Viipurin kaupunginmuuri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Linna ja kaupunginmuuri 1700-luvun alun asussaan ennen suurta Pohjan sotaa. Kaupunginmuuri torneineen näkyy rannan ja kaupungin välissä.

Viipurin kaupunginmuuri oli Viipurin vanhan kaupunginosan ympärille rakennettu suojamuuri. Viipurin linnan käskynhaltijana 146780 toiminut tanskalaissyntyinen Eerik Akselinpoika Tott rakennutti sen 1470-luvulla. Muurin rakensivat samat ulkomaalaiset muurimestarit, jotka rakensivat myös Olavinlinnaa vuonna 1477. Se oli ainoa suomalaisen kaupungin suojaksi rakennettu täydellinen kaupunginmuuri.

Keskiaikainen muuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäisen muurin paksuus oli todennäköisesti noin kaksi ja puoli metriä ja korkeus viidestä kuuteen metriä. Siinä oli alun alkaen ilmeisesti kymmenisen nelikulmaista ja pyöreää tornia, joista nykypäiviin on säilynyt ainoastaan ns. Raatitorni. Muita nimettyjä torneja olivat ainakin Pyhän Andreaksen torni itäisessä muurissa, Vesiportintorni pohjoisessa muurissa, ns. Pamppalan torni lounaassa, Hiekka- tai Kiviportintorni läntisessä merenpuoleisessa muurissa ja Munkkitorni joka oli eteläinen kulmatorni. Osa näistä sen aikaisessa puolustustaistelussa merkittävistä torneista oli rakennettu suojaamaan tärkeitä kaupungin portteja.

Myöhemmät vahvistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupunginmuuri ja Viipurin asemakaava 1750-luvulla.

1500-luvulla muuria vahvistettiin muun muassa keskiaikaisen Karjaportin viereen rakennetulla tykkitornilla, joka on myös säilynyt nykypäiviin ja tunnetaan yleisesti Viipurin Pyöreänä tornina, ja itäiseen muuriin yhdistetyllä Sarvilinnoituksella, joka edusti uutta linnoittamistekniikkaa bastionijärjestelmineen valmistuen 1500-luvun lopulla. Sarvilinnasta on säilynyt osittain vain yksi, ns. Pantsarlahden bastioni.

Nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viipurin kaupunginmuuri vallituksineen purettiin käytännössä kokonaan 1860-luvulla laajentuvan kaupungin tieltä, mutta aikaisemmin mainittujen säilyneiden osien lisäksi esimerkiksi eteläisiä merenpuoleisia valleja on osin vielä nähtävissä.

Tarinoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Legendan mukaan yksi muurin alkuperäisistä torneista räjähti venäläisen sotaväen piirittäessä kaupunkia vuonna 1495. Tämä tarina tunnetaan Viipurin pamauksena.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]