Siirry sisältöön

Don DeLillo

Wikipediasta
Don DeLillo
Don DeLillo 2011.
Don DeLillo 2011.
Henkilötiedot
Syntynyt20. marraskuuta 1936 (ikä 89)
Bronx, New York, New York, Yhdysvallat
Kansalaisuus Yhdysvallat
Ammatti kirjailija
Kirjailija
Äidinkielienglanti
Tuotannon kielienglanti
Esikoisteos Americana 1971
Pääteokset Valkoinen kohina 1985
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Palkinnot

National Book Award 1985
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Don DeLillo (s. 20. marraskuuta 1936 Bronx, New York, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen kirjailija. Hän käsittelee teoksissaan kulttuurisia traumoja[1] ja kuvaa niissä amerikkalaista elämää vuosituhannen vaihteen molemmin puolin 1970-luvulta alkaen.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DeLillon vanhemmat ovat italialaisia siirtolaisia. Hän opiskeli Fordhamin yliopistossa ja työskenteli valmistuttuaan viisi vuotta copywriterina. Kirjallisuuden pariin hän päätyi toimitettuaan kirjallisuusantologian.lähde?

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DeLillon esikoisteoksen Americanan (1971) päähenkilö on televisiotuottaja, joka aloittaa matkan halki Amerikan. Toinen romaani End Zone (1972) sijoittuu jalkapallokentälle. Great Jones Street (1973) käsittelee rock- ja huumeluolia. Romaani Ratner’s Star (1976) pohjautuu Lewis Carrollin kirjaan Liisan seikkailut ihmemaassa. Tieteiskertomuksen päähenkilönä on 14-vuotias Billy Twilling, joka on saanut Nobel-palkinnon.

DeLillon läpimurtoteos on romaani White Noise (suom. Valkoinen kohina), joka sai vuonna 1985 National Book Award -kirjallisuuspalkinnon. Hän kirjoitti sen palattuaan kotimaahan asuttuaan pitkähkön aikaa Kreikassa ja matkusteltuaan Euroopassa ja Lähi-idässä. Hän havahtui huomaamaan, että yhdysvaltalainen elämänmuoto oli sillä välin kokenut suuren muutoksen.[1] Muutos johtui ennen kaikkea televisiosta ja supermarketeista. Valkoisen kohinan päähenkilö on yliopiston opettaja J. A. K. Gladney. Hän on pohjoisamerikkalaisen Hitler-tutkimuksen laitoksen esimies Kukkulan collegessa. Kanslerin ehdotuksesta hän on muuttanut etunimensä Jack arvokkaammaksi kirjainyhdistelmäksi J. A. K.

DeLillon on nähty teoksissaan ennakoivan Yhdysvaltojen tulevaa kehitystä ja jopa kaksoistornien katastrofia. Iskun jälkeen verkossa kiersi kriitikko Vince Passaron essee ”Don DeLillo and the Twin Towers”, jossa tähän kiinnitetään huomiota. Los Angeles Timesin haastattelussa DeLillo kuitenkin vähättelee ennustajankykyjään.[1][2] DeLillon tuotannolle on kuitenkin ominaista yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa vallitsevien kulttuuristen ilmiöiden käsittely tavalla, joka purkaa niiden itsestäänselvää ja luonnollistunutta asemaa[3][4].

Romaani Libra (suom. Vaaka, 1988) käsittelee John F. Kennedyn salamurhaan liittynyttä salaliittoteoriaa ja Lee Harvey Oswaldia. DeLillo sai historian uudelleenkuvittelua sisältäneestä teoksesta kritiikkiä ja muutamalta aikalaiskirjoittajalta nimityksen huono kansalainen. New Yorker-lehden haastattelussa DeLillo toteaa, että hänelle kirjailijana nimitys on kuitenkin kunnia: "Sitä meidän nimenomaan pitäisikin tehdä, olla huonoja kansalaisia siinä mielessä, että kirjoitamme sitä vastaan, mitä valta edustaa, usein sitä, mitä hallinto edustaa ja mitä yritysmaailma sanelee ja millaiseksi kuluttajien tietoisuus on muuttunut. Siinä mielessä olemme huonoja kansalaisia, teemme työtämme."[5]

Teoksen Mao II (1991) aiheena ovat kirjailijan työ ja terrorismi. Päähenkilö on kirjailija, jolla on vaikeuksia julkaista kirjoittamansa romaani ja joka päätyy eräänlaisena sijaistoimintona terroristiryhmän panttivangiksi. DeLillon 900-sivuinen Underworld (suom. Alamaailma) ilmestyi vuonna 1997. Romaani kattaa Yhdysvaltojen lähihistoriaa 1950-luvulta 1990-luvulle asti ja alkaa 60-sivun mittaisella kuvauksella merkittävästä baseball-ottelusta. DeLillolle myönnettiin teoksesta Jerusalem-palkinto ja Yhdysvaltain taide- ja kirjallisuusakatemian William Dean Howellsin mitali.[6] Kirjallisuuskriitikko Harold Bloom nosti artikkelissaan vuonna 2003 DeLillon yhdeksi neljästä merkittävimmästä elossa olevasta amerikkalaisesta kirjailijasta Thomas Pynchonin, Philip Rothin ja Cormac McCarthyn rinnalle mainiten erityisesti Alamaailman.[7][8]

