Viipurin linna
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Viipurin linna (ven. Выборгский замок, Vyborgski zamok) sijaitsee Viipurissa, pienellä kalliosaarella Suomenvedenpohjan ja Viipurinlahden yhdistävässä Linnasalmessa. Linna perustettiin karjalaisten linnoitetun varasto- ja kauppapaikan tilalle, joka tuhoutui ruotsalaisten hyökkäyksessä vuonna 1293 kolmannen ristiretken yhteydessä.[1] Historiansa aikana linnan hallitsija on vaihtunut useaan otteeseen. Suomi menetti linnan Neuvostoliitolle jatkosodassa vuonna 1944.
Historia
Ennen nykyisen linnoituksen rakentamista paikalla sijaitsi karjalaisten linnoitettu varasto- ja kauppapaikka. V. A. Tjulenevin 1979 käynnistämissä kaivauksissa paljastui hiekasta tehty rintavarustus sekä nykyistä linnaa edeltäneiden puurakennusten jäänteitä, jotka olivat palaneet. Useiden paikalta löydettyjen karjalaisperäisten esineiden joukossa on myös miekka joka on ajoitettu vuosien 1130–1200 välille.[2][1] Paikalta löytyi myös paljon 1100–1200-luvun esineitä, kuten karjalainen veitsi, nuolenkärkiä, sotakirves sekä lukkoja ja avaimia. Kaivauksisa löydetyistä 2000 esineestä noin 30 ajoittuu 1290-lukua edeltäneeseen aikaan. Vanhin löydetty esine, suorakaitenen ketjunjakaja, on 1000-luvulta. Tjulenevin tutkimusten pohjalta on päätelty, että paikalla sijainnut karjalaisten linnoitettu kauppapaikka tuhoutui ruotsalaisten hyökkäyksessä 1293[1], jonka jälkeen nykyisen linnan esivaiheiden rakentaminen alkoi.
Linnassa voidaan erottaa päälinna, joka on nelikulmainen yhtenäinen rakennusryhmä saaren itäosassa, sen korkeimmalla kalliolla, sekä esilinna, jonka muodostavat rantoja seuraavat ja päälinnaa ympäröivät varustukset ja rakennukset. Päälinnan sydämenä on vankka, alaosaltaan nelikulmainen, yläosaltaan kahdeksankulmainen torni, johon itäpuolelta muut rakennukset pitkulaista nelikulmaista sisäpihaa ympäröiden yhtyvät.
Tornista on jäljellä ainoastaan sen harmaakivinen alaosa linnan alkuajoilta. Vuosina 1561–1564 purettiin näet tornin yläosa toisen kerroksen tasalle ja rakennettiin uudestaan pääasiassa tiilestä kahdeksansivuiseksi. Sisäpihaa ympäröi aluksi vain yksinkertainen vankka kehämuuri, jonka suojaan nykyiset siipirakennukset aikojen kuluessa on rakennettu. Myös linnasaaren ympärille oli alusta pitäen rakennettu suojavalli tai muuri, jonka turviin kaupunki muodostui, kunnes tilanahtauden vuoksi sen oli siirryttävä nykyiselle paikallensa.
Linnan myöhempiä rakennusaikoja keskiajalla olivat varsinkin 1440-luku, jolloin Kaarle Knuutinpoika asui siinä, ja 1400-luvun loppupuoli, jolloin muun muassa Eerik Akselinpoika Tott varusteli linnaa.
1500-luvulla linnassa tehtiin perinpohjaisia uudistuksia. Päälinnan tornia ja luultavasti myös siipirakennuksia korotettiin ja uusia lisärakennuksia tehtiin ainakin eteläisen siipirakennuksen ulkolaitaan. Kaupungin puolella saarta oli tämän varustuksen jatkona 6,5 metriä korkea harmaakivimuuri. Manttelin ulkopuolelle rakennettiin ulkovarustuksia, muun muassa rantaulkonemalle pohjoispuolella kahdeksantahkoinen linnake vuonna 1561. 1560-luvulla rakennettiin holvattu tunnelikäytävä, joka vei virran alitse linnasta kaupunkiin. Päälinnan huoneita uusittiin, ja esilinnassa korvattiin puurakennukset kivestä tehdyillä, jotka luultavasti silloin tulivat muodostamaan sen yhtenäisen, linnan ulkomantteliin liittyvän rakennussarjan, joka vieläkin nähdään linnan länsiosassa. 1500-luvun lopulla linnan rakennusmestarina toimi Antonius Rosetti.
Vuosina 1606–1608 rakennettiin vieläkin jäljellä oleva porttirakennus päällikön asunnoksi. Suuren Pohjan sodan alkaessa, 1700-luvun alussa, rakennettiin ulkovallien kulmiin bastionit.
Suuressa Pohjan sodassa linna joutui vuonna 1710 venäläisten valtaan. Esilinnan rakennusten julkisivut ja sisustus lienevät pääasiassa heidän työtään, minkä lisäksi ainakin päälinnan pohjoinen siipirakennus uusittiin. Tämän jälkeen linna rappeutui vähitellen ja vaurioitui pahoin tulipalossa 1860-luvulla, mutta uusittiin vuosina 1891–1894. Tuolloin myös torni valkaistiin.
Talvisodan alkaessa linna oli puolustuslaitoksen hallussa. Se vaurioitui sodassa jonkin verran. Suomi menetti linnan talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa Neuvostoliitolle 1940, mutta valtasi uudelleen jatkosodan alussa 1941 joutuen vetäytymään kesällä 1944. Neuvostoliiton hajottua 1991 linnan alue kuuluu Venäjälle.
Linnan päälliköt
Seuraavat henkilöt ovat toimineet Viipurin linnan päällikköinä:
- Peder Joninpoika (Bååt) (1321— n. 1340)
- Nils Tuurenpoika (Bielke)[3]
- Kaarle Ulvinpoika (n. 1386—1399)
- Krister Niilonpoika Vaasa (n. 1417—1442)
- Gunilla Bese (1511–1513)
- Tönne Erikinpoika Tott (1513–1520)
- Nils Månsson Grabbe (1535—1545)
- Jaakko Henrikinpoika Hästesko (1559–1565)
- Bertil Ericinpoika Ljuster (1580—?)
- Tönne Olavinpoika Wildeman
- Matts Larsson Kruus (1583–?)
- Arvid Henrikinpoika Tavast (1598—1599)
- Arvid Tönnenpoika Wildeman (1602—?)
Katso myös
Lähteet
- Gardberg, C. J.: Kivestä ja puusta: Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja. (Ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Irma Savolainen. Valokuvat: C. J. Gardberg ym) Helsingissä: Otava, 2002. ISBN 951-1-17423-1
- Pohjolan-Pirhonen, Helge: Olavinlinnan historialliset vaiheet, Pyhän Olavin Kilta, Savonlinnan kirjapaino Oy, 1973 (s. 372–373, 502–503)
Viitteet
- ↑ a b c Pirjo Uino: Ancient Karelia, s. 346. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirja 104, 1997.
- ↑ Jussi-Pekka Taavitsainen: Ancient Hillforts of Finland, s. 240. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirja 94, 1990.
- ↑ Herman Lindqvist: Kun Suomi oli Ruotsi, s. 76. WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-40491-1
Aiheesta muualla
- Viipurin linna 3D-mallinnuksena VirtuaaliViipurin sivuilla
- Ilmari Raekallio : Viipurin linnan maanalaisia salaisuuksia, Seura, 02.06.1937, nro 22, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot