toistaiseksi suomentamattomat romaanit The Orchard Keeper (1965), Outer Dark (1968), Child of God (1974) ja Suttree (1979). Erik Hagen mukaan tämän kauden McCarthy on paikallinen kirjailija, jonka tuotannossa näkyvät hänen kotiseutunsa kirjallisuuden tunnusmerkit ja Yhdysvaltojen etelävaltioiden gotiikan perinne ja varsinkin William Faulknerin vaikutteet.[43] Jo ensimmäisistä romaaneista puuttuvat henkilöiden psykologian ja sisimmän kuvaus. Henkilöiden tekoja ei perustella mitenkään.[44] Etelän gotiikalle tyypillisesti teoksia leimaa groteskius, fyysisesti ja psyykkisesti epämuodostuneet henkilöt, seksuaaliset perversiot, irvokkaat aiheet ja löyhästi omaelämänkerrallista Suttreeta lukuunottamatta rujo väkivalta. Teokset heijastelevat ja kommentoivat kirjallista traditiota ja sosiaalisesti alistavaa ympäristöä tuomalla pinnan alla piileviä jännitteitä fyysiseen ympäristöön.[45]

Lounainen kausi alkaa muutosta etelään Texasiin 1976. Tähän kauteen kuuluvat romaanit Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta (Blood Meridian, Or the Evening Redness in the West, 1985) ja rajatrilogia Kaikki kauniit hevoset (All the Pretty Horses, 1992), Matka toiseen maailmaan (The Crossing, 1994) sekä Tasangon kaupungit (Cities of the plain, 1998). Rajaseutuja käsittelevällä kaudella teosten aiheisto lavenee käsittelemään Yhdysvaltojen kansallisia myyttejä ja rajaseutujen tarinoita, perintöä, historiaa, nykypäivää ja maailmankirjallisuuden perinnettä. Samalla teosten kieli, tematiikka ja rakenne muuttuu kokeilevammaksi[43] ja niihin tulee metafyysinen ulottuvuus.[46] Myöhemmässä selkeämmin omaäänisessä McCarthyssa on nähty runsaasti vaikutteita William Shakespearelta.[47] McCarthyn itsensä mukaan hänen muita suosikkejaan ovat esimerkiksi Fedor Dostojevski ja Herman Melville.[2]

Alkuperäisessä muodossaan elokuvakäsikirjoitukseksi kirjoitettu trillerimäinen Menetetty maa (No Country for Old Men, 2005) on muita lounaiseen kauteen laskettuja teoksia yksinkertaisempi sekä kieleltään että rakenteeltaan. Osalla kriitikoista on ollut vaikeuksia teoksen sijoittamisessa McCarthyn tuotantoon. Myös vuonna 2007 julkaistu post-apokalyptinen Tie poikkeaa McCarthyn aiemmista teoksista aiheistoltaan ja tapahtumapaikoiltaan.[22] Linda Woodson onkin todennut, että Matka toiseen maailmaan-romaanin jälkeen McCarthyn kieli muuttuu tarkemmaksi ja suoremmaksi ja pyrkii aiempaa vähemmän rakentamaan omaa sisäistä maailmaansa.[48]

Postmodernismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltojen kirjallisessa keskustelussa McCarthy lasketaan yleisimmin 70-luvulla läpimurtonsa tehneiden postmodernistien Thomas Pynchonin, Don DeLillon, Paul Austerin, Toni Morrisonin, Philip Rothin, Raymond Carverin ja Joyce Carol Oatesin seuraan. David Holloway näkee McCarthyn kuitenkin myöhäisenä modernistina, joka sijoittuu esimerkiksi Faulknerin, James Joycen ja Virginia Woolfin edustaman angloamerikkalaisen modernin ja postmodernistien välimaastoon. Hollowayn mukaan McCarthyn projekti on modernin arvon palautus vastauksena jälkimodernistisen identiteettipolitiikan ylilyönteihin.[49]

