Vanity Fair (lehti)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vanity Fair on yhdysvaltalainen aikakauslehti, jonka aiheisiin kuuluvat kulttuuri, muoti ja politiikka. Lehteä julkaisee Condé Nast Publications. Sekä lehden artikkelit että kansikuvat ovat aika ajoin herättäneet julkista keskustelua.[1]

Lehti sai alkunsa vuonna 1913 nimellä Dress and Vanity Fair. Seuraavana vuonna lehti alkoi ilmestyä nykyisellä nimellään − samannimisiä lehtiä oli tosin ollut aiemminkin, tunnetuimpana brittiläinen Vanity Fair vuosilta 1868−1914. Lehti menestyi hyvin aina 1930-luvun lamaan saakka. Tuolloin se yhdistettiin saman julkaisijan Vogueen.[1] Lähes 50 vuoden tauon jälkeen Vanity Fairia alettiin julkaista uudestaan vuonna 1983.[2][3]

Vuonna 1991 Vanity Fair laajeni Yhdysvaltain ulkopuolelle.[1] Tuolloin aloittaneen Britannian Vanity Fairin lisäksi lehdestä julkaistaan kansallista versiosta esimerkiksi Italiassa (2003−) ja Espanjassa (2008−).[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Vanity Fair Encyclopædia Britannica. Viitattu 4.8.2017. (englanniksi)
  2. Salmans, Sandra: Courting the elite at Conde Nast The New York Times. 6.2.1983. Viitattu 4.8.2017. (englanniksi)
  3. Windolf, Jim: The Birth of the Modern Vanity Fair, Told by the Artists and Editors Who Brought It to Life Vanity Fair. 16.10.2013. Viitattu 4.8.2017. (englanniksi)
  4. Pfanner, Eric: A Vanity Fair for France Puts Timing in Question The New York Times. 23.9.2012. Viitattu 4.8.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.