DeLillon 2000-luvun tuotantoa Alamaailman jälkeen leimaa teosten lyhyys aiempaan tuotantoon verrattuna. Vuonna 2001 ilmestyi Esittäjä-nimellä suomennettu The Body Artist, joka käsittelee surua ja kehotaiteen teosprosesseja. Tätä seurasi kapitalismia, terrorismia ja äärimmäistä varakkuutta käsitellyt Cosmopolis (2003), josta David Cronenberg on myös ohjannut elokuvan. DeLillon 9/11 -romaaniksi kutsuttu Falling Man (Putoava mies) ilmestyi 2007. Nimi perustuu kuuluisaan valokuvaan palavasta World Trade Centeristä 9.syyskuuta 2001 putoavasta miehestä. Omegapiste-nimellä suomennettu Point Omega ilmestyi 2010 ja käsitteli muun muassa sodankäynnin oikeutusta. Sen rakennetta ja tyyliä on tutkittu elokuvallisen romaanin lajin edustajana[9]. Tässä vaiheessa DeLillon myöhäistuotannon piirteeksi oli myös jo vakiintunut useiden eri taiteenlajien läsnäolo ja taiteilijuuden kuvaukset[4]. Zero K (Nolla kelviniä, 2016) yhdistää Ukrainan alueella käytävän sodan ja kryojäädytyksen. Toistaiseksi viimeisessä romaanissa Hiljaisuus teknologia romahtaa ja paikalla ovat monet DeLillon tuotannossa tutuksi tulleet hahmotyypit[3].

Romaanien lisäksi DeLillo on kirjoittanut myös näytelmiä. DeLillon romaanit on suomentanut Helene Bützow, joka sai työstään valtion kääntäjänpalkinnon vuonna 2001.[10]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomentamattomat teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Americana (1971)
  • End Zone (1972)
  • Great Jones Street (1973)
  • Ratner's Star (1976)
  • Players (1977)
  • Running Dog (1978)
  • Amazons (1980) (DeLillo käytti "Cleo Birdwell" salanimeä)
  • The Names (1982)
  • The Angel Esmeralda: Nine Stories (2011)

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Valkoinen kohina. ((White Noise, 1985.) Suomentanut Helene Kortekallio. Keltainen kirjasto 203) Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6537-5
  • Vaaka. ((Libra, 1988.) Suomentanut Helene Bützow. Keltainen kirjasto 234) Helsinki: Tammi, 1989. ISBN 951-30-9101-5
  • Mao II. (Mao II, 1991) Suomentanut Helene Bützow. Keltainen kirjasto 268. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-30-6537-5
  • Alamaailma. ((Underworld, 1997.) Suomentanut Helene Bützow. Keltainen kirjasto 315) Helsinki: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1140-7
  • Esittäjä. ((The Body Artist, 2001.) Suomentanut Helene Bützow. Keltainen kirjasto 332) Helsinki: Tammi, 2001. ISBN 951-31-2015-5
  • Cosmopolis. ((Cosmopolis, 2003.) Suomentanut Helene Bützow. Keltainen kirjasto 354) Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2659-5
  • Putoava mies. ((Falling man, 2007.) Suomentanut Helene Bützow. Keltainen kirjasto 391) Helsinki: Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4041-0
  • Omegapiste. ((Point Omega, 2010.) Suomentanut Helene Bützow. Keltainen kirjasto 423) Helsinki: Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-4041-0
  • Nolla kelviniä. ((Zero K, 2016.) Suomentanut Helene Bützow. Keltainen kirjasto) Helsinki: Tammi, 2017. ISBN 978-951-31-9206-8
  • Hiljaisuus. ((The Silence, 2020.) Suomentanut Helene Bützow. Keltainen kirjasto) Helsinki: Tammi, 2022. ISBN 9789520432737

Näytelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • The Day Room (ensiesitys 1986)
  • Valparaiso (ensiesitys 1999)
  • Love-Lies-Bleeding (ensiesitys 2006)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 Mäkijärvi, Esa: Vainoharhainen valtakunta. Parnasso, 2014, nro 5, s. 44–47.
  2. ↑ Ulin, David L.: Finding reason in an age of terror Los Angeles Times. 15.4.2003. Viitattu 4.11.2016. (englanniksi)
  3. 1 2 Kulttuuriykkönen: Don DeLillon uran päätepiste - internet kaatuu ja tietokoneet sammuvat ratkaisevalla hetkellä romaanissa Hiljaisuus YleAreena. 14.2.2022. Viitattu 11.12.2025.
  4. 1 2 Vairinen, Virpi: Kehotaide ekfrasiksen teorioiden valossa Don DeLillon romaanissa Esittäjä kokoomateoksesssa Intermediaalinen kirjallisuus, s. 128. Jyväskylän yliopisto, Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja, 2022. ISBN 978-951-39-9386-3
  5. ↑ Michaud, Jon: Don DeLillo And The Novelist as Bad Citizen New Yorker. 17.11.2011. Viitattu 11.12.2025.
  6. ↑ Don DeLillo's Awards Perival.com. Viitattu 20.7.2009. (englanniksi)
  7. ↑ Bloom, Harold: Dumbing down American readers The Boston Globe. 24.9.2003. Viitattu 4.11.2016. (englanniksi)
  8. ↑ DePietro, Thomas (toim.): Conversations With Don DeLillo, s. 115. University Press of Mississippi, 2005. ISBN 1-57806-704-9 (englanniksi)
  9. ↑ Hardwick, Hanna-Sofia: The Narrative Role of Films in Four Contemporary Novels HELDA Helsingin yliopiston avoin julkaisuarkisto. 23.9.2017. Viitattu 11.12.2025.
  10. ↑ Kirjallisuuden valtionpalkinnot Hassiselle ja Bützowille 8.5.2001. MTV Uutiset. Viitattu 16.1.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Don_DeLillo&oldid=23721613”