Postmodernismille tyypillisesti McCarthy kirjoittaa selkeästi tietoisena aiemmasta kirjallisuudesta, traditiosta ja genremääritelmistä. McCarthyn omin sanoin: "Ruma totuus on se, että kirjat on tehty kirjoista. Romaani on henkensä velkaa aiemmille romaaneille."[50] Varsinkin myöhäiskauden teoksissaan McCarthy viittaa suoraan kirjalliseen keskusteluun. Esimerkiksi Matka toiseen maailmaan-romaanissa pappi puhuu kieliteorian käsittein.[48] McCarthy on johdonmukaisesti kieltäytynyt Pynchonin ja esimerkiksi elokuvaohjaaja Terrence Malickin tavoin osallistumasta tekstejään koskevaan keskusteluun ja esittämään tulkintoja niistä. Valinta noudattaa postmodernismin teoreetikkojen Roland Barthesin ja Michel Foucaultin näkemyksiä tekstistä lukijan konstruktiona ja 'kirjailijan' katoamisesta lukutilanteessa.[51]

Romaanien kieli ja rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

See the child. He is pale and thin, he wears a thin and ragged linen shirt. He stokes the scullery fire. Outside lie dark turned fields with rags of snow and darker woods beyond that harbor yet a few wolves. His folk are known for hewers of wood and drawers of water but in truth his father has been a schoolmaster. He lies in drink, he quotes from poets whose names are now lost. The boy crouches by the fire and watches him.
—Cormac McCarthy, Blood Meridian, or the Evening Redness of the West

McCarthy on tunnettu varsinkin kielestään, joka on usein tarkoituksellisen arkaaista ja anakronistista.[52] Varsinkin myöhemmissä teoksissa on sävyjä ja kaikuja Kuningas Jaakon Raamatun ja Danten Jumalaisen näytelmän kielestä.[53] Hän käyttää romaaniensa erittäin laajassa sanastossa arkikäytöstä poistuneita sanoja, ammattikohtaista erityissanastoa ja itse luomiaan uudissanoja. Tämä pakottaa lukijan hitaampaan rytmiin ja kirjoitetun tulkintaan, sillä tekstiä on usein mahdotonta lukea silmäilemällä ja nopeasti.[54] McCarthyn ranskalainen kääntäjä Francois Hirsch kuvaa miten "McCarthyn kääntäminen olisi mahdotonta, jos et rakasta kieltä, sanoja, niiden sävyjä, niiden tummaa lumoavaa voimaa. Miksi? Koska McCarthy on runoutta. Eeppistä, lyyristä, mikä nimi sille nyt annetaankin. Runoutta."[55]

McCarthyn proosalle on tyypillistä hyvin konkreettinen ja objektiivinen suhde maailmaan. Hän ei kuvaa henkilöidensä psykologiaa tai vaikuttimia.[56] McCarthy on sanonut Marcel Proustin kaltaisista sisäisen maailman kuvaajista miten "en ymmärrä heitä … minulle se ei ole kirjallisuutta."[2] New York Times -lehden kriitikon Sara Moslen mukaan konkreettisuus ja ympäröivän maailman kuvaamisen tarkkuus tuo hänen kieleensä "välittömyyttä, joka historiallisesta fiktiosta usein puuttuu." Teoksissa on usein pitkiä jaksoja objektiivisen tekemisen yksityiskohtaista, ammattimaista ja autenttista kuvausta. Kirjoittaja tuntee kuvaamansa maailman läpikotaisin yksityiskohtiin saakka. McCarthy onkin kertonut välttävänsä kirjoittamista paikoista, joissa ei ole itse käynyt ja on tunnettu erittäin tarkasta taustatyöstään.[57]

McCarthyn itsensä mukaan hän keskittyy vain pitkiin teksteihin ja romaaneihin: "Minua eivät kiinnosta lyhyet tarinat. Mikään mikä ei vie vuosia elämästä ja itsemurhan partaalle ei tunnu vaivan arvoiselta."[58] Harold Bloomin mukaan McCarthy on kirjoittajana ennen kaikkea visionääri. Bloomin mukaan esimerkiksi Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta on muodoltaan enemmän eeppistä proosaa kuin romaani.[59]

Elokuvakäsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mennyt maa-elokuvassa Anton Chigurhia esittänyt Javier Bardem ja Coenin veljekset.

McCarthy on ollut kiinnostunut elokuvasta 60-luvulta saakka. Vuonna 1977 hän käsikirjoitti 1876 tapahtuneeseen murhaan perustuvan The Gardener's Son -televisioelokuvan PBS-kanavalle.[60] Elokuvaprojektia ehdotti McCarthylle ohjaaja Richard Pearce.[61] Kriittinen vastaanotto oli erinomainen, elokuvaa pidettiin yleisesti yhtenä PBS-kanavan The Visions-sarjan parhaista ja se sai kaksi Emmy-ehdokkuutta tuotannollisista ansioistaan.[62]

McCarthy kirjoitti 1970- ja 1980-luvuilla kolme elokuvakäsikirjoitusta, joista yksikään ei kuitenkaan edennyt tuotantoon. El Paso/Juarez-käsikirjoituksesta tuli myöhemmin Tasangon kaupungit -romaanin runko. Menetetty maa ilmestyi suurilta osin uudelleen kirjoitettuna romaanina 2005, ja myöhemmin Coen-veljesten sovittamana moneen kertaan palkittuna menestyselokuvana. Kolmannen, ympäristöaiheisen käsikirjoituksen Whales and Men ideat ovat Stacey Peeblesin mukaan Matka toiseen maailmaan-romaanin teemojen keskeistä rakennusmateriaalia.[63]

1980-luvulla McCarthy kirjoitti myös kaksi näytelmää, joista The Stonemason (1995) on ollut hyvin kiistelty rasismia käsittelevien teemojensa ja kielensä vuoksi.[26] McCarthy kirjoitti näytelmän alunperin Washington DC:n National Theatre -teatterin tilaustyönä. Näytelmää ei ole koskaan esitetty kokonaisena versiona.[64] Toinen näytelmistä, The Sunset Limited (2006), on sen sijaan esitetty lukuisia kertoja,[26] ja Tommy Lee Jones ohjasi 2011 näytelmään pohjautuvan HBO-elokuvan The Sunset Limited.[27] Vuonna 2013 McCarthy käsikirjoitti ja toimi tuottajana Ridley Scottin elokuvassa The Counselor (2013),[65] joka oli kuitenkin suurista odotuksista huolimatta sekä taiteellinen että kaupallinen floppi.[66]

McCarthyn romaaneista on tehty lukuisia elokuvasovituksia, joista ainoa merkittävä taiteellinen ja kaupallinen menestys on Coen-veljesten Menetetty maa vuodelta 2007.[26] Muita elokuvasovituksia ovat Billy Bob Thorntonin Kaikki kauniit hevoset (2000),[26] John Hillcoatin Tie[27] ja James Francon Child of God (2014).[27]

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaistut käsikirjoitukset ja näytelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaistuja esseitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvasovituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valikoituja palkintoja ja tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1959 ja 1960 Ingram-Merrill-palkinto collegessa.[67]
  • 1965 American Academy of Arts and Letters Rome Fellowship-matkustusapuraha[68]
  • 1966 William Faulkner -säätiön palkinto esikoisteoksesta The Orchard Keeper[69]
  • 1969 Guggenheim Fellow -apuraha luovaan kirjoittamiseen[70]
  • 1976 Guggenheim Fellow -apuraha luovaan kirjoittamiseen[70]
  • 1981 MacArthur Fellows -apuraha[71]
  • 1991 American Academy of Arts and Letters - Jean Stein Award fiktiosta 1991[68]
  • 1992 National Book Award[72] ja National Book Critics Circle Award[73] teoksesta Kaikki kauniit hevoset
  • 1996 Dublinin kansainvälinen kirjallisuuspalkinto Literary Award (longlist-ehdokkuus) teoksesta Matka toiseen maailmaan[74]
  • 2000 Dublinin kansainvälinen kirjallisuuspalkinto (longlist-ehdokkuus) teoksesta Tasangon kaupungit[75]
  • 2006 James Tait Black Memorial Prize-palkinto teoksesta Tie[76]
  • 2007 Pulitzer-palkinto teoksesta Tie[77]
  • 2007 Dublinin kansainvälinen kirjallisuuspalkinto (shortlist-ehdokkuus) teoksesta Mennyt maa[78]
  • 2008 Dublinin kansainvälinen kirjallisuuspalkinto (longlist-ehdokkuus) teoksesta Tie[79]
  • 2008 PEN/Saul Bellow -palkinto ansioista amerikkalaisesta kirjallisuudessa, kirjallisuudesta "jonka laatu, kunnianhimo, saavutusten mittakaava ja pitkä ura asettavat kirjoittajansa Yhdysvaltalaisen kirjallisuuden terävimpään kärkeen."[80]
  • 2012 Best of the James Tait Black, (shortlist-ehdokkuus) teoksesta Tie[81]
  • 2015 American Academy of Arts and Letters – Award of Merit - mitali ansioista romaanikirjallisuudessa[68]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja- ja artikkelilähteet

  • Bloom, Harold: Bloom’s Modern Critical Views: Cormac McCarthy,. New York: Infobase Publishing, 2009. ISBN 978-1-60413-395-0. (englanniksi)
  • Brewton, Vince: ”The Changing Landscape of Violence in Cormac McCarthy’s Early Novels and the Border Trilogy”, Bloom’s Modern Critical Views: Cormac McCarthy, s. 63–84. New Edition. New York: Infobase Publishing, 2009. ISBN 978-1-60413-395-0. (englanniksi)
  • Frye, Steven: ”Histories, novels, ideas: Cormac McCarthy and the Art of Philosophy”, The Cambridge Companion to Cormac McCarthy, s. 3–14. New York: Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-64480-9. (englanniksi)
  • Hage, Erik: Cormac McCarthy: A Literary Companion. North Carolina: McFarland, 2010. ISBN 0786455594. (englanniksi)
  • Jarrett, Robert L.: Cormac McCarthy. New York: Twayne Publishers, 1997. ISBN 0-8057-4567-X. (englanniksi)
  • Peebles, Stacey L.: Cormac McCarthy and performance: page, stage, screen. Austin: University of Texas Press, 2017. ISBN 978-1-4773-1204-9. (englanniksi)
  • Sepich, John E.: Notes on blood meridian: revised and expanded edition. Austin: University of Texas Press, 2008. ISBN 978-0-292-71820-3. (englanniksi)
  • Snyder, Phillip A. & Snyder, Delys W.: ”Modernism, Postmodernism & Language: McCarthy's Style”, The Cambridge Companion to Cormac McCarthy, s. 27-40. New York: Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-64480-9. (englanniksi)
  • Woodson, Linda: ”McCarthy's Heroes and the Will to Truth”, The Cambridge Companion to Cormac McCarthy, s. 15–26. New York: Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-64480-9. (englanniksi)

Verkkolähteet

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hage 2010 s. 7
  2. a b c d e f g h i j k Woodward 1992
  3. Jurgensen 2009
  4. Jarrett 1997 s. 1
  5. a b c Jarrett 1997 s. 2
  6. a b c d e f g cormacmccarthy.com 2013
  7. Jarrett 1997 s.3
  8. a b Jarrett 1997 s. 4
  9. Woodward 1992 Alkuperäinen: "Most of my friends from those days are dead … The friends I do have are simply those who quit drinking."
  10. a b Jarrett 1997 s. 4-5
  11. Shannon 2012
  12. Hage 1992 s. 10
  13. Sepich 2008
  14. Peebles 2008 s. 202-203
  15. a b Tanenhaus 2006
  16. Bloom 2009 s. 1-2
  17. a b Peebles 2017 s. 98
  18. Jarrett 1997 s. 5-6
  19. Jarrett 1997 s. 6
  20. Brewton 2009 s. 74
  21. a b Woodward 2005
  22. a b Hage 2010 s. 15
  23. Peebles 2017 s. 115-116
  24. PEN/Saul Bellow Award for Achievement in American Fiction Winners pen.org.
  25. Peebles 2017 s. 11
  26. a b c d e Peebles 2017 s. 2
  27. a b c d e Peebles 2017 s. 3
  28. Peebles 2017 s. 12-13
  29. Interview with Cormac McCarthy (2012) youtube.com. Cormac McCarthy Youtube-palvelussa julkaistussa haastattelussa. Alkuperäinen: "There are young people out there waiting for me to sign their books … I'm not used to that."
  30. Santa Fe Instiitute: Our Mission - Searching for Order in the Complexity of Evolving Worlds www.santafe.edu. Viitattu 4.1.2020.
  31. Flood 2012
  32. Tetzeli 2016
  33. Flood, Alison: Cormac McCarthy archive goes on display in Texas The Guardian. 18.5.2009. Viitattu 4.1.2020.
  34. Martinez, Jack: New Cormac McCarthy book, 'The Passenger', unveiled newsweek.com. 15.8.2015. Newsweek. Viitattu 3.1.2020.
  35. Bloom 2009 s. 1
  36. Hage 2010 s. 10-11
  37. Hage 2010 s. 41
  38. PEN/Saul Bellow Award for Achievement in American Fiction Winners pen.org.
  39. All the Pretty Horses, Winner, National Book Awards 1992 for Fiction nationalbook.org.
  40. 2007 Pulitzer Prizes pulitzer.org.
  41. Nazaryan, Alexander: Why American novelists don't deserve the Nobel Prize Salon. 4.10.2011. Viitattu 4.1.2020.
  42. Simpson, Aislinn: Nobel literature prize judge: American authors 'insular and ignorant' The Telegraph. 2.10.2008. Viitattu 5.1.2020.
  43. a b Hage 2010 s. 3
  44. Hage 2010 s. 8
  45. Cooper 2013 s. 41-42
  46. Hage 2010 s. 157
  47. Bloom 2009 s. 7
  48. a b Woodson 2013 s. 15
  49. Snyder & Snyder 2013 s. 30-31
  50. Woodward 1992 Alkuperäinen: "The ugly fact is books are made out of books. The novel depends for its life on the novels that have been written."
  51. Snyder & Snyder 2013 s. 27-28
  52. Bloom 2009 s. 6
  53. Peebles 2017 s. 202
  54. Snyder & Snyder 2013 s. 35-36
  55. Snyder & Snyder 2013 s. 31-32
  56. Hage 2010 s. 153
  57. Hage 2010 s. 153-154
  58. Jurgensen 2009 Alkuperäinen: "I'm not interested in writing short stories. Anything that doesn't take years of your life and drive you to suicide hardly seems worth doing."
  59. Bloom 2009 s. 8 Alkuperäinen: "I speak of McCarthy as visionary novelist, and not necessarily as a citizen of El Paso, Texas."
  60. Peebles 2017 s. 15
  61. Peebles 2017 s. 23
  62. Peebles 2017 s. 40
  63. Peebles 2017 s. 43
  64. Marinov 1997
  65. Peebles 2017 s. 2-3
  66. Peebles 2017 s. 188-190
  67. Ingram Merrill Foundation Explained everything.explained.today.
  68. a b c American Academy of Arts and Letters artsandletters.org.
  69. Book awards: William Faulkner Foundation Award for Notable First Novel librarything.com.
  70. a b John Simon Guggenheim Foundation: Cormac McCarthy gf.org.
  71. Macarthur Fellows Program: Cormac McCarthy – Class of December 1981 macfound.org.
  72. All the Pretty Horses, Winner, National Book Awards 1992 for Fiction nationalbook.org.
  73. All past National Book Critics Circle Award winners and finalists: 1992 Awards bookcritics.org.
  74. Dublin Literary Award 1996 Longlist dublinliteraryaward.ie.
  75. Dublin Literary Award 2000 Longlist dublinliteraryaward.ie.
  76. James Tait Black Prize for fiction winners ed.ac.uk.
  77. 2007 Pulitzer Prizes pulitzer.org.
  78. Dublin Literary Award 2007 Shortlist dublinliteraryaward.ie.
  79. Dublin Literary Award 2008 Longlist dublinliteraryaward.ie.
  80. PEN/Saul Bellow Award for Achievement in American Fiction Winners pen.org.
  81. Authors in running for 'best of best' James Tait Black award bbc.com.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]